Mestiksen tuomaritoiminta

  • 272 119
  • 1 158

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Heinon kohdalla ihmettelen todella paljon jos mitään ei seuraa kun jopa Rokin fanit myöntävät teon ulosajon arvoiseksi. Päätösten pitäisi kyllä tulla ennen seuraavia pelejä niin todella miksi Jurgens väliaikaiseen pelikieltoon.
Kuka on myöntänyt ja missä? Todellisuudessa kukaan ei tiedä mitä siellä on tapahtunut, ainakaan ei mitään fyysistä possuilua. Tuomion perusteella jotain rumia sanoja on saattanut Heinon suusta lipsahdella. Toisekseen, ei ulosajosta aina automaattisesti tule jatkoseuraamuksia.

Otetaas nyt samalla kantaa tuohon Jurgensin tilanteeseen kun tuo tuli katsottua. Omasta mielestä ihan ansaittu peli tai pari sieltä napsuu, poikkarilla ottaa tilanteeseen tulevan Hokki-pelaajan vastaan ja ylöshän se kolisee. Noista on jaeltu ennenkin ja muissakin sarjoissa kakkua, joten ihan odotettavaa oli että tuostakin jotakin tulee. Sitä tosin ihmettelen itsekin, että miksi piti väliaikaiseen pelikieltoon asettaa kun lopullinen pelikielto saadaan kuitenkin aikaiseksi ennen seuraavaa Espoon matsia.
 

Kevlar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kansas City Chiefs
Linjuri vihelsi paitsion ja vihellyksen jälkeen voi tulla maalia vaikka se menihin ihan vihkoon. Rantahan oli vielä puoliksi keskialueella. Sehän tuomittiin sitten tuomarivirheeksi kun aloitus laitettiin hyökkäysalueelle.
Jos kuvauksen kaltainen tilanne, niin kaippa alotus on hyökkäysalueelta jäähyn takia, eikä virheellisesti vihelletyn paitsion.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mestistä pelataan jo runkosarjassa "vankilasäännöillä", poislukien vastustajan näyttävä kaatuminen on aina kampitus.

Ei tuota linjaa nyt pleijareihin voi löystää yhtään.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onhan tuossa sysätty taklattavalle paljonkin vastuuta tekemisistään. Normaalisti tuo olisi ollut kolme peliä, nyt vain yksi.
Näin minäkin sen näin. Taklaushan tärähtää suoraan päähän. Vähällä selvisi ja siihen on syynä taklattavan asento. Taklattava toki horjahti tilanteessa, joten ei tarkoituksella kyyristellyt. Silti se vähentää taklauksen moitittavuutta koska se oli taklaajan kannalta odottamatonta.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tuossa tilanteessa sekä erityisesti kurinpitopäätöksessä selkeästi kyllä linjataan, että joka kertaa taklatessa on mahdollisuus pelikieltoon. Jos päätät taklata, aina voi sinusta riippumattomista syistä sattua asioita - ja sitten kannat vastuun.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Eikös tuo ole erinomaisesti tuomittu kun on huomioitu myös taklattavan tekemiset. Yksi peli kertoo että taklaajalla on vastuunsa aina. Ei jokaisen päätällin pidä olla se kolme peliä. Tosi turhat, suurella voimalla toteutetut tahalliset pitäis kyllä sanktioida kovemmin.
 

Kolaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
PPS, Hokki
Hokin kotipelien kotijoukkueen kauden 11.hylätty maali ajassa 3:52 alkaen, olkaa hyvä:


Mitä enemmän tälle organisaatiolle antaa palautetta, sitä enemmän se vittuilee takaisin. Tämän kauden uutuutena nämä selvät hylätyt maalit. Ei kestä opettajan auktoriteetilla varustettujen ylijumalien nahka eriävää mielipidettä.
 

Kevlar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kansas City Chiefs
Hokin kotipelien kotijoukkueen kauden 11.hylätty maali ajassa 3:52 alkaen, olkaa hyvä:


Mitä enemmän tälle organisaatiolle antaa palautetta, sitä enemmän se vittuilee takaisin. Tämän kauden uutuutena nämä selvät hylätyt maalit. Ei kestä opettajan auktoriteetilla varustettujen ylijumalien nahka eriävää mielipidettä.
Hokin pelaaja lyö oman pään korkeudelta kiekkoa? On kai hän reilusti maalin korkeutta pitempi.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Julkaistaanko pudotuspeleihin jatkavia tuomareita erikseen?
Ei ole tiedossa, että erikseen julkaistaisiin.
Tasostahan noita nimeämisiä voi seurailla, tosin sielläkään ei ole vielä nimettyinä enempää kuin tälle päivälle.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mestiksessä ei kovin kaukaa raijata tuomareita joten pudotuspeleissä viheltävät määräytyy varmaankin sen mukaan missä pelataan.
 

diavolo

Jäsen
Pohjois-Korean Jääkiekkoliitolta jälleen hienoja linjauksia.

MTV: Jääkiekkoliitolta hämmentävä päätös pudotuspelien alla – pettynyt seurapomo kiteyttää yhteiset tunnot: "Mikä järki siinä on?"

 

Oadie

Jäsen
Pohjois-Korean Jääkiekkoliitolta jälleen hienoja linjauksia.

MTV: Jääkiekkoliitolta hämmentävä päätös pudotuspelien alla – pettynyt seurapomo kiteyttää yhteiset tunnot: "Mikä järki siinä on?"

Minkä takia tässä sarjassa tehdään lähes kaikki salamyhköisesti ja päin helvettiä? Myönnetään että hei meillä on tässä sarjassa umpipaskat tuomarit niin pakko piilottaa mitä siellä touhuavat.. Jääkiekkoliitossa pitäisi käydä kunnon myllerrys ja aloittaa alusta.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kuulin tästä huhun Roki-Kokkola pelin jälkeisenä päivänä. Sillon tarkasteltiin valtavan mylvinnän saattelemana keissiä Tiihonen-Limma ja sitä pyöritettiin media kuutiolla lukuisia kertoja koska tarkastus kesti. Aattelin että son vaan huhu, no tuli Roki-IPK peli jossa tarkisteltiin Galletin taklausta Korsumäkeen ja CMORElla ei näkynyt yhtään uusintaa joten tuskin hallissakaan.

Se että johtuiko se tästä tilanteesta en tiedä mutta aikaleima osuu aika hyvin. En ihmettelisi että Parkkila oisi itkenyt taas kerran kuinka hankalaa sillä on.

Pirkka ja Harri, me pyöritetään monen sadan tuhannen juttua ja sä tuut tänne....
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Minkä takia tässä sarjassa tehdään lähes kaikki salamyhköisesti ja päin helvettiä? Myönnetään että hei meillä on tässä sarjassa umpipaskat tuomarit niin pakko piilottaa mitä siellä touhuavat.. Jääkiekkoliitossa pitäisi käydä kunnon myllerrys ja aloittaa alusta.
Kyllähän tämä salamyhkäisyys ja negatiiviset ulostulot sarjan ympärillä kulminoituu yhteen henkilöön ja senhän kaikki tietävät, ja kyllä vaan se on Pirkka Antila. Niinkauan kun tu velikulta saa vapaasti huseerata ei tule Mestis kehittymään oikeaan suuntaan.
Ja ettäs kehtaakin vielä tuo iso ruokaketju mainostaa: Ole tarkka ota Pirkka, pytyhyi.

Jännää kun sarjan ympärillä tapahtuu jotain negaa, niin toimittajat aika usein pyytävät Partasen Mikolta kommenttia. Mikko kun on hyväveli kerhon mustalla listalla.

E: tuossa killossahan on kyse pudotuspeleistä, käsittääkseni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös