Sinfoniaorkesterin sovitukset olivat kyllä parempia kuin ensimmäisellä S&M:llä. Uusissa oli tehty suoraan järkevämmät sovitukset ja vanhoja viilattu. Kitarariffeille annettiin tilaa ja orkesteri ei kokoajan vetänyt päälle jotain Dallas-themeä eri sävellajista.
Kitarat kuulostivat munakkaalta ja Jamesin laulu toimi - mikä oli mukava juttu, kun välillä äänensä on kuulostanut aika ohuelta YouTubeen pistetyillä virallisilla livevideoillakin. Bassoa ei kauheasti seasta erottunut kuin parissa kohdassa. Larssi veti toki larssismifillejään, mutta ei mitään mikä olisi pistänyt häiritsemään. Tai no, se ärsytti, että Wherever I May Roamissa kompin käynnistyessä ei voinut vetää niitä basareita siten kuten levyllä (simppeli juttu ja varmasti osaa soittaa vaikka kuinka soittotaitojaan arvostellaan - jätti vain soittamatta). Kirkin sooloilut menivät välillä vähän sinne päin.
Mielenkiintoisin kohta taisi olla peräkkäin tulleet Jamesin + sinfoniaorkesterin The Unforgiven III, All Within My Handsin akkariversio ja (Anesthesia) - Pulling Teeth (jos bassosoolosta saa yhden keikan kohokohdista, niin se on aika hyvin vedetty se). Muita kohokohtia oli ainakin The Outlaw Torn ja The Day That Never Comes.
Iron Foundry oli kyllä aika turha, ainakin tuolla Metallica-sovituksella. Etenkin se mitä Kirk siinä soitteli kokoajan... Olisivat vetäneet klassisista biiseistä tuon tilalla vaikka Gustav Holstin Marssin! Niin ja siinäpä sitä muuten suositusta
@Morgoth.