Miksi siihen politiikkaan pitäisi sitten erityisemmin luottaa? Kysymyshän voisi olla myös valheellisesta illuusiosta ja kaipauksesta johonkin idylliin, jossa sudetkaan eivät söisi possuja? Jätän valistuneen lukijan pohdittavaksi asiayhteyden jatkamisen vaikkapa presidentti-instituution nauttiman laajan suosion kautta tiettyyn oppirakennelmaan, näin vain kuriositeettina! Hymiö.
Valitettavasti monen jopa arvostettavasti "politiikkaa politiikkaan" kaipaavan perimmäinen motivaatio on "kaikki minulle heti", ja kun ei saa panokselleen heti välitöntä tai suoraa palautetta, mielenkiinto asioita kohtaan laskee.
Suomalainen eetos ja perinne eroaa "välittömämmän" demokratian toteuttamisen muodoista, keskeisesti ainakin sen suhteen, että täällä saksalaiseen perinteeseen tukeutuen on tosiasiallisesti arvostettu meritokratiaa tiettyyn rajaan asti. (Enemmänkin voisimme arvostaa, tavassamme hahmottaa ympäristöämme on myös tätä vastaan puhuvia tendenssejä.)
Tilanne esimerkiksi yhdysvaltalaisen perinteen osalta on tyystin toinen, vaaleilla valittavia luottamustehtäviä siellä riittää, joihin "average joet" jo antiikin Kreikan demokratian ideaaleja sivuten voivat tulla valituksi (vrt. Sarah Palin) tai Sveitsissä, jossa esimerkiksi kansanäänestysinstituutio johti siihen, että naisille suotiin äänestysoikeus yleisissä vaaleissa niinkin aikaisin kuin 1973 ja joissakin kantoneissa vasta 1980-luvulla.
Puoluepolitiikka on vain yksi muoto vaikuttaa. Kyllähän esimerkiksi kilta- ja ammattikuntalaitos jo yksinään käyttää monissa asioissa todellista päätöksentekovaltaa, ja jos halutaan kritisoida puoluepolitiikkaa konsensushenkisyydestä, niin miksiköhän kilta- ja ammattikuntalaitoksen betonoituja päätöksentekorakenteita pitäisi kutsua? Puhumattakaan sitten näistä uudemmista ulkoparlamentaarisista arvoideologisista painostusjärjestöistä, joista Greenpeace on vain yksi esimerkki.
Yksi ongelma on siinä, että joku aina haluaa väittää, että kaksi plus kaksi on viisi. Toisaalta pitäisi saada mahdollisimman paljon eri mielipiteitä mukaan päätöksentekoprosessiin, kansalaisvapauksia kunnioittaen, mutta toisaalta ei voida mennä myöskään siihen, että kompromissihakuisuudessa ja/tai kaikkien kukkien kukkimisessa mentäisiin niin pitkälle, että kaksi plus kahdesta tulisi neljä ja puoli.