Pahoittelut osalle kirjoittajista, mutta tykkäsin The day that never comes -biisistä, heti kun ekaa kertaa kuulin. Onhan toi ikäänkuin joku "potpuri" vanhempaa Metallicaa sieltä sun täältä, ihan ok settiä jokatapauksessa.
Mitä niiden sitten oikeastaan pitäisi soittaa? Kuka ihminen voi oikeasti jämähtää johonkin "tilaan" ja pysyä siinä n. 20 vuotta keksien ja improvisoiden samoja juttuja päivästä toiseen liukuhihnalta? Tai keneltä voi tällaista vaatia? Maailma, ihmiset ja ympäristö muuttuvat ympärillä, mutta kerran vuodessa tulee uusi MOP. jep jep.. Musiikin teko lähtee kuitenkin jossain määrin fiiliksestä ja näkemyksistä, elämänkokemuksista jne. Kai nyt teinistä aikamieheksi aikaväli hivenen muuttaa tuota prosessia? Ainakin itseäni vituttaisi jos ajattelisin/olisin tismalleen se sama jamppa mitä vaikka vain 5 vuotta sitten. Tai jos pitäisin päälläni päivästä toiseen samaa kulahtanutta kiertuepaitaa minkä ostin vuonna kypärä. Mitä kaupallisuuteen ym. tulee, niin eikö jokavuotinen "uusi MOP" olisi tätä juuri pahimmillaan?
Pointtina tässä se, että James, Kirk ja Lars ovat kuitenkin vain ihmisiä, Cliff on kuollut ja Rob soittelee bassoa ilman plektraa. Metallicasta puhuttaessa vaan tuntuu useimmiten, että nämä suurimmat -90 jälkeisen matskun totaalikieltäjät ovat niitä, jotka esim. työpaikoilla huutavat eieieiei ennen kuin muutosta koskevaa asiaa on ehditty kunnolla edes esitellä. Joku avoimuus ja avarakatseisuus uupuu.
Itse ainakin odotan innolla uuden levyn julkaisupäivää ja sitä, kun pääsee tykittämään levyä kunnon laitteilla eikä millään youtuben -purkkiäänellä.
Ai niin, kuuntelen välillä myös St. Angerin 3 ekaa raitaa, tykkään niistä.
Omistan myös kaikki muut levyt.