Mikael Granlund HIFK:hon!

  • 1 772 854
  • 3 871

MikkoP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
..Granlund todennäköisesti lähtee ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, mutta luistelussa, fysiikassa ja yleisessä urheilullisuudessa on vielä Mikaelilla paljon kehitettävää...

Lainattu vain ne mihin haluan ottaa kiinni.

MM-kisoissa on ollut tähän mennessä erittäin positiivista huomata, että fysiikka on mennyt huomattavasti eteenpäin. Kauden alussa kuvittelin, ettei vauhti välttämättä riitä edes SM-liigaan, mutta "poju" on ottanut kiinni jo eurooppa-tasoisen mm-kisatahdin. Vieläkään ei toki ole salama, mutta vauhti on selvästi riittävä, että Micke pääsee rakentamaan paikkoja ja ennättää tilanteisiin.

Toki edelleen ykköskehityskohde NHL tähtäimen kannalta.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin eilen kolmatta erää matsista ja silmiinpistävää oli Granlundin suoraviivaisuus verrattuna juuri vaikkapa Koivuun, mutta myös moniin laitureihin, kuten vaikka tähän siimatukkaan, lähes mykkä -Aaltoseen. Granlund kun sai kiekon, syöttö lähti välittömästi ja maalia kohti / maalintekotilanteeseen.

Joku Koivu kiersi eräässäkin 5-5-tilanteessa kaksi kertaa maalin ja toisin kuin Kimi meillä aikanaan, ei tehnyt maalia vaan hukkasi kiekon. Samoin nää löppöset ja möttöset tän aaltosen johdolla vaan hieroo kiekkoa kulmassa ja Mertaranta huutaa, että hyvin pyörii!!!

Varmasti tilanne muuttuu siinä vaiheessa kun vastaan tulee näitä kovimpia maita, mutta heikompia maita vastaan peliä yritetään tehdä liian hienoksi. Sama ongelma muilla ns. isoilla mailla. Joku HIFK:n nelosketju olisi eilen tehnyt pari maalia ajamalla maalille ja runttaamalla kiekon sisään. Milloin viimeksi MM-kisoissa on tehty ns. räkämaali?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Milloin viimeksi MM-kisoissa on tehty ns. räkämaali?

Niin, ei tule heti mieleen. Nämä meidän kultaranteet pyrkivät tekemään täydellisiä maaleja, vaikka taitotaso ei 98%:lla ole sellaiseen riittävä. Tuo tämän keväinen joukkue kaatuu maalintekoon ja maalintekijöiden puutteeseen. Joku vitun Pyörälä, hah, salli mun nauraa. MG on ollut loistava tähän mennessä, huomenna tulee sitten hiukan suurempi mittari vastaan Tsekkien muodossa. En usko, että häviää kokonaan kuvasta, mutta ei ainakaan pääse väläyttelemään osaamistaan enää niin vapaasti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo tämän keväinen joukkue kaatuu maalintekoon ja maalintekijöiden puutteeseen.
Sarjassamme itsestäänselvyyksiä joka keväältä MM-kisojen aikaan...

Neljän parhaan joukkoon pääsy olisi hyvä suoritus tämän kevään joukkueelta, mutta joka tapauksessa hienoa katsella MG:n otteita, itseluottamus on huikeaa luokkaa. Pelisilmä aivan vertaansa vailla, Mikke todella nauttii pelaamisesta. Kunhan pysyy vaan terveenä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sarjassamme itsestäänselvyyksiä joka keväältä MM-kisojen aikaan...

Näinhän se on, mutta jos 99%:a karjalalippiksistä ja edes päävalmentaja ei ymmärrä tätä, niin minkäs teet? Se on hienoa, että MG valittiin joukkueeseen, sieltä jäi kuitenkin rannalle Pulkkinen, joka olisi ehdottomasti kuulunut myös mukaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kun Granlund maajoukkueeseen valittiin, niin ainakin itselleni oli itsestäänselvyys, että Micke tulee myös maajoukkueessa keräämään ihastusta pelillään, jos vaan täydessä pelikunnossa on. Ja onhan tuo.

Huh. Onneksi saatiin se kannu stadiin, niin Granlundin (jopa todennäköinen) lähtö ei kirpaise niin kovin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Huh. Onneksi saatiin se kannu stadiin, niin Granlundin (jopa todennäköinen) lähtö ei kirpaise niin kovin.

Jaa, miksi pitäisi olla tyytyväinen yhden kauden menestykseen, kun mahdollisesti seuraavalta kaudelta poistuu yksi tärkeä elementti menestyksen kannalta. Kyllä mä haluan ainakin lisää menestystä, nyt saatiin vain katkaistua reilu 10 vuotta kestänyt synkkä korpivaellus. Ei ole ehkä paineita enää mestaruudesta, mutta kyllä mulla vaatimukset pysyvät yhtä kovina jatkossakin joukkueen suhteen. MG:tä ei korvaa kukaan, uskallan sanoa sen jo nyt. Lähelle voi päästä, mutta silti niin kauaksi.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jaa, miksi pitäisi olla tyytyväinen yhden kauden menestykseen, kun mahdollisesti seuraavalta kaudelta poistuu yksi tärkeä elementti menestyksen kannalta...

En mä nyt tietenkään sitä tarkoittanut, että yhden kauden menestyseen pitäisi tyytyä. Tottakai tässä lisämenestystä janotaan jo kovin. Tarkoitin sitä, että sellainenkin skenaario olisi ollut mahdollinen, ettei IFK ei hyödy Granlundista menestyksen muodossa mitään. Nyt se mahdollisuus on poissuljettu, kun kannu saapui oikeaan paikkaan.

Olisi mahtava homma, jos Micke pelaisi IFK:ssa vielä yhden kauden, mutta iso pelko on jo, että Minnesota kutsuu pian.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tarkoitin sitä, että sellainenkin skenaario olisi ollut mahdollinen, ettei IFK ei hyödy Granlundista menestyksen muodossa mitään. Nyt se mahdollisuus on poissuljettu, kun kannu saapui oikeaan paikkaan.

Olihan tässä tietysti tuollainen riski olemassa, ihan sama asia päti myös Villeen. Nyt on sekin taakka pois harteilta.

Sitä ihmettelen, että jotkut eivät pidä Mikkelle järkevänä AHL:ää? Mun mielestä siinä olisi järkeä sen puolesta, että oppii ja tottuu kapeamman kaukalon metkuihin ja fyysisempään pelaamiseen. Samalla hän voisi pelata jo osaksi myös NHL:ssä. SM-liiga ei välttämättä anna enää mitään uutta MG:lle. Olisiko siitä sitten jotain hyötyä, jos hän pelaisi täällä yhden suvereeni kauden?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
AHL

Olisiko siitä sitten jotain hyötyä, jos hän pelaisi täällä yhden suvereeni kauden?

AHL olisi hyvä vaihtoehto, jos Miken paketti olisi muuten kasassa. Samoin se olisi hyvä vaihtoehto jos ongelma olisi vain voimapuolella. P-Amerikassa kun on selvästi paremmat vitamiinit...

Nyt kuitenkin kun omasta mielestäni suurin kehityskohde on edelleen luistelu, jonka rinnalla sitten on kulkee voiman saaminen koko kroppaan, niin AHL on vähän niin ja näin. Suomessa treenataan enemmän kuin P-Amerikassa ja en tiedä millaiset valmiudet esim. luisteluun ja yksilölliseen treenaukseen AHL:ssä on. Todennäköisesti Mikelle kyllä ihan kelvolliset, kun puhutaan Minnesotan top prospectista.

Pelillisesti en koe että SM-liiga voi paljoa Mikelle antaa ja sinänsä uudet haasteet tekisivät hyvää. Ongelma vain tosiaan on se, että Miken kohdalla ei voida puhua vielä niin valmiista paketista että "pelaaminen kehittää", siis yksistään. Tai pelkkä massan saaminen riittäisi. Joten vaihtoehtoina on vähempi pelillinen haaste ja ehkä enemmän aikaa treenaukseen sekä kotoinen ympäristö tai sitten isompi haaste, parempi massakuuri, mutta vähemmän aikaa/mahdollisuuksia omaan treeniin sekä uusi ympäristö.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sm-liigalla on vielä paljon annettavaa Mikelle. Mitä hyötyä siitä oli 22-vuotiaalle Selänteelle tai 21-vuotiaalle Saku Koivulle? Hukkaan heitettyjä vuosia? Näin on ollut käytännössä lähes kaikilla NHL-pelaajillamme aivan huippua myöden, jotka pääsääntöisesti ovat matkanneet rapakon taakse yli kaksikymppisinä, monesti yli 21-vuotiaina. Mikke pystyy liigassa vielä kehittämään paljonkin mm. luisteluaan ja pelillistä kehitystä voi saavuttaa vallan mainiosti, kunhan kehittyjällä riittää aivoja ja motivaatiota, kuten MG:llä. Mitä tulee AHL:n vaikutukseen fyysiseen peliin, niin en pidä sitä kovinkaan merkittävänä. Lähinnä siellä tottuu työskentelemään paskoissa oloissa. Liigassa pelaajien fyysinen taso on maailman kiekossa hyvällä mallillla ja vääntötilanteita riittää joissa parikymppinen kolli kehittyy mainiosti. Se, jos liigassa on taklauskulttuuri mitä on, ei tarkoita etteikö pelaajistolta löydy fyysisyyttä. Ja kun sen fyysisyyden yhdistää liigatason pelaajan taito- ja pelinäkemystasoon, niin liiga tarjoaa vallan mainiota fyysistä haastetta ennen suurta unelmaa - tämän on voinut todeta kansainvälissä peleissä iät ajat. Eipä noita suomalaisia huippupelaajia juurikaan ole noussut AHL:n kautta ja varsinkaan kun ovat hakeneet vauhtia sieltä alle kaksikymppisinä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä oon sitä mieltä, että Mikke jää vuodeksi vielä Stadiin, muuttaa omaan kämppään, opettelee hoitamaan itse omat asiansa, opiskelee englannin kielen sille tasolle, ettei BOL-tädin tarvitse hävetä, panostaa luisteluun (voi muuten itsekin palkata jonkun luikka-ammattilaisen avuksi, vink, vink) ja nauttii siitä, että saa olla suhteellisen rauhassa täällä pienessä Suomessa.

Vuoden päästä Minnesotaan ja siitä sitten peli kerrallaan seuraavat 15v. ennen kuin palaa henkiseen kotiinsa IFK:hon. Helppoa!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Sm-liigalla on vielä paljon annettavaa Mikelle. Mitä hyötyä siitä oli 22-vuotiaalle Selänteelle tai 21-vuotiaalle Saku Koivulle? Hukkaan heitettyjä vuosia? Näin on ollut käytännössä lähes kaikilla NHL-pelaajillamme aivan huippua myöden, jotka pääsääntöisesti ovat matkanneet rapakon taakse yli kaksikymppisinä, monesti yli 21-vuotiaina. Mikke pystyy liigassa vielä kehittämään paljonkin mm. luisteluaan ja pelillistä kehitystä voi saavuttaa vallan mainiosti, kunhan kehittyjällä riittää aivoja ja motivaatiota, kuten MG:llä. Mitä tulee AHL:n vaikutukseen fyysiseen peliin, niin en pidä sitä kovinkaan merkittävänä. Lähinnä siellä tottuu työskentelemään paskoissa oloissa. Liigassa pelaajien fyysinen taso on maailman kiekossa hyvällä mallillla ja vääntötilanteita riittää joissa parikymppinen kolli kehittyy mainiosti. Se, jos liigassa on taklauskulttuuri mitä on, ei tarkoita etteikö pelaajistolta löydy fyysisyyttä. Ja kun sen fyysisyyden yhdistää liigatason pelaajan taito- ja pelinäkemystasoon, niin liiga tarjoaa vallan mainiota fyysistä haastetta ennen suurta unelmaa - tämän on voinut todeta kansainvälissä peleissä iät ajat. Eipä noita suomalaisia huippupelaajia juurikaan ole noussut AHL:n kautta ja varsinkaan kun ovat hakeneet vauhtia sieltä alle kaksikymppisinä.

Ensinnäkin liigahan oli aivan toisella tasolla vaikkapa 15-vuotta sitten. Silloin SM-liiga oli ehkäpä NHL:n jälkeen maailman kovin liiga. Tai ainakin lähellä sitä.
Täällä harvemmin edes Granlundin ikäiset kaverit pääsivät pelaamaan liigaa, sen verran kovempi taso oli. Selänne esimerkkinä varausvuotenaan pelasi vain muutaman pelin 1-divarissa. Koivu pelasi koko kauden, mutta teki 10pistettä. Tilanne oli siis täysin eri. Silloin myös NHL:ssä oli vähemmän nuoria pelaajia, varausvuorot ikuisia, mailaa käytettiin enemmän, jne.

Selänteiden ja Sakujen vertaaminen siis täysin turhaa. AHL:n ei ole mennyt juuri ollenkaan suomalaisia, kuitenkin esim. MKoivu veti siellä kauden ja Koivu on erinomainen verrokki monessakin mielessä Granlundiin. Tuosta reissusta ei ole montaa vuotta verrattuna Teemuihin ja Sakuihin, seura oli sama, varausnumero melko lähellä ja Koivu oli jo muutaman kauden vetänyt SM-liigaa. MKoivun lisäksi ei Suomesta ole kauheasti noussutkaan NHL:n joukkueidensa parhaita pelaajia viime vuosina, niin vaikea edes vertailla AHL vs SM-liiga/eurooppa reittiä. Toisille toinen voi olla parempi, toisille se on ihan sama jne. Kyseessä on kuitenkin aina yksittäistapaukset.

AHL:n olosuhteet eivät todellakaan ole mitkään "paskat olosuhteet". Varsinkin panostus ykköskierroksen varauksiin ovat hyvät ja saa varmasti henkilökohtaista huomiota. Samoin AHL:ssä tilaa on vähemmän, miehet isompia ja 1&2kenttien kuormitus suurempaa.

En koe että kumpikaan vaihtoehto olisi automaattisesti parempi, mutta kummassakin on omat heikot ja hyvät puolensa. Väite että toinen olisi 100% parempi vaihtoehto on täyttä huttua. Ennemmin puhutaan tyyliin 60-40 suhteesta tai vastaavasta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
MG:hän on pelannut käytännössä koko ikänsä "liian huonona" itseään parempia vastaan ja kyykyttänyt silti kaikkia. Tähän luonnollinen jatkumo on lähteä NHL:ään "liian aikaisin" ja kyykytellä siellä jälleen kaikkia. Ei tainnut junnuvuosinaankaan pelata ikinä ikäistensä joukossa, jos ei sitten ihan ensimmäisissä ikäluokissa. Sm-liigaan hän tuli samalla tavoin "liian varhain", tunnetuin tuloksin. MM-kisoihin hänen piti olla joidenkin mielestä "liian raakile", mutta miltä tuolla nyt näyttää?

Ei muuta kuin nokka kohti nahilaa ja ottamaan Crosbystä mittaa kuka on liigan paras.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ennemmin puhutaan tyyliin 60-40 suhteesta tai vastaavasta.

Olen tästä suunnilleen samaa mieltä. Toki liigat ovat muuttuneet ajan myötä, mutta edelleen puuttuu empiirinen näyttö AHL:n kiistattomista hyödyistä suomalaisten huippupelaajien osalta varsinkin alle 20-vuotiaista puhuttaessa. Mikko Koivukin oli reilusti yli 21-vuotta ottaessa askelen lähemmäs NHL:ää AHL:n kautta. Mun pointti lähinnä on, että liiga tarjoaa Mikelle vielä hyvinkin paljon ja suotuisamman/tasapainoisemman kasvuympäristön kuin AHL ja varsinkin huomioiden herran iän. AHL ei tarjoa mielestäni mitään ihmeellistä, joka asetaisi sen liigan edelle. Oma veikkaus edelleen on, että Mikke vetää liigaa ensi vuoden, jos ei usko pystyvänsä pelaamaan ylhäällä vakiintuneesti. Mutta saattaa olla, että Mikke päättelee pystyvänsä ja pystyykin ottamaan haasteen vastaan. Mutta aikaa näyttää onko ensi kaudella jäät liigassa, AHL:ssä vai NHL:ssä.

Edit. lisätään vielä, että vaikka AHL:ssä esim. on askit pienempiä (argumentti tilasta paremmalle pohjalle NHL:ssä) kuin liigassa, niin NHL:ssä ne olivat vielä pienempiä suhteessa liigakaukaloihin esim. Selänteen ja Koivun läpimurron aikoihin kuin nykyisellään, joten vaikka liigat ovat muuttuneet, niin tämäkin perusasia on pysynyt samana tai oikeastaan euroopalainen kaukalo on lähentynyt pohjois-amerikkalaista vastaavaa näihin päiviin mennessä.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
MG:hän on pelannut käytännössä koko ikänsä "liian huonona" itseään parempia vastaan ja kyykyttänyt silti kaikkia.

Tämä on täysin totta. Kuuleman mukaan jengi on epäillyt Miken kykyjä pelata "isompien" seurassa aina junnuiästä lähtien vedoten mm. fyysisiin ominaisuuksiinsa. Silti oli jo junnuiässä joukkueensa paras vuodesta toiseen aina niissä ikäluokissa missä pelasi.

Kun tuli IFK:hon, niin kovasti epäiltiin, että kausi sujuisi pääosin A-junioreissa, mutta pelasikin koko kauden edustuksessa piste per peli -tahdilla.

Tälle kaudelle lähdettäessa taas ei pitänyt olla missään nimessä tasoa "mestaruutta tavoittelevan joukkueen 1-sentteri", mutta Mikkehän olikin mestaruuden voittaneen joukkueen 1-sentteri.

Vielä runkosarjan jälkeenkin spekuloitiin, että pleijareissa kun fyysisyys kasvaa, niin kyllä se taso siitä hiipuu. Saldona jaettu pistepörssin voitto ja siinä sivussa mestaruus.

Vielä MM-kisojen kynnykselläkin kuului epäilyjä (joskin vähenevissä määrin) siitä, että riittääköhän se taso maajoukkueessa. Kaksi ensimmäistä ottelua tehoin 1+2, valinta ensimmäisen ottelun parhaimmaksi pelaajaksi ja osoitus siitä, että riittää vallan mainiosti.

Nyt on taas alkanut kuulua se tuttu "kun pelit kovenevat, niin taso laskee"-mantra...

...ja voin kertoa, ettei laske. Enkä jaksaisi yllättyä lainkaan jos vetelee ensi kaudella änäriä vaikka kuinka epäilyjä satelisikin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nyt on taas alkanut kuulua se tuttu "kun pelit kovenevat, niin taso laskee"-mantra...

Ei ole kukaan puhunut tason laskemisesta, vaan siitä, millä tavalla taso riittää, kun matsit vielä kovenevat. Ylivoimalla varmaan pystyy vielä näyttämään nyt nähtyä osaamistaan, mutta miten käy 5vs5 pelaamisessa? Tämä ei ole aliarvioimista, vaan pähkäilyä siitä, mihinkä nuorella pelaajalla rahkeet riittävät? On jo näyttänyt epäilijöille pitkää nenää näissä kisoissa. :)
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei ole kukaan puhunut tason laskemisesta, vaan siitä, millä tavalla taso riittää, kun matsit vielä kovenevat. Ylivoimalla varmaan pystyy vielä näyttämään nyt nähtyä osaamistaan, mutta miten käy 5vs5 pelaamisessa? Tämä ei ole aliarvioimista, vaan pähkäilyä siitä, mihinkä nuorella pelaajalla rahkeet riittävät? On jo näyttänyt epäilijöille pitkää nenää näissä kisoissa. :)

No, ehkä olisi pitänyt muotoilla tuo kohta tekstistäni erillä tavalla, mutta pointti oli sama kuin sinulla. Ja pääpointti siis se, että on oikeastaan aina näyttänyt pitkää nenää epäilijöille :)
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyviä pointteja, mutta toisaalta nämä asiat voisi oppia päinvastoin nopeammin kaukana vanhempien hoivasta, englanninkielisessä maassa ja ADT:n ulottumattomissa?

Kyllä, shokkiterapia toimii usein jopa paremmin :D. Itse uskon siihen, että Mikellä ei ole mikään kiire. Vuosi lisää itsenäistymistä täällä ja sitten NHL:ään. Luulen, että jotain opittavaa riittää myös seuraaviksi vuosiksi :).

Mikke on suomalainen nuorimies, ei pohjoisamerikkalainen sikäläiseen kulttuuriin kasvanut kiekkoniilo, jonka vanhemmat voivat helpostikin olla arjessa läsnä, jos tarve vaatii. Seurattuani häntä mm. Mestaruusjuhlissa, hän on ihan samanlainen pönttö-örvelö kuin muutkin ikäisensä nuoret miehet. Ja tämä pelkästään positiivisessa mielessä. Kun mikään kiire ei ole, miksi hosua? Aikaa on ja kokemuksesta tulee varmasti mieluisampi, kun on vähän enemmän elämänkokemusta jo lähtiessä.
 

roskis

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Detroit Red Wings
Jo mestaruuskesteissä jäin kaipaamaan MGlle osoitettua "One more year!" huutoa. Kaipaan sitä joka hetki enemmän. Kerätäänkö adressi vai huudetaanko vain virtuaalisesti?

ONE MORE YEAR!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kun mikään kiire ei ole, miksi hosua? Aikaa on ja kokemuksesta tulee varmasti mieluisampi, kun on vähän enemmän elämänkokemusta jo lähtiessä.

Tää on ihan puhdasta mutuilua, mutta luulisin, että ihan mahdollisten loukkaantumistenkin takia Granlund halunnee lähteä mahdollisimman nopeasti rapakon taakse. Kyllä se vähän pistäisi nuortakin päätä ns. ketuttamaan jos vaikka jälleen ensi kaudella tulisi uusi aivotärähdys ennenkuin on päässyt sen rahakkaan sopimuksen tekemään.

Toisaalta, jos Mikaelin kisat jatkuvat samanlaisena, nää spekulaatiot ovat ihan täysin turhia. Wild ottaa miehen kyllä tuolloin takuuvarmasti.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää on ihan puhdasta mutuilua, mutta luulisin, että ihan mahdollisten loukkaantumistenkin takia Granlund halunnee lähteä mahdollisimman nopeasti rapakon taakse. Kyllä se vähän pistäisi nuortakin päätä ns. ketuttamaan jos vaikka jälleen ensi kaudella tulisi uusi aivotärähdys ennenkuin on päässyt sen rahakkaan sopimuksen tekemään.
...

En tiedä, mitä tuolla rahakkaalla sopimuksella tarkoitat, mutta eiköhän se ole selvää, että Granlund allekirjoittaa kolmivuotisen tulokassopimuksen nyt kesällä. Se on sitten eri asia, missä hän ensimmäisen sopimuskauden pelaa; Suomessa, AHL:ssä vai NHL:ssä.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Se on sitten eri asia, missä hän ensimmäisen sopimuskauden pelaa; Suomessa, AHL:ssä vai NHL:ssä.

Se on ihan sama jos pelaa Suomessa "ensimmäisen sopimuskauden", koska tuo tulokassopimus pyörähtää voimaan siinä kohtaa kun mies pelaa ensimmäisen NHL-ottelunsa.

edit. Itseasiassa tarkennettakoon sen verran, että sopimuksen ensimmäinen vuosi tulee virallisesti voimaan Granlundin pelattua 10 matsia ensimmäisellä kaudellaan.

edit2. Ei nyt jumalauta, en ole sittenkään ihan varma koska Granlund on jo 19, enkä muista miten CBA:ssa menee nuo iät Entry Level sopimusten kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toisaalta, eikös tuo juuri tapahtunut menneellä kaudella? Kyllä Granlund varmaan Peltosta seurasi, ja ehkä jotain oppikin, kauden aikana. Mitä muuta se voi enää Peltoselta oppia kun mestaruuden vääntämisestäkin tuli konkreettiset opinnot muutaman viikon takaa?

Niinpä, ei mun mielestä johtajuutta opita, se tulee pelaajalta luonnostaan, jos on tullakseen. Mun mielestä, MG ei ole edes sen tyylinen pelaaja, joka olisi joukkueen todellinen henkinen johtaja. Hän johtaa joukkuetta ennemmin jäällä omalla pelaamisellaan. Mikko Koivu on jo johtajapelaaja Minnesotassa, ei Mikke pysty häntä syrjäyttämään siitä tehtävästä. MG varmasti kasvoi pelaajana Peltosen rinnalla tällä kaudella, niin kuin moni muukin HIFKin pelaajista.

MG:lle vain tsemppiä jatkoon, tapahtui se sitten missä tahansa?

siirretään oikeaan ketjuun...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä, ei mun mielestä johtajuutta opita, se tulee pelaajalta luonnostaan, jos on tullakseen.

Kyllä johtajuutta voi oppia ja hemmetin paljonkin (tässä nopea linkki esimerkkiin ihan perusjuttuja avaamaan). Toki pitää olla luonnostaan motivaatiota, jotta homma skulaa ja sitä MG:llä riittää. Asiaa voi lähteä tutkimaan kirjastosta, netistä tai watevä ;). Maailma on täynnä esimerkkejä eri elämänalueilta, joissa johtajuutta on opittu "mentoreilta" ja esimerkiksi yksi vuosi ei todellakaan ole mikään aika jossa homma pitäisi sisältää. Kuten kaikessa vähän monimutkaisen oppimisessa, tässäkin tulee "oppilaalle" satavarmasti oivalluksia ja paljon vielä toisenakin vuonna. Eri asia on se miten tätä kykyä arvostaa, näkee sen kokonaisuudessa, miten uskoo oppivan asiaa itsekin ja mitkä ovat "oppilaan" limitit ajatustoiminnassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös