Micke Åsten, HIFK

  • 275 424
  • 1 241

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin Åsten-kriitikot täällä tuntuvat vetoavan siihen, että hän ei tee tarpeeksi ”tulosta” (eikä IFK:n nelonen siis ylipäänsäkään). Maaleja tietysti saisi tulla enemmän, niin Muulilta, Karviselta kuin Väänäseltäkin, mutta ei se silti ole se homma mistä heille palkkaa maksetaan (ja tämänhän Muuli itse sanoi Alkiolle toissa keväänä haastattelussa, kun oli ottelun ykköstähtenä upottanut Kärpät).

Mutta pysyn nyt tässä kirjoituksessa Åstenissa. Åstenille maksetaan kiekon syömisestä, 0-0 pelaamisesta vastustajan päädyssä, vastustajan ärsyttämisestä, vastustajan väsyttämisestä taklaten ja hyökkäyspäässä kiekkoa suojaten (jossa hän on oikeasti tosi hyvä). On myös erittäin pidetty jätkä kopissa ja kuulemma hänellä on tapana tiputtaa vähän roisia ja lapsenomaista huumoria, ja tänään jonkin aikaa pelin jälkeen kun kävelin kusiputkasta takas petoklubiin juomaan voittovalkkarin, Åsten ja Rantakari kävelivät käytävällä verkka-asuissa Rantakarin räkättäessä.

En siis itse ymmärrä tätä, että nelssonilta vaaditaan ”tulosta” sillä perusteella että se olisi jotenkin ajan hengen mukaista. Nelssonin tärkein tehtävä on edelleenkin se mistä olen jo maininnut, väsytetään vastustajaa, taklataan, vittuillaan, ja pelataan nolla-nollaa. Ne muutamat maalit kaudessa sitten taas ovat usein iso buusti joukkueelle ja saattavat ratkaista pelin.

NHL:ssä kyllä pelaa joissain nelosketjuissa pelaajia, jotka tekevät jotkut melko koviakin maalimääriä, mutta änäri on änäri ja siellä pelaajat ovat (ei tarvitsisi edes sanoa) parempia.

Ja Åstenia myös muuten rikotaan melko paljon, mikä on aika helvetin tärkeetä jengin kannalta.

Joissain Liigajengeissä kaiketi on nelosketjun pelaajia, jotka tekevät enemmän maaleja kuin vaikka Åsten (kuten Mörkö Kärpissä).

Mutta mikä on lopulta se tärkein arvo joukkueelle? Nelosketju ei kuitenkaan ole tulosketju. Mutta joku syy sille aina on miksi joku pelaaja pelaa nelosessa. Itse arvostan Åstenin urheilijana erittäin korkealle, hän on uran alkuvaiheessa tajunnut sen mihin omat rahkeet riittäävät ammattilaisjääkiekkoilijana, ja sen takia on päässyt pelaamaan 400 peliä IFK:ssa. Muutama vuosi takaperin oli huonompi vaihe kun hän yritti jotain mihin ei kyvyt riitä, mutta sekin oli tärkeä vaihe urakehitystä. Ja nyt kun turhat jäähyt ja taitavan jääkiekkoilijan leikkiminen on jääny paljon vähemmälle, Muuli pelaa elämänsä kiakkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
On melko paradoksaalista, että Åstenia lyödään eilisen matsin jälkeen, jossa oli erinomainen.
Voittaa hyökkäysalueen päätypeleissä alivoimaisena toisteisesti aikaa ja tilaa.
On oikea-aikainen paineen antamisessa. Ei hölmöile. Ajaa kovia pommeja. Blokkaa ja menee alle, aina.
Syöttää ja pysyy kiekossa, kun on sen hetki, osaa laittaa siirtokiekon selustaan itselleen ku se on oikea ratkaisu.
Pelkkiä voittavan lätkän ratkaisuja eilen koko matsi, ja kundia syytetään tehottomuudesta?
Mä diggaan Muulista, yllä mainitsemieni pelillisten asioiden vuoksi.
Ja periksi antamattoman asenteen takia eritoten.
Ei ole taito-laari syvä, mutta asennekaivo on.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin Åsten-kriitikot täällä tuntuvat vetoavan siihen, että hän ei tee tarpeeksi ”tulosta” (eikä IFK:n nelonen siis ylipäänsäkään). Maaleja tietysti saisi tulla enemmän, niin Muulilta, Karviselta kuin Väänäseltäkin, mutta ei se silti ole se homma mistä heille palkkaa maksetaan (ja tämänhän Muuli itse sanoi Alkiolle toissa keväänä haastattelussa, kun oli ottelun ykköstähtenä upottanut Kärpät).
Ja varmasti monessa muussa seurassa on ihan perusteltua vaatia myös 4. ketjulta jotain kiekollista panosta nelosessa, muttakun puhutaan Helsingin IFK:sta, niin meidän budjetilla kyllä pitäisi saada siihen eteen 3 suht kiekollista ketjua jotka kyllä pystyy sitä tulosta latomaan ihan nelosenkin edestä, niin mielestäni vaikka kuinka peli kehittyy ja muuta liibalaabaa, niin HIFK voi aivan huoletta pitää yllä sitä ihan legendaarista "jarruketjua" jolle 3+5 kausitehot on ok, ja joka houkuttelee niitä vanhoja dinojakin hallille muistelemaan sitä kuuluisaa Brändilätkää.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loisto peli muulilta eilen. Katkoi , riisti ja häiritsi energiallaan. Pääsi kaksi kertaa oman tekemisensä seurauksena huippupaikoille. Hämmentää se fiilis kun katsomossa oivaltaa juuri ennen laukajosta” ei hitto se on muuli”. Kyllä nelosen pitäisi kyetä tekemään pisteitä nykyistä enemmän. Eilen 1+1 olisi pitänyt olla todennäköinen (ja 2+1 mahdollinen). Jatkon suhteen ristiriitaiset fiilikset. Vähintään 2/3 nelosen pelaajista pitäisi upgreidata.

Itse lähtisin ennemmin siitä, että kolmen ensimmäisen ketjun yhteensä pitäisi saada tehtyä keskiarvoisesti vähintään kaksi maalia per matsi. Nyt siitä ollaan perässä. Tällaisessa tilanteessa ei maalien tekemisen vastuu pidä olla millään nelosketjulla, joista moni uhraa energiaa alivoimissa.

Jos katsotaan mestarijoukkueita viime aikoina, niin ei siellä mikään nelosketjut ole pisteillä mässäilleet. Maalit tehdään lähinnä erikoistilanteista ykkösmiehillä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Muuli kokonaisuudessaan on niin Helsingin IFK:n näköinen pelaaja kuin olla ja voi:
- useamman polven stadilainen
- periksiantamaton
- aina omien puolella ja pelaa aina jengille ja logolle
- puukäsi, ei osu edes tyhjään maaliin
- hänen pelipanostaan pitää jatkuvasti avata ja selittää niin omille kuin vieraillekin (ei tosin vastustajajoukkueille)
- vastustajat vihaa, niin kentällä kuin katsomoissakin
- puhuu slangia, eikä puheesta saa stadilainenkaan aina selvää
- ulkoiselta habitukseltaan vähän sellainen mörrimöykky
- sopivasti ylimielinen, pilkettä silmäkulmassa, kunnioittaa vastustajaa ja osaa ennen kaikkea nauraa myös itselleen

Tuossa nyt muutama asia. Olen sanonut jo vuosikausia, että mun HIFK:ssa on aina tilaa Micke-Max Åstenille. Mä arvostan Muulin kaltaisia liigajyriä todella paljon ja heitä tarvitaan joka jengiin. Kaikista ei vain siihen ole ja siksi Muuli onkin ihan huippujäbä.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Jos katsotaan mestarijoukkueita viime aikoina, niin ei siellä mikään nelosketjut ole pisteillä mässäilleet
Tähän poikkeuksena Joona Luoto viime keväältä.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tähän poikkeuksena Joona Luoto viime keväältä.
Itse asiassa koko tuo nelosketju including Rauhala ja Moilanen loisti ja teki varmaan nelosketjujen Suomen playoffs-ennätyksen 16 maalillaan.
HIFK:llakin on hyviä muistoja playoffseista, jolloin nelonen on astunut esiin myös hyökkäystehoillaan. Liivik-Pöysti-Nyholm ja Åstenillakin on parin vuoden takaa se huippukevät.

Mutta joo noin yleisesti ei RUNKOsarjassa noi neloset erityisemmin pisteitä haali. Tosin eivät myöskään jää marginaaliin liki nollatehoille.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kyllähän Muuli kokonaisuudessaan on niin Helsingin IFK:n näköinen pelaaja kuin olla ja voi:
- useamman polven stadilainen
- periksiantamaton
- aina omien puolella ja pelaa aina jengille ja logolle
- puukäsi, ei osu edes tyhjään maaliin
- hänen pelipanostaan pitää jatkuvasti avata ja selittää niin omille kuin vieraillekin (ei tosin vastustajajoukkueille)
- vastustajat vihaa, niin kentällä kuin katsomoissakin
- puhuu slangia, eikä puheesta saa stadilainenkaan aina selvää
- ulkoiselta habitukseltaan vähän sellainen mörrimöykky
- sopivasti ylimielinen, pilkettä silmäkulmassa, kunnioittaa vastustajaa ja osaa ennen kaikkea nauraa myös itselleen

Tuossa nyt muutama asia. Olen sanonut jo vuosikausia, että mun HIFK:ssa on aina tilaa Micke-Max Åstenille. Mä arvostan Muulin kaltaisia liigajyriä todella paljon ja heitä tarvitaan joka jengiin. Kaikista ei vain siihen ole ja siksi Muuli onkin ihan huippujäbä.
Aika hauska listaus.
Mutta tuskin hänellä kahta polvea enemmän on. Ei taida olla monella muullakaan.
Toivottavasti ei toiveesi ihan täyty. En nimittäin haluaisi enää nähdä häntä 20 vuoden päästä HIFK:n jengissä. Tosin en ehkä näe itse sitä päivää eikä kaiketi voida olla varmoja siitä, että silloin enää pelataan lätkää.
Kuitenkin toivon, että meillä jo ensi vuonna on 4 hyökkäävää, kädellistä kentällistä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse asiassa koko tuo nelosketju including Rauhala ja Moilanen loisti ja teki varmaan nelosketjujen Suomen playoffs-ennätyksen 16 maalillaan.
HIFK:llakin on hyviä muistoja playoffseista, jolloin nelonen on astunut esiin myös hyökkäystehoillaan. Liivik-Pöysti-Nyholm ja Åstenillakin on parin vuoden takaa se huippukevät.

Mutta joo noin yleisesti ei RUNKOsarjassa noi neloset erityisemmin pisteitä haali. Tosin eivät myöskään jää marginaaliin liki nollatehoille.

Luoto ja Rauhala olivat pleijareissa joissain peleissä eniten peliaikaa saaneita hyökkääjiä ja usein top-kolmessa.

Sehän olisi helpoin ratkaisu ongelmaan, että nimetään tuo nykyinen ykkönen nelosketjuksi ja jos tekevät pisteitä, niin IFK:llahan on modernisti rakennettu joukkue kun nelosketju hoitaa maalien tekemisen.
 
Viimeksi muokattu:

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Aika hauska listaus.
Mutta tuskin hänellä kahta polvea enemmän on. Ei taida olla monella muullakaan.
Toivottavasti ei toiveesi ihan täyty. En nimittäin haluaisi enää nähdä häntä 20 vuoden päästä HIFK:n jengissä. Tosin en ehkä näe itse sitä päivää eikä kaiketi voida olla varmoja siitä, että silloin enää pelataan lätkää.
Kuitenkin toivon, että meillä jo ensi vuonna on 4 hyökkäävää, kädellistä kentällistä.
Et taida olla syntymästadilainen, jollet Fjalle Åstenia tiedä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
En siis itse ymmärrä tätä, että nelssonilta vaaditaan ”tulosta” sillä perusteella että se olisi jotenkin ajan hengen mukaista. Nelssonin tärkein tehtävä on edelleenkin se mistä olen jo maininnut, väsytetään vastustajaa, taklataan, vittuillaan, ja pelataan nolla-nollaa. Ne muutamat maalit kaudessa sitten taas ovat usein iso buusti joukkueelle ja saattavat ratkaista pelin.
Itse en ole kritisoinut tehottomuudesta, vaan suorastaan rakastan esimerkiksi Åstenia ja Väänästä pelaajina. Mutta faktoilta ei voi silmiään ummistaa. Viime kaudella Åsten teki 8 pistettä, Wirtanen 8, Väänänen 12 ja Karvinen 6.

Tehotilastoissa Åstenilla -5, Wirtanen -9, Karvinen -7 ja Väänänen -5. Kaikki top 5 eniten miinusta keränneitä pelaajia koko jengissä.

Eli jos et tee juurikaan pisteitä ja ketju on eniten miinuksella koko joukkueesta, niin mitä tuovat pöytään?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mun mielestä Muuli ei ole se ongelma joukkueen pelissä, koska ovat Väänäsen kanssa osoittaneet, että pystyvät olemaan yhdessä tehokkaita vuosi sitten pleijareissa, KUN ketjun kemiat muuten toimii. Åsten on myös oikeasti todella hyvä kuluttamaan aikaa, rytmittämään vaihtoja ja pelaa todella fiksusti puolustusroolin. Omaan silmään se on yleensä muiden ketjukavereiden miehet, jotka sen maalin tekee. Ja tässä katselisin aika usein miten esimerkiksi Väänänen on merkannut oman kaverin. Liian usein on musta 44 väärällä puolella miestään, kun kolisee. Miro on tietenkin se nuorin ja kehittyy vielä roolissaan, joten hänen kohdallaan olen valmis maksamaan nuo oppirahat, jos ja kun miehestä kasvaa meille oma "Juhani Jasu". Pitäisin Väänäsestä kiinni, koska hän on selvästi sitoutunut kasvamaan tuohon rooliin. Paljon on vielä opittavaa, mutta jo ensi keväänä tai sitä seuraavana keväänä saatetaan kerätä ne hedelmät mitä Tappara ja nyt TPS kerää/keräsi Jasusta (muiden kasvattamana huom). Ja Jasullakin alkoi aika miinusvoittoisesti ura Lukossa ja HPKssa. Jasu on musta ollu eliittiä omassa roolissaan vasta kypsemmällä iällä kuin Miro. Taisi Kerhossa vasta "breikata" kunnolla, jos muistan oikein.

Karvinen on tuossa nyt musta se, joka ei löydä oikein kemiaa näiden kahden kanssa, mikä on hauskaa, koska kun Karvisen soppari julkistettiin pidin ennakkoon ajatusta Åsten-Väänänen-Karvinen ketjua upgreidina samaisen kevään Åsten-Väänänen-J.Keränen playoff -menestysketjuun.

Näin ei kuitenkaan käynyt vaan 4.ketjun rooli on sekä Väänäsen että Wirtasen kanssa jäänyt Peltosen aikana aika mitäänsanomattomaksi.

Se on oikeastaan mun silmiin ainoastaan ollut hyvä ekan erän alussa energiaa tuomassa ja sitten johtoa pidettäessä. Tämä on vain liian vähän.

Olisinkin kyllä ihmeissäni jos sekä Karviselle että Muulille tarjotaan vielä jatkoa. Seppälä on niin kovaa tulossa tuohon ja on kuitenkin taitavampi kuin mainitut herrat. Samalla Tallberg -jos hidastuu edelleen - voi ensi kaudella olla suoraan Peltosen ja Salmelaisen paperilla 4. ketjun ukko. Eli voi olla, että ensi kaudella nelonen on elokuun harjoituspeleissä jo muodossa Tallberg-Väänänen-X/Seppälä, joka voi olla match made in Nordis. Siinäkin olisi logolle taistelevaa kundia, mutta taitavempi ja maalintekoon kyvykkäämpi kuin nykyinen nelonen. En myöskään näkisi ongelmana ketjun muotoa Tallberg-Väänänen-Åsten. Miro taas vuoden vanhempana voi tuoda lisää kiekollista rohkeutta ja Tallberg myös uskaltaa pitää sitä kiekkoa eikä vain dumpata, jolloin Åsten voi samalla tavalla puhjeta pisteiden valossa kukkaan kuin vuosi sitten pleijareissa.

Mutta jostain syystä, joku kutina mussa sanoo, että tämä on Muulin vika kausi punaisissa ja ensi kaudella nähdään Väänäsen laidoilla uudet menijät.

Olen silti iso Muulin fani ja mieluummin rakentaisin Muulin ympärille toimivan koostumuksen ja roolin kuin päästäisin menemään. Ja harvassa on noin kokeneet VL-liigapelaajat, jotka suostuu tuollaiseen rotaatiorooliin. 400 peliä on kokemus, joka ansaitaan ja siitä on hyötyä
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en ole kritisoinut tehottomuudesta, vaan suorastaan rakastan esimerkiksi Åstenia ja Väänästä pelaajina. Mutta faktoilta ei voi silmiään ummistaa. Viime kaudella Åsten teki 8 pistettä, Wirtanen 8, Väänänen 12 ja Karvinen 6.

Tehotilastoissa Åstenilla -5, Wirtanen -9, Karvinen -7 ja Väänänen -5. Kaikki top 5 eniten miinusta keränneitä pelaajia koko jengissä.

Eli jos et tee juurikaan pisteitä ja ketju on eniten miinuksella koko joukkueesta, niin mitä tuovat pöytään?

No se oli viime kausi se, je nelonen oli kyllä heikko. Ehkä suurin syy siihen oli, että Pera Wirtanen oli jo urallaan kaiken itsestään ulosmitannut, mutta tuli vielä heittämään näytöskauden jonkun paikkaajana syksyllä, mutta ei niitä aloituksiakaan tainnut ihan tarpeeksi hyvällä prosentilla tulla. En nyt siis väitä, että hän olisi tullut vain hakemaan uran viimeiset rahat vanhojen meriittien turvin, mutta eiköhän hän fiksuna miehenä tajunnut jo syksyllä kun sai loppukauden sopparin, että pelit on pelattu keväällä. Parhaimmillaan oli erittäin tyylikäs pelaaja, ja pelasi parhaat kautensa IFK:ssa 2009-2012, ikuinen kiitos siitä.

Väänäsen kehitykselle pitää antaa enemmän aikaa. Hän voi juurikin olla se 15 pinnan nelssonin sena vuosiksi eteenpäin. Meidän melkein kaikkien rakastaman @Postinjakajan kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että Karvinen tai Åsten lähtee 99% varmasti, mutta mä uskon sen olevan Karvinen. Åstenista on paljon enemmän hyötyä joukkueelle kuin Karvisesta. 10 pelin jälkeen boksissa istuttu nolla (0) minuuttia, plussalla on ja yksi maalikin tehtynä. Ja siihen kaikki muut voittavat asiat mistä olen jo täällä kirjoitellut. Niin jos Muuli pelaa suurin piirtein niin hyvän kauden kuin mitä tämä alku lupailee, niin kyllä IFK hänelle taas ensi kaudesta sen 60 000 maksaa, tosin Muuli saattaisi hyvinkin suostua myös kevyeen palkanalennukseen, koska tuskin hänelle missään maakunnassa enempää maksettaisiin, kun siellä ajetaan halpoja omia poikia nelosen kautta liigaan, eikä halvalla lapulla edes kolmosen laidassa pelaaminen tule Åstenin kohdalla kysymykseen ei niin missään seurassa) Väänänen jos lunastaa sen noin 15 pojoa kaudessa potentiaalinsa, niin uskoisin Muulinkin pystyvän siihen kymppiin. Siihen sitten joku (ehkä mielellään rightin) puhtaasti pelaava taistelija, tai miksei vaikka Tallberg, ja nelonen voisikin olla semmonen 25 pinnan ketju.

Ilveksellä on kyllä Tommi Tikka nelossentterinä (ja ykkös-yvssä), mutta jos ei joku ole vielä huomannut, niin Ilves on täysin ylikyrpä joukkue tällä kaudella. Ja Tapparalla oli Luoto viime kaudella joo, mutta ei ole kovin yleistä tämmöinen. Ja ei tule Luoto jos Liigaan palaa niin missään nelosessa pelaamaan, eikä pelaa Tommi Tikkakaan tämän kauden jälkeen, vaan ketjuhierarkiassa hän menee ylöspäin. Robert Rooba pelasi vuosia jarrukentissä Bluesissa ja JyPissä, kunnes sitten jossain vaiheessa keksi miten tehdään Liigassa ei vain 17 maalia, mutta 30 maalia.

Toki erilaisiakin ketjunkasausstrategioita voi kokeilla. Ketkä muistaa kun meidän never forget-kaudella Kojon ykkönen oli usein Pöysti-Liivik-Nyholm? Nelosessa pelasi Peltonen-Haataja-Granlund. Ja poika tuli kotiin. Kojo on nero.

Tämän vähän turhan pitkäksi venyneen offtopicin tarkoitus oli avata siis sitä, että tällaisia hitaasti kukkaan puhkevia (late bloomereita) jotka aloittavat liigauransa nelosessa ja yhtäkkiä löytävätkin itsensä pisteitä tasaisesti tekevinä hyökkääjinä, on vaikea saada ja löytää. Jotkut jengit siinä toki joskus onnistuu. Mutta se on nähty ihan tarpeeks monta kertaa jo, että jotain nuoria taitavia pelaajia on täysin turha pyörittää nelosessa (Teissala, Halttunen mm.) koska he ovat mailataitureita eikä mitään työmiehiä, eivätkä siksi pääse paikoille Väänäsen, Karvisen ja Åstenin kanssa (ketkä kolme siellä nyt sitten ovatkaan) koska he eivät ole mitään mestareita rakentelemaan hyviä vetopaikkoja (taino Väänänen ihan ok), josta hyvät vetäjät, kuten Teissala ja Halttunen voisivat laittaa kiekon sisään.

Minä kokeilisin Dykiä nelosessa Väänäsen ja Muulin kanssa, koska Dyk voi yhtä hyvin pelata työmiehen roolissa, sitten kun kaikki on terveenä. Viime syksynä Dyk pelasi pari peliä Väänäsen kanssa (Broadhurst oli kai sivussa) ja he juonivat pari maaliakin. Ja Muuli sitten tekee sitä mitä Muuli parhaiten osaa, saa toki maalejakin tehdä, ei 4 tähän noin puoleen vuoteen mahdoton ole. Eiku perhana, ei tarvii ku enää 3 ja ennätykset paukkuisi ja Alkio ja Vallin pääsisivät taas kyselemään Muulilta miten oot syöny ja nukkunu tällä kaudella.

Kertaan vielä lopuksi arvioni: Karvinen lähtee, Muuli jatkaa (kun runkosarjan jälkeen pisteet ovat 4+7, jäähyminuutteja 16 (jos vältytään isoilta kakuilta), tehotilasto +3, hankittuja jäähyjä kymmenkunta ja blokattuja vetoja hmm, ehkä 1 tai 2. Mutta. Jos Muuli ei jatka ja päätyy toiseen liigaseuraan niin se kyllä kirpaisee ja isosti. Nämä todelliset seuraikonit jotka vetää uran yhdessä liigajengissä on vaan niin valitettavan katoava luonnonvara, oli pelaajan taso mikä tahansa. Kärpät on tässä 2000-luvun osalta äärimmäinen poikkeus, 7 mestaruutta enimmäkseen omilla pojilla ja muutamilla tšekkivahvistuksilla ja Bäckström kävi pari mestaruutta varmistamassa. Olisi ehkä ihan mielellään himassakin pelannut, en tiedä kaikkia syitä ja sopimusasioita niiltä ajoilta, olin ala-asteella, mutta sen voin sanoa että en mäkään olisi Penan, Nybarin ja Aravirran jengiin mennyt.

Mutta niin, mä haluan nähdä Muulin nostavan Kanada-maljan. Ja paidan Gardenin katossa, tai Nordiksen, ihan sama. Mutta niinhän se on, että ei tarvitse pelata kuin yksi huono kausi, ja tämä kunnianhimoinen unelmani ei tule toteutumaan. Mutta lähteköön sitten vaikka Ranskaan tai Tanskaan pelaamaan, ei vittu mihinkään Pelicansiin tai Sportiin.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Nicky Nichols esittämä ketju Åsten-Väänänen-Dyk on mun silmään muuten tosi kiinnostava. Kyllä Väänäsen kehitykselle olisi myös hyvä, että siinä vierellä pelaisi (vakioroolissa), joku kiekolla enemmän kykeneväinen.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Luoto ja Rauhala olivat pleijareissa joissain peleissä eniten peliaikaa saaneita hyökkääjiä ja usein top-kolmessa.

Sehän olisi helpoin ratkaisu ongelmaan, että nimetään tuo nykyinen ykkönen nelosketjuksi ja jos tekevät pisteitä, niin IFK:llahan on modernisti rakennettu joukkue kun nelosketju hoitaa maalien tekemisen.
Muistettava kuitenkin, että kyseessä ei koko runkosarjan aikana tehojenkaan puolesta ollut muu kuin nelosketju, joka sitten vain sai uuden vaihteen päälle playoffseihin, joka tietenkin palkittiin peliajalla. Saa Väänäset ihan vapaasti tehdä saman perässä ens keväänä eivätkä silti ole todellinen runkosarjan ykkösketju, joka keinotekoisesti olisi nimetty neloseksi.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Muistettava kuitenkin, että kyseessä ei koko runkosarjan aikana tehojenkaan puolesta ollut muu kuin nelosketju, joka sitten vain sai uuden vaihteen päälle playoffseihin, joka tietenkin palkittiin peliajalla. Saa Väänäset ihan vapaasti tehdä saman perässä ens keväänä eivätkä silti ole todellinen runkosarjan ykkösketju, joka keinotekoisesti olisi nimetty neloseksi.

Mutta oliko niin, että Luoto tippui siihen kun Savinainen tuli sisään? Eli tavallaan tuo Luoto-Rauhala ketju ei ole kyllä millään lailla vertauskelvollinen, koska KHLn romahdus loi niin poikkeukselliset olosuhteet.

Meillä pyöri nelosessa jotain Salomäkeä.

Enemmän tosiaan vertailisin nyt tällä kaudella samoissa budjeteissa liikkuvan ja sarjaa johtavan Ilveksen nelosta:

Mieho-Tikka-Päkkilä edellisessä pelissä. Viikon "pääpelissä" Tapparaa vastaan Miro Ruokonen Päkkilän tilalla kun tämä pelasi kakkosessa.

Onhan tuossa minun silmääni pisteidenteko potentiaali erilainen.

Kärpillä nelosessa ainakin parissa viime pelissä Marko Anttila, Arttu Hyry ja Julius Hermonen. Pisteidenteko potentiaali (koska Hyry ja Hermonen on nuoria ja kehittyviä, mutta ei kuitenkaan tulokkaita) on Anttilankin myötä ehkä myös snadisti kovempi kuin meillä.

Kyllä tuo meidän nelonen on aika haasteelinen tällä hetkellä, mutta ei sarjasijoitus heidän tai Muulin syytä ole.

Jos ja kun IFK myös hyökkäystä vahvistaa kauden aikana, niin onkin mielenkiintoista nähdä kuka meidän nelosen janttereista mahtuu keväällä kokoonpanoon? Siis ilman loukkaantumisia. Muuli tuntuu olevan ensimmäisenä se rotaatiovalinta ja Karvinen katsomoon.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
joku kiekolla enemmän kykeneväinen.
Tilasto, jossa mitattiin kiekolla pelaamista, kertoi, että 21.34 minuutin peliajalla pelaaja oli kiekossa 1.49. Pelasi myös ylivoimaa. Sentteristä kyse.
Että Sebastian Dykin ja Micke Åstenin kiekonhallinakyvyn vertaaminen on yhtä relevanttia, kuin miettiä sitä, että ottaako rokotteen oikeaan vai vasempaan olkapäähän.
 
Toi on eri asia. On aika iso ero siinä, että pyrkiikö edes antamaan sen syötön omille peliä edistävänä vai oikeastaan vaan dumppaamaan rännikiekkoja pitkin peliä ja sitten kierrellään siellä maalin takana.

Edellämainitussa pelaaja kehittyy myös pyrkimään siis pelaamaan hyökkäyspeliä ja ajattelemaan miten voisi päästä maalipaikoille.

Ehkä siinä oli J.Keräsen ero Karviseen. J.Keränen oikeasti pyrki välillä pitämään sen kiekon muuallakin kuin vastustajan maalin takana.
 
Kyllä. Otto on näistä Åsten, Dyk, Karvinen, selvästi peliköyhin pelaaja.
Mutta mun pointti oli se, ettei Nelssonin peli perustu kiekon hallintaan, vaan vauhtiin ja fyysiseen peliin, voimakas paineistaminen, oikea-aikaisesti.
HAPP pitää toimia neljänneltä linjalta hyvin.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tapparalla oli se ideaali tilanne, että leveyttä rosterissa oli niin hulppeasti, että neloseenkin riitti laatua, joka kaiken lisäksi erityisesti siinä vitjassa realisoitui yläkanttiin. Pyrkivät muodostamaan kaikki ketjut siten, että jokaisessa on pisteidentekopotentiaalia.

Harvalla joukkueella on tosiaan on tuollaiseen mahdollisuuksia, varsinkaan jo syyskauden rostereissa.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistettava kuitenkin, että kyseessä ei koko runkosarjan aikana tehojenkaan puolesta ollut muu kuin nelosketju, joka sitten vain sai uuden vaihteen päälle playoffseihin, joka tietenkin palkittiin peliajalla. Saa Väänäset ihan vapaasti tehdä saman perässä ens keväänä eivätkä silti ole todellinen runkosarjan ykkösketju, joka keinotekoisesti olisi nimetty neloseksi.

Pelasi jo syksylläkin välillä 20 minuuttia per peli, mikä on todella suuri peliaika hyökkääjälle. Koko kauden peliaika 17 minuuttia. Loukkaantumisten jälkeen pelasi aina hetken 15-16 minsaa. Myös huonot otteet tai tehottomuus varmasti pienensi peliaikaa.

Ei varmaan vaikka Pakaristakaan pidettäisi nelosketjun miehenä, jos hän ei saisi ylempänä mitään aikaan vastuusta huolimatta ja sitten heitettäisiin neloseen, jossa alkaisi keväällä kulkemaan.

Tehoja itse asiassa todella heikosti vastuuseen nähden, eli vaikea kausi hänellä ennen pleijareita. Mutta ei kai se kenestäkään tee "nelosketjun miestä" , ettei tee tehoja vaikka saa rutkasti peliaikaa ja vieläpä hyvien ketjukavereiden kanssa.

Luoto kuitenkin vähän eri kaliiberin mies kuin vaikkapa Väänänen. Kaikella kunnioituksella Väänäselle, mutta Luoto on aika lailla tähtipelaaja liigaan ominaisuuksiensa puolesta. Muistat varmaan millaista jälkeä hän teki IFK:ssakin. Ei kellään ole liigassa lähtökohtaisesti mahdollista laittaa Luotoa mihinkään vähiten peliaikaa saavaan ketjuun.

Aivan hyvin silti nykyinenkin nelosketju voisi pystyä tuon Tapparan "nelosen" kanssa samaan ja tehdä viiteen finaalipeliin kaksi maalia. Ainakin yksi voisi hyvinkin tulla.

Ymmärrän pointin, että olisi hienoa jos kaikki ketjut pystyvät pisteidentekoon. Se on vain aika teennäistä puhua pelkästä nelosketjusta. Jos vaikka 2-3 ketjuakin painaisi illasta toisee. maaleja, niin olisi aivan sama mitä se nelonen tekee. Tai jos olisi murhaava ylivoima, jos ja jos ä.

Mutta sekin riittäisi pitkälle nykyhetkellä, jos olisi edes kaksi ketjua jotka tekevät maalin tai maaleja päivästä toiseen. Nythän IFK tekee sen 1 tai 2 maalia per peli.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuli on paljon mainettaan monipuolisempi pelaaja. Käsiähän hänellä ei ole, mutta entäs sitten? Ja silti tehnyt enemmän maaleja tällä kaudella kuin ne, joilta maaleja on lupa jopa odottaa.

Tämä nykyinen nelonen on hyvä, koska keskittyvät olennaiseen, tyylistä viis.
 
Tosiaan Muuli käsillä olisi kova. Kuten joku kirjoitti : pelityyli ei mahdollista onnistumista illasta toiseen. Mutta tällaista tulee parhaimmillaan . Olisi taas 2 maalia tänään, jos hänellä olisi kädet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös