Miikka Tuomainen - Helsingin IFK

  • 96 245
  • 247

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Tsiigatkaa vaikka ensi matsissa miehen taklauksia. Nimenomaan niiden volyymia, ilman kummoisempaa vauhtia. Toki voitte olla eri mieltä, mutta minä pysyn ainakin vielä kannassani. ; )

Nyt tuli Jyp-pelissä seurailtua Tuomaisen peliä; kyllä taklausissa äärettömän paljon voimaa on -BR-:n sanoin, ja tällä kertaa ehti jopa useamman kerran taklaamaan (liike parantunut?).
Tuomainen myös käytti ensimmäistä kertaa selvemmin kroppaansa pyöriessään vastustajan maalin ympärillä. JA KYLLÄ KÄSIÄKIN JOSTAIN PIILOSTA LÖYTYI, tarjoili kahvia ja pullaa vastaan hönkivälle vastustajalle.
Mielestäni paras peli Conanilta IFK:ssa tähän asti. Potentiaalia löytyy.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Se, mikä itselleni pisti eilen silmään Tuomaisen pelaamisessa, oli luistelunopeus. Eräässä tilanteessa otti vastustajan pelaajan monen metrin takamatkalta kiinni ilman sen suurempia ponnisteluja. Eilinen peli oli tosiaan lupaava omasta mielestänikin, vaikka sössi kolmannessa namupaikan maalin edessä. Nelos-kolmosketjun pelaajana käyttöä, etenkin alivoimalla tärkeä peli. En tiedä onko sattumaa, mutta juuri Tuomainen oli jäähyllä, kun JYP teki voittomaalinsa ylivoimalla. Rajamäki höntyili mielestäni ihmeellisesti itsensä heti aloituksen jälkeen ja parin sekunnin päästä verkossa soi.

Saa nähdä, mitä Tuomainen saa tänään aikaan Wirtasen ja Kuhdan kanssa.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
En tiedä onko sattumaa, mutta juuri Tuomainen oli jäähyllä, kun JYP teki voittomaalinsa ylivoimalla.

Eikös tuo ollut se tilanne, missä Lundell taas vaihteeksi haparoi haltuunotossa/mailapelissä ja kiekko ajautui keskelle,l ähes tyhjä maali ja Tuomainen vesitti vastustajan aikeet koukulla?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mähän tykkään Tuomaisesta erittäin paljon, mutta pariin juttuun mä olen kiinnittänyt huomiota. Yksi on, että mun mielestä Tuomaiselta puuttuu vähän sellainen voittamisen kiima, sellainen tietynlainen hullun kiilto silmistä: "En saatana häviä tota kaksinkamppailua tai tätä matsia".

Toinen asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota on, että Conan on aika pökkelö. Kuin robotti. Yksi asia on tietysti hänen suuri kokonsa, joka saa aikaa tällaisen assosiaation. Mutta toinen asia, mikä mulle tulee mieleen, että Tuomainen on treenannut kesän ihan järjettömän kovaa ja on vielä tukossa. Ehkäpä jopa liian kovaa, koska on tullut Stadiin ja haluaa näyttää, että asenteesta ja kunnosta ei tule jäämään kiinni. Parissa viime ottelussa on ollut jo vähän rennompaa meininkiä.

Raumalta tiesivät kertoa, että Tuomainen olisi liian kiltti. Uskon puheet. Ja uskon, että aivan varmasti vaikuttaa myös se, että ison kokonsa ja Suomessa vallalla olevan ajatusmaailman, missä kaikki vastuu on aina vain taklaajalla, hän miettii liikaa, eikä vain anna palaa.

Jotkut puhuivat, että Tuomaisen lähtölaskenta olisi alkanut Rajamäen tulon myötä. Itse en usko tähän ollenkaan. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan, koska Tuomaisella on jäljellä uraa eittämättä enemmän kuin Ekillä ja takana on IFK:ssa peräti kymmenkunta ottelua. Ei kai kenellekään yllätyksenä tullut, että Tuomainen ei ole vielä valmis siinä roolissa, mihin edellytykset ovat?

Mutta sen uskon, että IFK:ssa saatettiin kuvitella Tuomaisen heittävän maalin edestä sen vähintään 15 maalia per kausi. Aika aikaisessa vaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että tuskin tulee tekemään. Rajamäki saattaa siis hyvinkin olla täsmähaku hakkaamaan ribareita sisään hieman myöhemmin.

Mä uskon, että Tuomaisesta tulee olemaan vielä hyötyä IFK:lle, mutta se täyden hyödyn kausi ei ole vielä tämä kuluva kausi, vaan vasta ensi kaudella ruvetaan keräämään Tuomaiselle oikeammanlaisen valmennuksen hedelmää.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Iso ja kiltti jättiläinen, jolle ei löydy tarpeeksi isoa kypärää.

Tää Tuomainen on kuin satuhahmo. Kypärä on niin snadi että näyttää ihan Calimerolta. Iso ja lempeä on mies. Nyt jumalauta jättäkää se ilman ruokaa ja pitäkää sitä jossakin kopissa ja piikittäkää siihen adrenaalia. Mä haluun siitä häijyn ja pahan.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Tää Tuomainen on kuin satuhahmo. Kypärä on niin snadi että näyttää ihan Calimerolta. Iso ja lempeä on mies. Nyt jumalauta jättäkää se ilman ruokaa ja pitäkää sitä jossakin kopissa ja piikittäkää siihen adrenaalia. Mä haluun siitä häijyn ja pahan.

Tätä samaa yritettiin Raumalla 5 vuotta, ei onnistunut. Luulisi Tuomaisen itsensäkin jo tajuavan pikku hiljaa käyttää kokoaan hyväkseen. Luistelu on kuitenkin jo kunnossa niin saisi varmasti paljon hyvää aikaan kun edes vähän rymistelisi.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiltitkin miehet suuttuu jostain. Pitää selvittää mikä saa Tuomaisen hiiltymään. Vihjausta vaikka tyttöystävästä tai miehekkyyden koosta tms.

Tuomainen saisi myös käydä Hirson kanssa röyhkeys-kurssin. Vituttaa kun jätkät ei lauo paikoista mistä d-junnutkin tajuaa lyödä kiekkoa tolppien väliin. Hirsolla on mun käsittääkseni vielä ihan hyvä vetokin, Tuomaisesta on vaikea sanoa mitään kun ei ole tullu nähtyä muuta kuin se Tiksin surkea rankkari.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
JA KYLLÄ KÄSIÄKIN JOSTAIN PIILOSTA LÖYTYI

Joo, käsiä löytyi niinkin paljon, että saatiin Hirson syyksi koko peli. Hirso oli niin paska, että TUomainen ei laittanut napupassia sisään, minkä Hirso tarjoili maalin eteen. Hirsosta ei ole käyttöä, ei kädettömälle jätkälle kannata maalin eteen syöttää.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Yksi on, että mun mielestä Tuomaiselta puuttuu vähän sellainen voittamisen kiima, sellainen tietynlainen hullun kiilto silmistä: "En saatana häviä tota kaksinkamppailua tai tätä matsia".

Kyllä kyllä. Tuomaisessa on vähän leikatun koiran vikaa. Parissa näkemässäni pelissä olen ollut jo valmiina tuulettamaan hienoa osumaa, mutta joutunut painamaan pettyneenä pakarani penkkiin. Jarrua päälle heti kun paikka tulee, ja jos ei jarruteta, niin siltikin menee mäkilähdöksi.

Ja jos toisaalta miettii Tuomaisen sijoittamista maskimieheksi, niin hukkaanhan tuo menee siinäkin. Kädet kun eivät pysy ajatuksen mukana. Miestä voi siis käyttää kiekonsuojaamiseen, jossa hän on hyvä.
 

SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
Mun mieleinen mies

Tuli tämäkin yli pienen kypärän omaavan miehen peliotteita seurattua keskimääräistä tarkemmin. Mä tykkään. Osaa luistella ja mun mielestä osaa myös taklata. Käsiäkin löytyy. Omaa saman ongelman mitä koko muu joukkue (ainakin eilisessä pelissä). Yrittää vielä kiekon maaliin saakka. Eilisen pelin perusteella täyttää pelipaikkansa mennen tullen. Tällaisia pelaajia lisää!
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Tuomaisesta on tällä hetkellä paljon enemmän hyötyöä, kuin esimerkiksi Ahtolasta. Ihmetyttää miten niin moni on sivuuttamassa Tuomaista kokoonpanosta, mutta Ahtola siellä saa pysyä. Millä näytöillä? Ei tee maaleja, ei taklaa, ei tuota maalipaikkoja. Tuomainen taklaa, laittaa kroppaa likoon ja saa välillä ihan hyvin luotua paikkojakin. En sitä sano, että Ahtola olisi joku flegu tai muuta, mutta onhan hän täysin hyödytön pelaaja tällä hetkellä. Mestikseen hakemaan vauhtia ja tekemään muutama byyri, sen jälkeen uutta yritystä. Tällä hetkellä peli on toivotonta kulmissa pyörimistä.

Se on fakta ettei Tuomaisesta ylempiin kenttiin ole, mutta kolmos-neloskentässä kaveri on hyödyllinen ja AV:ta pelaa mallikkaasti.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Koska Ahtola on tehnyt kahdella edellisellä kaudella x-määrän maaleja, tämän takia hän saa myös synninpäästön faneilta. Kyllä ne maalit sieltä tulee, kun annetaan vain paikka yrittää ja blaablaa, blaa. Tuomainen on myös erinomainen alivoimalla ulottuvuutensa ansioista, kiekonsuojaamisesta puhumattakaan. Ainoa miinus tulee tietynlaisen röyhkeyden puutteesta, mutta eiköhän tuokin ole esille saatavissa? Ahtola voi mennä KiVaan kokeilemaan, jos vaikka siellä onnistuisi maalinteossa...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kyllä kyllä. Tuomaisessa on vähän leikatun koiran vikaa.

: D - erinomainen vertaus!

Mähän pidän kookkaista pelaajista ja jos on kaksi yhtä hyvää kaveria tyrkyllä, valitsisin aina sen, joka on isompi. Tämä on kontaktilaji. Mutta pelkkä koko ei riitä mihinkään. En tajua miten 106-kiloinen kaappi voi olla niin pehmeä! Jos Tuomainen olisi oma kasvatti, hän olisi oppinut taklaamaan jo junnuissa ja vetelisi vastustajia laidan läpi. Mulla ei ole mitään Tuomaista vastaan, mutta hieman vierastan sitä, että muualta tuodaan pelaajia, jotka eivät ole valmiita. Miksi juuri HIFK:n pitäisi kouluttaa Tuomainen ja pitää hänen takiaan oma prospekti pois kokoonpanosta? Jos Miikka olisi pakki, ymmärtäisin hyvin. Tai edes sentteri. Mutta hei - duunarilaituri. Tietenkin sitä voi käyttää perusteena paikalle kokoonpanossa, että joku toinen on vielä huonompi. Mutta oikeasti paikka pitäisi ottaa sillä, että on itse hyvä ja väitän, että Järvisen Turo tekee kaikki Tuomaisen duunit ja pistää vielä sen oman hulluutensa päälle.

Kaikki kontaktilajia treenanneet tietävät minkä tahansa iskun/potkun/impactin perusidean: on lyötävä kohteen läpi, ei niin, että kontakti loppuu kohteeseen. Tästä on kysymys taklaamisessakin. Lennu ei oikeasti kohdista taklaustaan vastustajan pelaajaan, vaan hänen takanaan olevaan laitaan. Vastustajaparka on vain este matkalla. Siksi hän putoaa kuin rukkanen. Tuomainen taklaa vähän niinkuin nainen lyö: pintaosumaa. On aika harvinaista, että aikuisiällä opitaan taklaamaan oikein. Kohteen läpi ajaminen/lyöminen on aika härskiä puuhaa ja se pitää oppia nuorena. Vanhempana ilmaantuu kaikenlaisia estoja, tulee esimerkiksi ajateltua että vastustajaan voi sattua - siis ihan oikeasti näin. Ei meillä ole luontaisissa vaistoissa kuitenkaan se, että teemme muusia toisesta ihmisestä. Pitää vaan luottaa siihen, mihin pitää luottaa vaikkapa karatessakin: taklausten vastaanottaminen ja lyöntien/potkujen blokkaaminen + oikeanlainen kaatuminen kuuluvat peruskoulutukseen siinä missä pommien jakaminenkin. On oletettava, että kohde on ammattimies, eikä selkäänsä kääntävä, kyykkyyn menevä raukkis.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuomainen taklaa vähän niinkuin nainen lyö: pintaosumaa.
Mielenkiintoista. Mainitaan nyt vielä, että olen toistaiseksi nähnyt vain Jyp-matsin, jossa Tuomainen kyllä pommitti jokusen kerran erittäin painavasti, ei ollut hajuakaan mistään "naisen lyönnistä". Toki jos aletaan Lennuun vertaamaan, kalpenee jokainen taklaaja, mutta kun Lennart tienaa nyt taaloja, on vertailu turhaa. Mitä ilmeisimmin Tuomaisen otteita leimaa epätasaisuus, myös taklauspelistä puhuttaessa. Kyseessä kuitenkin iso, mutta nopeakinttuinen jässikkä, joten kaikki edellytykset koville pommeille on olemassa. Kenties Tuomainen vielä himmailee aika ajoin, kun tietää liigan tuomarilinjan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kuulostaa aika oudolta ottaen huomioon ettei Miikka ole vielä kertaakaan jysäyttänyt ollenkaan niin kovaa, että tuomarilinjaa oltaisiin päästy testaamaan.

Niin, se on helppo huudella, mutta taklaaminen on kyllä enemmän tekniikkalaji kuin massalla ja koolla brassailua. Taklauksessa pitää olla taklaajalla ajoitus ja tasapaino kohdillaan, niillä pääsee jo pitkälle (muut ominaisuudet tulevat sitten bonuksena). Katsokaa Tuukka Mäntylää, kaveri on alle 175cm pitkä ja vetelee pystyyn reilusti isompiaan pelaajia, lähes kaikki hänen taklauksistaan ovat kuitenkin täysin puhtaita.

Ihan samanlainen lapanen taklauspelaamisessa on Ahtola, ei häneltäkään nähdä mitään pommeja. Petrell oli ainutlaatuinen pelaaja ja yhtä hyviä taklaajia ei ole liigassa kuin kourallinen. Näitä koohottajia riittää senkin edestä, jotka luistelevat täysi laitaa päin, mutta sellaisesta ei voida sanoa, että hän osaisi taklata.

Suosittelen kaikkia kokeilemaan, kuinka helppoa tuo taklaaminen on.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Suosittelen kaikkia kokeilemaan, kuinka helppoa tuo taklaaminen on.

Klassinen lopetus, briljanttia.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että taklaaminen on oma taitolajinsa. Pointtaisin kuitenkin sen, että Miikka Tuomaisen kaltaisen pelaajan tulisi hallita tämä taitolaji, jotta voisi jotenkin oikeuttaa olemassaolonsa ja pelipaikkansa joukkueessa. Käsiä kun ei kiekolliseen vastuuseen saakka tunnu riittäävän.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Simon: Kyllähän meidän pitää muistaa taklaustekniikan lisäksi ihan normaalit fysiikan lait. Kun 106-kiloinen tömäyttää puolipehmeästi, on tulos usein parempi kuin 80-kiloisen täysillä vedetty töötti. Kovanen ei pysty kilpailemaan Tuomaisen kanssa, vaikka olisi tahtoakin. Edellä mainittu Tuukka Mäntylä on näitä hienoja poikkeuksia. Pelaaja, joka on selkeästi halunnut kompensoida kokoaan lujilla ja pääosin puhtailla pommeilla. Eivät Järventien Mara ja Saarisen Pasikaan mitään kaappeja ole ja molempien avojääpommit ovat hienoja. Mutta vähemmän näitä pienehköjä pommikoneita on olemassa. Mun silmiini selvästi parhaat suomalaiset taklaajat ovat Lennu ja Rudy, eikä tähän tarvita mitään laseja. Molemmilla on massaa, voimaa, tahtoa ja teknistä taitoa. Meidän nuoremmista kavereista Liivik omaa kaiken tarvittavan ilkeän pommikoneen rooliin. Mutta hänen pelisilmänsä ei ole kummoinen, siksi niitä pommeja nähdään vähemmän. Taklaamiseenkin tarvitaan pelisilmää, pitää ehtiä juuri ajoissa. Eilisessä matsissa laitaan siirretty Liivik jysäytti varsin ihanan niitin ensimmäisessä vaihdossaan. Ei Tuomaisesta kyllä pommikonetta tule. Kehittäisin ennemmin hänen maskipelaamistaan. Seisovilla jaloilla kaikki ovat aika tasa-arvoisia ja siellä massa on juhlaa. Tuomainen taklaa varovasti ja hänen vauhtinsa on hidas, eikä hän todellakaan hae taklausta "läpi" vastustajan. NHL-pommikone Barnabylta kysyttiin aikanaan salaisuutta hänen koviin niitteihinsä. Barnaby vastasi: "I don´t hit, I skate through"
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Klassinen lopetus, briljanttia.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että taklaaminen on oma taitolajinsa. Pointtaisin kuitenkin sen, että Miikka Tuomaisen kaltaisen pelaajan tulisi hallita tämä taitolaji, jotta voisi jotenkin oikeuttaa olemassaolonsa ja pelipaikkansa joukkueessa. Käsiä kun ei kiekolliseen vastuuseen saakka tunnu riittäävän.

Jep, näihin klassikoihin on aina hyvä lopettaa teksti. ;)

JHag tuossa alempana pointtasi jo, että Tuomaisesta saataisiin enemmän irti maskimiehenä ja onhan hän välillä siellä maalinedustalla ollutkin ja teki myös maalin. Käsiä häneltä ei löydy, mutta karvauspelaaminen ja alivoima ovat hänen vahvuuksiaan. Edelleen olen sitä mieltä, että meiltä löytyy aivan liikaa näitä puukäsirouhijoita.

edit. mun mielestä Tuomaisen taklaukset kärsivät siitä, ettei hänen liikkeensä ole tarpeeksi sulavaa. Useasti näyttää siltä, että hän tulee hiukan tilanteeseen myöhässä, eli ajoitus ei ole kohdillaan heikon liikkeen johdosta. Näin ollen, vastustaja pääsee yleensä puoliksi alta pois. Eilisessä pelissä hän pääsi kerran niittaamaan Kärppien pelaajan hyökkäyspäässä toisessa erässä ja kyllähän se tuntuu vastustajassa, jos 106kg tulee niskaan.
 
Viimeksi muokattu:

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsiä häneltä ei löydy, mutta karvauspelaaminen ja alivoima ovat hänen vahvuuksiaan. Edelleen olen sitä mieltä, että meiltä löytyy aivan liikaa näitä puukäsirouhijoita.

Ei Tuomainen ihan kädettömimmästä päästä ole, eilenkin ajoittain ihan hyviä siirtoja kiekon kanssa ja pienessä tilassa ahdistettunakin pysyi kiekko lavassa. Ehkä enemmän kyse puuttellisesta pelinlukutaidosta, ettei pääse hyödyntämään osaamistaan. Pahempia puukäsiä jengissä on esim. järvinen ja pöysti (jonka pelaaminen, etenkin kulmapeli, näyttää ajoittain koomiselta kun tarvii puol kenttää tilaa että pystyy kiekon kanssa kääntymään ylipitkän stagan kanssa). Toisaalta paikkaavat kiekollisia puutteitaan armottomalla tsempillä hyvin.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Niin, se on helppo huudella, mutta taklaaminen on kyllä enemmän tekniikkalaji kuin massalla ja koolla brassailua.

Se on just tasan näin. Kattokaa Mikkeä. Vetää ihan järkyttävän painavia pommeja. Itseasiassa Mikke on tällä hetkellä IFK:n paras taklaaja. Onko brandyn näköinen? Taklaa kovaa ja on saatanan taitava ja peliälykäs ja fiksu kaveri. NO ON!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kuulostaa aika oudolta ottaen huomioon ettei Miikka ole vielä kertaakaan jysäyttänyt ollenkaan niin kovaa, että tuomarilinjaa oltaisiin päästy testaamaan.
Parempi vaan että tönii, sillä pahahaa jälkeä siitä tulee jos taklaisi ja kunnolla. Heti takaisin Raumalle ja vaihdetaan vaikka parempaan mainokseen kuin Laakkonen tai mikä se nyt oli se piiputtava auto..
 

Pietilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Caps
Se on just tasan näin. Kattokaa Mikkeä. Vetää ihan järkyttävän painavia pommeja. Itseasiassa Mikke on tällä hetkellä IFK:n paras taklaaja. Onko brandyn näköinen? Taklaa kovaa ja on saatanan taitava ja peliälykäs ja fiksu kaveri. NO ON!

Tuohon kun vielä lisätään taklausten vastaanottaminen ilman päänalueen vammaa, niin on kyllä aikalailla koko paketti kasassa!
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tuohon kun vielä lisätään taklausten vastaanottaminen ilman päänalueen vammaa, niin on kyllä aikalailla koko paketti kasassa!

Olet sä hieno mies.

Tässä kohtaa voisivat vähän fiksummat Jokerit antaa henkilökohtaista palautetta kaverille.
 

Pietilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Caps
Olet sä hieno mies.

Tässä kohtaa voisivat vähän fiksummat Jokerit antaa henkilökohtaista palautetta kaverille.

No sori hei, en tienny että puuttuvista ominaisuuksista ei saa täällä puhua. Ja jos nyt joku kuvitteli että laskin leikkiä päähän kohdistuvista iskuista, niin en. Täytynee jatkossa käyttää helpommin ymmärrettävää kieltä. Tai no, olkoon viimeinen viestini tänne!
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
No sori hei, en tienny että puuttuvista ominaisuuksista ei saa täällä puhua.

Try-outin lisäksi ratapihalla on näköjään keksitty toinenkin maailman mullistava juttu. Ominaisuus joka ottaa iskuja päähän ilman seurauksia.

Olen mykistynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös