Mainos

Melkein sukua julkkikselle

  • 272 422
  • 1 367
Nyt kun asia on näin ajankohtainen, voin kertoa melkein sukulaisuuteni Tuukka Raskiin. Tuukan isä Jari oli lapsuuden naapurini ja äiti Irja oli samalla luokalla lukiossa. Hienoa, että melkein sukuun kuuluva palkittiin NHL:n parhaana maalivahtina.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Serkun täti on entinen tennisammattilainen Petra Thorén.

Olen käynyt samaan aikaan samaa koulua ex-urheilija/näyttelijä/enkelihoitaja Manuela Boscon kanssa. Hän on myös ollut leikkimässä meidän pihalla kymmentä tikkua laudalla.

Penskana naapurissa asui silloisen kansallisen tason yleisurheilija Juha Plosilan vanhemmat.

Vanhan koulukaverin äidillä oli äidinkielenopettajana ex-puhemies Riitta Uosukainen.

Isäni kävi koulua iskelmälaulaja Timo Turpeisen kanssa.

Olen kieltäytynyt myymästä Kimi Räikköselle "enää yhtään konjakkia tänä iltana, olis varmaan aika lähteä nukkumaan".
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Olen ollut vahvasti eri mieltä elokuvaohjaaja Olli Saarelan kanssa ja siksi melkein sukua Sauli Niinistölle.
 
Viimeksi muokattu:

Hasselbaink

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, NHL
Joskus männävuosina Tv2:lla pyörineen Haku Palat-ohjelman toinen juontaja on tätini, mutta lähempää sukua on itse Mikko Pukka, joka oli serkun serkun häissä! Suck me!
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Erään lapsuudenkaverini sukututkimuskirjassa on Keke Rosberg ja Tapio Korjus...
Voisitko kertoa kaverisi nimen yksityisviestissä, Keke kun on hyvin kaukaista sukua allekirjoittaneellekin... :D (Anteeksi moderaattoreille näin suorasta sääntörikkomuksesta ja myös siitä että lainasin näinkin vanhaa viestiä.) Ja voin paljastaa tuon Teemu-kirjan luettuani tällaisen mielenkiintoisen tiedon että äitini täti, isoäitini sisko siis on asunut Selänteiden naapurissa Lauttasaaressa (ei samassa talossa mutta samalla kadulla). :D
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Keke? Pffft. Samanlaisessa oman sukuni (isän puolelta) sukututkimuskirjasta löytyy muuan Johan Ludvig Runeberg. Niin ja Renny Harlinin suvun kesämökki on samassa saaressa ja melkein mökkinaapuri sillä vain yksi mökki on siinä välissä. Kyseinen mökki oli Rennyn äidin mutta kun Reiskan äiti nukkui pois, siirtyi se mökki Rennyn siskolle. Rennylle rakkaita lapsuudenkesiä siellä on vietetty ja mies pyrkii joka kesä käymään siellä. Harlinin vieraina ovat siellä olleet mm. Demi Moore ja Bruce Willis (Planet Hollywood Helsingin lanseerauksen aikana).
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Teemun kirjassa mainitaan perus-hyvänpäiväntuttua läheisempänä ystävänä luokkakaverini kansakoulusta, sen lisäksi yhdessä joukkuekuvassa on jossain naapuruston lähitalossa asusteleva puolituttu,

Eikä siinä kaikki. Viime viikolla lentokoneessa sekä meno- että paluumatkalla Jyri/Kari Häkämies. En kyllä pysty vahvistamaan, kumpi. Jos on pakko arvata, sanon Kari.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime viikolla lentokoneessa sekä meno- että paluumatkalla Jyri/Kari Häkämies. En kyllä pysty vahvistamaan, kumpi. Jos on pakko arvata, sanon Kari.

Vetikö ketään lättyyn? Jos ei, niin saattoi olla Jyrikin.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Olen muuten (siskoni miehen kautta) nykyisin sukua Matti Hyökille. :D
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Ja ai niin, isäni pikkuserkku on kansanedustajanakin toiminut Lotta Hällström.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Uuden hallituksen ministereistä yksi on anoppini serkku ja toinen vaimon entinen pomo, jonka kanssa teki duunia päivittäin. Lisäksi nykyisen kollegani poika valittiin kansanedustajaksi. Seksiwau!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta minäpä olen asunut Saukkos-Mikan kanssa samassa talossa.

Mutta meilläpäs olikin Saukkosen Mika ala-asteella sijaisena. Piti olla muistaakseni koko viikon, mutta kesti kauhuluokkaamme vain yhden päivän.

Pitäisikös avata uusi ketju "Melkein sukua Mika Saukkoselle"?
 

Valumato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kokkolan Hermes, KalPa
Nostetaanpa tämä ketju alhaalta ylös, koska sain nuorten MM-kisojen aikaan kuulla olevani lähes Kasper Björkqvistin tiimikaveri, eli melkein MM-mitalisti itsekin, nimittäin isäni on pelannut jalkapalloa Björkqvistin isän kanssa samassa joukkueessa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Istuin kesällä 05 parin drinkin verran samassa pöydässä Jari Sillanpään kanssa. Todennäköisesti minäkin olen viisikymppisenä ylipainoinen ruotsinsuomalainen tangoa laulava homo.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Olen ollut samassa saunassa Osku Pajamäen kanssa. En ole siitä ylpeä, mutta onneksi se ei enää tunkenut samaan porealtaaseen. Olen ollut samassa porealtaassa SETAn nykyisen puheenjohtajan kanssa. En ole erityisen ylpeä siitäkään.

Röllipeikko (Allu Tuppurainen) on minulle sukua äitini veljen vaimon suvun kautta. Muistaakseni äitini veljen vaimon isän suvun kautta. Saman suvun kautta olen sukua myös Teuvo Lomanille.

Näitähän riittää.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Olen ollut samassa saunassa Osku Pajamäen kanssa. En ole siitä ylpeä, mutta onneksi se ei enää tunkenut samaan porealtaaseen. Olen ollut samassa porealtaassa SETAn nykyisen puheenjohtajan kanssa. En ole erityisen ylpeä siitäkään.

Jari Halonen ei suostunut saunomaan kanssani. Oli helvetin kylmä kivitalossa keskellä metsää ja ehdotin saunan lämmittämistä. "Ei oo mun juttu." Okei. Oltiin sitten kynttilänvalossa vähemmän romanttisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös