Mainos

Matki haluamaasi Jatkoajan kirjoittajaa

  • 228 107
  • 1 191

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päivityksiä maailman koronatilanteesta:

Yhdysvalloissa tartunnat ovat lähteneet uuteen kasvuun. Ei vielä vakava nousu mutta riskialtis. Uuden piikin tulemista pelätään.

Portugalissa raportoitu 238 uudesta tartunnasta. Maassa valmistellaan hätätoimenpiteitä. Sairaaloiden ylikuormittumista pelätään.

Argentiinassa tartunnat hyvässä laskussa. Eilen vain 74 uutta, kun vielä esimerkiksi viikko sitten 294. Maa menossa parempaan suuntaan.

Australian pahin virustilanne toistaiseksi ohi. Eilen 315 tartuntaa ja 17 kuollutta. Victorian avaaminen entistä lähempänä.

Joulusaarilla havaittu kolme uutta tartuntaa, ensimmäiset 16 vuorokauteen. Tartunnan saaneet indonesialaisia turisteja. Tällä hetkellä karanteenissa 28 muun henkilön kanssa.

Kokonaisuutena menee tällä hetkellä kohtalaisen hyvin. Venäläisten valmistelema rokote kehittyy uutisten mukaan nopeaa tahtia ja se saatetaan saada levitykseen jo 1-2 kuukauden kuluttua. Luulisin Suomen ja EU:n tekevän USA:n tapaan isot tarjoukset rokotteen saamisesta. Kiinalaisillakin saattaa olla rokote käyttökunnossa vielä tämän vuoden aikana. Kovasti tehdään töitä rokotteen eteen. Mielestäni kannattaa kuitenkin pitää vielä mielessä, että tämä vuosi mennään loppuun asti pandemian kanssa. Maailmanlaajuinen rokotus toteutunee vasta ensi vuoden puolella.

Muuten olisi minä, mutta noista olen seurannut vain Yhdysvaltoja. Ja Venäläisten valmistamaan rokotteeseen suhtaudun samalla tapaa kuin venäläiseen perseensuristimeen.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Voitin 5,5 miljoonaa Eurojackpotissa. En tiedä mitä näillä rahoilla tekisin kun en säästääkkään osaa. Ehkä jotain hyväntekeväisyyttä. Ostan kaviaaria sitä tarvitseville. Vaikka kaikki on hyvin ja rahaa on vaikka muille jakaa niin olen hyvin alakuloinen ihminen. Mietin miksi olen täällä kun olen koko ajan surullinen.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voitin 5,5 miljoonaa Eurojackpotissa. En tiedä mitä näillä rahoilla tekisin kun en säästääkkään osaa. Ehkä jotain hyväntekeväisyyttä. Ostan kaviaaria sitä tarvitseville. Vaikka kaikki on hyvin ja rahaa on vaikka muille jakaa niin olen hyvin alakuloinen ihminen. Mietin miksi olen täällä kun olen koko ajan surullinen.
Jotenkin näyttäs, että tässä matkittas mua ja mun ahdinkoa. Not cool. Nää on asioita mitkä oikeasti ahdistaa, vaivaa ja laittaa pään sekasin. No, kaikestahan saa repiä huumoria. No proplemo.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jotenkin näyttäs, että tässä matkittas mua ja mun ahdinkoa. Not cool. Nää on asioita mitkä oikeasti ahdistaa, vaivaa ja laittaa pään sekasin. No, kaikestahan saa repiä huumoria. No proplemo.
-En matki ketään-
Kun autossa takapenkillä istuin matkalla kotiin Kolilta niin... Oli aikaa ajatella ja viihdyttää itseään Jatkoajassa. Kun ei koko ajan voi lukea (matkapahoinvoinnin takia) tai katsella Areenaa (sama kuin edellä). Halusin yrittää matkia jatkoaikalaista... Tuli vain mieleen perjantain Eurojackpot odotukset, säästämisen vaikeus ja se yksi kirjoitus alakulosta. Kun sen kirjoituksen asiat oikeastaan allekirjoitan koska tunnen usein samoin. Siksi se on jäänyt mieleeni. Tarkoitus ei siis ollut pilkata ajatuksiasi vaan toin ne mukaan koska ne kosketti minua.
-Ei kenenkään matkiminen loppui-
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Oksettavaa katsella tätä median harrastamaa järjestelmällistä pelonlietsontaa. Jokainen media työntää samaa pelkotykitystä eetteriin. Ärsyttävää miten kansalaisia ajetaan tarkoituksella tällaiseen hyödyttömään hysteriaan.

Koronatartunta -> pelonlietsonta -> hysteria -> massapsykoosi

Kohta saamme kuulla varmaankin myös KORONALINGOSTA ja TOISESTA AALLOSTA !!!!
Liian helppo. Tämä on ilmiselvä @Ikävänkantaja
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Soitin tänään rumpuja. Treenit menivät hyvin, hakkasin kannuja kuin Tommy Lee. Sitten mietin Ässien seuraavaa kautta, mutta en voinut olla miettimättä myös vuoden 2013 mestaruutta ja sitä, että raumalaiset eivät ole sellaista kokeneet. Tai jotkut ovat, mutta harvat ovat enää elossa. Olisi aika ikävää olla raumalainen. Vielä ennen nukkumaan käymistä kuuntelin Mötley Crüeä. Voi jos olisin elänyt 80-luvulla. Aamulla heräsin kuitenkin pirteänä, valmiina uuteen päivään. Aamu alkaa Mötikällä. Tästä tulee hyvä päivä!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Saipa hävisi tänäänkin. Ei se kenenkään vika ole, ja kaikki yrittivät hyvin. Valmennus teki parhaansa, mutta tänäänkään se ei riittänyt. Huomenna sitten reenataan paremmin. Keskiviikkona sitten voitetaan Sport. Ja vaikkei voitetakaan, niin uskotaan parempaan huomiseen.
Tero on hyvä valmentaja ja hirmuisen potentiaalinen. Terolle voisi laittaa pari vuotta lisää sopimukseen, josko sitten potentiaali realisoituisi.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Mie näin sen jo harjoitus peleissä. Lehterä on vitun paska, ja se on korvattava osaavalla valmentajalla.

Terolle terveisiä: pimpelipom!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jäi muuten oikeasti hieman häiritsemään silloin tuo, kun Mr.Bond ei ikinä vastannut mulle, koittiko hän biisilinkityksellään matkia minua vai esimerkiksi @Ikävänkantajaa, jolla on kanssani hyvin samankaltainen maku suomalaisissa naisartisteissa. Ja nyt kun @Roger Moore on kuukauden pannassa, niin ellei hän lue tätä mun viestiä ja tule vastaamaan mulle tähän kysymykseen privana, niin piinaava epätietoisuus sen kuin jatkuu. Aaaagh!
 

Nick Neim

Jäsen
Jäi muuten oikeasti hieman häiritsemään silloin tuo, kun Mr.Bond ei ikinä vastannut mulle, koittiko hän biisilinkityksellään matkia minua vai esimerkiksi @Ikävänkantajaa, jolla on kanssani hyvin samankaltainen maku suomalaisissa naisartisteissa. Ja nyt kun @Roger Moore on kuukauden pannassa, niin ellei hän lue tätä mun viestiä ja tule vastaamaan mulle tähän kysymykseen privana, niin piinaava epätietoisuus sen kuin jatkuu. Aaaagh!
Melkein pääni voisin lyödä pantiksi, että Jomppaa tuossa haettiin. @Jomppa_Koo linkkasi silloin "muutaman" biisin ilman sen kummempia saatesanoja kierrätyskeskukseen, ja sitä minä ajattelin silloin kun tuon näin. En jaksanut silloin vastata.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Melkein pääni voisin lyödä pantiksi, että Jomppaa tuossa haettiin. @Jomppa_Koo linkkasi silloin "muutaman" biisin ilman sen kummempia saatesanoja kierrätyskeskukseen, ja sitä minä ajattelin silloin kun tuon näin. En jaksanut sitten vastata.
Mäkin oisin muuten veikannut Jomppaa, jos linkattu biisi olisi ollut sanotaan vaikka J.Karjalaista. Mutta itse kun tuli hehkutettua ja ylistettyä juuri tätä kyseistä BEHMiä artistina maasta taivaisiin aina kesätyttökisaa myöten, ja lisäksi kun tuon linkistä löytyvän biisin lyriikat oli kesän taitteessa mun allekirjoituksessa niin jaa-a... Mysteeri elää.
 
Mäkin oisin muuten veikannut Jomppaa, jos linkattu biisi olisi ollut sanotaan vaikka J.Karjalaista. Mutta itse kun tuli hehkutettua ja ylistettyä juuri tätä kyseistä BEHMiä artistina maasta taivaisiin aina kesätyttökisaa myöten, ja lisäksi kun tuon linkistä löytyvän biisin lyriikat oli kesän taitteessa mun allekirjoituksessa niin jaa-a... Mysteeri elää.

No mutta, miekin tykästyin silloin just tuohon BEHMin biisiin ja sitä itsekin olen tykännyt kuunnella. En muista linkitinkö jopa senkin täällä, mutta kuuntelin kuitenkin. Tietty se ei mitään todista tätä arvoitusta miettiessä ja mie en tätä biisiä hehkuttanut silleen erikseen. Toisin kuin sie ja muistan sen allekirjoituksesi hyvin.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
No mutta, miekin tykästyin silloin just tuohon BEHMin biisiin ja sitä itsekin olen tykännyt kuunnella. En muista linkitinkö jopa senkin täällä, mutta kuuntelin kuitenkin. Tietty se ei mitään todista tätä arvoitusta miettiessä ja mie en tätä biisiä hehkuttanut silleen erikseen. Toisin kuin sie ja muistan sen allekirjoituksesi hyvin.

Et sitten ilmeisesti lukenut aikaisempaa viestiäni. Arvostusta mitattaessa olisi järkevämpää tutkia albumikokonaisuuksia yksittäisten biisien sijaan.

An album is a collection of audio recordings issued as a collection on compact disc (CD), vinyl, audio tape, or another medium. Albums of recorded sound were developed in the early 20th century as individual 78-rpm records collected in a bound book resembling a photograph album; this format evolved after 1948 into single vinyl LP records played at 33 1⁄3 rpm.

The album was the dominant form of recorded music expression and consumption from the mid-1960s to the early 21st century, a period known as the album era.[1] Vinyl LPs are still issued, though album sales in the 21st-century have mostly focused on CD and MP3 formats. The 8-track tape was the first tape format widely used alongside vinyl from 1965 until being phased out by 1983 and was gradually supplanted by the compact cassette during the 1970s and early 1980s; the popularity of the cassette reached its peak during the late 1980s, sharply declined during the 1990s and had largely disappeared during the first decade of the 2000s.

An album may be recorded in a recording studio (fixed or mobile), in a concert venue, at home, in the field, or a mix of places. The time frame for completely recording an album varies between a few hours to several years. This process usually requires several takes with different parts recorded separately, and then brought or "mixed" together. Recordings that are done in one take without overdubbing are termed "live", even when done in a studio. Studios are built to absorb sound, eliminating reverberation, to assist in mixing different takes; other locations, such as concert venues and some "live rooms", have reverberation, which creates a "live" sound.[2] Recordings, including live, may contain editing, sound effects, voice adjustments, etc. With modern recording technology, artists can be recorded in separate rooms or at separate times while listening to the other parts using headphones; with each part recorded as a separate track.

Album covers and liner notes are used, and sometimes additional information is provided, such as analysis of the recording, and lyrics or librettos.[3][4] Historically, the term "album" was applied to a collection of various items housed in a book format. In musical usage the word was used for collections of short pieces of printed music from the early nineteenth century.[5] Later, collections of related 78rpm records were bundled in book-like albums[6] (one side of a 78 rpm record could hold only about 3.5 minutes of sound). When long-playing records were introduced, a collection of pieces or songs on a single record was called an "album"; the word was extended to other recording media such as compact disc, MiniDisc, Compact audio cassette, 8-track tape and digital albums as they were introduced.[7]

An album (Latin albus, white), in ancient Rome, was a board chalked or painted white, on which decrees, edicts, and other public notices were inscribed in black. It was from this that in medieval and modern times album came to denote a book of blank pages in which verses, autographs, sketches, photographs and the like are collected.[8] This in turn led to the modern meaning of an album as a collection of audio recordings issued as a single item.

In the early nineteenth century "album" was occasionally used in the titles of some classical music sets, such as Schumann's Album for the Young Opus 68, a set of 43 short pieces.[5]

With the advent of 78rpm records in the early 1900s, the typical 10-inch disc could only hold about three minutes of sound per side, so almost all popular recordings were limited to around three minutes in length.[9] Classical-music and spoken-word items generally were released on the longer 12-inch 78s, playing around 4–5 minutes per side. For example, in 1924, George Gershwin recorded a drastically shortened version of his new seventeen-minute composition Rhapsody in Blue with Paul Whiteman and His Orchestra. The recording was issued on both sides of a single record, Victor 55225 and ran for 8m 59s.[10] By 1910, though some European record companies had issued albums of complete operas and other works, the practice of issuing albums was not widely taken up by American record companies until the 1920s.

By about 1910, bound collections of empty sleeves with a paperboard or leather cover, similar to a photograph album, were sold as record albums that customers could use to store their records (the term "record album" was printed on some covers). These albums came in both 10-inch and 12-inch sizes. The covers of these bound books were wider and taller than the records inside, allowing the record album to be placed on a shelf upright, like a book, suspending the fragile records above the shelf and protecting them. In the 1930s, record companies began issuing collections of 78 rpm records by one performer or of one type of music in specially assembled albums, typically with artwork on the front cover and liner notes on the back or inside cover. Most albums included three or four records, with two sides each, making six or eight compositions per album.[6]

The 10-inch and 12-inch LP record (long play), or 33 1⁄3 rpm microgroove vinyl record, is a gramophone record format introduced by Columbia Records in 1948.[11] A single LP record often had the same or similar number of tunes as a typical album of 78s, and it was adopted by the record industry as a standard format for the "album".[6] Apart from relatively minor refinements and the important later addition of stereophonic sound capability, it has remained the standard format for vinyl albums.

The term "album" was extended to other recording media such as 8-track tape, Compact audio cassette, compact disc, MiniDisc, and digital albums, as they were introduced.[7] As part of a trend of shifting sales in the music industry, some observers feel that the early 21st century experienced the death of the album.[12]

The increasing availability and circulation of big data are driving a proliferation of new metrics for scholarly authority,[26][27] and there is lively discussion regarding the relative usefulness of such metrics for measuring the value of knowledge production in the context of an "information tsunami".[28]

For example, anchoring fallacies can occur when unwarranted weight is given to data generated by metrics that the arguers themselves acknowledge is flawed. For example, limitations of the journal impact factor (JIF) are well documented,[29] and even JIF pioneer Eugene Garfield notes, "while citation data create new tools for analyses of research performance, it should be stressed that they supplement rather than replace other quantitative-and qualitative-indicators."[30] To the extent that arguers jettison acknowledged limitations of JIF-generated data in evaluative judgments, or leave behind Garfield's "supplement rather than replace" caveat, they court commission of anchoring fallacies.

A naturalistic fallacy can occur for example in the case of sheer quantity metrics based on the premise "more is better"[28] or, in the case of developmental assessment in the field of psychology, "higher is better".[31]

A false analogy occurs when claims are supported by unsound comparisons between data points. For example, the Scopus and Web of Science bibliographic databases have difficulty distinguishing between citations of scholarly work that are arms-length endorsements, ceremonial citations, or negative citations (indicating the citing author withholds endorsement of the cited work).[26] Hence, measurement-based value claims premised on the uniform quality of all citations may be questioned on false analogy grounds.

As another example, consider the Faculty Scholarly Productivity Index of Academic Analytics. This tool purports to measure overall faculty productivity, yet it does not capture data based on citations in books. This creates a possibility that low productivity measurements using the tool commit argument from silence fallacies, to the extent that such measurements are supported by the absence of book citation data.

Ecological fallacies can be committed when one measures scholarly productivity of a sub-group of individuals (e.g. "Puerto Rican" faculty) via reference to aggregate data about a larger and different group (e.g. "Hispanic" faculty).[32]


Jos pelkän kuuntelemisen sijaan perehtyisit albumikokonaisuuksien tematiikkaan edes sen verran syvällisemmin, että pelkkien biisien tai niiden aihioiden arvioinnin sijaan voitaisiin alkaa keskustella itse aiheesta.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on tribute nimimerkille, joka tuo mukanaan palstalle rehellisyyttä, inhimillysyyttä ja palan omaa elämäänsä.

Tykkään olla salin puolella töissä, mutta tänään mietin, että tykkäänkö liikaa? Vaikuttaako se työsuoritukseeni niissä tehtävissä, jotka eivät ole mieleeni? Täytyy varmaan puhua emännän kanssa töissä, että onko huomannut epätasaisuutta työsuorituksissani. Ja jos on, niin pitää varmaan jatkossa pyytää vähemmän salivuoroja, joista siis tykkään ja enemmän niitä tehtäviä joista en tykkää. Haluan kuitenkin olla tasaisen hyvä ja oppia tekemään kaikki työasiat niin hyvin, että emäntä on tyytyväinen.

Kotiin tultuani mietin, että ostaisinko lisää lautasia? Minulla on neljä matalaa ja kuusi syvää lautasta, mutta mitä jos rikon vahingossa jonkun lautasen? On niitä hyvä kuitenkin olla varalla, ettei tarvitse joka käytön jälkeen tiskata. Mutta tarviiko syviä ja matalia lautasia olla yhtä paljon. Nyt minulla on siis syviä lautasia enemmän. Jos ostan neljä matalaa lautasta ja kaksi syvää lautasta, niin sitten niitä on yhtä paljon. Mutta kannattaako ostaa syviä lautasia, kun en keittoruuista tykkää, enkä niitä juuri tee.

Yöni nukuin hyvin, mutta mietin sitä, että olisiko parempi nukkua selällään, mahallaan vai kyljellään? Ja jos kyljellään, niin kummalla kyljellä? Yleensä nukun selällään, mutta nukkuisinko paremmin jossain muussa asennossa? Välillä tulee kuitenkin valvottuja öitä, niin olisiko sittenkin joku muu asento parempi? Mutta jos lähtee kokeilemaan, niin meneekö unirytmi täysin sekaisin? Haluan kuitenkin töissä olla pirteä ja hyvät yöunet auttavat siinä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Olin tuossa beachilla ja menin sitten uinnin jälkeen käymään yleisessä saunassa. Istuin lauteilla kaikessa rauhassa niin kaksi pitkätukkaa tuli suoraan saunaan sisään sellaisissa homohousuissa. Tiedättehän, sellaiset polviin asti ylettyvät uimashortsit. Minun piti siten ojentaa näitä homohousujen käyttäjiä että saunaan ei tuollaisissa tulla.

Beachilla on mukava käydä mutta nämä homohousujen käyttäjät voisivat viettää aikaansa jossain muualla. Tiedä vaikka yrittäisivät tulla lähentelemään ja iskemään meitä normaaleita uimareita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös