Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 470 394
  • 6 288

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep, mutta se on kuitenkin pikkasen eri asia pelata kiekkoa ulkomaisessa rupusarjassa, kuitenkin oikeasti ammattilaisena palkkaa vastaan, kuin Mestiksessä verkkari- ja hodari-palkalla. Edelleen iso osa Mestis-pelaajia joutuu tekemään "ammattimaisen harrastamisen" päälle muita palkkatöitä tai kikkailla työttömyysetuuksilla, että pystyy jääkiekkoharrastusta jatkamaan. Seppälä on kuitenkin Liiga-sopparilla muutamia vuosia saanut jotakuinkin ihmisarvoista palkkaa, ja siitä tippuminen mestis-lukemiin on aika paha rasti. Ellei sitten Espoossa nauti jonkinlaista tähti-statusta ja sitä kautta kelvollista palkkaa. Tavoite lienee vielä napata liigapaikka syksyn aikana. Jos se ei natsaa, niin ulkomaat seuraavana tähtäimenä. Jos sekään ei natsaa, niin sitten ei auta kuin nöyrtyä jatkamaan kausi loppuun Mestiksessä.
Juuri tämän takia sanoinkin, että joissain tilanteissa on täysin ymmärrettävää lähteä ulkomaille, että voi ylipäätään pelata ammatikseen. Siinä vain usein sanoo samalla hyvästit sille ajatukselle, että voisi pelata ammatikseen kotimaassa tai kehittyä urallaan eteenpäin. Joskus on pakko lähteä, mutta jos ei tilanne ole vielä pakottava, niin ymmärrän ettei se ajatus hirveästi houkuttele.

Tunnen henkilökohtaisesti pari jo uransa lopettanutta pelaajaa, jotka lähtivät ulkomaille, kun ura Liigassa ei lopulta lähtenyt kunnolla liikkeelle. Ovat itse todenneet, että eivät olisi lähteneet, jos ei olisi ollut pakko rahan takia lähteä, koska samalla sai heittää hyvästit vähänkään isommille palkoille ja urakehitykselle.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo nyt on ihan paska puhetta että siinä heittää jotenkin hyvästit mahdollisuudelle pelata isommissa liigoissa jos lähtee johonkin pienempään liigaan ulkomaille. Jos oot tarpeeks hyvä niin kyllä sut sieltä huomataan, kyllähän esim liigaankin tulee liki joka kaudelle pelaajia jostain Norjan, Tanskan jne liigasta joiden taso on käsittääkseni jossain Mestiksen ja liigan välillä. Eri asia tietty on jos joudut lähtee johonkin tyyliin Hollannin tai Romanian liigaan, sieltä ei varmaan enää takasin liigaan kovin helposti pääse, tosin harvoin tommosiin sarjoihin joutuu lähtee jos on lähelläkään liigatason pelaaja. Eli kyllä se syy urakehityksen tyssäämiselle ennemmin löytyy siitä pelaajan tasosta kuin siitä missä sarjassa pelaa.

Itseasiassa olen tässä lähiaikoina miettinyt että Pertun vois olla hyvä käydä pelaamassa lainalla esim just Tanskassa ensi kausi, kun näyttää että taso ei oikein liigaan riitä mut sit taas mestis on jo vähän niinku läpi pelattu. Seppälällä ei mun mielestä yksinkertaisesti vaan taso ihan riitä liigaan, niin hänellekin joku Tanskan liiga vois olla ihan hyvä kohde.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku Allsvenskan voi olla hyvä vaihtoehto. Palkoista en tiedä, mutta enemmän se on Liigajoukkueiden urheilutoimitusjohtajien seurannan alla kuin esim. Ranskan sarja, jossa käsittääkseni pääsee ihan leiville (eli patongeille). Jokisen Jaakko on esimerkki, kuinka Allsvenskan-pelaaja voi seuraavalla kaudella pelata kakkosta Gladiatoreissa ja sieltä sitten Italiaan, mutta on Allsvenskanista haettu vauhtia takaisin Liigaan ihan hyvillekin paikoille ja palkoille.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Voimme seurata ensi kaudella Allsveskanista Roni Allenia, että tuleeko sieltä uusi "jaakkojokinen" vai lähteekö ura takaisin nousuun.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku Allsvenskan voi olla hyvä vaihtoehto. Palkoista en tiedä, mutta enemmän se on Liigajoukkueiden urheilutoimitusjohtajien seurannan alla kuin esim. Ranskan sarja, jossa käsittääkseni pääsee ihan leiville (eli patongeille). Jokisen Jaakko on esimerkki, kuinka Allsvenskan-pelaaja voi seuraavalla kaudella pelata kakkosta Gladiatoreissa ja sieltä sitten Italiaan, mutta on Allsvenskanista haettu vauhtia takaisin Liigaan ihan hyvillekin paikoille ja palkoille.
Allsvenskan on näistä ulkomaiden vaihtoehdoista myös vaikeammin saavutettava. Siellä ei olla kiinnostuneita kenestä tahansa, joka on jäänyt ilman liigasopimusta Suomessa. Pienemmistä jääkiekkomaista löytyy enemmän kiinnostusta, mutta sieltä on hyvin vaikea ponnistaa takaisin.

Johonkin Ranskaan tai Italiaan pääsisi todennäköisesti heittämällä sisään, mutta Allsvenskanin suunnalta ei välttämättä kyselyitä tule.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse myös keskustelussa nostaisin sen esille että tämän kauden Kiekko-Espoo on jo vähän eri juttu kun edelliskausien, pääkaupunkiseudulla on mestis nyt aika nosteessa ja saa myös mediassa enemmän näkyvyyttä. Eli jos siellä nyt saa yhtään jalkaansa ovenväliin ja pelaa huippukauden niin tietää hyvää tulevaisuudelle. Eli ei välttämättä yhtään huono paikka juuri nyt pelata vaikka palkkaa ei juuri tulekaan. Karvisen tyylinen monivuotinen sopimus liigaoptiolla ei välttämättä olisi huono veto.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Täällä vissiin ei ollut, mutta Siikosen Miska on SaiPan uusi kapteeni.

Siikonen olisi tälläkin hetkellä iso vahvistus JYPin ohueen sentterinippuun. Harmi, että asiat meni aikanaan miten meni, jossain toisessa ulottuvuudessa olisi pelannut varmaan tulostaan asti pelkästään JYPissä.

Onnea Miselle kuitenkin valinnasta ja tehokasta kautta toiveissa, kunhan ei JYPiä vastaan liikaa tehoile.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Aluksi ihmettelin Misen kapteenin pestiä. Siirto uuteen seuraan, jossa viime vuodet eivät ole olleet ruusuisimpia ja heti kapteenin vastuu harteille. Jyväskylässä Mise sai kokea ne kapteenistoon kuulumisen harvinaisemmat haittapuolet, kun hän joutui toimimaan jonkin sortin pääluottamusmiehenä pelaajien ja omistajien välillä. Näistä tehtävistä syntyi väsymys, joka pakotti jättämään vielä seuraavallakin kaudella 4/5-osaa peleistä väliin henkisen puolen saikun vuoksi.

Oli kuitenkin mukavaa huomata, että viime kaudella Siikonen pelasi jo täyden kauden 60+7 ottelulla, eli toivottavasti ongelmat ovat nyt jääneet jo taakse. Isot tsempit Kouvolan sudelle uuteen pestiin ja toivottavasti kaikki menee hyvin. Kompataan ylempää viestiä siinä, että ura olisi voinut kestää Jyväskylässä pidemminkin ja mennä läpi ilman maailmanlaajuisia pandemioita.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aluksi ihmettelin Misen kapteenin pestiä. Siirto uuteen seuraan, jossa viime vuodet eivät ole olleet ruusuisimpia ja heti kapteenin vastuu harteille. Jyväskylässä Mise sai kokea ne kapteenistoon kuulumisen harvinaisemmat haittapuolet, kun hän joutui toimimaan jonkin sortin pääluottamusmiehenä pelaajien ja omistajien välillä. Näistä tehtävistä syntyi väsymys, joka pakotti jättämään vielä seuraavallakin kaudella 4/5-osaa peleistä väliin henkisen puolen saikun vuoksi.

Olisikohan ollut että koko kapteenisto joutui käymään noita neuvotteluja, tässä ehkä myös korostuu että joukkueessa olisi aina hyvä olla näitä kokeneita pelaajia ja varsinkin näissä tärkeissä rooleissa. Jos oikein ymmärsin niin Scoutka myös ei kovinkaan tyytyväinen kun joutui tuota roolia kantaa seuraavalla kaudella. Omalla tavallaan nostaa vain arvostusta esimerkiksi Hytöstä kohtaan joka tässä aika vaativassakin roolissa kauan oli (vaikka silloin ei mitään koronakeskustelua ollutkaan).
 
Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Kova lisäys Mestikseen. Omaan silmään Kakkonen on täysin pätevä liigapakki, olen todella yllättynyt jos ei työpaikkaa tosiaan Liigan puolelta löydy. "Perus"pakin roolissa on ollut, hyvä puolustajan perushommissa, ei mitään isompia väläytyksiä hyökkäykseen tai kiekollista taikaa, mutta fiksua peruspelaamista. Kiekollisena varma, mutta ennalta-arvattava. Sähäkkä, ei mikään karpaasi, mutta parasta antia kovalla tunteella kamppailu, kuitenkin ilman ylilyöntejä.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kakkonen on todella kovalla asenteella pelaava pakki ja aivan varmasti Mestikseen iso vahvistus.
Olen pikkuisen eri mieltä siitä että Kakkonen olisi täysin pätevä liigapakki. Jos Kakkonen sitä olisi, niin aivan varmasti se vakiopaikka viime vuosina umpipaskasta JYPin pakistosta olisi löytynyt.
JYPin iso ongelma oli että joukkueessa oli liikaa meidän fanien ja seuran mielestä liigatason miehiä jotka sitä vaan ei yksinkertaisesti ollut kun katsotaan tuloksia ja otetaan värilasit pois.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen pikkuisen eri mieltä siitä että Kakkonen olisi täysin pätevä liigapakki. Jos Kakkonen sitä olisi, niin aivan varmasti se vakiopaikka viime vuosina umpipaskasta JYPin pakistosta olisi löytynyt.

Ehkä tuossa se onkin juuri että Kakkonen ehkä juuri siinä liigan ja Mestiksen välimaastossa ja jos vaatimustasona on olla siellä pudotuspelijoukkueena niin ei täällä ollut oikein oikea paikka jatkaa uraa. Mestis saattaa olla ihan hyväkin veto tässä kohti, varmasti saa myös esimerkiksi ylivoima-aikaa ja voi kiekollisena kehittyä. Ehkä oli vähän liiankin peruspakki lopulta liigassa. Nimi ehkä kannattaa täälläkin pitää muistissa jos vaikka tuurauskeikkaa ilmenisi ja pelaa vahvaa kautta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Voi olla jopa Mestiksen paras pakki. On toki pelaajatyypiltään peruspakki, eli ei välttämättä tahkoa pisteitä ihan älyttömästi, mutta osaa puolustaa ja pelaa hyvällä asenteella.

Mielestäni Kakkosen ei kuuluisi pelata Mestiksessä, sillä on selvästi liigatason pakki. Mysteeriksi on minulle jäänyt, että miksei viime kaudella vastuuta herunut, vaikka pelasi paremmin kuin muutamat muut kokoonpanossa viihtyneet pakit.
 
Coutinho

Jäsen
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Valtteri Kakkonen on periksiantamaton pelaaja, joka pelaa varmasti logolle 100% illasta toiseen. Fanien suosikkeja.

Häneltä ei löydy kauheasti suuria heikkouksia, mutta ei myöskään asenteen lisäksi merkittäviä vahvuuksia. Ei pysty tosiaan kiekollisesti edistämään peliä juurikaan, mutta pystyy ja tajuaa antaa helpon ensimmäisen syötön. Luistelu kohtalaisen hyvää. On aika pieni kaveri, vaikkei mikään pätkä olekkaan.

Vaikea mahtua kokoonpanoon liigassa kun samoilla ominaisuuksilla olevat pelaajat ovat yleensä sentään fyysisesti isompia joten tuovat yleensä enemmän kovuutta ja ovat siten käyttökelpoisempia. Valtteri yleensä kyllä yrittää pelata fyysisesti, kuten asenteeseen sopii, mutta tämän takia on myös todella usein pitämässä pelissä vähintään jääpussia jossain kohti kroppaa. On ollut aika loukkaantumisherkkä.

On varmasti loistava pelaaja mestikseen. Jopa liian hyvä peruspakiksi. Harmi, että jos ei nyt löydä paikkaa ulkomailta.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Asenne ja taistelutahto kovalla tasolla illasta toiseen, mutta ottaa myös typeriä jäähyjä. Varsinkin pelien mennessä huonosti.

Muilta ominaisuuksiltaan ei ole mitenkään ihmeellinen. Jotkut pitävät ilmeisesti hieman parempana pelaajana, mutta mikään ei viittaa siihen omasta mielestäni. Ei oikein pärjää Liigassa, mutta onko Mestis oikea paikka...? Vähän sellainen väliinputoaja, jolle Euroopan hieman pienemmät sarjat voisi olla hyvä taso.

Mestiksessä voi olla hyväkin vahvistus.
 
Naska Paapuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPes, Dallas Stars
Valtteri Kakkonen ilmeisesti siirtymässä IPK:hon. Nyt kysynkin mitä voidaan odottaa hänestä mestiksessä? Vahvuudet ja heikkoudet? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Edellä kirjoiteltujen asioiden lisäksi jotka allekirjoitan täysin niin on myös ilmeisen hyvä huumoriveikko ja pukukoppipelaaja. Oikea velikulta.

Ja mikäli Iisalmessa pelaa niin mitään muuta numeroa paitaan ei ommella kuin #2.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & Jerry Turkulaisen liike
Eikös ex-JYP Tuomainen ole siellä koutsina, joka Valtterin tuntee.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ratinen rikkoi itsensä CHLssä huonoon saumaan, jos nyt koskaan hyvä sauma olla loukissa, mutta Samulille oli pedattu yv vastuuta ja kohtuu isoa roolia Ilveksessä.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Ratinen rikkoi itsensä CHLssä huonoon saumaan, jos nyt koskaan hyvä sauma olla loukissa, mutta Samulille oli pedattu yv vastuuta ja kohtuu isoa roolia Ilveksessä.
Ratista tönättiin naamasta kulmassa. Mies menetti tasapainon ja kaatui jalkansa päälle luistimen jäädessä vissiin railoon. Jalka meni pahan näköisesti kaksin kerroin ja näytti heti polvivammalta. Mies kuitenkin valokuvattiin hallin pihalla kävelysauvojen kanssa nilkka paketoituna.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Pekka Jormakka Jukureiden kapteeni.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Eräs Jukureissa pelaava Jarkko Immonen kiskoi äsken päättyneessä ottelussa aloituksista n.72%
Kuten aiemminkin todettua, Immoselle olisi ollut käyttöä kaikki nämä vuodet ja olisi nykyisessäkin joukkueessa tuolla 3/4 ketjun sentterinä. Sääli, että seura perseili tämänkin..

Toisessa ulottuvuudessa olisi yksi isompia seuralegendoja jopa lähellä legendaa ja paita kattoon materiaalia. Nyt ei ole, ja se ei ole pelaajan vaan seuran vika. Harmillinen asia, ainakin näin kannattajan vinkkelistä, pelaaja itse tuskin tuota enää on miettinyt, ehkä sitten joskus kiikkustuolissa uran jälkeen.. Seuran itsekrittisyydestä en menisi takuuseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös