Mika Norosen isku Teemu Pulkkiseen Jokerit-Lukko-ottelussa

  • 141 237
  • 829
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanotaan, että teosta tulee rangaista, ei seurauksesta. Samaan aikaan kuitenkin katsellaa senttien tarkkuudella mihinkä kohtaan mailalla lyönti osuu.
Noi kaks on melkosessa ristiriidassa. Noronen ei varmasti tuossa tilanteessa pysty osumaan sentin tarkuudella siihen mihin yrittää, mikäli edes yrittää osua muuhun kuin pelästään Pulkkiseen. Kuten osuikin.

Jokeripelaajia oli rikottu edellisen erän ajan jo useasti aikuisten oikeasti sääntöjen vastaisesti. Kuten myös Lukkopelaajia, sitä en kiistä. Tuomarit eivät kuitenkaan halunneet "ratkaista" peliä antamalla jäähyjä, mikä jo itsessään on aivan älytöntä. Jos tuomari antaa jäähyn, niin eihän hän siinä mitään ratkaise vaan se rikkeen tehnyt pelaaja. Jokeripelaajat vaikutti jo melko turhautuneelta tilanteeseen, ja Pulkkinen osoitti nuoruutensa menettämällä malttinsa ja heittävän jo vahvaa värikynää peliin. Lisäksi napautti Lukon kapteenia mailalla polvisuojiin, josta jäähykin oli tulossa huitomisesta. Sitten tuli se Norosen lyönti...
Tääkin tilanne olisi vältetty, mikäli tuomareilla olisi ollut toisen erän jälkeen munaa tuomita ottelua sääntökirjan mukaan. Pelaajat elävät tunteella ja värilaseilla pelissä. Rupeaa porukka turhautumaan, kun ei jäähyjä tule vaikka omia kohtaan sääntöjen vastaisesti pelataankin. Tämä siis pätee molempiin joukkueisiin. Jotain täytyis tehdä. Vai onko näin hyvä jatkaa, ja odotella kuinka pahasti ens kerralla menee pelaajilla hermot, kun ei sääntöjen mukaisesti tuomita?
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kovasti tuota edeltävää kampitusta filmiksi haukutte, mutta haluaisin tietää että kuinka moni näistä mollaajista on itse pelannut kiekkoa? En ala pätemään että minä olen te ette, mutta haastan kaikki kokeilemaan miten tuollaisessa tilanteessa käy. Maila jalkojen välissä ja pyrit luistelemaan normaalisti eteenpäin, siinä ei vaan luontevan näköisesti voi kaatua. SM-liigan politiikkaa en pelikieltojen osalta tiedä, mutta kyllähän tuosta 5+ peliä on ihan oikea tuomio minun mielestäni.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Näkeekö tuosta kuvasta että onko se osuma hetkellä otettu vai onko tuossa osuman jälkeinen hetki jolloin maila on tippumassa jo takaisin jäänpintaan?

Tuli mieleen että onko Noronen jotenkin katkera omasta epäonnistuneesta urastaan kun näitä tulevaisuuden lupauksia tykkää jahdata? Vaikka onhan Norosenkin ura ihan kiva, saanut kuitenkin pelata pääsarjatasolla ihan tosissaan, vaikkakin keskinkertaisuutena. Joten ei minusta olisi mitään syytä katkeruuteen, ehkä syy on jossain muualla.

Videolta muutamaan kertaan tilannetta kelattuani sanoisin tuo kuvan olevan aika tarkkaan siltä hetkeltä, jolloin isku osuu Pulkkiseen. Se nyt on ainakin 100 % varmaa, ettei se isku ensimmäisenä osu lähellekään polvitaivetta, vaikka täällä jokunen katsoja väittääkin niin tapahtuneen. Kannattaa tosiaan kelailla sitä videota ja huomioida nimenomaan se osumahetki. Toki tuosta videosta saisi leikattua sellaisenkin kuvan, jonka perusteella isku tulee nimenomaan polvitaipeeseen, mutta tällöin kyseessä on aika selkeä kusetus.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvinkin on mahdollista että joku leipoisi Teemun naamasta uudenmallisen NHL:ssä, mutta en usko että kukaan siellä alkaisi uraa lopettelemaan häneltä. Siellä kun sellaisista teoista on odotettavissa astetta kovemmat tuomiot kuin Suomessa. Siellä myös on näitä muille vaarallisia pelaajia koitettu vähentää, jollaiseksi Noronenkin varmaan luetaan. Kaikenlisäksi siellä jo oman joukkueen pelaajat pistävät hyppijät ruotuun jos näkyy sellaisia elkeitä.

Viimeinen lause pätee myös SM-liigassa ja siksi kukaan jokeripelaajista ei lähtenyt kuittaamaan Nortille: hyppijä/huitoja sai mitä tilasi.
 
En yllättynyt että alat näsäviisastelemaan yksittäisestä sanasta.

En yksittäisestä sanasta, vaan koko viestin sisällöstä. Oikeusmurha on täysin eri asia kuin se, että on eri linjoilla jostain asiasta.

Ja toisekseen, Tulokas-titteli ei tee Norosen iskusta yhtään sen suurempaa ja tuomittavampaa rikettä minun silmissäni.

Olen esittänyt tässä ketjussa kaksi muuta rikettä, joista ollaan selvitty kahden minuutin rangaistuksilla. Tavin viikateisku Sammalkankaan pohkeisiin sekä maalivahti Nikkilän lyönti Huhtalan päähän.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Se on muuten harmi että Jokerien ja Lukon sarja näyttää nyt aika epätodennäköiseltä. Tulisi Noroselle aika vittumaiset oltavat Jokerien pelaajien ja fanikatsomon toimesta. En tiedä uskaltaisiko Mr. Loistava tulevaisuus takana edes tulla pelaamaan. Jos pelikielloltaan pääsisi pelaamaan.

No eihän Jokereiden tarvitse "kuin" nousta kaksi pistettä edellä olevan Kalpan edelle niin puolivälierissä kohdataan. Se on kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty, kun vastassa on Ässät ja JYP, eikä pelikään oikein suju.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Miksi ei yksikään Jokerifani huomioi Pulkkisen viikate iskua?

Käyppä parahin veli Nimetön lukemassa mitä eilen kirjoitin otteluketjuun Jokerit- Lukko. Kiitos ei muuta tällä kertaa.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kovasti tuota edeltävää kampitusta filmiksi haukutte, mutta haluaisin tietää että kuinka moni näistä mollaajista on itse pelannut kiekkoa? En ala pätemään että minä olen te ette, mutta haastan kaikki kokeilemaan miten tuollaisessa tilanteessa käy. Maila jalkojen välissä ja pyrit luistelemaan normaalisti eteenpäin, siinä ei vaan luontevan näköisesti voi kaatua. SM-liigan politiikkaa en pelikieltojen osalta tiedä, mutta kyllähän tuosta 5+ peliä on ihan oikea tuomio.

En ole koskaan pelannut itse kiekkoa, mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna tilanne, jossa itse luistelee vastustajan mailaan, ei ole ainakaan kampitus. Ja hyvinkin näyttävästi siinä Pulkkinen maata kiertävälle radalle lähtee, kuten jo aiemmin jokusen kerran samassa ottelussa.

Jännä juttu, että superjunnun polvi tutkitaan vasta huomenna. Eikös se olisi parempi tutkia mahdollisimman pikaisesti mahdollisen loukkaantumisen jälkeen?
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En yksittäisestä sanasta, vaan koko viestin sisällöstä. Oikeusmurha on täysin eri asia kuin se, että on eri linjoilla jostain asiasta.

Ja toisekseen, Tulokas-titteli ei tee Norosen iskusta yhtään sen suurempaa ja tuomittavampaa rikettä minun silmissäni.

Sinulla tuntuu kuitenkin olevan joku syvä katkeruus Jokereita ja Pulkkista kohtaan, mikä selvästi värittää mielipidettäsi.

Olen esittänyt tässä ketjussa kaksi muuta rikettä, joista ollaan selvitty kahden minuutin rangaistuksilla. Tavin viikateisku Sammalkankaan pohkeisiin sekä maalivahti Nikkilän lyönti Huhtalan päähän.

Tavin isku nyt ei ole millään tavalla verrattavissa tähän tapaukseen, minkä tiedät hyvin itsekin.

Ja minä esitän Hirson lyönnin Osalaan pelitilanteen aikana. Ja vertaa sitä Noroseen tapaukseen. Eli 6 ottelua vähintään pelikieltoa, ehkä muutama lisää siitä että isku oli täysin pelitilanteen ulkopuolinen.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos otetaan mukaan keskusteluun nyt muutama fakta. Kuten toivonmukaan valtaosa ymmärtää, vain faktoilla on merkitystä.

1. Noronen lyö mailalla pelitilanteen ulkopuolella Pulkkista polvitaipeeseen.
2. Lyöminen tapahtuu takaapäin, jolloin Pulkkinen ei pysty itseään puolustamaan/väistämään iskua.
3. Takaapäin, puskista tuleva isku on JOKA kerta raukkamainen ja tarkoituksenmukainen vahingoittamisyritys.


Jos käy niin, että Pulkkinen selviää säihkähdyksellä onko se mahdollista rangaistusta lieventävä seikka? Mitä jos ensi kerralla Noronen vetää viikatteella Vatasen polven Hippoksen katon läpi tai Granlundin aataminomenan niskaan, onko silloin teko jotenkin törkeämpi, jos seuraus on vakavampi? Annetaanko nyt viesti, että törkeydet ja tarkoitukselliset vahingoittamisyritykset on ihan jees, jos vakavaa loukkantumista ei tapahdu? Jos Noroselle ei anneta tuntuvaa rangaistusta teostaan ( 6-10 peliä) annetaan täysin selvä linjanveto sille, että vain seurauksella on merkitystä. Alkaa käydä liigapelaajalle vaaralliseksi ammatti sen jälkeen.

Vastaavanlaisesta iskusta, Tavi sai 2 minuutin rangaistuksen. Isku on viestissäsi olevien kohtien 1-3 mukainen, eikä siis lisärangaistuksia tullut. Linja on vedetty.

http://www.youtube.com/watch?v=6CKXRyWT-Qc

Linkissä Tavin huitaisu Sammalkankaaseen.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viimeinen lause pätee myös SM-liigassa ja siksi kukaan jokeripelaajista ei lähtenyt kuittaamaan Nortille: hyppijä/huitoja sai mitä tilasi.

Ei muuten päde. Sen takia kukaan ei lähtenyt, koska Jokereissa ei ole ketään avohoitopotilasta joka menisi sinne kentälle huitomaan maalivahdin mailalla. Ja tälläisestä rehellisestä NHL-tyylisesti kuitista, joka suoritetaan hanskaamalla, SM-liigassa saa melkein kovemmat sanktiot kuin Noronen tulee tästä saamaan. Niin se vaan menee.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Vastaavanlaisesta iskusta, Tavi sai 2 minuutin rangaistuksen. Isku on viestissäsi olevien kohtien 1-3 mukainen, eikä siis lisärangaistuksia tullut. Linja on vedetty.

http://www.youtube.com/watch?v=6CKXRyWT-Qc

Linkissä Tavin huitaisu Sammalkankaaseen.

Jep ja tuo Tavin huitaisu oli lähinnä näpäytys verrattuna Norosen huitaisuun. Eron näet jo mailan liikeradoista, joten se siitä vertauksesta näissä tapauksissa. Muuten, totetus on yhtälainen noiden kohtien mukaan. Sitten kun lisätään vielä sellainen seikka, että tuo veskarin mailan reuna on terävä, niin tekeehän se jo senkin puolesta aivan eri jälkeä kuin kenttäpelaajan maila...
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Ja tälläisestä rehellisestä NHL-tyylisesti kuitista, joka suoritetaan hanskaamalla, SM-liigassa saa melkein kovemmat sanktiot kuin Noronen tulee tästä saamaan. Niin se vaan menee.

Tämähän se sääli on. Omasta mielestäni on huvittavaa se, että täällä ihmiset suu vaahdossa toteavat, että "sitä saa mitä tilaa, samalla mitalla takaisin"! Itse haluaisin katsella sellaista kiekkoa, jossa ämmämäisistä huitomisista (lue: Pulkkisen isku) kostetaan reilusti tappelemalla (lue: ihan vitun kaukana siitä, mitä Noronen teki). Jos tuota lainaamaani pelikieltoasiaa ei oleta lukuun, kysyisin, että kenen mielestä olisi ollut huonompi asia, että Noronen olisi luistellut Pulkkisen etupuolelle, ja haastanut tämän tappeluun? Kaikista suurinta pelleilyä omasta mielestäni tässä on nämä mailalla hakkaamiset. Norosesta tulee vielä suurempi pelle, koska hän ei ollut tilanteessa osallisena itse, vaan turhautui sivustakatsojana. Mitä jos tämä tilanne olisikin mennyt niin, että joku Lukon pelaaja olisi hypännyt vaihtopenkiltä hakkaamaan Pulkkista mailalla? "Sitä saa mitä tilaa?"
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Repesin... Seuraat jääkiekkoa etkä tiennyt tätä??

Lukko-fani kuittaa Jokeri-fanille menestymättömyydestä? Eh..?

Joo, myönnän etten tätä muistanut. Reheelisesti. kaikki muu mitä näppiksistäsi tuli on paskaa, mikä tosin ei yllätä lainkaan kun katsoo mikä nimimerkki kyseesssä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Se on muuten harmi että Jokerien ja Lukon sarja näyttää nyt aika epätodennäköiseltä. Tulisi Noroselle aika vittumaiset oltavat Jokerien pelaajien ja fanikatsomon toimesta. En tiedä uskaltaisiko Mr. Loistava tulevaisuus takana edes tulla pelaamaan. Jos pelikielloltaan pääsisi pelaamaan.

Ei se nyt niin mahdotontakaan ole, Jokerit ottaa tiistaina ja/rl-voiton Porista (yhtälön epätodennäköisin muuttuja) ja samaan aikaan Ilves voittaa KalPan varsinaisella peliajalla. Päätöskierroksella Jokerit voittaa panoksetta pelaavan JYPin kotona kolmen pisteen arvoisesti, niin Jokerit on viides maalieron turvin.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Vastaavanlaisesta iskusta, Tavi sai 2 minuutin rangaistuksen. Isku on viestissäsi olevien kohtien 1-3 mukainen, eikä siis lisärangaistuksia tullut. Linja on vedetty.

http://www.youtube.com/watch?v=6CKXRyWT-Qc

Linkissä Tavin huitaisu Sammalkankaaseen.

Itse en tuota peliä ole nähnyt, eikä linkissä olevasta videosta oikein selviä, mutta taklasiko (tms) Sammalkangas Tavia tuota iskua ennen? Vai tuliko Tavi kostamaan jollekin toiselle pelaajalle kohdistuneen vääryyden tilanteen ulkopuolisena?
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei se nyt niin mahdotontakaan ole, Jokerit ottaa tiistaina ja/rl-voiton Porista (yhtälön epätodennäköisin muuttuja) ja samaan aikaan Ilves voittaa KalPan varsinaisella peliajalla. Päätöskierroksella Jokerit voittaa panoksetta pelaavan JYPin kotona kolmen pisteen arvoisesti, niin Jokerit on viides maalieron turvin.

En sanonutkaan että se olisi mahdotonta. Mutta kyllähän tämä skenaario epätodennäköinen on, kuten kirjoitin.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tavin isku nyt ei ole millään tavalla verrattavissa tähän tapaukseen, minkä tiedät hyvin itsekin.

Mitenkä niin? Ketjua kokonaan lukematta juuri itsekin tilanteita keskenään vertasin. Ainoa varsinainen ero on se, että Tavi osuu pohkeeseen ja Noronen polveen.
 
Jep ja tuo Tavin huitaisu oli lähinnä näpäytys verrattuna Norosen huitaisuun.

Ero lyönneissä on niin marginaalinen, että sen pitäisi mennä PRK vs. 2min sisään ja näin ollen mitään lisäsanktioita ei pitäisi tulla.
Vertaus tapaus Hirsoon ei taas päde mitenkään. Hirson isku oli selvästi kovempi ja kohdistui suojattomaan kohtaan.

Ja sama vastaus myös HLe:lle.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Joo, myönnän etten tätä muistanut. Reheelisesti. kaikki muu mitä näppiksistäsi tuli on paskaa, mikä tosin ei yllätä lainkaan kun katsoo mikä nimimerkki kyseesssä.

Perustelut ja mahdolliset vertaukset omaan antiisi tässä threadissa? Mahdolliset muut viestit missä näppikseni/nimimerkkini suoltaa paskaa? Ihan vaan, jotta voisin ottaa opiksi vastaisuuden varalta alan ammattilaiselta.

Ihan reheelisesti ja kun kyseesssä on tämä huitomistilanne, niin aika värilasien läpi sitä saa katsoa, jos sitä ei aivopieruna pidä.
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Käyppä parahin veli Nimetön lukemassa mitä eilen kirjoitin otteluketjuun Jokerit- Lukko. Kiitos ei muuta tällä kertaa.

Tarkoitin yleisesti. Täällä ei olla huomattu kuin vain Norosen viikateisku ja unohdettu kokonaan Pulkkisen tarjolema viikate. Kyllähän sekin pitäisi muistaa täällä. Pulkkiselle 1-2 peli ja Noroselle 2-3 peliä huilia ja asia voidaan mielestäni lyödä lukkoon lopullisesti.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ero lyönneissä on niin marginaalinen, että sen pitäisi mennä PRK vs. 2min sisään ja näin ollen mitään lisäsanktioita ei pitäisi tulla.
Vertaus tapaus Hirsoon ei taas päde mitenkään. Hirson isku oli selvästi kovempi ja kohdistui suojattomaan kohtaan.

Hirson isku tapahtui pelitilanteessa ja kevyemmällä mailalla. Ymmärrätkö?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Vastaavanlaisesta iskusta, Tavi sai 2 minuutin rangaistuksen. Isku on viestissäsi olevien kohtien 1-3 mukainen, eikä siis lisärangaistuksia tullut. Linja on vedetty.

En puhuisi kuitenkaan täysin vastaavanlaisesta iskusta. Veskarin maila on puolet painavampi ja Noronen vetää kaksin käsin vauhtia ottaen polvillaan olevaa Pulkkista. Loukkaantumisriski on tapauksissa aivan erilainen. Molemmat tapaukset silti raukkamaisia ja liigan tulisi karsia vastaavanlaiset tapaukset pois liigasta kovalla kädellä, eikä millään miespillumaisella hyssyttelyllä.

Muutenkin alkaa ihmetyttämään Norosen fetissi nuoria huippulahjakkuuksia kohtaan. Nyt "päänahkoina" on Granlund ja Pulkkinen, seuraavaksi Armia ja Vatanen?

edit. Axbor Nocturne ja HLe ehti ensin.
edit2. Näkeekö siellä pimeässä huoneessa kirjoittaa mitään Toejoen Veikko?
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Hohhoijaa, kyllä on aika tapahtumaköyhää suomalainen kiekkoilu, jos näinkin olematon asia saa osakseen näin valtavasti huomiota.

En edes jaksa erikseen tapausta mistään omin silmin tarkistaa, mutta paikallinen Hextall voisi viilentyä ehkä parin pelin verran (ja filmaajalle sitten sympatiaa vielä vähemmän).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös