Mainos

Mestiksen arvostus

  • 174 705
  • 802

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mutta turha puhua Ruotsin mallista, siellä HockeyAllsvenskan joukkueiden budjetit ja yleisömäärät ovat ihan toista luokkaa kuin Suomen mestiksen vastaavat.

Tässä voisi kysellä munasta ja kanasta.

Liigan sulku käytännössä piti huolen siitä, että tärkeiden tahojen kiinnostus Mestistä kohtaan kuihtui olemattomiin. Mediaa ei napannut kirjoittaa sarjasta, joka oli tuomittu pikkuveljen rooliin. Sponsoreita ei kiinnostanut sarja, josta ei kirjoitettu mediassa. Satunnaiskävijöitäkään ei kiinnostanut kamppailu siitä, kuka sai nostaa viirin kattoon.

Jos liigaan voisi nousta "rehellisesti" ilman naurettavan kovia taloudellisia vaatimuksia, Mestiksen arvostus nousisi aivan varmasti. Muutaman joukkueen "vaihdettua" sarjaa myös rahoittajat aivan varmasti heräisivät yleisön ja median kiinnostuksen takia.

Liigan sulusta johtuneita vahinkoja ei varmasti saada korjattua parissa vuodessa. Tosin jos haittoja halutaan korjata, on se joskus aloitettava. Vaihtoehtoina ovat erojen kasvaminen entisestään tai askeleen ottaminen kohti Ruotsin toimivaksi ja tehokkaaksi todettua mallia.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Kyllä mutta..

Kyllä näinkin, mutta siitä huolimatta Mestiksen seurabudjetit ovat olleet nousussa, vaikka yleisömäärät taasen laskussa. Markka-aikoina lähes jokainen Mestispelaaja joutui käymään töissä ja sarja, eli silloinen I Divisioona, oli amatöörisarja. Nyt Mestiksessä on yhä enemmän palkkaa saavia ammattipelaajia. Vanha-aika oli eri, silloisten SM-Liigaseurojen budjetit oli samoja kuin nykyään, mutta markoissa, ei euroissa.

Ne taloudelliset vaatimukset tulevat väkisinkin esiin jos aletaan puhumaan sarjanoususta. Ei täysammattilaissarjaan mitä SM-Liiga on, voi tulla harrastelemaan jääkiekkoa. Jos aikoisi olla millään tasolla uskottava, niin seuran tulisi omata melkoinen pääoma millä aloittaa ensimmäinen liigakausi.

Toisekseen on turha osoitella SM-Liigaseuroja kabinettielämästä. Kyllä mikä tahansa nyky Mestiksestä liigaan nouseva seura ryhtyisi aivan samalla tavalla suojelemaan intressejään, eli liigapaikkaansa ja sen mukanaan tuomaa liikevaihtoa.

Ainoa mahdollisuus olisi että Mestisseurojen yleisömäärät nousisivat 3000-5000 katsojan hujakoille/seura, seurojen talous kasvaisi 3-6 kertaiseksi ja Mestis saisi samalla hyvän TV sopimuksen = suuren yleisön mielenkiinto heräisi. Kun Mestisjoukkueet olisivat toimintaedellytyksiltään ja resursseiltaan lähempänä liigajengiä, niin olisi mahdollista avata sarja.

Nämä on vain kylmiä faktoja, eikä ainakaan minulla ole viisasten kiveä mistä ongelmaan ratkaisu. Kuten aiemmassa viestissäni sanoin, ei ongelma ratkea vertailemalla omia housuja ja naapurin sedän jameksia. Eikä itkemällä kuinka väärin on tullut kohdelluksi. Tämä on huomattavasti syvällisempi ongelma.

Voi olla että kylmä totuus on se, ettei Suomalaisia kiinnosta laji riittävästi? Mestiksessä pelataan hyvää lätkää, mutta ketä kiinnostaa? Ja se on paska juttu sillä minua kyllä kiinnostaa!
 
Rocco

Jäsen
Ainoa mahdollisuus olisi että Mestisseurojen yleisömäärät nousisivat 3000-5000 katsojan hujakoille/seura, seurojen talous kasvaisi 3-6 kertaiseksi ja Mestis saisi samalla hyvän TV sopimuksen = suuren yleisön mielenkiinto heräisi. Kun Mestisjoukkueet olisivat toimintaedellytyksiltään ja resursseiltaan lähempänä liigajengiä, niin olisi mahdollista avata sarja.

Voi olla että kylmä totuus on se, ettei Suomalaisia kiinnosta laji riittävästi? Mestiksessä pelataan hyvää lätkää, mutta ketä kiinnostaa? Ja se on paska juttu sillä minua kyllä kiinnostaa!
Kyllähän ennen sulkemista Divaripelit olivat todella suosittuja, koska a) urheilullinen panostus oli mahdollista joka vuosi, b) joukkueita voi rakentaa pitkäjänteisesti, c) joukkueet vaihtuivat tiheästi myös Liigan suuntaan eikä vain alasarjoista.

Nythän molemmat ovat lähes mahdottomia toteuttaa. Kyllä se Mestiksen arvostus nousisi sillä, että Liiga avattaisiin oikeasti. Mutta kun Liigajoukkueilla vaan sitä tahtoa ei ole.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Realismi on yksi asia - unelma sekä tavoitteet olkoot ne kuinka epärealistisia jonkun mielestä ovat sitten aivan eri asioita. Urheilussa pitää olla unelmia ja tavoitteita tai tekeminen kuolee. Suljetun sarjan aikana edustusjääkiekko lähes kuoli Kouvolassa. Aneeminen banaanisarja poiki mukanaan sponsoripulan, yleisökadon ja juniorimäärän laskun. Kehittikö tämä suomalaista jääkiekkoa?

Kouvolassa yleisön ja kiinnostavuuden ydin tulee kuitenkin edelleen porukasta, joka koki yritykset liigaan, liiganousun ja liigavuodet sekä sen jälkeiset tosiyritykset ylös. Kun tuo unelma tapettiin, kuoli heiltä se syy seurata sarjaa ja hävisi samalla myös hetkeksi jääkiekolta asema alueen seuratuimpana urheiluna.

Liigaunelman osittainen raotus on jo tehnyt ihmeitä jääkiekon asemalle alueella. Mitä tekisikään aidosti avoin sarjamalli, olkoon nousu juuri nyt realismia tai ei. Toki aseman nousuun on ehdottomasti vaikuttanut myös seurajohto omalla panoksellaan.

Tässä pitäisi kuitenkin kaikkien olla suomalaisen jääkiekon asialla. Suljettu sarja ei mielestäni tätä etua palvellut millään tavalla ja nyt on sitten liigassa uskallus nollassa - varjellaan omaa etua. Toki näinhän siinä valitettavasti käy, mutta mitä tässä on pelättävää kun liigaporukat ovat näin ylivoimaisia. Otettaisiin kaikille lisänäkyvyys ja lisäeurot taskuun, ilmeisesti nekään eivät kiinnosta.
 
Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Mestiksen arvostus. Siinäpä kysymys, johon ei tarvitse vastausta kovin pitkään miettiä. Sarjan tulevaisuus näyttää nyt siltä, että se vähäinenkin kiima, joka annettiin Mestiksestä ylöspäin pyrkiville joukkueille tapetaan nyt sitten viimeistään. Tuon ilta-sanomien juttu koskien karsintaa Mestiksen ja Liigan välillä halutaan nyt kuopata. Jutussahan ei sanota halutaanko liigakarsinta lopettaa (koskien nykyistä systeemiä) tai liiga sulkea kokonaan. 8 joukkuetta kuitenkin vastustaa nykyistä karsintamallia ja 4 on puolesta. Mutta hyvin todennäköistä on, että nämä 8 seuraa kuitenkin vastustavat liigakarsintaa kokonaisuudessaan. Tuskin halutaan ainakaan muuttaa nykyistä systeemiä entisestään kohti Ruotsin mallia, joten kyllähän tämä nyt vaikuttaa kokonaisuudessaan siltä, että liiga laittaa sarjan kiinni. Ihmeellistä, että Suomessa tämä kaikki on mahdolllista ja puhutaan vielä puhtaasti kilpaurheilusta, jossa kaikille sitä harrastaville ja tekeville annettaisiin samat eväät käteen, jotta voitaisiin olla lajissaan Suomen paras. Puhun nyt Suomen mestaruudesta jääkiekossa. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Suomessa on ainoastaan 14 joukketta, joille annettaan jatkossa tähän mahdollisuus? Luulisi jo jonkun lakipykäläkin tulevan vastaan. Mutta minkäs teet. Sm-liiga on Suomalainen yritys, joka päättää omista asioistaan yhtiökokouksissaan. Ja nyt puhutaan jääkiekosta. Tähän siis ollaan Suomessa tultu.

Kiitos kaikille päätäjille Liigan ja Mestiksen puolella. Olette tehneet mahtavaa työtä Suomalaisen jääkiekkoilun hyväksi!!!!
 
FinJeevel_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, NHL, Liigakarsinnat
Toivotaan, että huomisella mestiskierroksella nähtäisiin valmentajien kannanottoja lehdistötilaisuuksissa tähän Mestis-laivan upottamiseen
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei taida enää mestiksen arvostus topikkia olla joten kirjoitan nyt sitten tänne.
Urheilulehdessä ei ollut yhdellä sanallakaan kirjoitettu Mestiksen finaaleista, arvostus näköjään sillä taholla kovaa. Olisiko sitten kirjoitettu jos Tami olisi ollut finaalissa...

Toki löytyy ketju, pitää vaan kaivaa vähän wanhemmista. Eipä kyllä yllätä lainkaan tuo Urheilulehden mielenkiinnon puuttuminen. Tuskin siellä on edes tiedetty sarjassa ketään Tamin lisäksi olevan ja ilmeisesti olettivat sarjan päättyneen pronssipeliin.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Ehkä tämä tänne ketjuun sopisi, elikkäs tällainen hieno muunnos/tiistain piristys Heinolan ylpeydestä löytyy Ilta-Sanomien uutisesta koskien Rasmus Rinteen sopimusta Ässiin:
"Toinen maalivahtihankinta, Rasmus Rinne, pelasi viime kaudella Mestistä Heinolan Peli-Iitoissa."
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"Toinen maalivahtihankinta, Rasmus Rinne, pelasi viime kaudella Mestistä Heinolan Peli-Iitoissa."

Heh, itsekin olen käyttänyt joskus kyseistä termiä tylyn kaupungin ylpeydestä - mutta ainoastaan huumorilla. Mitäköhän muita jengejä Ilta-Sanomien Mestiksessä pelaa?

Jokipo-Ojat? JYP-Akat-Emia? KV-Antaa?
 
Rocco

Jäsen
MM-kisoissa selostajat eivät juuri koskaan mainitse pelaajan pelanneen Mestistä. Latvian Janis Sprukts on pelannut "vain" SM-Liigaa, Juris Stalsista ei sanottu mitään Suomen käynnistä, Robers Jekimovs on "vain" SaiPan pelaaja jne jne.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
MM-kisoissa selostajat eivät juuri koskaan mainitse pelaajan pelanneen Mestistä. Latvian Janis Sprukts on pelannut "vain" SM-Liigaa, Juris Stalsista ei sanottu mitään Suomen käynnistä, Robers Jekimovs on "vain" SaiPan pelaaja jne jne.

Kuuntelit - Stalsin osalta - huonosti, sillä hänestä Mertapaska sanoi, että piipahtanut Sportissa ja vielä parin virkkeen jälkeen puhui Sportista liigaseurana: "monella latvialaisella on jokin kokemus SM-liigasta, kun katsoo historiaa". Tai jotenkin noin.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
MM-kisoissa selostajat eivät juuri koskaan mainitse pelaajan pelanneen Mestistä. Latvian Janis Sprukts on pelannut "vain" SM-Liigaa, Juris Stalsista ei sanottu mitään Suomen käynnistä, Robers Jekimovs on "vain" SaiPan pelaaja jne jne.
Kyllähän Saukkonen hehkutti Hytösen ottaneen jättiharppauksia eteenpäin Mestiksen suurimmassa ja menestyneimmässä seurassa eli Jukureissa ennen siirtymistään liigaan ja ulkomaille.
 
Kyllähän Saukkonen hehkutti Hytösen ottaneen jättiharppauksia eteenpäin Mestiksen suurimmassa ja menestyneimmässä seurassa eli Jukureissa ennen siirtymistään liigaan ja ulkomaille.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Saukkonen (vaikka Kouvolasta onkin) niin on vähän kuin Jukurit; pikkasen aina myöhässä..

Spruktstin Sport-visiitistä jäi mieleen vain, kun hallilla tuli nimeä ihmeteltyä. Ei tainnut mitenkään häävisti silloin pelata, mutta oli myöskin melko nuori.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä siellä välillä mestiskin mainitaa. Jossakin ottelussa - en vaan muista varmalla...ehkä Ranska - Saksa ja pelaajaa en muista, mutta Jukurit mainittiin.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä tuolla useinkaan ole edes mitään syytä puhella Mestiksestä. Onko siellä edes ketään pelaajaa Mestiksestä?
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eipä tuolla useinkaan ole edes mitään syytä puhella Mestiksestä. Onko siellä edes ketään pelaajaa Mestiksestä?

Bravo, sähän tuon pointin tajusit niinkuin vois porilaisen olettaakkin. Tässähän nyt oli kyse siitä kun selostajat puhuvat pelaajista jotka ovat pelanneet mestistä jossain vaiheessa uraansa. Samalla tavallahan mainitaan liigassa pelanneisuus pelaajan kohdalla joka nykyään pelaa vaikkapa Kongossa.
 
Nicotsein kirjoitti:
Tässähän nyt oli kyse siitä kun selostajat puhuvat pelaajista jotka ovat pelanneet mestistä jossain vaiheessa uraansa. Samalla tavallahan mainitaan liigassa pelanneisuus pelaajan kohdalla joka nykyään pelaa vaikkapa Kongossa.
Tämä on omalaatuista itkemistä. Harvoin siellä pelaajien kohdalla käydään koko siihen astista uraa läpi. Mikäli jollain ulkomaalaisella pelaajalla on ollut kytkös Suomeen, niin kyllä nuo pääosin mainitaan.
Jos joku pelaaja on tehnyt kelpo NHL-uran, niin kovinko usein siellä käydään AHL-kaudet ja joukkueet läpi?
 
Rocco

Jäsen
En ole kuunnellut Mertarantaa. Lähinnä kyse oli siitä, että mainitaan nyt vaikka Sprukts "joka on pelannut Suomessa SM-Liigaa Lukossa ja HPK:ssa" ettei sitten jakseta vaikka sitä Sportia mainita. Tai Jekimovsin kohdalla "pelannut Suomessa SaiPassa" jne jne. Kuitekin kun korostetaan sitä Suomessa pelaamista.
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Harvoin siellä pelaajien kohdalla käydään koko siihen astista uraa läpi. Mikäli jollain ulkomaalaisella pelaajalla on ollut kytkös Suomeen, niin kyllä nuo pääosin mainitaan.

Niin, olisi sitten ilmeisesti pitänyt mainita myöskin että ULKOMAALAISEN pelaajan kohdalla mainitaan mestiksessä/liigassa pelanneisuus. Sitähän nyt tarkoitinkin enkä sitä että esim. Joku suomalainen liigajyrä olisi pelannut 4 peliä aikoinaan Hyvinkään ahmoissa ja että siitä pitäisi mainita. Puhelimella kun kirjoittaa saattaa usein jäädä joku tarkennus epähuomiossa laittamatta.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Kyllähän noissa Mestis tason MM-kisoissa voisi kyllä kertoa kaikkien pelaajien Mestis- ja Divaritaustan pisteiden tarkkuudella.
Ketä nuo ""MM"-kisat oikeasti jaksaa kiinnostaa? Pelataan joka kevät, jollain B-luokan jengillä samanlaisia B-luokan jengejä vastaan.
Olympialaiset ja World Cup on sitten oikeasti niitä pelejä, joita odottaa ja myös jaksaa seurata.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

Pari kolme miljoonaa ihmistä Suomenkin pelejä katsoo, joten aika monta ihmistä nuo vain kiinnostavat. Tuo määritelmäsi jokakeväisestä B-jengien taistelusta sopisi sinänsä täysin myös Mestikseen ja sen pudotuspeleihin. Ketä kiinnostaa, kun tarjolla on huimia liigakamppailujakin?

"Mestis-tason" MM-kisoissa pelaa nytkin helvetinmoinen määrä kivenkovia NHL-tähtiä, jotka tullaan siellä olympialaisissakin näkemään. KHL-huipuista puhumattakaan. Vähättele sinä toki rauhassa MM-kisoja jos siltä tuntuu, mutta älä sitten viitsi ihmetellä tai paheksua, jos vaikkapa liigaväki väheksyy ja aliarvostaa Mestistä ja haluaa lopettaa esimerkiksi liigakarsinnat.
 
Turha lähteä vertailemaan maajoukkuetapahtumaa ja seurajoukkueita. Kaksi aivan eri asiaa.

MM-kisat ovat oikeasti urheilulle sama, mitä Euroviisut on musiikille.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
MM-kisat ovat oikeasti urheilulle sama, mitä Euroviisut on musiikille.

Ai tapahtuma, jota seuraavat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, joihin satsataan monessa maassa isoja summia, jossa on vetänyt Abban kaltaisia globaaleja megatähtiä ja jossa Suomikin on välillä päässyt ykkössijalle?

Ei tarvitse kenenkään arvostaa MM-kisoja jos ei halua, mutta se on sitten lähinnä oma ongelma eikä kerro yhtään mitään kisojen arvostuksesta, suosiosta, merkityksestä tai mistään muustakaan paitsi omasta yksittäisestä linjanvedosta. Toki vaikkapa olympialaiset ovat MM-kisoja arvostetumpi tapahtuma ja syystäkin (olympiamitali on kaikissa muissakin urheilulajeissa se arvostetuin), mutta ei se MM-kisojen arvoa poista.

Eipä tätä lajia voi joidenkin syksyisten World Cup -miniturnausten varaan jättää. Siitä sitten odottelemaan kiekon suosion kasvua, kun WC-turnauksia järjestetään 12 vuoden välein ja niissä kesäterässä olevat kiekkoilijat joutuvat pelaamaan NHL-jäillä, NHL-säännöillä ja NHL-tuomareilla tarkoituksenaan taata Kanadalle finaalipaikka.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Joo.

Rocco se varmaankin seisoisi MAAILMANESTARUUS KULTAMITALI kaulassaan siniviivalla ja miettisi: "Pitikin lähteä tällaisiin puulaakipaska karkeloihin.". Sitten kotia, vastassa suuri yleisö ja media sekä ystävät että sukulaiset.. Rocco menee vain himaan, sillä kuka nyt mitään paskakisojen höpöhöpömitalia nyt arvostaa. Rocco, tuo jatkoajan oma Seppo Räty!

Olisivat saaneet palkata Tammisen Mestiksen kehitysjohtajaksi, niin olisi ainakin jotain tapahtunut. Kyllä Mestis on turhankin näivettynyt ja yleisön kiinnostus aika matala, siihen nähden että on kuitenkin "suuren" kiekkomaan toiseksi ylin kiekkosarja.

Pitkänlinjan kiekkomiesten olisi nyt löydettävä uusia innovaatioita. Lisäksi Mestis tarvitsisi kipeästi TV sopimuksen. Toisaalta nythän olisi Mestikselle iso mahdollisuus jos sarja saisi TV aikaa maksuttomilta kanavilta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös