Noin 15 vuotta sitten pelasin eräässä nimeltämainitsemattomassa u20-harrastejoukkueessa "aktiiviurani" päättämän polvivamman kuntouttamisen jälkeen.
Tämän kyseisen joukkueen kummina toimi silloin muuan Reijo Ruotsalainen, jonka kanssa pääsimme pelaamaan yhden 60-minuuttisen eräänlaisen hyväntekeväisyysottelun merkeissä saman yhdistyksen aikuisten joukkuetta vastaan. Reksa toi otteluun mukanaan edelliskaudella Mestiksessä KalPan paidassa hirmutehot tehneen Kärppäkasvatin Tomi Mustosen sekä kolmatta täyttä Liigakauttaan, sekä näin jälkikäteen ajateltuna kenties sitä varsinaista läpimurtokauttaan pelanneen Mika Pyörälän.
Tunnelma kopissa oli - tietenkin - hyvin arvostava ja jännittynyt. Kaikki katsoivat Reksaa suu pyöreänä ja kukaan ei oikein uskaltanut puhua, kunnes kopin keskikäytävältä alkoi paukkua. Siellä nimittäin alkoi, jo oman joukkueensa kopissa sattuneesta syystä lempinimen "Spede" saanut herrasmies heittää huulta. En enää muista yhtään niitä juttuja, mutta sen muistan, että tunnelma kopissa keveni välittömästi, eikä ketään enää jännittänyt.
Peli pelattiin ja nämä nuorten miesten idolit näyttivät esimerkkiä sekä jäällä että jään ulkopuolella meille, joiden kilpaura kiekon parissa oli syystä tai toisesta jo päättynyt. Spedenkin viesti oli selvä: "pitäkää hauskaa niin jäällä kuin kopissa, tää ei oo niin vakavaa". Yhteiskuvat otettiin ja tiemme erkanivat.
Nyt vuosia jälkeenpäin tuo kyseinen ikinuori on pelannut tiensä allekirjoittaneen sydämeen yhdessä satojen ja tuhansien Kärppähenkisten kanssa. Tuo sama elämänfilosofia näkyy Speden pelissä edelleen, hauskaa pitää olla. Ja mikäs siinä kun kulkee.
Hieno mies, kertakaikkiaan. Tuolloinhan sitä en tiennyt, mutta voinpahan sanoa, että olen pelannut samassa joukkueessa kahden herran kanssa, joiden paita roikkuu Raksilan katossa. Toinen ei toki siellä vielä ole, mutta sinne se kuuluu ja siellä se tulee varmasti vielä joskus olemaan.
#17, yksi isoimmista Kärpistä ikinä.
www.kaleva.fi