Mikael Granlund HIFK:hon!

  • 1 772 854
  • 3 871
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä johtajuutta voi oppia ja hemmetin paljonkin (tässä nopea linkki esimerkkiin ihan perusjuttuja avaamaan).

Totta hemmetissä sitä voi opiskella ja opetella. Jääkiekossa tai joukkueurheilussa yleensä, tuo johtajuus vaatii tietyttyjä asioita ihmiseltä ja johtajuutta on monenlaista. Jääkiekossa, johtajapelaajalta pitää löytyä myös tietynlaista karismaa, Villellä sitä on. MG:stä nyt ei tietenkään voi vielä mitään ihmeellistä sanoa, kun kyseessä vasta 19 vuotias poikanen. Mutta, mielestäni MG ei ole kovinkaan karismaattinen pelaaja nuoresta iästään huolimatta. Sen takia, hänen johtajaominaisuudet tulevat toista kautta esiin ja ne ovat enemmän pelisuorituksiin nojautuvia. Hän pystyy omilla suorituksillaan johtamaan joukkuetta, se nähtiin tänä keväänä HIFK:ssa. Hänellä oli Ville henkisenäjohtajana joukkueessa mukana, loistava kombo, etten sanoisi. Ja tällainen kombo tulee löytymään myös Minnesotasta, sieltä löytyvät Koivu ja Burns (lähinnä Koivu).
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta hemmetissä sitä voi opiskella ja opetella. Jääkiekossa tai joukkueurheilussa yleensä, tuo johtajuus ei ole sama asia kuin jossain bisnesmaailmassa. Jääkiekossa, johtajapelaajalta pitää löytyä myös tietynlaista karismaa, Villellä sitä on.

Tässä mä ole eri mieltä. Johtajuuden perusta on aivan sama kaikilla elämän osa-alueilla. Jopa johtajaksi haluamaan voi oppia. Kyse on omien sisään rakennettujen ajatusrakennelmien ja arvojen luotaamisesta ja niiden muokkaamisesta. Ville ei ton ikäisenä kloppina ollut yhtään karismaattisempi. Kun on seurannut MG:n kaukalon ulkopuolista toimintaa (hyvänä esimerkkinä studiokommentointi viime mm-kisoissa, jossa 18-vuotta juuri täyttänyt poika uskalsi mm. täysin rehellisesti olla eri mieltä Sakari Pietilän mielipiteestä pelin kulusta ja taktiikasta jossain alkusarjan ottelussa ilman peruspalikkahokijargonia). Sen verran Villeäkin tullut seurattua jo junnuvuosista lähtien, että tällä hetkellä MG on aika selkeästikin "karismaattisempi" kuin Ville tuon ikäisenä ja ottanut jo saman verran medioita haltuun kuin Ville reilusti yli kaksikybäsenä. Lisäksi MG:ltä löytyy täysin samoja esimerkki ominaisuuksia eli nuoriherra tekee pyyteettömästi töitä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella ja tulee saamaan omalla esimerkillään suurta kunnioitusta kanssapelaajilta missä ikinä pelaakin.

Menee tämä johtajuuskeskustelu ohi topiikin ja mielipiteissä on eroja, kuten kuulukin olla. Luultavasti tällä ei tule olemaan oikeasti isoa osaa tulevaisuudessa, mutta kun nyt on kyseessä yksi suomalaisen kiekon suurista johtajista ja yksi suomikiekon kautta aikojen lupauksesta ja tulevasta johtajasta, joka ratkoo pelejä vielä yli 15 vuodenkin päästä, niin näen kumminkin tämän aspektin hyvin mielenkiintoisena.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Mikke oli toiminut kapteenin asemassa noissa juniorimaajoukkeissa sekä aiemmissa joukkueissaan? Minulle on ainakin jäänyt tämmöinen kuva. Omasta mielestäni Mikke on kuin prototyyppi tyypillisestä jääkiekkojoukkueen kapteenista: sentterintontilla pelaava fiksu ja taitava voitonhimoinen pelaaja. Ei se tarkoita, että on hyvä ''johtajapelaaja'' jos huutaa naama punaisena tai on joukkueen sisäinen hauskuuttaja(esim. Lennu). Johtajuus tulee ihan muista ominaisuuksista, joista esimerkillä johtaminen on yksi avainasioista.

Pidetään nyt kuitenkin vielä mielessä, että Mikke on vasta 19-vuotta vanha ja pelaa, jopa kymmenen vuotta vanhempien pelaajien seassa, joten on mielestäni kohtuutonta odottaa, että Mikke näiden miesten seassa ottaa samantien sen ''johtajan'' roolin. Helvetin hyvä pelaajahan Mikke on, mutta nuori vielä ja eiköhän se kapteenius ja johtajuus ala manifestoimaan itseään jo parin vuoden sisään. Ja kuten sanoin niin Mikke edustaa itselleni sitä prototyyppiä klassisesta jääkiekkojoukkueen kapteenista.

Tulevaisuuden johtajapelaaja, ehdottomasti.
 
Toiseen ketjuun postaamaani, mutta tänne paljon paremmin sopivaa tekstiä.

Ja kuinkas kauan se MG teillä onkaan pelannut? Hurjat kaksi kautta? Tuskin ehtii tossa ajassa vielä mitään kovin syvällisiä tunnesiteitä rakentua.

Itse kyllä luulen, että tuossa kahdessa kaudessa on ehtinyt jo aika syvät tunnesiteet syntyä. Mikke tuli seuraan tilanteessa, missä koki tulleensa kusetetuksi Kärppien toimesta. Kun Kärpät mokasi oli tilanne täysin auki sen osalta minne Mikke päätyy. No hän päätyi HIFK:hon, meidän onneksi. Päivästä yksi alkaen HIFK on pitänyt niin Mikkestä kuin tämän perheestä parempaa kuin hyvää huolta. Näin olen ainakin itselleni antanut kertoa. Mikkeä on suojeltu muiden pelaajien toimesta kentällä. Mikkelle on hurrattu kannattajien toimesta otteluissa, Kärppä matsiin oli jopa teetetty iso IFK kiittää "kyltti". Kaikki toiminta on tähdännyt siihen, että Mikkellä on HIFK:ssa kivaa. Voittipa tuo vielä mestaruudenkin täällä, joten luulisi pojan nauttineen.

Minä ainakin näen asian niin, että Mikkellä on tunneside kahteen joukkueeseen Suomessa. Kärppiin joka kusi homman täydellisesti suhteessa Mikkeen ja tämän perheeseen. Sitten on taas HIFK joka tuli ja jonka jokainen jäsen kannattajia myöten otti loukatuksi tulleen nuoren kiekkoilijan hoiviinsa ja sydämiinsä. Kyllä minä väitän, että siinä on päässyt syvällinen tunneside rakentumaan. Ainakin riittävän syvä siihen, että NHL:stä palatessaan Mikke valitsee seurakseen HIFK:n.
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Minusta on nyt aika teoreettista ja turhaakin mennä jonkun pelaajan pään sisään ja funtsia minkä jengin miehiä se on. Se on selvä asia, että tunnesiteet ovat hyvin henkilökohtainen asia ja joillekin niitä syntyy pitkällä aikavälillä, joillekin lyhyessä ajassa ja joillekin ei välttämättä ollenkaan. Mutta se on selvää, että KOKO perhe Granlund on viihtynyt Helsingissä ja tyytyväinen HIFK:iin. Kaikki tarvittava on tehty ensiksikin pelaajan urakehityksen kannalta ja perhettäkin on käsittääkseni autettu. Se että tuleeko MG takaisin HIFK:iin, jos edes joskus liigassa enää pelaa niin on sen ajan murhe. Mutta tämä aika, josta hän on nauttinut ja joka päättyi menestykseen niin on varmasti hyvää muistoa ja meidän kannalta positiivinen puoli jos hän joskus takaisin liigaan tulee. Onhan nuo OJ:t, Zidlickyt ja Ruutu esimerkkeinä käyneet täällä aina piipahtamassa paikan tullen. Se että tuleeko MG, niin vaikea sanoa. Kaverilla voi rahaakin siinä vaiheessa olla niin kivasti, ettei välttämättä tarvitse edes sillä kilpailla(toki palkkaa pitää maksaa). Mutta veikkaisin, että MG ottaisi ensin yhteyttä HIFK:n toimistolle ja tarjoaisi itseään tänne. Ja onhan kaveri koko liigauransa ollut HIFK:ssä tuolla tavalla mitä on huikeasti ollut. On edes muistoja täältä, mitä ei ole muualta päässyt tulemaan. Joo on sillä kaksi peliä Kärpistä, mutta silti.

Miten tämä taas liittyi mihinkään. Niin en tiedä sitten. Mikään iki- HIFK kasvatti hän ei ole, mutta arvioisin että HIFK on hänelle todennäköisin seura Suomessa kun maailmalta palaa. Jos edes pelaa enää peliäkään liigassa koko uransa aikana.
 
Viimeksi muokattu:

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
En yleensä (lue: koskaan) kirjoittele muitten ketjuihin, mutta nyt on pakko. Kun nyt olen katsonut illalla tämän nuoren Granlundin (runkkis meni vähän ohi, vaikka HIFK:n matseissa käynkin) esityksiä ja ihan erityisesti peliälyä, niin olen todella vaikuttunut. Jatkuvasti loistavia syöttöjä, hienoja oivalluksia ja mahtavia luonteja. Täytyy sanoa, että fantastinen pelimies.

Ei taatusti - harmi - pelaa teillä enää kauan. Mutta tällaisissa pelaajissa ei kai Suomessa voi ajatella seurajoukkuiden etua.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Minusta Micken kannattaisi vetää yksi kausi Suomessa, dominoida liikaa. Yhdet miesten arvokisat, missä dominoi peliä. Nyt mies pelaa hyviä kisoja, välillä hyviä suorituksia, välillä huonompia.

Mutta...rehellisesti sanottuna en edes toivo Mickelle paluuta SM-liigaan. Eiköhän se mies kotiudu johonkin änäriseuraan, löytää sieltä naisen itselleen ja kasvattaa lapset puoliksi jenkeiksi. Hiaman samalla tavalla kuin Jere Lehtinen.

Sitten se rakentaa yhden kesäasunnon joko Ouluun tai Helsingin lähelle riippuen missä vanhemmat asuu.

Tässä kuviossa on vaikea nähdä tuon tasoisen pelaajan enää pelaavan "jäähdyttelykausia" liigassa. Ehkä...mutta en usko. Ja siihen on sellaiset 15 vuotta aikaa kun näin edes kävisi. Mies kerkiää tosiaan tahkoamaan änäriä ainakin 15 vuotta. Hulppea aika sekin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Minusta Micken kannattaisi vetää yksi kausi Suomessa, dominoida liikaa. Yhdet miesten arvokisat, missä dominoi peliä. Nyt mies pelaa hyviä kisoja, välillä hyviä suorituksia, välillä huonompia.

Kyllä minusta näyttää yhä enemmän siltä, että Granlund lähtee Pohjois-Amerikkaan ensikaudeksi. Suomesta on jo mestaruus ykkössentterinä ja kaikki merkit näyttävät viittaavan siihen, että Grane pystyy ottamaan vastuuta huomattavasti liigatasoa kovempia vastustajia vastaan. Esim. Tsekki-pelin änäriäijät eivät näyttäneet ravisuttavan nuorta miestä millään lailla vaan jatkoi yksinkertaisesti sitä kliseenomaista omaa peliään. Granlund on siitä erikoinen pelaaja - ja varsinkin suomalainen pelaaja - että taso ei vain näytä laskevan, tuli vastaan millainen haaste tahansa.

Ensikaudella siis rapakon taakse. Ainakin joitain pelejä varmasti ylhäällä, kenties koko kausi. Amerikkalaisen pelityylin opettelu on kuitenkin Granlundille hyödyllisempää kuin "liigan dominointi".

...Ja turha Granlundin kohdalla huudella siitä, että "entä jos ei kehity/kehitys pysähtyy" siellä. Granlund on kehittynyt kaikkialla missä on pelannut, eikä mitään merkkiä ole siitä, etteikö pää kestäisi vaikkapa sitä AHL:n bussirumbaa. Ei Granlund ole mikään Lindgren tai Rajala, vaikka kansallisuus onkin sama.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli juuri katsottua eilinen peli narulta ja ei se poika hyytynyt edes ensimmäistä kovaa maata vastaan. Tuli useimmin 1vs.1 -tilanteissa kiekon kanssa ulos paineen alta kuin vastustaja ja jatkoi jälleen viileätä pelinlukuaan mouhuavan tsekkiyleisön edessä. Tässä pelissä oli näkymättömäpi kuin aiemmin, koska alivoimat rikkoivat rytmiä ja minuutit jäivät vähiin. Enemmän kaipaisin Jaloselta vastuunjakoa Miken suuntaan, koska kaveri on kumminkin erittäin kuuma.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Älkääs nyt. Sihvonen jo kirjoitti että Micke hyytyi ja kannattiko häntä edes valita kisoihin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Älkääs nyt. Sihvonen jo kirjoitti että Micke hyytyi ja kannattiko häntä edes valita kisoihin.

Sihvonen ei ymmärrä jääkiekosta mitään, paitsi oman pelikirja höpötyksensä. Mikke pelasi eilen hyvin, siihen nähden mitä vastuuta sai, Bismarck tuossa aiemmin kirjoittikin peliesityksistä ja olen samaa mieltä. Siellä se veteli kahville tsekkejä, siinä missä tanskalaisia ja latvialaisiakin.

Jalonen on myös tavallinen puupää, häneltä oli ihme, että uskalsi edes ottaa MG:n mukaan gameihin. Nyt kun hän on suomalaisista pelaajista kuumin, niin häntä ei uskalleta laittaa kentälle ratkaisuminuuteilla. Ärsyttää tuo NHL-statuksen paapominen. Ei pysty ymmärtämään myöskään sitä, miksi ei voida sekoittaa noita koostumuksia, ennalta "kovat jätkät" pitää olla väkisin kentällä, vaikka eivät mitään saisikaan mitään aikaiseksi.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olin itse ihan varma, että kun pelataan Tsekkejä vastaan niin Mikael ei enää pärjäisi. Siellä se meni, ei jäänyt taklausten alle, tai jos sai taklauksen niin ei ollut moksiskaan, vauhdissa pysyi ihan kohtuullisesti. Voiton tahto oli kovaa luokkaa. Tietysti nyt laiturin roolissa Mikke voi pelata hieman pelin ulkopuolella, mutta kun hän tekee senkin hyvin. Itse muistan Gretskyn sanoneen, että turha mennä sinne missä kiekko on, vaan minne se on menossa, tämän älyn takia Micke oli lähes kentän kunkku eilenkin, vaikka ei ollut pelin ytimessä.

Ps.
Ja eilisen pelin jälkeen on varma, että Mikael ei teillä enää pelaa, että siitäs saitte :).
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Olin itse ihan varma, että kun pelataan Tsekkejä vastaan niin Mikael ei enää pärjäisi. Siellä se meni, ei jäänyt taklausten alle, tai jos sai taklauksen niin ei ollut moksiskaan, vauhdissa pysyi ihan kohtuullisesti. Voiton tahto oli kovaa luokkaa.

Niinpä - matsista näin vain osan 1. erästä, mutta Iltalehden sitaatit kertovat aika paljon pelaajatyypistä ja suomalaiselle urheilijalle poikkeuksellisesta voitontahdosta: Micke kommentoi ettei tällaisella pelillä pitkälle pötkitä ja joku Niskala jaksaa iloita siitä, että tsempattiin hyvin loppuun asti.
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Niin saatiinkin, nimittäin Kannu stadiin. Ja siinä sopassa Mickellä oli kivasti sormensa pelissä, eli omalta omalla tavallaan hänen työnsä täällä on tehty ;)

Juuri näin. Ja lisäksi kaveri oli 2 kautta liigan puhutuin ja mielenkiintoisin pelaaja, joten toi sitäkin kautta HIFK:lle hyötyä. Selväähän se alunperinkin oli, että kaveri on max 2-3 kautta HIFK:ssa ennen maailmalle lähtöä. Oli jo viime kaudella huippu. Tällä kaudella sitten opetteli sentteripelin, palasi vammojen jälkeen vahvempana, pelasi runkosarjan suunnilleen piste/peli ja pleijareissa oli pistepörssin ykkönen Haatajan kanssa. Ja kun ykkössentterin roolin tärkeys tiedostaen niin olihan tasonnosto. Taisi olla 20 matsissa 22 pistettä pudotuspeleissä ja MM-kisoihin hyvin onnistumaan.

Että "siitäs saitte", tiedä sitten mitä sillä tarkoitettiin. Tuon tason pelaaja tuli, voitti ja lähti. Ihan luonnollista. Granlund pelaajana sai mitä halusi ja seura sai kaiken mitä häneltä voitiin odottaa. Huikeaa pelaamista, hyvää julkisuutta ja suhkot suvereenin(ml. voitot molemmista pk-seudun jengeistä+ "Klassikko") Suomen mestaruuden. Samalla tavalla se Jokinenkin lähti, kun alkoi olemaan liian hyvä sarjaan.

Kyllä se Pulkkinenkin nappikauden jälkeen lähtee Jokereista. Jos Teemu esim voittaisi pistepörssin, Jokerit menestyisi ja Pulkkinen lopettaisi kauden MM-jäillä. Niin ei siinä hänenkään lähtö kaukana olisi.

Kyllä kaikista eleistä ja peliotteista näkyy, että kaveri on haluamansa saanut ja on lähdössä. Mutta katsotaan nyt lopullinen tilanne. Mutta esim Hirso tuohon Peltosen viereen niin on varsin pätevä haku.

Edit: Tuskin tuo Jokerifani mitään erikoista tarkoitti, mutta kunhan hehkutin Mikkeä. Mitään hampaankoloon ei hänen HIFK-ajastaan todellakaan jää, tai mitään pettymystä tai vastaavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ihmetellä täytyy jos teidän Mikke ei Amerikkaan lähde ensi kaudeksi. On ehdottomasti valmis sinne, ja näissä MM-kisoissa on jättänyt täysin varjoonsa ennakolta nimekkäämpiä pelimanneja. Muistuttaa mielestäni melko paljon Jeff Skinneriä. Muuten hyvin samanlaiset, mutta Skinner on paljon nopeampi, uskon kuitenkin, että Mikke olisi valmis pelaamaan vaikka täyden NHL-kauden jos tarve vaatii. Hieno jätkä, täytyy arvostaa!
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älkää nyt leijuko muistakaa miten tämä toimii

ilman muuta peliaikaa, mutta nelosketjuun kasvamaan...
oho... no pleijarit on eri pelejä... oho

Ei ole valmis sentteriksi eli laitaan...
vauhti ja fysiikka ei riitä...
Peltonen haluaa kunnon sentterin...
semmonen on tulossa... no ei tullutkaan ollaan kusessa
oho...
pleijareissa pelit kovenee ja meillä ei ole ykkössentteriä... tulee ongelma... oho.

Ei pärjää MM tasolla... oho
No okei Ei ainakaan pärjää kovempia maita vastaan... oho

älkää nyt tätä lopettako, ei se kuitenkaan pärjää...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No eihän se osaa edes vetää rankkareita kunnolla, ihmeellistä pihapelimeininkiä. Epäilen, että Micke syyllistyy synneistä pahimpaan - hän näyttää nauttivan pelaamisesta! Nyt naama näkkärille ja horisemaan "meidän pelistä", joka johtaa voittoihin ohi yksilötaitojen. Muista Micke viivelähdöt, kun maailmalle lähdet! Luultavasti Suomen viivelähtömytologia on kaikkien huulilla NHL:ssäkin.

Kahdella sanalla: superlahjakas kiekkoilija!
 

Fordél

Jäsen
Juuri tuosta JHagin kuuvaamasta jutusta on Mickessä kyse. Varmasti Granlundkin toteuttaa Jalosen pelitapaa, mutta vetää myös ihan omaa showta, mutta ei mitenkään näyttääkseen hyvyyttään vaan vain yksinkertaisesti nauttiakseen pelistä.

Granlundilla pelaaminen tulee selkäytimestä niin kuin tällaisilla lahjakkuuksilla pitääkin tulla. Hänelle on ihan sama onko kyse pihapeleistä vai MM-kisoista niin pelaaminen on samanlaista. Selvästi nauttii pelaamista ja tykkää juuri pelata peliä. Vähän sama kuin tämä legedaarinen Pasi Rautiaisen heitto Eremenkoista, joita hän luokitteli futareiksi, koska heillä on koko ajan tarkoitus pelata peliä eikä vaan räiskiä minne sattuu kun valtaosalla suomalaisista jalkapalloilijoista. Pelitavat on tottakai tärkeitä, mutta ne ovat lopulta tehty näitä pyörälöitä varten. Granlundin pelikirja on selkäytimessä. Siksi kaikki näyttää olevan hänelle niin helppoa.
 

EinoKeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
ilman muuta peliaikaa, mutta nelosketjuun kasvamaan...
oho... no pleijarit on eri pelejä... oho

Ei ole valmis sentteriksi eli laitaan...
vauhti ja fysiikka ei riitä...
Peltonen haluaa kunnon sentterin...
semmonen on tulossa... no ei tullutkaan ollaan kusessa
oho...
pleijareissa pelit kovenee ja meillä ei ole ykkössentteriä... tulee ongelma... oho.

Ei pärjää MM tasolla... oho
No okei Ei ainakaan pärjää kovempia maita vastaan... oho

älkää nyt tätä lopettako, ei se kuitenkaan pärjää...

Hyvin paljon yhtäläisyyksiä löysin allekirjoittaneen 1,5 vuotta vanhaan viestiin.

Vielä pitäisin pojan kuitenkin B-junnuissa, vaikka taitoa löytyisikin ehkä A-junnujen peleihin, on hän kuitenkin vielä fyysisesti niin raakile, ettei kannata vielä isompiin poikiin mennä hakattavaks...SM-liiga taitaa olla liian kova paikka Granlundille, vaikka taitojensa puolesta kyllä pärjäisi, ei fysiikka puoli ole vielä sillä tasolla, että tulisi pärjäämään aikuisten tasolla, antaa kehittää vielä fysiikkaansa junnuissa...vaikka Liigassa jo pärjääkin, on MM-kisoissa vauhtia PALJON enemmän sekä pelaajat ovat NIIN PALJON kovempia ja fyysisesti vahvempia kuin liigassa, joten en näe mitään järkeä lähettää nuorta poikaa sinne telottavaksi...hyvin menneistä MM-kisoista huolimatta, en näe että Granlundin kannattaa vielä pariin kauteen NHL:ään lähteä, on hän sen verran fyysisesti raakile vielä, NHL:ssä pelaajat ovat NIIN PALJON isompia ja vahvempia, kuin jossain höntsä ÄmÄmmissä...

Silloin ei tainnut ihan kaikille avautua tuo viesti ja otettiin joidenkin osalta myös provoiluna. Pistää kyllä hymyilyttämään, kun uusia epäilyksiä (ja epäilijöitä) ilmaantuu aina, kun Granlund on ottamassa sitä seuraavaa askelta urallaan. No mutta tuskinpa tuo turhake tulee änärissä koskaan dominoimaan...oho
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Granlundin pelikirja on selkäytimessä. Siksi kaikki näyttää olevan hänelle niin helppoa.

Hemmetin hyvin sanottu. Juuri näin asia on poikkeuksellisten lahjakkuuksien kanssa, lajiin tai ammattiin katsomatta. Koko homma onnistuu, koska jatkuvasti tehdään intuitiivisesti oikeita ratkaisuita ja tiedetään tiedostamatta mitä ollaan tekemässä. Ja juuri tuollaista peliä on upea katsoa, ei mitään tutinaatötinää-Suomea, jota on nähty yksilötasolla viimeiset 10 vuotta.

Tuollaista potentiaalia mikä Granlundilla on, ei ole nähty noissa karkeloissa Suomen paidassa sitten Saku Koivun parrasvaloihin nousun. Täytyy toivoa, että Granlund pystyy pelaamaan yhtä kunnioitettavan uran NHL:ssä - Koivua kun jostain syystä nykyisin tunnutaan aliarvostettavan härmässä - ja nousemaan jopa pari pykälää kovemmaksi sälliksi. Ensi kaudella ei varmaan vielä asiaa ole kärkikenttiin, mutta The Shown ovet ovat ainakin auki. AHL:ää Mikaelin ei tarvitse lähteä kiertämään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös