Iltaa kaikille. Tasapuolisesti.
Liigakauden alkamista odotellessa tulee tasaisin välein luettu näitä Jatkoajan keskustelupalstoja. HIFK:n vankkumattomana kannattajana jo yli 5o vuoden ajan HIFK-osio on aina ollut tärkeä. Mutta toinen palsta, johon tulee aina tasaisin välein palattua on tämä @McTorson voimasuhdearviot. Ja miksi ylipäätänsä tulee Jatkoaikaa seurattua ovat ne muutamat harvat nimimerkit, joiden teksti on aina asiallista, uutta tietoa tai näkemystä meikäläiselle tuovaa ja hyvin mietittyä. Siitäkin huolimatta, etten joskus harvoin olekaan asioista ihan samaa mieltä.
@McTorso on yksi näistä nimimerkeistä, joka tekee seuraamisen mielenkiintoiseksi. Toinen esimerkki olkoon vaikkapa HIFK:n keskustelupalstalla kirjoitteleva
@BOL. On tietysti monia muitakin, mutta tässä muutama esimerkki. Iso kiitos teille kaikille, ilman teitä Jatkoajalla olisi ainakin yksi seuraaja vähemmän.
En ole aktiivinen kirjoittaja, päin vastoin. Mutta uskon, että meitä hiljaista enemmistöä on aika paljon. Ja voi olla, että ainakin jollain tavalla edustan heitä kommentteineni.
Seuraavassa muutama ajatus:
@McTorso - tekemiäsi analyysejä on mukava lukea ja seuraavana vuorossa olevan joukkueen arvioita odottaa aina innolla. Näet pyyteettömästi paljon vaivaa niiden eteen, ja kaikkien saatavilla olevan numerotiedon lisäksi sinulla on myös oma vahva näkemyksesi sekä analyysisi, perusteluineen. Näkemyksiisi sinulla on täysi oikeus, yhtä kaikki muilla on oikeus olla eri mieltä. Mutta se ei tee arvioitasi heikommaksi tai vähemmän kiinnostaviksi, jos jollain on toinen näkemys voimasuhteista. Kukaan ei kuitenkaan ole esittänyt yhtä kattavaa ja hyvin perusteltua kokonaisuutta kuin sinä.
Itse voin myös hyvin ymmärtää, että Kärppäarvoisi on joidenkin muiden mielestä jopa aivan liian optimistinen. Se voi johtua ainakin kahdesta asiasta: 1) sinulla on enemmän tietoa Kärpistä kuin muista joukkueista, sellaista mistä me muut emme ole tietoisia tai jota emme pysty arvioimaan. 2) seassa voi inhimillisesti myös olla jonkun verran ylimääräistä uskoa omaan joukkueeseen. Sitä, että asiat loksahtavat kohdalleen. Niin oikeistaan kunnon kannattajalla pitääkin olla. Kumpikin asia on täysin ymmärrettävää, erityisesti kuin olet koko ajan liputtanut olevasi Kärppien kannattaja.
Arvostan myös sitä, että jaksat vastata ja kommentoida palstaveljien runsaslukuisiin viesteihin ja kommentteihin. Ja aina asiallisesti, vaikka joidenkin kommentoijien viesteissä on toisinaan vähän inttämisen maku. Välillä tuntuu hassulta, että joku tarttuu pariin yksittäiseen pelaajaan ja jankkaa viestikaupalla vastausta siihen, miksi Möttönen on arvioitu Lötjöstä paremmaksi. Tai miksi MacGyverin harjoitusotteluden maaleja ei missään tapauksessa pitäisi huomioida arvioissa, ainakaan niin kuten olet tehnyt. Arvioita tehdessäsi olet kuitenkin käynyt läpi varmaankin yli 300 pelaajaa ja valmentajaa, joten ihme olisi, ettei tuohon joukkoon mahtuisi jokunen muutama eriäviä mielipiteitä herättävä arvio.
On selvä ja vain hyvä, että meillä jääkiekosta kiinnostuneilla on tunnetta mukana - ja paljon. Mutta mitä enemmän keskustelupalsta täyttyy viesteistä, joissa yksi kannattaja arvostelee urakalla toisen joukkueen kannattajaa, tai nimimerkkejä, jotka näkevät vaivaa kirjoituksissaan, niin se ei pitkässä juoksussa ole hyvä kenellekään. Haastaa saa ehdottomasti, mutta toisen mielipidettä kunnoittaen. Jos vaikkapa
@McTorso tai
@BOL saisivat jostain syystä tarpeekseen, niin se olisi valtava tappio. Sitten voisimme entistä enemmän keskittyä lukemaan syvällisiä yksirivisiä kommentteja esim. peliesityksistä tyyliin: “VMP”, “Kaikille kenkää”, “Ei saatana”, “Miten voi joku olla noin pihalla”. “Helvetti toi pakki on totaalinen puukäsi”.
Onneksi uskon - ja erityisesti toivon - että
@McTorso ja muut huippuluokan palstaveljet ilmeisen vahvoina persoonina tietävät oman arvonsa.
Tarjoan kummallekin mainitsemistani nimimerkeistä pelkästä arvostuksesta saman tien hallilla oluet, jos jotenkin joskus toisiimme törmäisimme. Respect!
Kiitos ja anteeksi.