Mainos

McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 908 752
  • 4 061

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Palaan vielä pohdintaan Tapparan sentteristöstä. Jos Liedes olisi palaamassa Lukossa nähtyyn jarrurooliin, olisi nelikkona:
Camper - Somppi - Rauhala - Liedes.

Ei tuo periaatteessa pahalta näyttäisi, mutta vaatisi Sompilta selvää (ja toki odotettua) tasonnostoa pelinrakentajana ja ylivoiman syöttöseinänä. Camperin tietysti pitäisi ottaa haltuun eurooppalainen sentteripeli.

Rauhala nelikosta lienee varmin tapaus, mutta on kuitenkin profiililtaan puolustava.
Nyt kun tätä sentteritilannetta on pyöritellyt monesta eri näkökulmasta, niin Liedes vaikuttaa lopulta epätodennäköiseltä pelaamaan keskellä. Hän on pelannut aikuisurallaan vain yhden kauden sentterinä ja silloinkin ilmeisesti jonkinlaisena kurinpidollisena toimenpiteenä jouduttuaan ensin keväällä Virran koirankoppiin. (Raumalaiset saavat korjata, jos olen väärässä.) Hän on myös heikko aloittaja, ja toisaalta ollut kova maalintekijä nimenomaan laiturin roolissa.

Valintani osuu siis etukäteen nelikkoon Camper - Somppi - Rauhala - Rönni. Siinä on kolme puhdasta sentteriä ja yksi sentteri, joka on pelannut viimeiset kolme vuotta laidassa. Tilanne ei siis ole aivan niin suuri kysymysmerkki kuin yleisesti ajatellaan. Toki niin kuin sanot Camperin sopeutuminen eurooppalaiseen sentteripeliin on pieni mysteeri ja Sompin pistepotentiaali samoin, joten sikäli vaikkapa IFK:lla, Ilveksellä ja Kärpillä on varmemmat kortit keskelle. Tapparalla on toki heittää laidalle pelintekijöitä (Levtchi, Tanus), jolloin rakentaminen ei ole vain sentterin harteilla.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hän on pelannut aikuisurallaan vain yhden kauden sentterinä ja silloinkin ilmeisesti jonkinlaisena kurinpidollisena toimenpiteenä jouduttuaan ensin keväällä Virran koirankoppiin.
Pelasi 2020-21 koko kauden nelosen sentterinä ja kapteenina (meni ihan ok), peri ne hommat Tapio Laaksolta joka lopetti ja Liedes tuurasi jo 19-20 kaudella Laaksoa sentterinä.
Peksin koirankoppi oli jo pari kautta aiemmin, tuo sentteriys ja kapteenius tulivat tavallaan käsi kädessä ja hän oli tuossa kohtaa jo Virran luottopelaaja.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toki niin kuin sanot Camperin sopeutuminen eurooppalaiseen sentteripeliin on pieni mysteeri ja Sompin pistepotentiaali samoin, joten sikäli vaikkapa IFK:lla, Ilveksellä ja Kärpillä on varmemmat kortit keskelle. Tapparalla on toki heittää laidalle pelintekijöitä (Levtchi, Tanus), jolloin rakentaminen ei ole vain sentterin harteilla.

HIFK:lla on selkeän vahva sentteriosasto (Lehterä - Koivistoinen - Ikonen - Väänänen), jolloin voidaan Jääskä vielä irrottaa laidalle. Luulen, että tästä on palstalla konsensusnäkemys.

Lukolla ja Kalpalla on myös pullat hyvin uunissa tällä osastolla:

Lukko:
Westerholm - Mattila - Krannila - Kainulainen (+ Fontaine, Ikonen)
- Pääosin jo tällä sarjatasolla tasonsa osoittaneita senttereitä ja hyvät laiturisentterit stunttaamassa. Krannilan taso on kysymysmerkki.

Kalpa:
Rissanen - Räsänen - Kapanen - Lantta (+ Mäenpää)
- Tasainen kokonaisuus ja vähäinen vaihtuvuus. Mäenpää paikkaa poistumia. Nuorimman Kapasen kohdalla pieniä kysymysmerkkejä tulokaskauden jälkeen.

Kärppien sentteriosasto tuskin jäänee tuohon (Kemppainen - Tiivola - Hyry - Koskenkorva) eli sekin on vielä vaikea arvioitavaksi. Viime kaudella tasaisimmin sentteristöstä suorittaneen Kunykin panos on kuitenkin vielä korvaamatta.

Tapparan sentteristössä on ainakin hyvin puolustavia senttereitä kaksin kappalein (Rauhala ja Somppi), Camper on tosiaankin sentterin tontilla kysymysmerkki ja Rönnin läpimurtokin jää nähtäväksi. Laiturisenttereitä löytyy kuitenkin paikkaamaan (Liedes ja Tanus).

Ilveksen kohdalla on myös pieniä kysymysmerkkejä ilmassa, vaikka suhteellisen kokenut ja laaja sentteriosasto onkin jo kasassa. Yhtä laatusentteriä on toivottu, mutta sellaista ei välttämättä ole tulossa. Ilveksen sentteristöstä hieman taustainfoa ja ajatuksia:

Oula Palve

Palve oli edelliskaudella Brynäsin pörssikärki ja ykkössentteri. Brynäs satsasi viime kauteen erityisesti sentteriosastolle, kun KHL-marketti avautui. NHL:sta palannut Johan Larsson ja KHL:sta siirtynyt Björninen söivät osin Palven vastuuta niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissa ja hän pelasi ajoittain myös laidassa. Roolimuutoksen omaksuminen vei hetken ja väliin tuli myös 9 ottelun pisteetön putki. Pisteitä kertyi vain 19 ja kausi oli pettymys.

Nyt Palve on hyvin motivoitunut ja kertoi AL:n haastattelussa Ilvekseen tulosta itseluottamusta puhkuen:
”Ihan täydellinen paikka. Tuttu koutsi ja varmasti saan ison roolin. Siellä on makea areena ja hirveä buumi.”
”Minulle tuli sellainen ajatus, että kun viime kaudella tavallaan se iso rooli vietiin, että perkele. Haen vielä uutta vauhtia ja laitan kaiken likoon. Hyvä kausi Ilveksen kanssa, niin on ihan uudet näkymät sen jälkeen.”

Palven edelliset kolme kautta kuluivat SHL:ssa 0,51 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Otteluita kertyi joka kaudella vähintään 50, joten loukkaantumisilta on vältytty. Odotuksissa on, että Palve ottaa selkeän ykkössentterin paikan.


Petr Kodytek

Kodytek on 24-vuotias pienikokoinen (168/70) tsekkisentteri, joka on viimeisen kolmen kauden aikana pelannut 28 ottelua Tsekin maajoukkueessa ollen siis Kari Jalosen luottonimiä. Maaotteluissa on syntynyt 12 pistettä ja +5. Hän on pelannut käytännössä koko kiekkouransa kasvattajaseurassaan HC Plzenissä. Viime kaudella 44 ottelussa syntyi 34 tehopistettä (15+19) ollen joukkueensa tehokkain pelaaja.

Kodytek ei ole tilastojen valossa ollut mitenkään erityisen tehokas ylivoimilla, mutta vastuu alivoimalla on sen sijaan ollut suurta eri kausilla. Blokki- ja taklaustilastoissa hän on ollut joukkueessaan korkeilla sijoilla. Aloitusprosentti oli viime kaudella 52,6%. Odotuksissa on siten kovaa töitä tekevä, kiekkoja blokkaava ja hyvin aloittava kakkos-kolmossentteri, jolla on myös pistepotentiaalia. Kysymysmerkkinä on sopeutuminen elämiseen ulkomailla ensi kertaa uransa aikana.


Matias Mäntykivi

22-vuotias Mäntykivi oli toissakaudella erityisesti keväällä loistavassa iskussa sentterin tontilla ja viime kaudelle odotettiin isoa läpimurtoa. Kausi alkoi sentterin paikalla, mutta viimeistään Koskirannan tulon myötä pelipaikka löytyi laidasta, missä pistetahti palasi edelliskauden tasolle. Alla on jo kaksi yli 30 pisteen kautta ja viime kevään pudotuspeleissä Mäntykivi teki 12 pistettä yhtä moneen otteluun ollen Ilveksen parhaimmistoa. Ylivoima-aikaa Mäntykivi sai Ilveksen hyökkääjistä toiseksi eniten Kontiolan jälkeen. Alivoimaa hän ei pelannut käytännössä lainkaan.

Mäntykivi on yksi Ilveksen taitavimmista pelaajista ja lukee peliä hyvin. Hänen haasteenaan sentteripelissä ovat aloitukset, joissa viime kaudella tuloksena oli joukkueen sentteristön heikoin lukema 41,4%. Ilman lisähankintoja Mäntykivi istutettaneen kakkos-kolmossentterin paikalle, vaikkakin siinä menetetään yksi potentiaalinen kärkikenttien syömähammas laidasta.


Jeremy Gregoire

Lukossa pakin paikalla loistaneen Thomas Gregoiren velipoika Jeremy pelasi kaudesta 2015-2016 lähtien AHL:ssa täysiä kausia ilman käyntejä NHL:ssa tai ECHL:ssa. Canadiensin farmin Laval Rocketsin pelaaja-arvioinneissa todettiin jotakuinkin, että Gregoirella olisi potentiaalia isompiin tehoihin, jos hän keskittyisi enemmän lyömään kiekkoa maaliin kuin vastustajaa nenään. Parhaalla AHL-kaudella syntyi 25 pistettä ja 115 minuuttia jäähyjä. Tappelujakin on AHL:ssa tai NHL:n harjoitusotteluissa kertynyt vyölle 43.

Viime kaudeksi Gregoire siirtyi Itävaltaan Vienna Capitalsin riveihin, jossa pelipaikka oli tiettävästi pääosin laidassa. Pisteitä kertyi 39 otteluun 35 ja hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Pudotuspeleissä syntyi 11 ottelussa 7 pistettä. Yksi motivaattori Suomeen tulon osalta on kehittyminen pelaajana niin, että hän pääsisi joskus pelaamaan veljensä kanssa samaan joukkueeseen. Koskelan mukaan: "Hän on energinen, aggressiivinen ja kamppailuhalukas hyökkääjä sekä vahva rightin puolen aloittaja, joka laittaa joka ilta kaiken peliin joukkueensa edun puolesta." Tryout kestää lokakuuhun. Odotuksissa on työteliäs ja sopivan inhottava nelosketjun sentteri ja alivoiman erikoismies.


Lisätukena tai vaihtoehtoina sentteristöön

Santeri Virtanen

Kovan onnen soturi Virtanen on käynyt kovan koulun läpi koronan kanssa. Hyvässä vauhdissa ollut kehitys otti takapakkia kulkutaudin vuoksi ja nyt on pari vuotta tehty paluuta. Toissakaudella pelejä kertyi vyölle 22 ja viime kaudella jo 43. Nyt Virtasen pitäisi päästä täydessä iskussa uuteen kauteen.

Virtanen on energinen pelaaja, jonka vahvuuksia on liike ja asenne. Häntä on käytetty paljon alivoimalla ja plusminus oli joukkueen kärkipäätä (+11). Laukaisuprosentti jäi viime kaudella vaatimattomaksi (6,6%), kun se oli edelliskaudella hyvä 13,3%. Täten pisteitäkin kertyi vain 13. Aloituksia Virtanen otti joukkueen 5. eniten ja kohtuullisella prosentilla 51,8%. Odotusarvoisesti Virtanen on joko alempien ketjujen laituri tai alempien ketjujen sentteri, jos Mäntykivi tai Gregoire päätetään laittaa laitaan.

Samu Bau

Nuori ja isokokoinen (193/97) sentterilupaus Bau teki liigadebyyttinsä viime kaudella ja onnistui yllättävän hyvin. Hyvä kausi poiki vuoden myöhässä myös NHL-varauksen (Coyotes 6. kierros). Baulla on hyvä liike ja hyvä pelisilmä. Pennanen on kehunut Bauta moneen otteseen, joten hän saanee aidon näyttöpaikan.

Odotuksissa on rotaatiosentteri, joka pelaa pääosin Kooveen riveissä, mutta satunnaisia otteluita SM-liigassa ja CHL:ssa nelossentterinä.

Huom. Eemeli Suomi ja Simon Stransky ovat Eliteprospectsissa jostain syystä merkittynä laiturisenttereiksi. En kuitenkaan usko, että kumpaakaan tultaisiin peluuttamaan sentterin roolissa ennen yllä mainittua kuusikkoa.
 
Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Siitä vain rohkeasti muutkin testaamaan, kuinka hyvin osuvat oman suosikkijoukkueen sijoitukset kohdilleen vuosien saatossa.
No jos nyt tehdään voimasuhdearviota näin objektiivisesti, niin ei kait siinä pitäisi vaikuttaa ollenkaan se, että mikä suosikkijoukkue nyt sattuu olemaankaan? Sinun arvioissa näyttää vaikuttavan...
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No jos nyt tehdään voimasuhdearviota näin objektiivisesti, niin ei kait siinä pitäisi vaikuttaa ollenkaan se, että mikä suosikkijoukkue nyt sattuu olemaankaan? Sinun arvioissa näyttää vaikuttavan...
En ole objektiivinen asiantuntija tai toimittaja. Olen Kärppien kannattaja, joka seuraa Liigaa. Tältä pohjalta teen rehellisen voimasuhdearvion taustani hyvin tiedostaen. Mikä siinä niin monia koettelee? Minun mielestäni ihan peruskauraa. Miksi jonkin joukkueen kannattaja ei saisi tehdä omannäköistään ja silti laadukasta voimasuhdearviota? Kyllä, sanon tässä törkeästi laadukasta, sillä muutoin ei tätä ketjua olisi klikkailtu yli 220 000 kertaa.

Koen erikoisena ajatuksen, ettei näin voisi keskustelupalstalla toimia. Jotenkin hassua, että pääosin kannattajien ylläpitämässä keskustelussa vaaditaan objektiivisuutta yli muun. Kukaan kannattaja ei siihen kuitenkaan pysty muutoin kuin itselleen ja muille valehdellen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Puolustus
15. SaiPa 5,75p

SaiPan puolustuksesta löytyy kolme varmasti hyvän liigatason omaavaa puolustajaa, eli Viitasalo, Anttalainen ja Moro. Viitasalo sekä Anttalainen ovat menossa hyvään suuntaan ja voivat nousta jopa tähtikategoriaan. Viitasalo sitä voisi jo olla, ellei viime kauden alkupuolisko olisi mennyt kesän ison operaation vuoksi ohi. (Olikohan eturistiside) Onneksi Viitasalo pääsi kevättalvella irti ja pelasi sekä Liigaa että SHL:ää. Tällä kaudella hän tekee paluun ainakin EHT-tasolle.

Mukavasti on kehittynyt myös Anttalainen ja hän toipui hyvin viime kaudeksi toissa kauden pahasta loukkaantumisestaan. (Olikohan hänelläkin eturistiside poikki) Onnistuessaan EHT-tason mies. Puolustuksen kokenein on 27-vuotias Greg Moro. Hän ei osoittautunut debyyttikaudellaan tähtivahvistukseksi, mutta vahvistukseksi kuitenkin. Kelpo mies ja tärkeä palanen SaiPan nuoressa puolustuksessa.

Paikalleen kehityksensä kanssa polkemaan jäänyt Matias Rajaniemi ja SaiPan organisaatiossa jo useamman vuoden pelannut Hugo Rikkilä ovat joukkueen runkopuolustajia. Ehkäpä joukkueen mielenkiintoisin seurattava on kuitenkin huippu lupaava, nuorten maajoukkueet kolunnut ja viime kaudella jo Liigassakin ihastuttanut Elmeri Laakso. Hän teki Liigassa 32 peliin tehot 4+7= 11, mikä on kyllä 2004 vuonna syntyneelle nuorelle miehelle hieno suoritus. Junnuissa 12 peliin 7+12= 19. Saapa nähdä, kuinka suuren roolin nappaa SaiPan liigajoukkueesta ensikaudella. Uskon hänen olevan tärkeä pelaaja SaiPalle jo nyt.

Kuuden kovimman pakin jälkeen mennäänkin sitten lähelle Mestiksen ja Liigan rajapinnan tasoa. Santeri Airola, Atso Lehtinen ja isokokoinen Henri Hietala kamppailevat paikastaan auringossa. Hietalalle ääni minulta.

Edit. Poika -> mies
Miten 20-vuotias Rajaniemi polkee paikallaan? 150-Liigaottelun laadukas peruspuolustaja, juniorimaajoukkueet läpikäynyt.

On kuultu, että ylivoimaa alkavat pyörittää puolustajista Viitasalo ja Airola. Molemmat nimenomaan hyökkäyspään taidoilta SHL-tasoa.

Laakso, Rikkilä, Moro ja Anttalainen kaikki aivan päteviä Liigapakkeja myös. Odotettavissa lienee syksyyn mennessä vielä yksi vahvistus, joka nostaisi SaiPan puolustuksen aivan eri luokkaan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten 20-vuotias Rajaniemi polkee paikallaan? 150-Liigaottelun laadukas peruspuolustaja, juniorimaajoukkueet läpikäynyt.
Nimeomaan! Lahjakkuutta on ja junnumaajoukkueet koluttu ja NHL-varaus aikanaan saatu. Nyt jo 150 liigaottelua takana, vailla erityistä eteenpäin menoa. Sitä tarkoitin paikallaan polkemisella. Pikkuhiljaa olisi taas aika ottaa askelia eteenpäin.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten 20-vuotias Rajaniemi polkee paikallaan? 150-Liigaottelun laadukas peruspuolustaja, juniorimaajoukkueet läpikäynyt.
Paikallaan polkeminen ei tarkoita, että olisi huono pelaaja, vaan että urakehitys ei ole ollut kovin suurta. Mielestäni Rajaniemen kohdalla pitää paikkansa, koska on nyt vetänyt kolme kautta liigaa, eikä vastuu ole tuona aikana juuri kasvanut.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ei tarvi monesti miettiä, kumman pelaajan valitsisi itse joukkueeseen. Toinen vielä NHL varattu, toinen ei.
Ei ehkä objektiivista jos Olkkonen on Kärpissä jumalasta seuraava ja Rajaniemi ynnämuuta tasoa.

20v Rajaniemi pelannut 147 liigaottelua 22 tehopisteen kera. Junnumaajoukkue edustuksia myös runsaasti viimekausilta.

30v Olkkonen pelannut 142 liigaottelua 23 tehopisteen kera. Ei paljon maajoukkueessa näkynyt.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tarvi monesti miettiä, kumman pelaajan valitsisi itse joukkueeseen. Toinen vielä NHL varattu, toinen ei.

20v Rajaniemi pelannut 147 liigaottelua 22 tehopisteen kera. Junnumaajoukkue edustuksia myös runsaasti viimekausilta.

30v Olkkonen pelannut 142 liigaottelua 23 tehopisteen kera. Ei paljon maajoukkueessa näkynyt.
Toki varmasti moni voi paperilla ajatella noin. Enpä usko, että aidosti monikaan viime kaudella enemmänkin molempien miehien pelaamista nähnyt kuitenkaan pitää Rajaniemeä Olkkosen tasoisena pelaajana. SaiPassa nuo molemmat pelasivat, joten siellä varmaan asiasta on enemmänkin näkemystä. Kärpissä Olkkonen oli viime kaudella pirun hyvä. Yllätti varmaan kaikki meidät Kärppien kannattajat.

Mutta joo, kova on monilla tarve vetää koko ajan Kärpät mukaan keskusteluun. Eikä siinä, keskustellaan siitä, mikä kiinnostaa. Koetan tänään saada kirjoitettua seuraavan joukkueen puolustuksen, niin on taas yritystä keskustella muistakin joukkueista.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Toki varmasti moni voi paperilla ajatella noin. Enpä usko, että aidosti monikaan viime kaudella enemmänkin molempien miehien pelaamista nähnyt kuitenkaan pitää Rajaniemeä Olkkosen tasoisena pelaajana. SaiPassa nuo molemmat pelasivat, joten siellä varmaan asiasta on enemmänkin näkemystä. Kärpissä Olkkonen oli viime kaudella pirun hyvä. Yllätti varmaan kaikki meidät Kärppien kannattajat.

Mutta joo, kova on monilla tarve vetää koko ajan Kärpät mukaan keskusteluun. Eikä siinä, keskustellaan siitä, mikä kiinnostaa. Koetan tänään saada kirjoitettua seuraavan joukkueen puolustuksen, niin on taas yritystä keskustella muistakin joukkueista.
Omasta mielestä Rajaniemi menee edelle 20v lupauksena. Enkä usko että olen ajatuksen kanssa yksin. Voin toki olla.
Mutta todennäköisempänä näen että Rajaniemen ura lähtee nousuun.

Olkkosella nyt 6 pisteen -, 10 pisteen - ja 7 pisteen runkosarjat takana.

Rajaniemellä 4 pisteen -, 7 pisteen - ja 9 pisteen runkosarjat takana.
18 pistettä vielä Pelicanssissa, jossa vaikeampi loistaa kuin SaiPassa.
Kaverilla myös NHL varaus ja maajoukkuepelejä takana.
Kansainvälisissä peleissä tehnyt 33 peliin 11 tehopistettä. Ihan ok.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan sentteristössä on ainakin hyvin puolustavia senttereitä kaksin kappalein (Rauhala ja Somppi), Camper on tosiaankin sentterin tontilla kysymysmerkki ja Rönnin läpimurtokin jää nähtäväksi. Laiturisenttereitä löytyy kuitenkin paikkaamaan (Liedes ja Tanus).
Rauhalan kohdalla ei liene enää syytä puhua puolustavasta sentteristä (sen enempää kuin esim. Hannes Björnisen kohdalla.) Kyseessä on monipuolinen kahden suunnan vastuunkantaja, joka terveenä ollessaan pelaa isot (ehkä hyökkääjien isoimmat) minuutit. Suoraviivaisessa pelitavassa hänellä on mahdollisuus sekä tehdä itse pisteitä että tukea muiden pelaamista fysisellä pelillä ja luistelulla.

Enemmän luulon puolelle menee käsitys, että Camper olisi Tapparassa ainakin saamassa näytön paikan keskellä. Myös Rönnille uskoisin löytyvän mahdollisuus näyttää osaamistaan - tuskin häntä muuten olisi houkuteltu/saatu jäämään vahvoista siirtohuhuista huolimatta.

Siten todennäköisin sentterinelikko olisi Camper, Rauhala, Somppi ja Rönni. Kauden kuluessa vaihdoksia, kokeiluita ja hankintoja tullaan toki näkemään liki 100 % varmuudella.

Monipuolinen laiturikaarti ja nopeutettu pelisysteemi takaavat, että sentterin vastuu pelinrakennuksesta ei nouse niin korkeaksi joissain muissa joukkueissa (kuten esim. Rautakorven Tappara aikoinaan). Vastahyökkäyksissä ja jatkokarvauksissa vastuu kiekollisista teoista on sillä, joka pelivälineen sattuu saamaan haltuunsa. Luultavasti palautuksia tullaan näkemään aiempaa vähemmän. Ja vaikka viime kaudellakin peliä oli jo nopeutettu jonkin verran, kyllä esim Lehterän ketju pelasi todella orjallisesti "taikurin" kautta...

HIFK:n sentteristö on kyllä vakuuttava, ja myös Ilveksellä on sekä terävä kärki että materiaalissa syvyyttä.

Siinä kolme vahvinta keskustaa. Muut ovat jäljessä joko kärjen leveydessä, materiaalin syvyydessä tai molemmissa...
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No mieti tätä virkettä minkä juuri kirjoitit ja että miksi se voimasuhdearvio ei ehkä olekaan niin rehellinen...
Minusta kannattajan tekemä voimasuhdearvio on rehellinen, kun hän tiedostaa taustansa ja on sen julkisesti kertonut. Epärehellistä on se, että väittää kannattajana tekevänsä objektiivista arviota, johon hän ei kuitenkaan pysty.
 
Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Epärehellistä on se, että lähtee kannattajana tekemään objektiivista arviota, johon hän ei kuitenkaan pysty.
No mitä järkeä on sitten lähteä tekemään voimasuhdearviota ylipäätään jos ei pysty objektiivisuuteen?
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Minusta kannattajan tekemä voimasuhdearvio on rehellinen, kun hän tiedostaa taustansa ja on sen julkisesti kertonut. Epärehellistä on se, että väittää kannattajana tekevänsä objektiivista arviota, johon hän ei kuitenkaan pysty.
Kaikkien muiden mielestä taas on älyllisesti epärehellistä yliarvostaa "omaa" seuraa mistään realiteeteista välittämättä. On ihan eriasia, jos ei pysty tekemään objektiivista arviota, kuin että ei siihen edes pyri. Sitä paitsi onhan tuolla toisessa ketjussa jo muutamakin nimimerkki onnistunut varsin objektiivisen arvion omasta seurastaan tekemään, sinulla taas ei ole halua edes yrittää. Toki agandasi on tässä vuosien varrella tullut hyvin selväksi. Hami vain sinun kannaltasi, ettei se vaikuta voimasuhteisiin kaukalossa lainkaan.
 

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ei tarvi monesti miettiä, kumman pelaajan valitsisi itse joukkueeseen. Toinen vielä NHL varattu, toinen ei.
Ei ehkä objektiivista jos Olkkonen on Kärpissä jumalasta seuraava ja Rajaniemi ynnämuuta tasoa.

20v Rajaniemi pelannut 147 liigaottelua 22 tehopisteen kera. Junnumaajoukkue edustuksia myös runsaasti viimekausilta.

30v Olkkonen pelannut 142 liigaottelua 23 tehopisteen kera. Ei paljon maajoukkueessa näkynyt.
Näiden ”puolustavampaa” roolia pelanneiden puolustajien vertailu noin tehopisteiden kautta on kyllä täysin hyödytöntä puuhaa. Esimerkiksi Ilveksen Otto Latvala teki viime kaudella yhdeksän pistettä, mutta pelaajaa tarkemmin seuranneena väittäisin Latvalan olevan todella lähellä EHT-kutsua ja viime kaudella aivan Ilveksen tasaisimpia puolustajia. Myöskään eismerkiksi Joni Tuulola ei pisteillä ole viime kaudella juhlinut, mutta on pelaajana aivan eri tasoa kuin kumpikaan esimerkeistäsi.

Ei Rajaniemi turhaan ole ensin tippunut Pelicansissa jämärooliin, ja myöhemmin myöskään SaiPan joukkueessa ei roolin ottaminen todella heikosta pakistosta huolimatta oikein onnistunut.

Rajaniemellä on tosiaan potentiaalia, mutta noilla näytöillä häntä ei saa vielä oikein edes vakaaksi Liiga pelaajaksi, ainakaan kärkijoukkueissa. Olkkonen on kuitenkin pystynyt pelaamaan ihan luotettavasti muutaman kauden, ja on vakaa liigatason 6/7 puolustaja.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siinä kolme vahvinta keskustaa. Muut ovat jäljessä joko kärjen leveydessä, materiaalin syvyydessä tai molemmissa...
Mielestäni KalPa kuuluu joukkoon. Siellä plussana vielä, että vaihtuvuutta ei ole ollenkaan. Toki uusi päävalmentaja voisi hämmentää tilannetta, mutta eiköhän siellä olla taktisesti jatkamassa varsin samalla sapluunalla.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
@Normandia myönnän heti alkuun subjektiivisuuteni Olkkosta kohtaan, koska en ole nähnyt tarpeeksi pelejä Rajaniemeltä, jotta voisin täysin objektiviisesti kirjoittaa.

Rajaniemellä on mitä todennäköisimmin paremmat mahdollisuudet päästä Liigaa isompiin sarjoihin, kuin 10 vuotta vanhemmalla Olkkosella. Olkkonen on kuitenkin tällä hetkellä erittäin luotettava pakki Kärppien kolmospariin. Odotuksissa ei ollut mitään, kun hänen sopimus Kärppiin julkaistiin, mutta enpä usko että kenelläkään Kärppien kannattajalla on pahaa sanottavaa miehen pelistä.

100/100 kerrasta otan Olkkosen ennen Rajaniemeä. Toki olen puolueellinen, mutta Olkkonen nyt muutenkin sopii paljon paremmin Kärppien palapeliin myös kätisyytensä ansiosta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No mitä järkeä on sitten lähteä tekemään voimasuhdearviota ylipäätään jos ei pysty objektiivisuuteen?
Kannattajat eivät ole objektiivisia. Jos joku näin väittää, valehtelee. Jos tällä foorumilla vaaditaan objektiivisuutta voimasuhdearvion tekemiseen, ei niitä ole ollenkaan. Toki tällä palstalla sekoittuu usein oman suosikkijoukkueen vähätteleminen objektiivisuuteen.

Mutta vastaus kysymykseesi on se, että voimasuhdearvioiden kautta me urheiluhullut voimme keskustella liigakiekosta ja jakaa toistemme kanssa erilaisia näkemyksiä. Se on mielenkiintoista ja vaikka objektiivisuus ei ole aina tapissa, tietoa välittyy silti.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kannattajat eivät ole objektiivisia. Jos joku näin väittää, valehtelee. Jos tällä foorumilla vaaditaan objektiivisuutta voimasuhdearvion tekemiseen, ei niitä ole ollenkaan. Toki tällä palstalla sekoittuu usein oman suosikkijoukkueen vähätteleminen objektiivisuuteen.
Realismi ja vähättely on eri asia.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Näiden ”puolustavampaa” roolia pelanneiden puolustajien vertailu noin tehopisteiden kautta on kyllä täysin hyödytöntä puuhaa. Esimerkiksi Ilveksen Otto Latvala teki viime kaudella yhdeksän pistettä, mutta pelaajaa tarkemmin seuranneena väittäisin Latvalan olevan todella lähellä EHT-kutsua ja viime kaudella aivan Ilveksen tasaisimpia puolustajia. Myöskään eismerkiksi Joni Tuulola ei pisteillä ole viime kaudella juhlinut, mutta on pelaajana aivan eri tasoa kuin kumpikaan esimerkeistäsi.

Ei Rajaniemi turhaan ole ensin tippunut Pelicansissa jämärooliin, ja myöhemmin myöskään SaiPan joukkueessa ei roolin ottaminen todella heikosta pakistosta huolimatta oikein onnistunut.

Rajaniemellä on tosiaan potentiaalia, mutta noilla näytöillä häntä ei saa vielä oikein edes vakaaksi Liiga pelaajaksi, ainakaan kärkijoukkueissa. Olkkonen on kuitenkin pystynyt pelaamaan ihan luotettavasti muutaman kauden, ja on vakaa liigatason 6/7 puolustaja.
Toivon toki että Olkkonen ja Rajaniemi molemmat onnistuisivat. Mielenkiintoinen hankinta tuo Rajaniemi kuitenkin on SaiPalta.
Itse valitsisin Rajaniemen mieluummin tosiaan.

Rajaniemeä voisi jopa kiekollisena pakkina pitää hieman. Josta kertoo noi junnu maajoukkuepeleissä tehdyt 11 pistettä 33 pelissä. Pakille ihan ok pistesaalis. Eikä noi Liiganpisteet 20v kaverina huonot ole.

Kyllä tämä kaksi ekaa liigakautta osoittaa, että Rajaniemeä voi surutta peluuttaa 6-7 pakkina. Eikä tuo viimeinen kausikaan ihan paska ollu, vaikka taisi olla vähän loukkaantuneena.

20-21 kaudella Rajaniemi pelasi 46 runkosarjaottelua 15:31min/peli tahdilla.
21-22 kaudella Rajaniemi pelasi 58 runkosarjaottelua 14:25min/peli tahdilla.
22-23 kaudella Rajaniemi pelasi Pelicansissa ja SaiPassa 31 runkosarjaottelua 14:59min/peli tahdilla.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen estää siis mikä? Kannattaja ei voi olla objektiivinen oman joukkueen suhteen?
Käytännössä tuo tarkoittaa siis sitä, että jos olet kannattaja, niin et voi olla tälläisissä arvioissa lainkaan objektiivinen oman joukkueesi suhteen.

Mikä kuulostaa täysin käsittämättömältä. Siis, miksi ei?

E: ai, kyse olikin jostain 'aidosta kannattamisesta'. No, tuo on sitä tyypillistä itsensä nostamista jalustalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös