Saku Koivukin meni joka väliin vielä Euroopassa kunnes pelityyli järkevöityi P-Amerikassa olosuhteiden pakosta. Granlundin tyylisen pelaajan on turha ottaa vastaan joka iskua ja kääntää toista poskea, sitä varten ovat muut pelaajat. Turha urheus pois.
Tässä on viisautta ja samoin teki Kapasen Samikin. Kun menee taitohyökkääjän statuksella NHL:ään, on ihan sallittua pitäytyä siinä roolissa. Ei NHL mikään katutappeluliiga ole. Matseissa mennään lujaa ja pienessä kaukalossa tulee koko ajan kontakteja. Mutta kyllä modernit NHL-jengit silti pyrkivät ihan arkisesti tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Pelkän fyysisen uhon aika on sielläkin ohi. NHL:ään menijän kannattaa miettiä kaikista eniten sitä, riittääkö hänen
nopeutensa ja
monipuolisuutensa kyseiseen liigaan. Ja siihen kovuus päälle, jos menee pakiksi / haalarimieheksi. Jos taitava pelaaja saa jalat toimimaan siellä, hän voi keskittyä aika huoletta kiekkoiluun ja opetella pitämään pään ylhäällä siinä sivussa. Fyysisyys olisi juuri nyt viimeinen asia, mihin Micken pitää panostaa. Hänen täytyy saada
liikettä lisää, muuten ura NHL:ssä jää haaveeksi. Fyysisyys tulee sitten perässä, kun liike toimii.
NHL-pakin pitää pystyä osoittamaan fyysisyyttäkin, vaikka olisi jumalaisen taitava ja Kimmo Timonen teki aikoinaan valtavan duunin fyysisyyden eteen. Eräs Kekäläinen halusi hänet HIFK:hon nimenomaan fyysistä peliä opettelemaan ja kyllä Timonen saa kiittää Kekua & HIFK:ta uransa helpottamisesta. Yleisesti ottaen NHL "rakastaa" selkeiden tähtien lisäksi Olli Jokisen ja Toni Lydmanin tyylisiä pelaajia. Jätkiä, joilla ei ehkä ole mitään huikeaa erikoisaluetta, mutta osaavat suunnilleen kaiken, mitä hyökkääjän/pakin pitää osatakin. Euroopassa voi vielä pärjätä yhden tempun ponina, mutta NHL arvostaa (ohi selkeiden tähtien) enemmän laajaa skaalaa vailla yksittäistä huippua kuin yhtä helvetin kovaa ominaisuutta, joka onkin sitten ainoa, mitä pelaaja osaa.