Mainos

Meille tulee vauva!

  • 468 729
  • 2 180

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitos fiksuista sanoista. Esittelit kyllä kaikki vaihtoehdot. Minä silti päädyn siihen eroon. Se näyttää muiden silmissä itsekkäältä ja olen valmis ottamaan kaikki shitit niskaan siitä, mutta kestän sen. Aika näyttää, teinkö oikein. Itse uskon, että tein.
Täällä ollaan kerran, luulen ma. Jos olet päättänyt, niin teet. Kukaan ei kehu eikä hauku sadan vuoden päästä. Paitsi ehkä jälkeläiset kehuu jossain hääjutuissaan;). Voimia sinne ja eteenpäin.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Näin vanhana ukkona kehotan sitten nauttimaan joka hetkestä. Olin keikkahommissa silloin, kun lapset oli pieniä, ja nyt kaduttaa kovin. Vaikka lapset ovat jo isoja ( 18 ja 17) vieläkin mammalle puhuvat ennen minua. Pidä siis lapsistasi huolta ja ole läsnä, niin hyvä tulee.

Keikkahommia minäkin teen. Olen tätä paljon pohtinut, että jatkaa nykyisessä työssä vai ei. Olen hyvä työssäni, palkkakin on ihan kohtuullinen ja kenkää ei tule ellei firma mene nurin. Mutta ajatus siitä, että kotona olisi pieni lapsi ja minä jossain muualla viikot, niin ei oikein houkuta. Toki työnantajan kanssa on puhuttu jo, että yritetään työllistää minut mahdollisimman lähellä kotia. Mutta puhua voi mitä vaan, jos keikkaa ei lähetä tipu niin minkäs teet. Ainakin kesään asti katson tätä touhua, ellei nyt jotain yllättävää tarjousta tipahda taivaalta. Voisin olla kotona kuitekin kesän alusta sen 2kk, kun pitäisi talviloman, isyysloman ja kesälomat putkeen.

Ja @nummenkallio teet kuten sydän sanoo. En edes yritä ymmärtää tuskaasi, ei mulla ole siihen keinoja. Tuntuu pahalta teidän puolesta.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaltaisessasi tilanteessa ymmärrän kuitenkin helposti tekemäsi ratkaisun, koska oma lapsi menee aina edelle, vaikka se olisi vasta haaveena.

Niin, sitähän ei tiedä, tuleeko homma onnistumaan jatkossakaan, se on niin monesta asiasta kiinni. Mutta jos on päädytty kumppanin kanssa tilanteeseen, jossa se ei mitä todennäköisimmin onnistu, niin siinähän joutuu päättämään periaatteessa loppuelämästään. Jos jää suhteeseen, niin jää aika varmasti ilman biologisia lapsia. Tämän asian kanssa olisi ainakin minun helpompi elää, jos tietäisin, että se on minusta kiinni. Tai ei se helppoa silloinkaan olisi, mutta jos se ovi olisi kiinni, se olisi kiinni, en voisi tehdä sille mitään. Silti tuntuu helvetin pahalta toisenkin puolesta, ei näitä kukaan tahallaan tee eikä omalle kohdalleen halua. Yhteisesti sitä haluttiin, ja tiedän, että tuska on kova toisellakin puolella. Kaikkea en varmaan edes ymmärrä.

Yhteenvetona kiitos kaikille (@Vahva tunne, @Knox, @vetti, @T1971 - sori jos unohdin jonkun) fiksuista ja myötätuntoisista sanoista. Kyllä se ihan oikeasti lämmittää. Ei ollut tarkoitus tulla pilaamaan kenenkään odotuksen iloa, mutta halusin vain muistuttaa, miten monista asioista se lapsen saaminen voi olla kiinni. Se ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Välillä tuntuu siltä, että se on arpapeliä. Jotkut saavat vahingossa, vaikkeivät edes halua, ja jotkut jotka haluavat, eivät saa, vaikka mitä tekisivät. Tai sitten hakkaavat päätään seinään keskenmenojen kanssa. Tai käyttävät valtavasti rahaa hoitoihin, joiden onnistumisesta ei ole mitään takeita.

Se kannattaa myös muistaa, että kaikki elämän valinnat 20 ja 40 ikävuoden välissä ovat merkityksellisiä. Etenkin silloin jos se lapsen yrittäminen jää sinne loppupäähän. Minä sanoin siinä 20-35-vuotiaana tyttöystävilleni, että minä en mitään lapsia ja paskavaippaelämää halua. Tuossa ajassa ehti olla kolme pitkäaikaista tyttöystävää/avovaimoa, ja kaikki he olisivat sitä halunneet. Minä halusin elää vapaasti, käydä keikoilla, käydä baarissa, käydä matseissa, en halunnut mitään kotihissutteluelämää.

Lopputuloksena voi olla se, että saan jatkaa sitä keikoilla, baarissa ja matseissa käymistä lopun elämääni, koska juna saattoi mennä jo. Toivottavasti ei, mutta siihenkin on varauduttava. Nyt ymmärrän, kun jotkut sanovat, että tehkää ne lapset ajoissa. Minäkin olen nyt liittynyt siihen kerhoon, joka sanoo niin. Parasta olisi, jos joku ottaisi näistä kokemuksista opikseen ja välttäisi ne virheet, joita minä olen tehnyt. Yrittäkää miettiä elämää myös vähän eteenpäin, vaikka nuorena se voi olla vaikeaa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sauli Niinistö sai lapsen 70-vuotiaana. Miehillä ei oo niin kiire, toki en tiedä onko se sitten niin mukavaa vaihdella vaippoja ensin lapselle ja sitten itselleen. Tai lapsen rippijuhlissa katella kirkossa että jaa täähän ois kiva mesta omille hautajaisillenikin, pitäisköhän nyt jo varata mesta ku voi ens kesänä olla hankalaa muuten saada sopivaa päivää. Mut siis vaikka jossain 50-vuotiaanakin jos vielä isäksi ittensä vääntää, niin siinä saattaa just saada muksun pois kämpästään ennen ku jää eläkkeelle, eikä ehkä vielä tarvii mitään rollaattorilla tykitellä.

Aika kova kyllä tuo nummenkallion päätös, mutta jos kokee että vaihtoehtona voisi olla vitunmoinen katkeroituminen niin silloin tuo on ihan oikea ratkaisu. Itsekkyys on vähän semmosta että pakko sitä vaan on joskus harrastaa, jos ei ite ajattele omaa parastaan niin ei sitä melko varmaan tee kukaan muukaan.

Oon varmaan tästä kirjotellu jo rasittavan monta kertaa, mutta koska oon itsekäs niin kirjotan vielä kerran: omalla kohdalla oon kelannut että jos ei ois tehny lasta, niin se ois ollu oikein hyvä päätös, koska ei silloin tietäisi tästä touhusta mitään eikä sillee osaisi ees ajatella oikeesti sitä mistä jää paitsi, ja elo aikana ilman lasta oli kyllä ihan helvetin paljon iisimpää ja huolettomampaa kuin nyt. Mut sit taas sekin että lapsen teki, oli hyvä päätös, koska vaikka elo onkin nyt hankalampaa, ja välillä sitä haaveilee siitä ajasta kun sai olla vaikka päiviä ilman että teki yhtään mitään järkevää ja hyödyllistä, niin enpä tuota lasta mihinkään enää vaihtaisi, on se sen verran mahtava otus.

Aina on hyvä, eikä väärin voi valita.

Ellei sit oo menny erehdyksissä tekemään enemmän kuin yhden lapsen. Sitten on paskat housussa ja elämä pilalla, aivan ääliö valinta, mitäs läksit ja oisko kannattanu vähän kelaa hä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
It's a boy! Tänään näin hähmäisen rakenneultrakuvan, jossa komeili isohko kivespussi ja varsin maltillisen kokoinen "herrasmies-kasvis" eli gentleman's V-G-table.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Noh, ehkä oon jäljessä tässä ketjussa, mutta tänään meille tuli vauva! Melkein neljäkiloinen tyttö päätti aamulla klo 8:30 tienoilla, että nyt lähdetään tästä yksiöstä. Siitä kauheessa härdellissä koira ja esikoinen hoitoon. Pari tuntia ja sieltä se pieni tyttö tuli maailmaan.

Ajattelin että onko tää miten sykähdyttävää, kun on se yksi lapsi jo syntynyt, mutta ihan yhtä kyyneleet silmissä ja haltioissaan sitä oli.

Tää prinsessa tulee luultavasti myös jäämään viimeiseksi lapseksi meille. Ehkä sekin sai aikaan lisää tuohon tunteiluun. Eihän tollasta avutonta, pientä röhisevää ja tuhisevaa pientä vauvaa voi olla rakastamatta enempää kuin mitään muuta koko maailmassa (esikoinen ei onneksi osaa lukea).
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnea kaikille, kenellä on tullut tulosta!

Itsekin olen tähän ketjuun jotain kirjoittanut. Aina ei ole mennyt putkeen. Mutta sen sanon, että poika vielä tulee, ja sen nimi on Roope. Robert Plantin mukaan.

Roope
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Pientä prinsessaa odotellaan täällä. Hassua miten asia konkretisoitui tuossa tilanteessa täysin. Meikästä tulee tyttölapsen isä. Aika hienoa.

Rouva päätti, että juuri nyt on oikea aika hankkia tarvikkeet vauvaa varten. Ja niinhän sitä tehtiin, päättäväisiä nuo odottavat äidit.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oma tytär täytti sunnuntaina 6 vuotta ja poika taas aloitti koulun syksyllä. Aika menee uskomatonta vauhtia eteenpäin ihan huomaamatta. Tasaisesti onnea vaan kaikille lapsia saaneille, odottaville ja niitä yrittäville.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Täällä odotellaan myös pientä prinsessaa. Tänään alkoi jo rv37, joten h-hetki rupeaa olemaan pikkuhiljaa jo käsillä. Esikoinen on siis meidän perheeseen syntymässä. Tosin, vähän karvaisempi 2,5v isoveli meiltä jo löytyy. Kultainennoutaja malliltaan.

Kovasti jo odotetaan pientä tyttövauvaa. Tavarat on jo valmiina ja kohta varmaan pitää turvakaukalokin jo asentaa valmiiksi autoon. Noin muuten on onni, ettei vauva-arki ole minulle täysin vierasta, sillä olin 16-vuotias kun toiseksi nuorin pikkusiskoni syntyi ja 21-vuotias kun nuorin pikkusiskoistani syntyi. Ja asuin vielä noihin aikoihin kotona. Mutta, onhan tämä nyt varmasti eri asia, kun nyt kyseessä on ihan oma pieni prinsessa!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rouva päätti, että juuri nyt on oikea aika hankkia tarvikkeet vauvaa varten. Ja niinhän sitä tehtiin, päättäväisiä nuo odottavat äidit.
Tuli tästä mieleen, että on tuo tarvikeralli kyllä aikamoista. Vaunuja on olemassa suunnilleen yhtä paljon kuin erilaisia telkkareita ja kun löydät sen sopivan vaunun, niin varustelista tuntuu aivan loputtomalta. Meillä valinta osui Emmaljungan vaunuihin, nimeltään NXT90f (jep!), johon sitten valikoitiin sopivat värit ja hoitokassit sun muut. Hyttysverkko saatiin tori.fin kautta kymmeniä euroja halvemmalla (aivan, hyttysverkko lastenvaunuun maksaa niin paljon, että sen voi ostaa kymmeniä euroja halvemmalla!), mutta jalkapeite ostettiin uutena. Helvetin kallista touhua.

Turvakaukalo autoon löytyy onneksi alennusmyynnistä, Lastentarvikkeessa on jatkuva ale jollekin Britaxin bulkkituotteelle. Todettiin, että turvakaukalosta ei kannata maksaa maltaita, koska jokainen on yhtä turvallinen ja testattu, eikä lapsi kuitenkaan mahdu siihen määräänsä kauempaa. Mutta jotta turvakaukalon saa vaunujen runkoon kiinni, tarvitaan adapterit. Ne maksavat, totta kai, 80 euroa.

Onneksi, siis luojalle, kontille ja kierrätyskeskukselle sekä näille erilaisille nettikirppiksille kiitos, lasten tavaroita saa käytettynä. Suosittelen niin lämpimästi, että melkein polttaa! Ostettiin hyväkuntoinen Brion hoitopöytä kympillä. Kerran käytettyjä, laadukkaita potkupukuja sun muita saa n. 50 sentillä per kappale ja ollaan jopa pari käyttämätöntäkin löydetty. Jokaisessa säästää kympin tai pari, tai mikäli tykkää shoppailla Polarn o pyret -nimisessä liikkeessä, paljon enemmän. Meinasin luoda persnahkani kun näin, että 0-vuotiaan vauvan ulkohaalari maksaa satasen.

Tärkeintä meille on ollut, että yhtä ainoaa asiaa ei jouduta ostamaan Ikeasta. Sääntö pätee noin muutenkin, mutta myös lapsen kanssa. Ikea on paitsi nöyryyttävä, myös muuten väärin, koska se perustuu heitä pois ja osta uusi -kulutusmalliin. Tästä periaatteesta hurmioituneina kävimme ostamassa tulevalle poitsulle valmiiksi isoisoisältä pojanpojanpojalle kestävän syöttötuolin mallia Artek 616.

Oi onni on! Oispa jo huhtikuu!
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli tästä mieleen, että on tuo tarvikeralli kyllä aikamoista.


Esikoisen synnyttyä tuli kyllä pari kertaa mieleen, että olis varmaan sijoituksena kova juttu nämä vauva/lapsi-tilpehöörit. Vittu mikä rahasampo, näin suomeksi sanottuna.

Samaa mieltä koko tekstistä. Allekirjoitan täysin noi kirpparijutut. Tosin välillä meinas mennä järki kun parempi puolisko metsästi jotain tiettyjä. ”Ei toi oo yhtään sama juttu, etsä tajuu?!”

En mutta ei mun tarvitsekaan. Terveisiä vaan Pikku-Huopalahteen sille tietylle daamille; kyllä se oli ihan just se ja ainoa leikkikisu.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Esikoisen synnyttyä tuli kyllä pari kertaa mieleen, että olis varmaan sijoituksena kova juttu nämä vauva/lapsi-tilpehöörit. Vittu mikä rahasampo, näin suomeksi sanottuna.

Kyllä minäkin lasteni mukavuudesta ja etenkin turvallisuudesta olen kiinnostunut jopa siinä määrin, että ihan mitä tahansa paskaa en suostu hankkimaan, mutta nämä kaiken mahdollisen laadun ja turvan perään hyperventiloivat vauhkot ovat ihan oma lajinsa. Seurasin aikanaan näitä keskusteluja eräässä isäryhmässä vuoroin epäuskoisena ja huvittuneena.

- Turvaistuimeksi / -kaukaloksi ei kelpaa mikään muu kuin Autoliiton testit voittanut ja väh. 500€ maksava titaanista valmistettu kaukalo, johon lapsi mahtuu vielä 12-vuotiaanakin ja silloinkaan lapsen naama ei saa missään nimessä osoittaa menosuuntaan
- Vaunujen pitää olla parasta mitä rahalla saa ja sitähän niihin saa helposti uppoamaan tonnikaupalla. Tarvitaan 1000€ yhdistelmävaunut kaikilla herkuilla ja Land Cruiserin maasto-ominaisuuksilla, vähintään 500€ matkarattaat, koska eihän lapsi pärjää sitä muutamaa käyttökertaa missään perusvaunuissa ja vielä erilliset juoksurattaat ikään kuin se äiti saati isä jaksaisi niiden kanssa joskus juosta. Kaikkien pitää tietysti olla juuri sopivasti mitoitettuja auton tavaratilaan, varaston nurkkaan ja lähicittarin hyllyväliin.
- Syöttötuolin on oltava 300€ tripptrappi kaikilla mahdollisilla sovituskappaleilla. Yli kolme kertaa edullisempi plagiaatti ei kelpaa, vaikka siinä ei ole käytännössä mitään eroa.
- Tarvitaan myös arvosilkkisekoitteesta valmistettu pirun kallis kantoliina, jota vanhemmat eivät ehdi edes oppia sitomaan ennen kuin lapsi on siihen jo liian iso. Tavallinen kantoreppu on junteille.
- Vaipat voi hävittää vain niille erikseen suunnitellussa hygienisessä vaipparoskiksessa, joka tuoksuu kevään kukkasilta
- Itkuhälyttimessä pitää ehdottomasti olla kamera ja lapsen jokaista liikettä tulee unien aikana seurata herkeämättä iPhonen ruudulta
- Joka ikinen kulma, ovenpieli ja pyöristettykin muoto pitää suojata erilaisilla suojakappaleilla ja kaiken varalle tietysti konttauskypärä.
- Vauvan vaatteet, jotka ehtivät parhaassa tapauksessa käydä muutamaan kertaan päällä ennen kuin jäävät pieniksi. Mitään ei tietenkään voi hankkia käytettynä, koska ei voi tietää, mitä kaikkea niihin on edellisestä käyttäjästä tarttunut. Kaikki uutena ja parasta laatumerkkiä, jolla taataan se, että vaatteet pysyvät kelvollisessa käyttökunnossa sen edellä mainitun muutaman kerran, koska kaikkea pitää kuitenkin hankkia varmuuden vuoksi vähintään kolmet kappaleet. Pelkästään vaatetukseen saa helposti upotettua vuodessa useamman tonnin.

Tähän voisi vielä listata lähes äärettömän määrän kaikkea muuta tarpeellista ja aivan välttämätöntä, joita nämä hysteerikot hankkivat kaikkien luottorajojensa täydeltä. Mikä parasta, näitä ihmisiä on paljon, joka takaa sen, että maalaisjärjelläkin varustetuille tolloille on jatkuvasti käytettynä tarjolla erittäin edullista, monesti täysin käyttämätöntäkin tavaraa.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tännekkin tosiaan tulossa nyt keväällä esikoinen ja mallia prinsessa. Kumppanin kanssa ollaan pitkälle järkeilty että lähes kaikki ostetaan käytettyinä jotain isän huumorilla ostettuja bodeja lukuunottamatta.

Kuitenkin ollaan suht liikkuvia ja ei nyt ihan metsässä asuta mutta suurimpaan osaan auto on pakollinen paha. Lisäksi tuo parempi puolisko liikkuu lyhyempiä välejä mieluusti jolkotellen. Tämä sepustus tarkoittaa lähinnä sitä että budjetin siivu kannattaa iskeä käytännöllisen hyviin yhdistelmä rattaisiin. Olen nyt iskenyt silmäni Britaxin Smile III settiin jossa tulisi vaunukopasta rattaiden kautta turvakaukaloon isofix kiinnikkeineen. Hintakaan nyt ei ole mikään mallia konkurssi. Kriteereinä meillä on käytännöllisyys, eli vauva liikkuu autossa, vaunuissa etc näppärästi joko molempien tai toisen vanhemman kanssa. Onko kokemuksia?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kokemuksia?
Olen kummipoikaa työnnellyt Smile II:ssa jonkin verran. Niissä on liian pienet renkaat jos lunta tai loskaa on edes vähän. Lisäksi ovat aika huterat, jos koiraa pitää ulkoiluttaa. Noista kolmosista ei ole kokemusta, mutta yleisesti Britaxit eivät ole ihan Teutonian, Emmaljungan tai Bugaboon tasolla. Toki hintaakin on vähemmän, etenkin Bugaboot maksavat aivan naurettavan paljon.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen kummipoikaa työnnellyt Smile II:ssa jonkin verran. Niissä on liian pienet renkaat jos lunta tai loskaa on edes vähän. Lisäksi ovat aika huterat, jos koiraa pitää ulkoiluttaa. Noista kolmosista ei ole kokemusta, mutta yleisesti Britaxit eivät ole ihan Teutonian, Emmaljungan tai Bugaboon tasolla. Toki hintaakin on vähemmän, etenkin Bugaboot maksavat aivan naurettavan paljon.
Taitaapi nuo 3 olla melko samanlaiset kuin 2, pienin parannuksin. Kulkeminen meillä on pääosin auratuilla teillä ja siitä 15 metrin pätkästä voi sitten allekirjoittanutta potkia jos kolaamatta. Taloudesta löytyy 2 pienempää koiraa joilla on ruutia kyllä enemmän kuin sylikoirilla.
Ehkä the main thing on kuitenkin moni- ja helppokäyttöisyys. Emmaljungalta puuttunee järkevä kombo autoihin? Lisäksi yhtään ei tee mieli investoida nimeen. Laadusta ei ongelmia maksaa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkä the main thing on kuitenkin moni- ja helppokäyttöisyys. Emmaljungalta puuttunee järkevä kombo autoihin? Lisäksi yhtään ei tee mieli investoida nimeen. Laadusta ei ongelmia maksaa.
Emaljungalla ei ole tosiaan omaa turvakaukaloa, vaan niihin käy mikä tahansa turvakaukalo kunhan hommaa adapterit. Käy testaamassa Emmaljungia ja vaikka Teutoniaa jos ei muuten niin referenssiksi. Kyllä ne kovin laadukkaita ovat.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kiitos fiksuista sanoista. Esittelit kyllä kaikki vaihtoehdot. Minä silti päädyn siihen eroon. Se näyttää muiden silmissä itsekkäältä ja olen valmis ottamaan kaikki shitit niskaan siitä, mutta kestän sen. Aika näyttää, teinkö oikein. Itse uskon, että tein.

Uskon, että teit. Nythän on näet niin että minä olen se jonka ei pitänyt saada lapsia, testasin itseni ja tulos oli, että lapsen saa hyvin epätodennäköisesti. Itse olin tästä tietoinen jo noin 10 vuoden iässä, ja syyt ovat terveyshistoriassa. Olipa miten oli, niin itselle oli aina selvää että lapsi tulee normaalilla tapaa tai sitten elän lapsettomana. aikuisiällä ei koko ajatuksessa ollut enää mitään ogelmaakaan kun sen asia oli tullut aika hyvin prosessoitua.
Olen ollut kahdesti pitkässä suhteessa joista toisessa olen edelleen, ja molemmille naisille olen aika äkkiä kertonut tuon asian ja antanut mahdollisuuden valita. Ensimmäinen juttu loppui muista syistä ja toinen ei siis ole loppunut. Viimeistään kun tein testin sanoin erittäin lapsirakkaalle vaimolleni miten asia nyt tutkitusti on. Hän sitten ehodotteli että onhan niitä muitakin tapoja kuin normi niin oli helppo sanoa että itse en ole niissä sitten mitenkään mukana. Joko hän valitsee asiassa epävarmuuden tai lähtee. Hän jäi ja kas kummaa, meillä on kaksi alle kouluikäistä poikaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.
Meille tässä kävi hyvin, mutta olin itse mielessäni kokenut asian toiselta puolen noin ja jos exässäsi on yhtään samaa ajattelumallia kuin itsessäni niin aihe ei ole jättänyt minkäänlaista katkeruutta, vaan hän ymmärtää syysi.

Suomesta löytyy tahdonmukaisesti lapsettomiakin kumppaneita molemmista sukupuolista enemmän kuin muikkuverkossa on silmiä.
 
Viimeksi muokattu:

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Lisäksi tuo parempi puolisko liikkuu lyhyempiä välejä mieluusti jolkotellen.

Kannattaa myös miettiä josko tykkäisi investoida kantoreppuun (tai liinaan mistä sitten tykkääkään). Kantelin paljon meidän lasta pienempänä, ja se oli tosi käytännöllistä etenkin kahden koiran kanssa. Pääsi välillä metsäänkin tuulettumaan, eikä aina tarvinnut jossain kauppakeskuksissa niin rattaiden kanssa säheltää.
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Nopeasti se on ensimmäinen vuosi mennyt, sillä tänään esikoisemme täyttää vuoden tasan kolmen tunnin päästä! Päivääkään en menneestä vauvavuodesta vaihtaisi pois. Tai sitten aika kultaa muistot...
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaa myös miettiä josko tykkäisi investoida kantoreppuun (tai liinaan mistä sitten tykkääkään). Kantelin paljon meidän lasta pienempänä, ja se oli tosi käytännöllistä etenkin kahden koiran kanssa. Pääsi välillä metsäänkin tuulettumaan, eikä aina tarvinnut jossain kauppakeskuksissa niin rattaiden kanssa säheltää.
Tämä kapistus löytyy myös hankintalistalta mutta lisäksi tarvitaan tuo vaunusetti.
 

Sipulikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Monessa vauvakamppeessa voi tosiaan säästää ostamalla halpista tai käytettyä (tai jättämällä kokonaan ostamatta), mutta turvakaukalo ja turvaistuimet ovat sellainen kategoria, jossa ei parane juosta silkan halvan hinnan perässä. Kolari tai ulosajo kun ovat sellaisia tilanteita joissa en lähtisi kokeilemaan tuuria kestääkö se halpispenkki tai sen vyöt tosipaikan tullen. Ja laadussa todellakin on eroja: ns. marketti-istuimet täyttävät yleensä vain minimistandardit (kestää hajoamatta törmäys 50 km/h) eivätkä siksi ole turvallisia pahemmissa kolareissa. Lisäksi ne jäävät usein nopeasti pieniksi (tai pitää kääntää liian aikaisin kasvot menosuuntaan), ovat hankalia asentaa ja käyttää tai muuten vaan epäkäytännöllisiä. Koska näissä tavoitteena on ollut valmistaa halpa istuin, monestakin seikasta (esim. materiaalien laadusta) on ollut pakko tinkiä. Siksi kannattaa tehdä valinta tunnettujen valmistajien tuotteista.

Ja sillä on todellakin merkitystä, matkustaako lapsi kasvot vai selkä menosuuntaan kaukalon jälkeen. Aivan liian usein näkee sitä, että jo ihan pienelle taaperolle hommataan kasvot menosuuntaan -istuin, koska sellainen löytyi halvalla tai aikuiset kuvittelevat, että lapsen olisi jotenkin huono istua selkä menosuuntaan. Tässä on yksi esimerkkivideo, miten niskalle käy kolarissa kummassakin tilanteessa (linkki vie YouTubeen BeSafe-firman tekemään kolaridemonstraatioon). Selkä menosuuntaan kannattaisi tosiaan mennä vähintään 4-5-vuotiaaksi asti, koska siinä on merkittävästi pienempi riski kuolemalle tai vakavalle vammautumiselle kuin kasvot menosuuntaan.

Kaukalon jälkeen turvaistuinta valitessa kannattaa luottaa plus-testattuhin istuimiin, sillä ne ovat maailman tiukimmat turvallisuuden suhteen. Autoliiton testit ovat käännösversioita eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen testeistä, joissa turvallisuuden painoarvo on vain puolet, ja loppuosa arvosanasta tulee käytettävyyden mukaan, jolloin pisteisiin vaikuttaa mm. sellaiset epäolennaisuudet kuin näkeekö lapsi ikkunasta ulos tai onko istuin painava. Siksi heikosti törmäystestissä menestynyt penkki voi saada hyvät kokonaispisteet ja päinvastoin. Esim. joitakin vuosia sitten Autoliiton testivoittajaksi päätyi palkki-istuin, joita Liikenneturva ei suosittele lainkaan, koska sellaisesta lapsi voi luiskahtaa kokonaan pois auton mennessä katon kautta ympäri.

Esim. vaunuissa kyse on yleensä vain vanhempien käyttömukavuudesta, kun taas turvakaukaloissa ja -istuimissa lapsen turvallisuudesta. Siksi en ymmärrä, miksi jotkut voivat surutta laittaa tonnin pelkkiin vaunuihin ja turvakaukaloksi taas hommataan joku Motonetin halvin kötöstys tai kymmen vuotta vanha rohjo. Ja istuimillakin tosiaan on "parasta ennen -päiväys", kun ajan myötä materiaalit hapertuu etenkin Suomen vaihtelevissa lämpötilaolosuhteissa.

Jos turvaistuinaihe kiinnostaa enemmänkin, suosittelen liittymään Facebookin Turvaistuimet / Bilbarnstolar -ryhmään, sieltä löytyy näihin jopa parempi tietämys kuin turvalaitteiden myyjiltä.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Me ostettiin Maxi-Cosin turvakaukalo sekä samaisen merkin telakka. Myyjä väitti olevan priimaa ja kyllä tuo on hyvin tuntunut testeissä pärjäävän. Plus oli perkeleen helpon tuntuinen käyttää, mikä on allekirjoittaneen hermoille tärkeää.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Täällä odotellaan myös pientä prinsessaa. Tänään alkoi jo rv37, joten h-hetki rupeaa olemaan pikkuhiljaa jo käsillä. Esikoinen on siis meidän perheeseen syntymässä. Tosin, vähän karvaisempi 2,5v isoveli meiltä jo löytyy. Kultainennoutaja malliltaan.

Kovasti jo odotetaan pientä tyttövauvaa. Tavarat on jo valmiina ja kohta varmaan pitää turvakaukalokin jo asentaa valmiiksi autoon. Noin muuten on onni, ettei vauva-arki ole minulle täysin vierasta, sillä olin 16-vuotias kun toiseksi nuorin pikkusiskoni syntyi ja 21-vuotias kun nuorin pikkusiskoistani syntyi. Ja asuin vielä noihin aikoihin kotona. Mutta, onhan tämä nyt varmasti eri asia, kun nyt kyseessä on ihan oma pieni prinsessa!

Maailman täydellisin pieni prinsessa saapui eilen klo 20.43 maailmaan. Äiti ja vauva voivat molemmat hyvin ja isä on maailman onnellisin tällä hetkellä.

Jumalauta te naiset olette huikeita!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös