Miesasiat

[repe_joke]

Re: Re: Re: Re: Re: Hiljaista

Viestin lähetti metsänpeikko
Juu. Mutta kun kyseinen yksilö on niin aikuinen, että on päässyt jo irtautumaan vanhemmistaan. Omasta mielestään. Ja sitten me kaikki naurettiin sille. Ja pilkattiin sitä. Olisi edes hiljaa.
Hitto, tunnistaa vielä raukka itsensä tästä.

No pidätkö nyt ittees kovin aikuisena, kun pilkkaat toisia ja naurat vielä päälle? Kuulostaa lähinnä ala-aste touhulta.

No jokainenhan on omasta mielestään täydellinen.

 

[metsänpeikko]

Re: Re: Re: Re: Re: Re: Hiljaista

Viestin lähetti repe_joke
No pidätkö nyt ittees kovin aikuisena, kun pilkkaat toisia ja naurat vielä päälle? Kuulostaa lähinnä ala-aste touhulta.

Kyllä todella pidän.

Ja arvaapa ketä me olemme kavereiden kanssa yhdessä kilpaa haukkuneet, pilkanneet ja nauraneet viimeiset viikot? No, juuri tätä kyseistä aikuista sankaria tietenkin. Toisaalta, luulen, että hän otti opikseen, kun sillä tavalla julmasti pilkkasimme, ja osaa ehkä ensi kerralla käyttäytyä hieman paremmin.

Saattaisin kyllä herättää kaveripiirissä lievää kummastusta, kun alkaisin potkia kaikkia rasittavia miehiä. Yleensä kun olen se hillitty ja rauhallinen, joka yllättää itsensäkin, jos sattuu joskus edes ääntään korottamaan. Ehkä olenkin liian kiltti. Voi olla, ettei tarvisi enää tässä ketjussa itkeä, kun muutaman kerran oikein kokoaisi itsensä ja antaisi niille taulapäille takaisin ihan kunnolla. Syyttäisi sitten bozikia, kun kukaan ei enää haluaisi edes lähestyä.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti metsänpeikko
Kyllä todella pidän.

Ei millään pahalla mutta aikuinen ihminen ei kehua retostelisi tällaisilla asioilla edes tällaiselläkään palstalla, näin minä asian näen.

vlad.

 

[metsänpeikko]

Viestin lähetti vlad
Ei millään pahalla mutta aikuinen ihminen ei kehua retostelisi tällaisilla asioilla edes tällaiselläkään palstalla, näin minä asian näen.

vlad.

Vitsi. Anteeksi.

 

[repe_joke]

Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Hiljaista

Viestin lähetti metsänpeikko
Kyllä todella pidän.

Ja arvaapa ketä me olemme kavereiden kanssa yhdessä kilpaa haukkuneet, pilkanneet ja nauraneet viimeiset viikot? No, juuri tätä kyseistä aikuista sankaria tietenkin. Toisaalta, luulen, että hän otti opikseen, kun sillä tavalla julmasti pilkkasimme, ja osaa ehkä ensi kerralla käyttäytyä hieman paremmin.

Saattaisin kyllä herättää kaveripiirissä lievää kummastusta, kun alkaisin potkia kaikkia rasittavia miehiä. Yleensä kun olen se hillitty ja rauhallinen, joka yllättää itsensäkin, jos sattuu joskus edes ääntään korottamaan. Ehkä olenkin liian kiltti. Voi olla, ettei tarvisi enää tässä ketjussa itkeä, kun muutaman kerran oikein kokoaisi itsensä ja antaisi niille taulapäille takaisin ihan kunnolla. Syyttäisi sitten bozikia, kun kukaan ei enää haluaisi edes lähestyä.

Etpä tuota vaan kuulosta kovin aikuiselta. Vaikka kuinka pidät itseäsi aikuisena, niin toisten pilkkaaminen ja haukkuminen ei millään tasolla ole aikuismaista käytöstä. Todella hyvää käytöstä sinulta ja kavereiltasi lytätä toinen maanrakoon. Osasi sitten käyttäytyä tai ei.

Ja mitä tulee tuohon potkimiseen, niin sehän se kaiken ratkaisikin. Ei mahda tuomarilta löytyä sympatioita, jos joku päättäisi moisen jutun oikeuteen viedä.
Ei auttas selitys: "No katos tuomari, kun se oli niin lapsellinen, että minä päätin sitä vähän kouluttaa, potkaisemalla munille.". Tuomari sitten vastaa vaikka: "Tämä mies ei voi kuitenkaan koskaan lisääntyä sinun tekojesi takia. Onko tämä mielestäsi oikein?". Sinä vastaisit varmaankin: " No katos tuomari, kun tuo on niin pässi jätkä, että ei sen tarviikkaan lisääntyä. Mä katos tiedän, kun olen näin aikuinen".

Mieti hei vähän omia tekojas, ja vaadi sitten vasta muilta aikuista käytöstä.

Tosin mielestäni kaikkein rasittavampia ihmisiä on ne, jotka kuvittelee olevansa aikuisia. Ne eivät vain ole tajunneet, että ihminen ei oikeasti juurikaan muutu siitä, mitä se oli 7, 15 tai 20 vuotiaana. Perusluonne on aina sama. Maailman on täynnä vain suuria ja pieniä lapsia.

 

[metsänpeikko]

Voi hyvänen aika.

Viestin lähetti repe_joke

Mieti hei vähän omia tekojas, ja vaadi sitten vasta muilta aikuista käytöstä.

Ei ilmeisesti pitäisi yrittää heittää mitään sisäpiiri-vitsejä täällä, koska suurella todennäköisyydellä tulee näinkin väärinymmärretyksi. Varsinkin kun ei koe tarpeelliseksi alkaa kaikkia yksityiskohtia täällä tarinoimaan.

Tätä kyseistä miestä ei siis ole haukuttu maan rakoon, eikä hänelle ole tullut minkäänlaisia henkisiä vammoja. Häntä ei ole myöskään potkittu, muutaman kerran ehkä leikkisästi lyöty, mutta ei hän siitäkään loukkaantunut.

Kyseinen henkilö on myös itse myöntänyt käyttäytyneensä erittäin lapsellisesti ja typerästi, ja on myös ilmaissut olevansa pahoillaan kaikesta aiheuttamastaan mielipahasta. Uskon hänen tulevaisuudessa miettivän sanojaan ja tekojaan hieman tarkemmin. Hän sai kyllä melko rakentavaa palutetta tekosistaan, ja siitä tapahtumasta vitsin muodossa tämä "pilkkaaminen ja nauraminen".
Se on kyllä täysin totta, että kavereiden kesken tätä tyyppiä olemme toisillemme haukkuneet ja naureskelleet, yrittäneet ymmärtää häntä. Ihan niin kuin tytöt nyt keskenään aina puhuvat pojista, joita kuvioissa pyörii. Nauran paskaisesti sille, joka väittää olevansa niin aikuinen, ettei ikinä hauku muita ihmisiä.

Kaiken lisäksi olen ymmärtänyt, että bozik on heittänyt tuon potkimis-jutun huumorilla, eikä tosissaan kehota minua potkimaan ketään. Ja vaikka kehottaisikin, niin en siihen ryhtyisi.

Toivottavasti kaikille tuli nyt parempi mieli. Lupaan olla ainakin päivän vakavana, heittämättä mitään lapsellisia vitsejä.

 

[ms.qvist]

re: irGGu.

Ymmärtääkseni metsänpeikko itse kertoi pitävänsä itseään aikuisena, näin hän vastasi repe_joken kysymykseen mikä koski aikuisuutta:

"Kyllä todella pidän."

Jon henkilö (jonka oletamme olevan nuoren naisen) väittää olevansa aikuinen niin on syytä tuolloin olettaa, että hän käyttäytyisi itsekin aikuismaisesti kun kerran on vaatimassa muilta tätä aikuismaista käytöstä.

Hänen kirjoituksensa tästä mainitusta henkilöstä olivat kaikkea muuta kuin aikuismaista kirjoittelua, kyse oli hyvin lapsellisesta ja jopa halveeraavasta seläntakana kirjoittelusta ja haukkumisesta.

On syytä huomioida se, että jos henkilö itse väittää olevansa aikuinen on häntä tuolloin syytä arvioida noin kriteerein. matsänpeikon tapauksessa hän pitää itse itseään aikuisena mutta teot kyllä puhuvat toisinaan (kuten tänään) aivan jotain muuta - selkeä kasvunpaikka hänellä tällä rintamalla etten sanoisi.

Onko sinusta tässä ketjussa viimeisissä viesteissä esittämänsä käytös aikuismaistakäytöstä?

vlad.

 

[repe_joke]

Ketään nyt lainailematta, en pidä itseäni aikuisena. Ja mielipiteeni muutenkin on, että aikuisia ei olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tähän päätelmään olen tullut, seuraamalla oman sukuni itseäni vanhempien ihmisten edes ottamuksia. Mummoni on näistä vanhin, jota olen päässyt seuraamaan, joten läpileikkaus eri-ikäisistä ihmisistä on saatu.
Tietenkin on huono vetää johtopäätökset näin suppeasta vedoksesta. Mielestäni maailmassa on vain kuitenkin, niitä jotka kuvittelevat olevansa aikuisia (paskantärkeitä) ja niitä jotka ymmärtävät, että eivät ikinä tule aikuisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä (ns hyviä ihmisiä).

Itse kuulun vähän molempiin tällä hetkellä. Kasvua pitää siis vielä tapahtua.

 

[repe_joke]

Re: Voi hyvänen aika.

Viestin lähetti metsänpeikko
Ei ilmeisesti pitäisi yrittää heittää mitään sisäpiiri-vitsejä täällä, koska suurella todennäköisyydellä tulee näinkin väärinymmärretyksi. Varsinkin kun ei koe tarpeelliseksi alkaa kaikkia yksityiskohtia täällä tarinoimaan.

Äläs nyt sisäpiiri-vitsithän toimivat yleisesti ottaen tosi hyvin, keskustelupalstoilla, joissa on sinulle oikeassa elämässä täysin tuntemattomia ihmisiä.

 

[kakkonen]

Pitäsköhän osan porukkaa ottaa vähän etäisyyttä nettiin ja nauttia vaikka ulkoilmasta?

Todella paskaa läppää näyttäis olevan tässä ketjussa. Ilmeisesti jääkiekon puute vaivaa..tai sitten muuten vaan vanne kiristää päätä.

 

[Pikku Myy]

Vaaleanpunaiset aurinkolasit

Tää leijuu, leijunu jo jonkun aikaa. Sen verran pahasti on tämä tyttö ottanut ja ihastunut, ettei häiriinny pojan lemmikkikissoista tai asumisjärjestelyistä. Harvinaista. Eilen oli taas niin mukavaa, ettei nyt enää jaksa olla asiasta hiljaakaan.

Jotenkin itsensä vaan tuntee uusioteiniksi, kun silloin pahaa maailmantuskaa potevana viisitoistakesäisenä kaipasi vaan jotain omaa peikkopoikaa, joka ymmärtäisi. Silloin niitä ei meinannut millään löytää, mutta nyt on useampiakin pyörinyt jaloissa.

Ja näköjään vallalla olevaan keskustelunaiheeseen... Luojankiitos en ole aikuinen, vaan tyttö. Voin hyvällä omallatunnolla tapailla poikaa, jonka unelma-ammatti on feministiaktivisti ja joka pitää piirretyistä vielä minuakin enemmän.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti irGGu
Ymmärrän seläntakana haukkumisen - tai pikemminkin keskustelun - ja suorat huomautuksetkin asianomaisille ihmisille, mutten ymmärrä järkeä "retostella" niillä internetissä. Samaa ilmeisesti Vlad ajoi takaa?

Osuit harvinaisen selkeällä tapaa asian ytimeen.

Tottahan se on ymmärrettävää, että toisinaan tulee keskusteltua toisista kanssaeläjistä selän takana, toisinaan jopa huomautettua kanssaeläjää suoraan, mutta näillä keskusteluilla "retostelu" ja toisen "mustamaalaus" on sitten (mielipide) hyvin ikävää käytöstä.

vlad.

 

[roni3]

lähinnä keveruus...

Siis mikä vaivaa on kaveruuden / ystävyyden loppuminen. En viitsi avata uutta ketjua tästä tai mennä surkuttelemaan vitutusketjuun. Mielestäni tänne tämä kuuluu.
siis, olimme ystävät/ hyvät kaverit noin 15- vuotta. Opiskeluajat kuluin ryypätessä ja aikuistuessa hiljalleen, kuten monilla muillakin, työelämän ihmeellisyyksiä ja lainalaisuuksia pohdittiin, lapsia alkoi ilmestymään kotiin, talot ostettiin jne, eli pitkään jaettiin asiat.
Kunnes tämä kaveri meni naimisiin 1-vee sitten ja hänen nykyisen sosiaalisen piirinsä hyväksyy / valitsee vaimo. ( sääli on sairaus!)
Minun perheeni ei ole ainoa, joka on saanut tuntea nahoissan "muuttuneen tilanteen". Juttelin äsken toisen kaverin kanssa ja hän kuvaili tunteitaan erittäin vihaisiksi.
Ymmärrän, että maailma menee eteenpäin jne jne ja uusia kavereita tulee ja menee kokoajan, mutta se, että niiden suhteiden luominen on niin saatanan raskasta. Siihen ei viitsisi millään alkaa. Tarkoitan sitä, että kun elämässä on tapahtunut paljon ja ne vaikuttavat nykyiseen elämään (tietenkin) , mutta ne vaikuttavat myös käyttäytymiseen ja ratkaisuhin. Aloita nyt sitten jollekin selitämään ratkaisuun johtaneita syitä. Siis uuden / uusien ystävien kanssa joutuu tekemään vitusti töitä, jotta he ymmärtävät asioita. Joskus on vain hauskaa märehtiä maailmaa ja puhua muustakin kuin yleismaailmallisista asoista, mutta monien kanssa se ei onnistu- tietämättä historiaa. Ja toisten kanssa se ei onnistu koskaan. Kaverina voi käydä oluella ja harrastaa, mutta koskaan se "suhde" tai luottamus ei mene sille asteelle, että voisi puhua oikeasti mieltävaivaavista asioista.
Saattaa kuulostaa "tyttöjen höpinöiltä", mutta ilman vanhempia kasvaneena olen oppinut elämään kavereiden ja ystävien kanssa ja yhdenkin menettäminen tuntuu.
En jää rypemään tässä tai ranteita aukomaan. Vituttaa se kuitenkin.

Sellaista se on, yks tulee toinen menee.... - SEhv

 

[Evenuel]

Kertokaa, oi miehet, minkälainen naisen tulisi oikeasti olla? Vai ovatko miehet vaan niin hemmetin kaksinaamaisia?

Eli jos nainen suhtautuu seksiin (ja yleensäkin asioihin) avoimesti, niin pelottaako se miestä ja tekee naisesta huonon, jotenkin likaisen?
Entä jos ko. nainen ei uskalla/osaa ilmaista itseään juuri muulla tavalla?
Hieman kieroutunuttahan tuollainen toimintamalli on, mutta jos vain ei voi itselleen mitään?

Ja tällä en tarkoita sitä, että nainen haluaisi pelkkää seksiä. Tai sanoisi ensisanoikseen "Mä tykkään peppuseksistä" tai jotain muuta vastaavaa. Jos nainen siis ei vain uskalla osoittaa mielenkiintoaan muutoin kuin vihjailemalla seksistä. Ja jos nainen muutoinkin on tottunut olemaan enemmän sellainen "hyvä jätkä".

Eli tuleeko naisen esittää siveää, jotta hänessä nähdään muutakin kuin kolme potentiaalista melan uitto-reikää. Vaikka se siveä rooli ei hänelle istuisikaan?

Sekavaa tekstiä, tiedän. Muutama kalja alla ja suunnaton turhautuneisuus.

 

[Sv veinikretski]

Naisen pitää olla seksihullu, kuitenkin sillä tavalla ettei sitä huomaa. Sellainen tipunen, joka on hieman rassukka . Kuitenkin välittömästi ja tarvittaessa pitää muuttua tiikeriksi, rivoja ei saa puhua eikä antaa itsestään sellaista vaikutelmaa . Tissit pitää olla suuret ja pehmeät, ja talvi-ajalla on hyvä jos takapuolen lämpötila olisi siinä 46c siellä on mukavampi köllötellä, luupersuksia en kannata ollenkaan. Siinä on aika tarkka kuvaus .

Ps. Ja ihan selvinpäin. (Minä)

 

[girlzilla]

Vuosi takana yhteiseloa ja hyvin menee edelleen... Tuntuu ettei tähän voi kyllästyä mitenkään. Tuntuu että koko juttu vielä ihan alussa. Pienet asiat tekee ihmisen onnelliseksi.

 

[Evenuel]

Viestin lähetti veinikretski
Naisen pitää olla seksihullu, kuitenkin sillä tavalla ettei sitä huomaa.

Ja kuinka tuollaisen käytännössä viestittää miehelle?

 

[Sv veinikretski]

Viestin lähetti Evenuel
Ja kuinka tuollaisen käytännössä viestittää miehelle?

'
On moniakin tapoja, kielellä posken pullistelu, huomaamattomasti omien sormien välistä kielen lutkuttelu, nyrkki suun eteen ja tekohaukotuksia samalla nyrkkiä liikutellen.

siinä muutama aika selvä merkki, korostan huomaamattomasti.

 

[Ted Raikas]

Itse olen hirvittävän ristiriitainen miesolento varmastikin. Joskus aikoinaan tuntui, tai arvelin että selkeitä vihjauksia antavat naiset olisivat mieleeni ja niistä olisi aivan onnesta solmussa...

Kokemus (sen kuuluisan kantapään kautta) on sitten tuonut sen, että koen moisen aika lailla vaivautuneisuutta aiheuttavana juttuna ja myös epäluotettavana. Minulla ei oikeasti ole juurikaan mikään kiire tutustua toiseen läheisesti, joskin selkeä kiinnostumisaste tulee olla. Luotan aika vahvasti vaistojeni tuomaan tuntemukseen toisesta ihmisestä, mikä tunto hänestä välittyy kosketuksessa (kädenpuristus, halaaminen), mikä on hänen väreilynsä ja tuoksunsa. Hyvinkin aistiperäiset asiat.

Eli maltti on valttia ja ei minulla oikeasti ole tarvetta olla intiimiydessä ensimmäisellä kerralla, sillä se ei ole kovinkaan hyvä ja terve lähtölaukaus minulla suhteelle.

Parhaimmat jutut on lähtenyt molemminpuolisesta myhäilystä, aika ajoittaisesta vilkuilusta ja toikkaroimisesta paikasta toiseen. Kiusata pitääkin, jos on selkeästi kiinnostunut, mutta aloitteiden teko ainakin minua kohtaan kannattaa aloittaa hitaasti ja mieluusti useamman tapaamiskerran jälkeen. Tai ehkä itselläni on silloin rohkeutta omasta tahdostani tehdä aloite.

Mutta tämä on vain katsaus minunlaiseeni ristiriitaiseen ja epäselvään miestyyppiin.

Turha kait sanoakaan että naisasiani eivät ole kovinkaan pitkän kirjan ainesosia.

 

[MokkaSiili]

Kunhan on nainen. Näin on.

Nainen
Olet sinä hassu tapaus
Kerrot meille kaikkea
Mitä emme voi ymmärtää
Vaikka haluaisimme
Viet meidät pilviin
Ja toivot
Ettemme pudotessamme
Satuttaisi itseämme
Ainakaan paljoa
Näytät meille auringon
Ja heti perään
Tummat pilvet
Ja sateen
Työnnät meidät
Mutakuoppaan
Ja syvälle
Mutta sieltäkin me joskus
Nousemme
Vain muutama mutapaakku
Silloin tällöin
Muistuttaa meitä
Että sielläkin olimme
Mutta aina
Kuitenkin
Haluamme vain
Että olet
Sitä mitä olet .

 

[metsänpeikko]

Kukakohan se mahtoi olla, kun aina vannoi, ettei ikinä ala mihinkään vakavaan yhdenkään miehen kanssa?

Olikohan se se sama, joka myös julisti suureen ääneen, ettei voi sietää minkäänlaista julkista hempeilyä?

Kai se on se sama tyttö, joka nyt joutuu koko ajan miettimään, että mikä niissä seurustelevissa kavereissa olikaan rasittavaa. Ja pyrkii tottakai välttämään samoja "virheitä".

Varmaan joku ihan hölmö, joka on päättänyt, että kyllähän kaikkea on ainakin kerran kokeiltava. Tai muuten vaan pimahtanut. Kummallinen.

 

[vetti]

Viestin lähetti metsänpeikko
Varmaan joku ihan hölmö, joka on päättänyt, että kyllähän kaikkea on ainakin kerran kokeiltava. Tai muuten vaan pimahtanut. Kummallinen.

Kukakohan mahtoi olla..? Minä?

No, tässä tapauksessa varmastikin sinä - joten onnittelut sinne suuntaan!

Kannattaa kokeilla, vaikka olisitkin pimahtanut. Kuten minäkin. Kannatti kokeilla, kokeilu jatkuu..

 

[Evenuel]

Varmasti on tästäkin aiheesta tässä ketjussa jo keskusteltu, mutta kun tämä loputonta ihmetysta ainakin minussa aiheuttaa, niin kysynpä kuitenkin.

Miksi, oi miksi, miesten on melkeinpä mahdotonta sanoa suoraan mikä vaivaa? Vetävät vain omia johtopäätöksiä, kun eivät vaivaudu kysymään miten asiat oikeasti ovat. Ja sitten alkaa hirveä kiukuttelu.
Eikä siinä mitään jos kiukuttelisi vain
X:lle, mutta kun pitää kaverilleen X:n läsnäollessa haukkua hänet ja hänen perheensä ja sukunsa. Ja tietysti kännissä, kuinkas muutenkaan.

Vuosien varrella olen huomannut tämän kaltaista käyttäytymistä monissa eri ikäisissä miehissä, joten mihinkään ikäkriiseihin tai miesten vaihdevuosi-juttuihin ei voi vedota.
Onko tälle olemassa jokin järjellinen, joskin ilmeisesti vain miesten päähän mahtuva selitys?

Miesten ajattelutapa kun muutoin on miellyttävän yksinkertainen ja looginen, mutta tämä puoli kun nostaa päätään, niin mielellään heittelisi sipuleita kaikkien miesten niskaan.

Nimim. En katkera, mutta kuitenkin

 

[Evenuel]

Ja taas tänne tilittämään

Rakkaus on ruma sana.

Milloinkahan sitä oppisi päättämään mitä haluaa? Kun tietää, että tuossa olisi se, mitä haluan, kenen kanssa haluan vanheta yhdessä. Sydän pakahtuu, tekisi mieli huutaa, että kyllä, ota minut omaksesi, älä päästä enää pois.
Ja kuitenkin joku aina alkaa hankaamaan vastaan.

Onko se sitten erilaisuus? Meidän maailmat on aivan totaalisen erilaiset. Perusarvot aikalailla samat - toteutustavat vaan on veistetty eri puista.
Vai johtuuko tämä iästä? Olenko minä sittenkin liian nuori? Vajaa kolme vuotta seurusteltiin, olin 17 kun aloitettiin. Ennen sitä ei minulla kerinnyt olemaan mitään vakavaa suhdetta, ei edes semi-vakavaa "ollaan yhdessä"-juttua. Kun päässä pyöri yhdessä asuessa, että tätäkö tämä sitten on?
Onko parisuhteen arki tällaista? Kuuluuko sen olla tällaista? Voiko olla olemassa jotain parempaa?
Toisaalta haluaisi kokeilla siipiään, mutta joka kerta kun jotain yrittää, romahtaa aina vain alemmas.

Vai onko vain liian vaikeaa päästää irti? Kertyikö meille liikaa yhteisiä muistoja ja kokemuksia? Läheisten ihmisten kuolemat, yksi iso yhteinen suru, kaikki vastoinkäymiset, joista päästiin yhdessä läpi. Tuntuu, kuin pettäisin nuo muistot lopettamalla suhteen tähän ihmiseen kokonaan. Mutta kun ei tätä eipäs-juupas vaihettakaan jaksa.
Minä ainakaan en kestä kuulla muista naisista. Ja silti kysyn. Sitten valvotaan yö, itketään ja valvotaan, itketään ja valvotaan.
Enkä minä itse sen parempi ole, päinvastoin. Flirttaileva luonne, en minä sille voi mitään. Se tulee luonnostaan.
Tiedän, ettei se tunnu toisesta kivalta. Mutta mistä minun pitäisi tietää missä menee raja jos toinen ei ilmaise itseään ja tunteitaan? Jos ei kerro, mikä satuttaa? En minä tahallani ole yrittänyt satuttaa, ajattelemattomuutta se kai on ollut. Tai sitten yritys saada toinen sanomaan edes jotain, asettamaan rajoja.

Tahtoisin vain, että hän voisi olla onnellinen. Pelottaa ja sattuu, kun en tiedä voiko hän onnellisuutta saavuttaa minun kanssa.
Tilannetta ei suinkaan helpota sekään, että minun mielialani vaihtelee jatkuvasti.
Vuodatusta, vuodatusta ja vähän lisää vuodatusta. En sitten tiedä mikä tämän sekavan tekstin tarkoitus on, saipahan purkaa ainakin ajatuksiaan.

 

[Lyrinna]

En tiedä, onko tästä asiasta keskusteltu täällä ennen, mutta tilanteeni on juuri nyt sellainen, että seurustelen itseäni yhdeksän vuotta vanhemman miehen kanssa. Itsehän olen paria kuukautta vaille 18, kun taas seurustelukumppanini on kypsään ikään ehtinyt 27-vuotias. Olen siis lisäksi vielä alaikäinen, mutta tilanne onneksi korjaantuu syksymmällä.

Tutustuimme toisiimme puhtaasti kaverimielessä. Aluksi vain kävimme kahvilla, pyörimme kaupungilla eikä mieleen edes tullut mitään kaveruusrajat ylittävää, mutta jossain vaiheessa huomasimme kumpikin olevamme ihastumassa toisiimme. Jonkin ajan päästä tilanne ajautuikin kovasti seurustelua muistuttavaan tilaan, vaikka hetken aikaa yritimmekin kirkua ja potkia vastaan.

Olemme seurustelleet vasta niin vähän aikaa, ettei ennakkoluuloisia asenteita ole juurikaan tullut vastaan, mutta silti minua mietityttää, voiko tämä jonkun mielestä olla väärin tai sairasta. Olen kuullut monelta taholta jos jonkinlaista höpinää "erilaisista elämäntilanteista" ja kriiseistä, joita tulemme ikäeromme vuoksi kohtaamaan. Varmasti iso ikäero aiheuttaakin kriisejä ainakin jossain vaiheessa, mutta toisaalta, missä parisuhteessa ei jonkinlaisia kriisejä olisi? Henkisesti tunnemme olevamme samalla tasolla, ja suhteemme toimii ainakin toistaiseksi hyvin. Tosin vielä tässä vaiheessa on ns. alkuhuumakin vahvasti päällä.

Haluaisin vain kuulla mielipiteitä ja omakohtaisia kokemuksia suhteista, joissa osapuolten välillä on iso ikäero. Voiko sellainen suhde toimia ja kestää? Sehän riippuu tietenkin huomattavassa määrin yksilöistä, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, jos jollakulla on joskus ollut vastaavanlainen tilanne.