Mikä on Suomen suurin saavutus?

[nummenkallio]

Tähän kuuluu varmaan sanoa, että Torinon hopea tai World Cupin hopea. Ne ovat kunniakkaita finaalitappioita kovista turnauksista. Paljon kovempia kuin mitkään voitot. Torillakin oli jengiä noiden jälkeen paljon enemmän.

 

[Roger Moore]

Olympiamitali menettää täysin merkityksensä jos siitä ei taistele maailman parhaat keskenään.

Eli jääkiekossa on ollut 20 turhaa olympiaturnausta. Tulkinta se on tuokin.

 

[MadSpade]

Eli jääkiekossa on ollut 20 turhaa olympiaturnausta. Tulkinta se on tuokin.

Ahaa. Wau, mitä nokkeluutta.

 

[Arto Kilponen]

Vähän riippuu miten tätä katsoo. Ymmärrän täysin, että itketään parhaiden perään, mutta jääkiekko on kuitenkin vain jääkiekkoa. Tämä 2022 miesten olympiakulta on ensimmäinen missään palloilulajissa tullut olympiakulta ja saadaan olla melkoisen tyytyväisiä, jos esim. tämän vuosisadan alkupuolella osuu toinen kultamitali mistään palloilulajista. Siis kaikki kesäkisat ja naiset mukaanlukien, olkoonkin, että minä en ymmärrä hevon helvettiä jostain naisten vesipallosta, saatetaan olla lähelläkin kultaa siellä.

Tämä kultamitali on valtavan kokoinen saavutus nimenomaan Suomen jääkiekolle. Se, että tuliko se miehissä vai naisissa ja oliko mukana ketä pelaajia tai missä maassa se tuli on täysin sivuseikkoja. Suomi on jossain palloilulajissa olympiakultamitalisti. Se on se, mikä merkitsee.

 

[aceman81]

Tähän kuuluu varmaan sanoa, että Torinon hopea tai World Cupin hopea. Ne ovat kunniakkaita finaalitappioita kovista turnauksista. Paljon kovempia kuin mitkään voitot. Torillakin oli jengiä noiden jälkeen paljon enemmän.

World Cupista en muista. Torinon jälkeen muistan myöhäisillan kekkerit joissa paidattomat NHL-äijät fiilisteli lavalla pakkasessa mitalit kaulassa. Toi itsellekin balsamia, terapiaa ja kuittasi finaalitappiota jossain määrin. Se oli yhden vahvan pelaajapoolin sukupolvikokemus.

Kuten toki myös Peking 2022. Suurimmalle osalle viimeinen mahdollisuus voittaa olympiakultaa. Aika monta hienoa pelaajaa ja tyylikästä kiekkoveteraania pääsi sen suomalaisittain historiallisen saavutuksen kokemaan, peliurien kaartaessa kohti loppusuoraa.

 

[EmeraldSapphire]

Oma listani tällä hetkellä:

1. Torino 2006 (olympiahopea)
2. World Cup 2004 (2. sija)
3. Bratislava 2019 (MM-kulta)
4. Tukholma 1995 (MM-kulta)
5. Bratislava 2011 (MM-kulta)
6. Sotshi 2014 (olympiapronssi)
7. Nagano 1998 (olympiapronssi)
8. Vancouver 2019 (U20 MM-kulta)
9. Helsinki 2016 (U20 MM-kulta)
10. Espoo 2019 (naisten MM-hopea)

Voisin hieman päivittää tätä listaa, kuitenkin sillä huomautuksella, että Pekingin olympialaisten ranking saattaa muuttua muutaman paremmin nukutun yön jälkeen. Torino 2006 pysyy edelleen omissa papereissani suurimpana saavutuksena. Leijonat pelasi turnauksen parasta jääkiekkoa ja päihittivät mm. Tsekin, Kanadan, USA:n ja Venäjän turnauksen aikana. Varsinkin välierän 4-0 voitto Venäjästä oli ehkä paras peli, mitä olen koskaan nähnyt Leijonilta. Ainoastaan Ruotsia vastaa suoritus jäi vajaaksi.

Oma arvostukseni World Cupia kohtaan on laskenut sen jälkeen, kun näin vuoden 2016 läpsyttelycupin: kesäterässä pelattava muoviturnaus, jonka uskottavuutta söivät viime kerralla keinotekoiset joukkueet. Jos miettii World Cupia 2004, ei Suomi mitenkään häikäissyt siinä turnauksessa. Kesäterässä olevan Tsekin hakkaaminen 4-0 ja USA:n voittaminen välierässä 2-1 olivat silloin Suomen ainoat voitot suurista maista. Käytännössä koko hehkutus perustuu siis yhteen välierävoittoon.

Voi olla, että vuoden 2019 maailmanmestaruus menee nykyään jopa World Cupin edelle. Täysin nimettömällä joukkueella kaatui NHL-tähtiä täynnä olevat Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Välierän voitto Venäjää vastaan 1-0 oli jotain täysin käsittämätöntä, kun Venäjällä oli kasassa ehkä tämän vuosisadan kovin nippu tähän mennessä. Sen jälkeen tulisivat varmaan olympialaiset 2022 ja MM 1995. Pidän kumpaakin suuressa arvossa sen takia, että ensimmäinen olympiakulta ja ensimmäinen maailmanmestaruus. Vuosi 2011 oli hieno saavutus, mutta jää omissa papereissani edellisten varjoon.

Päivitetty lista voisi siis olla:

1. Torino 2006 (olympiahopea)
2. Bratislava 2019 (MM-kulta)
3. Tukholma 1995 (MM-kulta)
4. Bratislava 2011 (MM-kulta)
5. World Cup 2004 (2. sija)
6. Sotshi 2014 (olympiapronssi)
7. Nagano 1998 (olympiapronssi)
8. Vancouver 2019 (U20 MM-kulta)
9. Helsinki 2016 (U20 MM-kulta)
10. Espoo 2019 (naisten MM-hopea)

Tuossa listassa Pekingin olympialaiset osuisi jonnekin sijalle 3-5.

 

[Raid76]

No eihän skodahöntsät ja EHT:t(mm. Kiinan EHT) ole ns. turhia, vaan ihan hyvää viihdettä karjalalippiksille. Niin monet höntsät nähneenä ei näihin vaan enää jaksa syttyä. Täysin eri asia sitten, ne harvat kerrat kun päästään oikeasti mittelemään maiden välisestä paremmuudesta. Olympiamitali menettää täysin merkityksensä jos siitä ei taistele maailman parhaat keskenään. Näitä "parhaat saatavilla olevat pelaajat" turnauksia nähdään joka harvasen kevät. Torille!

Karjalalippiksillä on ainakin kivaa ja yhdessä pelaajien kanssa osaavat iloita saavutuksesta, sen sijaan että purisivat tuppea ja katsoisivat Emmerdalen uusintoja.

Tämä Karjalalippis on muuten aika moderni juttu. 1995 ei muita ollutkaan. Tai jos oli, niin en muista ketään jääkiekkopiireistä, joka olisi millään muotoa kritisoinut osallistuvien maiden kokoonpanoja. Olin silloin vielä itsekin mukana jääkiekon parissa melko tanakasti. Koskaan sen jälkeenkään en ole silti pahemmin kuullut tällaisia arvokisojen arviointeja pelaajien keskuudesta.

Karjalalippikset ovat siis väärin kannattava, väärin arvioiva ja turhaan juhliva helvetin suuri enemmistö jääkiekon ystäviä, harrastajia sekä kilpapelaajia.

 

[Individual]

Joltain ruotsalaiselta hokiniilolta olisi kiva kysyä, että kun teillä nyt on kaksi jääkiekon olympiakultaa, niin puhutteko Lillehammerista häpeillen (Ei NHL-pelaajia) ja Torinosta ylpeillen (NHL-pelaajat) olkoonkin, että Lillehammerin kohdalla oli varmaan vaikea kaivata sellaista, mitä ei ole ollutkaan, kuten änäriukot. Jospa Milanon jälkeen Suomellakin on kullat kahdella tapaa laitettuna.

 

[castorpollux]

Voisin hieman päivittää tätä listaa, kuitenkin sillä huomautuksella, että Pekingin olympialaisten ranking saattaa muuttua muutaman paremmin nukutun yön jälkeen. Torino 2006 pysyy edelleen omissa papereissani suurimpana saavutuksena. Leijonat pelasi turnauksen parasta jääkiekkoa ja päihittivät mm. Tsekin, Kanadan, USA:n ja Venäjän turnauksen aikana. Varsinkin välierän 4-0 voitto Venäjästä oli ehkä paras peli, mitä olen koskaan nähnyt Leijonilta. Ainoastaan Ruotsia vastaa suoritus jäi vajaaksi.

Oma arvostukseni World Cupia kohtaan on laskenut sen jälkeen, kun näin vuoden 2016 läpsyttelycupin: kesäterässä pelattava muoviturnaus, jonka uskottavuutta söivät viime kerralla keinotekoiset joukkueet. Jos miettii World Cupia 2004, ei Suomi mitenkään häikäissyt siinä turnauksessa. Kesäterässä olevan Tsekin hakkaaminen 4-0 ja USA:n voittaminen välierässä 2-1 olivat silloin Suomen ainoat voitot suurista maista. Käytännössä koko hehkutus perustuu siis yhteen välierävoittoon.

Voi olla, että vuoden 2019 maailmanmestaruus menee nykyään jopa World Cupin edelle. Täysin nimettömällä joukkueella kaatui NHL-tähtiä täynnä olevat Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Välierän voitto Venäjää vastaan 1-0 oli jotain täysin käsittämätöntä, kun Venäjällä oli kasassa ehkä tämän vuosisadan kovin nippu tähän mennessä. Sen jälkeen tulisivat varmaan olympialaiset 2022 ja MM 1995. Pidän kumpaakin suuressa arvossa sen takia, että ensimmäinen olympiakulta ja ensimmäinen maailmanmestaruus. Vuosi 2011 oli hieno saavutus, mutta jää omissa papereissani edellisten varjoon.

Päivitetty lista voisi siis olla:

1. Torino 2006 (olympiahopea)
2. Bratislava 2019 (MM-kulta)
3. Tukholma 1995 (MM-kulta)
4. Bratislava 2011 (MM-kulta)
5. World Cup 2004 (2. sija)
6. Sotshi 2014 (olympiapronssi)
7. Nagano 1998 (olympiapronssi)
8. Vancouver 2019 (U20 MM-kulta)
9. Helsinki 2016 (U20 MM-kulta)
10. Espoo 2019 (naisten MM-hopea)

Tuossa listassa Pekingin olympialaiset osuisi jonnekin sijalle 3-5.

-88 olympiahopea. Sijoittunee meillä vanhemmilla seuraajilla varsin korkealle. Itsellä top vitosessa. Ei pysty kuvailemaan sitä tuskaa mitä sen odottelemiseen meni.

 

[Barnes]

NHL-pelaajat olisivat miehittäneet käytännössä sataprosenttisesti kaikki varteenotettavat mitalimaat, jolloin voimasuhteet näiden maiden välillä olisivat olleet erittäin todennäköisesti täysin toisenlaiset. Kertooko tämä turnausvoitto siis sen, että Suomi on paras maa jääkiekossa tällä hetkellä? Ei kerro, ja sen takia koko turnaus oli näillä pelaajilla täysin turha. Niin kuin on hetken päästä pelattavat MM-kisatkin.

Toivottavasti systeemi korjataan joskus ja ne pelaajat, joiden maaotteluita kuuluisi pelata, pääsevät edustamaan maataan.

Ilman MM-kisoja jääkiekko olisi puhtaasti Pohjois-Amerikan ja ehkä entisten kommunistimaiden laji. MM-kisat ovat vakiintunut osa eurooppalaista kiekkokalenteria sekä tarjoavat pienemmille kiekkomaille mahdollisuuden haastaa isompiaan. Ei Ranskan pelaajia kiinnosta, onko Kanadan ykköstähti MacKinnon vai Tyler Bertuzzi, koska vastassa on aina Kanada. Heidän voittamisensa merkitsee aina paljon.

Olympiaturnauksen tasosta voidaan olla montaa mieltä, mutta jääkiekon yhteiskunnallinen rahoitus perustuu ympäri maailmaa olympiatasoon, eli turhia kisat eivät missään nimessä olleet. Maiden välisestä parhaudesta yksittäinen turnaus kertoo aina vaihtelevasti, tuskinpa kukaan piti 1998 Tshekkiä maailman parhaana kiekkomaana. Mutta se oli olympialaisten paras joukkue, se on tärkeintä,

Toivottavasti parhaiden turnaus saataisiin silloin 2024 World Cupin muodossa. Tämä Pekingin voitto on kuitenkin erityinen omalla tavallaan.

 

[Arto Kilponen]

Vähän riippuu miten tätä katsoo. Ymmärrän täysin, että itketään parhaiden perään, mutta jääkiekko on kuitenkin vain jääkiekkoa. Tämä 2022 miesten olympiakulta on ensimmäinen missään palloilulajissa tullut olympiakulta ja saadaan olla melkoisen tyytyväisiä, jos esim. tämän vuosisadan alkupuolella osuu toinen kultamitali mistään palloilulajista. Siis kaikki kesäkisat ja naiset mukaanlukien, olkoonkin, että minä en ymmärrä hevon helvettiä jostain naisten vesipallosta, saatetaan olla lähelläkin kultaa siellä.

Tämä kultamitali on valtavan kokoinen saavutus nimenomaan Suomen jääkiekolle. Se, että tuliko se miehissä vai naisissa ja oliko mukana ketä pelaajia tai missä maassa se tuli on täysin sivuseikkoja. Suomi on jossain palloilulajissa olympiakultamitalisti. Se on se, mikä merkitsee.

Lainataan nyt itseäni sen verran, että unohdin tässä aika oleellisen mahdollisuuden olympiakultaan, eli naisten jääkiekon. Joo, toki ollaan siellä selvästi USA:n ja Kanadan perässä just nyt, mutta vain noiden kahden ja kuitenkin kolmosia ja USA:ta vastaan on kerran juhlittu MM-kultaakin.

Voi ihan hyvin tulla naisten jääkiekossa olympiakultaa esim. 2040-luvulla, en yllättyisi yhtään.

 

[nummenkallio]

Torinon jälkeen muistan myöhäisillan kekkerit joissa paidattomat NHL-äijät fiilisteli lavalla pakkasessa mitalit kaulassa. Toi itsellekin balsamia, terapiaa ja kuittasi finaalitappiota jossain määrin. Se oli yhden vahvan pelaajapoolin sukupolvikokemus.

Olihan se Torinon joukkue helvetin hyvä joukkue, sitä ei käy kiistäminen, mutta osa pelaajistakin oli sitä mieltä, että torille pitäisi mennä vain jos voittaa. Mahtaako maailmassa olla Suomen lisäksi toista maata, jossa hopeajoukkueita muisteltaisiin suuremmalla lämmöllä kuin kultajoukkueita. Tuskin. Ainoa edes vähän sinnepäin lienee Italia futiksessa, jossa vuoden 1994 MM-hopeajoukkue nostetaan aika usein mestareiden rinnalle arvostuksessa. Mutta ei sekään ohi mene, ja on niillä ihan mukavasti niitä mestareitakin.

 

[Individual]

Päivi Alafrantin keihään EM-kulta Splitistä 1991. Siis kaikki lajit huomioiden ml. e-sports.

 

[aceman81]

Olihan se Torinon joukkue helvetin hyvä joukkue, sitä ei käy kiistäminen, mutta osa pelaajistakin oli sitä mieltä, että torille pitäisi mennä vain jos voittaa. Mahtaako maailmassa olla Suomen lisäksi toista maata, jossa hopeajoukkueita muisteltaisiin suuremmalla lämmöllä kuin kultajoukkueita. Tuskin. Ainoa edes vähän sinnepäin lienee Italia futiksessa, jossa vuoden 1994 MM-hopeajoukkue nostetaan aika usein mestareiden rinnalle arvostuksessa. Mutta ei sekään ohi mene, ja on niillä ihan mukavasti niitä mestareitakin.

Nuo on kieltämättä kaikki hyviä pointteja.

Mutta helmikuussa 2006 kattoin finaalipäivän iltana hopeajoukkuetta jostain ruudusta, huhtikuussa 2006 palloilin Porin torilla vuorokausi hävityn finaalisarjan jälkeen Ässien massiivisessa hopeajuhlassa ja toukokuussa elettiin torijuhlantuntuista Lordi-huumaa Euroviisuissa. Ristiriitaisuuksistaan huolimatta, henkilökohtasesti noista kaikista jäi ihan hyvä fiilis.

Toki, ei nyt väkisin tarttis ketään roudata hillumaan häviön jälkeen.

Ehkä sellanen hetkessä eläminen ja turhan jähmeän etiketin rikkominen viehättää.

 

[nummenkallio]

Nuo on kieltämättä kaikki hyviä pointteja.

Mutta helmikuussa 2006 kattoin finaalipäivän iltana hopeajoukkuetta jostain ruudusta, huhtikuussa 2006 palloilin Porin torilla vuorokausi hävityn finaalisarjan jälkeen Ässien massiivisessa hopeajuhlassa ja toukokuussa elettiin torijuhlantuntuista Lordi-huumaa Euroviisuissa. Ristiriitaisuuksistaan huolimatta, henkilökohtasesti noista kaikista jäi ihan hyvä fiilis.

Toki, ei nyt väkisin tarttis ketään roudata hillumaan häviön jälkeen.

Ehkä sellanen hetkessä eläminen ja turhan jähmeän etiketin rikkominen viehättää.

Joo, eivät ne hopeajuhlat toki pakotettuja ole, saa juhlia jos haluaa. Itse arvostan esimerkiksi Ässien hopeajuhlia 2006, koska tapahtuma oli hyvin poikkeuksellinen. Vaikka mestaruutta ei tullut, niin siinä juhlittiin sitä, että Ässät palasi huipulle. Sitä ei ehkä moni osannut odottaa. Silti arvelen, että vuoden 2013 mestaruuden jälkeen Porissa ei hopeaa paljon juhlittaisi. Mutta tämä on toki vain ja ainoastaan porilaisten asia, muille se ei kuulu.

Itse en varmaankaan lähtisi juhlimaan, jos KooKoo saisi hopeaa. Siitäkään huolimatta, että se olisi seuran ensimmäinen pääsarjamitali. Toki moni voisi tehdä toisin, ja siihen heillä olisi oikeus. Itse en vain pysty juhlimaan oikein mitään muuta kuin kultaa. Ehkä KooKoon pronssi voisi olla aihe johonkin kädenlämpöiseen juhlaan, koska se olisi kuitenkin voitettu mitali. Voitetusta mitalista jää aina parempi maku.

Leijonien kohdalla en ymmärrä hopeamitaleiden glorifiointia, kun niitä kultaisiakin on nyt neljä kappaletta, ja niistä yksi on olympiakulta. Vaikka kovimmat lajiniilot ovat eri mieltä, niin mieluummin kultaa vähän heikkotasoisemmasta turnauksesta kuin hopeaa kovatasoisesta turnauksesta. Suomi on aika erikoinen maa, kun täällä voittamista vähätellään. Venäjä olisi varmasti ottanut olympiakullasta kaiken ilon irti.

 

[MegaForce]

Faktojen fakta:

1. Peking 2022
2. Torino 2006
3. MM 1995
4. MM 2019

Turhaan tästä edes kinataan näin paljoa. Olympialaiset on niin vaikea voittaa.

 

[palle]

Täällä on käyty sivutolkulla mielenkiintoista vääntöä ja mieltäkin on pahoitettu puolin ja toisin.

Miten arvostus sitten arvotetaan? Ymmärrän täysin heitä, joille Olympialaiset ovat se "the juttu". Tasolla ei niin väliä, mutta Olympialaiset statuksena on se huippu-urheilun keihäänkärki. Heidän papereissaan tämä on varmasti se kovin saavutus suomalaisessa kiekkohistoriassa, enkä missään nimessä rupea kenellekään siitä vittuilemaan tai lällättelemään.

Itselleni Olympialaiset eivät merkitse mitään. En ole penkkiurheilija, en seuraa oikeastaan mitään olympialajeja missään muodossa, eikä olympialaisissa pärjääminen kosketa minua millään muotoa - oli kyse sitten talvi- tai kesäolympialaisista. Intohimoisesti seuraan vain NHL:ää. Se mikä minua jääkiekossa kiehtoo, on tietenkin eri maiden keskinäiset voimasuhteet ja voittekin olla varmoja, että katseeni on liimattu tv-ruutuun, kun maailman parhaat ottavat mittaa toisistaan. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä mitteleekö maailman parhaat olympialaissa, World Cupissa tai Kanada cupissa. Nimi voi mun puolesta olla leikkisästi vaikka NHL Cup tai Bettman Cup, miksei myös Karjalaturnaus tai Sputnik games.

Tästä päästäänkin huteralla aasinsillalla siihen, että omissa papereissani nuo kaikki best on best turnaukset, missä on päästy mitalisijoille menee kärkeen. Torino 2006 on samalla sekä kipein muistoni urheilun saralla että lämmittävin. Siihen meni toki aikaa, että sitä lämmöllä kykeni muistamaan. Torinon tappio tappoi kaiken ilon minulta urheilun seuraamisesta ja meni vuosia, ennen kuin palasin takaisin seuraamaan mitään lajia millään sarja- tai kv-tasolla. World Cup 2004 tuleekin hyvänä kakkosena; ei sattunut että hävittiin, mutta vastoin kaikkia odotuksia pelattiin kuitenkin finaalissa. Vancouver ja Sotshi tuleekin mukavasti siinä vanavedessä. MM-kisoja en osaa rankata, koska edelliset kisat mitkä katsoin, oli vuodelta 2011. Tuo 2019 suoritus lienee paperilla kovin ikinä, mutta mitään tunnesidettä tuohon mestaruuteen minulla ei ole. Junnujen puolelta sitten sitäkin enemmän, varsinkin vuoden 2014 ja erityisesti 2016 kisat ovat tuottaneet suurinta tunnemyrskyä - positiivisessa mielessä ikinä.

Oma ajattelutapani ei ole kovinkaan objektiivinen ja mielestäni tämä vääntö siitä, mikä on absoluuttisesti oikea tapa voittaa, on aika turha. Itse arvotan saavutukset kilpailun tason perusteella. Oma top 5 lieneekin seuraava:

1. Torino 2006
2. World Cup 2004
3. Vancouver 2010
4. Sotshi 2014
5. U20 2016

Jos/kun me vielä onnistutaan jokin best on best turnaus kairaamaan, niin se saavutus kiilaa itseoikeutetusti kärkipaikalle.

 

[BitterX]

Eihän tähän ole kuin yksi oikea vastaus:

Calgaryn 1988 olympiahopea. Ilman tuon mitalin tuomaa itseluottamusbuustia suomalainen jääkiekko ei olisi alkanut ottamaan niitä kehitysaskeleita, joiden myötä se on nyt maailman terävimmällä huipulla.

Calgaryssä Suomi otti ensiaskeleet voittamaan oppimisessa. Aika pian tuon jälkeen tulikin sitten todella kova Kanada-cupin kolmas sija (1991) ja ensimmäinen MM-mitali (1992).

MM-kullat, olympiakulta, mitalit Naganossa ja Torinossa sekä World Cup -finaalipaikka ovat seurausta siitä kehityksestä, mikä alkoi Calgaryssä 1988.

Henkisesti ylivoimaisesti kovin suoritus etenkin, kun se ratkesi voitolla Tihonovin punakoneesta.

 

[Individual]

@BitterX Nyt kun on tapana vähätellä erinnäisiä saavutuksia, niin pitäisikö tuohonkin todeta, että NL antoi Suomen voittaa? :)

 

[nummenkallio]

Eihän tähän ole kuin yksi oikea vastaus:

Calgaryn 1988 olympiahopea. Ilman tuon mitalin tuomaa itseluottamusbuustia suomalainen jääkiekko ei olisi alkanut ottamaan niitä kehitysaskeleita, joiden myötä se on nyt maailman terävimmällä huipulla.

Calgaryssä Suomi otti ensiaskeleet voittamaan oppimisessa. Aika pian tuon jälkeen tulikin sitten Kanada-cupin kolmas sija (1991) ja ensimmäinen MM-mitali (1992).

Jos historiallisesti katsotaan - mikä on yksi ihan pätevä näkökulma - niin ensimmäinen maailmanmestaruus vuonna 1995 on näitäkin merkittävämpi. Sen ensimmäisen ison voiton ottaminen on aina suuri juttu. Silloin vasta on tietty kynnys ylitetty, vaikka mitalit tuota ennen olivatkin silloin aikoinaan merkittäviä saavutuksia. Mutta yleensä mestaruuden voittaminen ei ensimmäisellä kerralla onnistu, siihen tarvitaan alle muutama finaalitappio. Tuo oli se turnaus, jossa Suomi oppi voittamaan. Sitä ennen se ei osannut voittaa. Jos tuo vuoden 1995 MM-kulta olisi Suomen ainoa kulta missään, niin siitä tuskin puhuttaisiin yhtä vähättelevästi kuin nyt.

 

[BitterX]

@BitterX Nyt kun on tapana vähätellä erinnäisiä saavutuksia, niin pitäisikö tuohonkin todeta, että NL antoi Suomen voittaa? :)

Siltikin olisi tullut pronssia ;-)

Itse en muuten usko ruotsalaisten YYA-teoriaan, koska minkäänlainen häviäminen ei sopinut Punakoneen ympärille viriteltyyn neuvostopropagandaan varsinkin, kun kisat pelattiin Pohjois-Amerikassa ja Saddledome kannatti innokkaasti Suomea. Tokikaan eivät varmaankaan olleet aivan terävimmillään, kun kulta oli jo varmistunut.

 

[Soutukorva]

Kovimmat:

MM 2019. Tarvitseeko perustella. Altavastaajana kaikki kovat vuorollaan nippuun. Ruotsi, Venäjä ja Kanada. Uskomaton suoritus.

MM 1995. Ensimmäinen on aina ensimmäinen.

Peking 2022. Voitosta voittoon ja kultaa mukaan.

Torinossa pelattiin mahtavasti, mutta en osaa laittaa suurimpien saavutusten joukkoon tappioita.

 

[olkikuukkeli]

Onkohan tässä joku sukupolvikokemus myöskin? Haluaisin avata vähän omaa näkökulmaani siitä, miksi tämä voitto ei merkitse minulle mitään. Olen syntynyt vuonna 1988 ja jääkiekkoa aloin enemmän tosissaan seuraamaan lapsena 90-luvun puolivälissä. Naganon olympialaiset olivat ensimmäiset, jotka muistan. Niissä se tähtisikermä oli jotain käsittämätöntä, huonon näkyvyyden tarunhohtoiset NHL-pelaajat olivat yhtäkkiä joukkueessa - ja suomalaiset pärjäsivät! Nämä ovat myös ensimmäiset maajoukkuepelit, jotka ovat jääneet kunnolla mieleen.

Olen siis kasvanut siihen, että olympialätkä on maajoukkueturnausten ylivoimainen ykkönen. Turnaus, jonne tullaan parhailla pelaajilla, joita maailmasta löytyy. MM-kisojen jokavuotisuus on harmaannuttanut itselleni nuo kisat, enkä niitä läheskään aina jaksa katsoa, mutta olympialaisten status on ja pysyy. Kunnes tuli vuosi 2018 ja NHL:n bisnesmiehet estivät kisojen toteutumisen. Tuo oli yksi suurimmista pettymyksistä penkkiurheilijan urallani tuohon mennessä, enkä avannut televisiota Korean kisojen aikana lainkaan.

Syksyllä kun näytti siltä, että koronan pahimmat ajat ovat nähty, valmistauduin ensimmäiseen kunnon parhaan ajan best on best-turnaukseen kahdeksaan vuoteen. Turnauksen, jonne Suomi saisi kaikkien aikojen kovimman joukkueen. Ketjuhahmotelmia oli piirrelty ruutupaperille pubeissa ja ennakkospekulointi kestänyt kirjaimellisesti vuosien ajan. NHL-pelaajien vetäytyminen oli niin kova isku kuin jääkiekkofanina voin kokea. Keväällä pelattavaa parhaiden pelaajien turnausta ei nähdä ehkä 12 vuoteen Suomen eläessä toistaiseksi lajin kulta-aikaansa.

Ei voi mitään, ei näistä lähtökohdista voinut syttyä kisoille. En ole klikannut yhtään maajoukkueuutista kuukausiin, enkä tiedä esim. olympialaisten joukkueiden kokoonpanoista mitään. Tämä ei todellakaan ole mitään ilkkumista torikansalle, urheiluvoittojen nostattama yhtenäisyyden tunne on itselleni kaikki puhtaasti positiivista energiaa. Mutta jos minulta kysytään kisojen arvostuksesta, en haluaisi tätäkin asiaa lähestyä jonkun identiteettipolitiikan kautta. En minä esitä olevani parempi fani, koska eurooppalaisten sarjojen pelaajien olympialaiset eivät kiinnostaneet. Olen yksinkertaisesti aivan helvetin pettynyt suosikkiturnaukseni vesittämiseen. En ikinä haukkuisi kisoja eläneitä ja voiton kiivaasti kokeneita Suomi-kannattajia vaan annan NHL:n täysin bisnesorientoituneille johtajille kaikki negatiiviset tunteeni näihin ja viime kisoihin liittyen (vaikka nyt olikin helpompi niellä selitykset).

Itse jatkan näkökulmastani oikean olympialätkän paluuta odottaen. En tiedä uskallanko enää mitään rosteriarvioita ennakkoon tehdä koskaan tai tunteella investoitua tuleviin koitoksiin.

 

[pikkuvaimo]

Menkää ny ristus mökkiinne maata jos tätä ei laita kovimmaksi. OLYMPIAKULTA. Samat säännöt oli kaikille. Jätkät makaa sielä sohvan nurkas ja dissaa tätä saavutusta. Ihan oikeasti. Haistakaa vittu luuserit.

 

[Roger Moore]

Siltikin olisi tullut pronssia ;-)

Itse en muuten usko ruotsalaisten YYA-teoriaan, koska minkäänlainen häviäminen ei sopinut Punakoneen ympärille viriteltyyn neuvostopropagandaan varsinkin, kun kisat pelattiin Pohjois-Amerikassa ja Saddledome kannatti innokkaasti Suomea. Tokikaan eivät varmaankaan olleet aivan terävimmillään, kun kulta oli jo varmistunut.

Lisäksi tasapelikin olisi riittänyt Suomelle hopeaan. Eli jos olisi haluttu YYA-hengessä mennä niin eiköhän se olisi tasuriksi leivottu.