varjolle: Jaan iloisuutesi siitä, että avaruustutkimukseen sijoitetaan rahaa ja samalla jaan huolesi sen kohdistamisesta. Kuten sanottu, minusta ESA:n kannattaisi pumpata rahansa "järkevästi" eli robotiikkaan :-)
---
EDIT: Tilatiili ja Jupiterin sytyttäminen: Muistaakseni Jupiterin pitäisi olla massaltaan jotain nelinkertainen, jotta se voisi optimaalisella koostumuksella syttyä, joten mistään pikkuriikkisestä massan lisäyksestä ei ole kyse. Massaltaan suurin havaittu planeetta on reilu 14 kertaa Jupiterin massainen eikä siis loista.
Sivuhuomautus: Jupiter on yksinään massiivisempi kuin muut planeetat yhteensä ts. vaikka kaikki muut planeetat saataisiin jotenkin yhdistettyä Jupiteriin, niin sen massa ei edes kaksinkertaistuisi.
varjolle sen verran, että vaikka paine keskustassa saataisiin nousemaan fuusion käynnistämiseksi, niin eihän se vielä riitä - fuusion käynnistyminen aiheuttaa purkautumista ulospäin ja paine laskee ja siksihän tähden pitää olla niin massiivinen, jotta paine pysyy riittävän suurena fuusioitumisesta huolimatta.
---
vlad: "[...] massiivinen ekokatastrofi [...] myöhemmin [...] olla eräs sysäävä tekijä ihmisen hakeutumiselle laajemmassa mitassa Aurinkokuntaan? Ei välttämättä, koskapa tekniikan kehityttyä olisi luultavaa, että ihminen kykenee muokkaamaan oloja myös Maapallolla elämälle edullisempaan suuntaan."
Näin minä asian ajattelen. Tottakai, jos asuinkustannukset Maapallolla kohoavat lähemmäksi avaruusasutuksen kustannuksia, niin siirtoliike voisi olla voimakkaampaa.
vlad: "[...] ihminen aloittaa hitaan etenemisensä kohden muita planeettajärjestelmiä. Pitäisin tätä jäkevänä toimintana, siinä vaiheessa kun tekniikka on hallussa, on järkevämpää hajasijoittaa niitä munia useampaan koriin - nyt ne ovat vielä toistaiseksi (hyvin pitkän aikaa) yhdessä korissa."
Tämä on totta. Yksittäisiä planeettoja uhkaa massiivinen isku avaruudesta --> kannattaisi hajaantua useammalle planeetalle. Yksittäistä aurinkokuntaa uhkaa mm. lähellä tapahtuvat supernova-räjähdykset --> kannattaisi hajaantua useampaan aurinkokuntaan. Tiedä sitten, mikä uhkaa yksittäisiä galakseja, mutta viime kädessä koko avaruutta uhkaa se "inflaatio", jolloin kaikki materia ja eri energian muodot ovat muuttuneet lämpöenergiaksi ja maailmankaikkeus jatkaa laajenemistaan muuttuen yhä kylmemmäksi paikaksi.
Mistäs löytyisi mahdollisimman helposti asumiskelpoinen planeetta? Lienee pakko hylätä lämpötila- ja kaasukehävaatimukset. Ensimmäinen edellytys olisi materiaalin saanti mahdollisimman helposti. Suljetun ekosysteemin käynnistys vaatisi hiilidioksidia ja vettä, muodossa tai toisessa. Rakennelmiin tarvittaisiin metalleita. Varmaan myöskään muiden aineiden esiintyminen ei olisi pahitteeksi. Energian saanti kannattaisi turvata - tämä tarkoittaisi, että etsittäisiin uutta kotia mahdollisimman läheltä Aurinkoa, muttei liian läheltä. Asuinpaikan painovoiman kannattaisi olla mahd. lähellä nollaa, jotta matkustus avaruuteen olisi halpaa.
Oma ykkösehdotukseni olisi Kuu - lähellä Maata (mm. viestiviive vain n. 2 sekuntia - surffailu webissä onnistuisi, matka-aika maksimissaankin vain 5 päivää), ei kaasukehää (hyötyä avaruuslennoille), kohtuullisen pieni painovoima. Muuten materiaalia olisi kivasti, mutta veden ja hiilidioksidin suhteen voisi olla ongelmia. Seuraavaksi voisin ehdottaa asteroidivyöhykettä - hyvät puolet olisivat pieni painovoima, differentioitumaton materiaali. Haittana etäisyys Maasta ja Auringosta. Muita ehdotuksia?
vlad: "Totta. Siinä tuskin lisääntyminen ja kulutus olisivat ensimmäisenä mielessä mikäli elinolosuhteet olisivat todellakin niin karut."
Sama koskee muuten "avaruuslaisia" - ei siinä vietetä kulutus- ja lisääntymisjuhlaa, kun uuden ihmisen ilmestyminen vaatii aseman laajentamista.
vlad: "Jotenkin omaan pessimistiseen luoteeseen sopii juuri maalailla tällaisia uhkakuvia tulevasta."
Mulla oli tarkoitus sanoa, että vaikka uhkakuvat toteutuisivat, niin ne jouduttaisiin Maapallolla joka tapauksessa hoitamaan. Tai sitten kuolemaan pois, mikä ei monellekaan ihmiselle ole se ensisijainen vaihtoehto.
Itse olen miettinyt jonkin verran sitä, että jos tai kun nanoteknologia joskus saadaan valjastettua täysimittaiseen käyttöön, niin kyetäänkö se hallitsemaan? Niinhän kauan ei ole mitään ongelmaa, kun nano-organismi ei ole itseään monistava ts. valmistimet valmistavat jotain muuta kuin itseään. Mutta koska tehokkuus vaatii suuria määriä näitä rakentimia ja se helpoiten saataisiin aikaan kopioitumalla, niin...
---
Tilatiili: "Euro 71:n nanorobottifiktion kun pistäisi hiukan kaunokirjallisempaan muotoon, niin kyllä sillä saattaisi Portti-lehteen päästä. Tai Nokian mainokseen. Connecting solar systems."
Joku kaunokirjallisempi ihminen saa sen halutessaan tehdä. Omat kirjalliset inspiraationi ovat olleet viime aikoina vähissä...
---
varjo: "Pikaisesti on sanottava että valolla et saa signaalia mihinkään, jos sinulla on käsissäsi se Tähtitieteen perusteet voit laskea tarvittavat magnitudit."
Mutta eikös magnitudin pitäisi olla ihan sama sekä valolla että radioaallolla, jotta se voitaisiin erottaa Linnunradan toisella laidalla - tai edes 50 000 valovuoden säteellä?
varjo: "Vaikka laserilla saadaankin tehokkaita valojoukkoja niin ne ovat voimakkaasti suunnattuja ja vaikea napata."
Nimenomaan nyt tarvittaisiin tehokasta suuntausta - tosin laserin suuntaus voi olla liiankin tehokasta ts. se ei suurissa kimpuissa muodostaisikaan yhtenäistä keilaa, vaan se näkyisi kaukana joukkona yksittäisiä pisteitä (ts. ei hajaantuisi tarpeeksi)...
varjo: "Toisaalta taas ihan valon aallonpituus aiheuttaa ongelmia signaaleille, tähtisumut välissä voivat absorboida juuri ne taajuudet jotka kuljettavat signaalia jne."
Totta, ajattelin tuota, mutta sitten ajattelin, että koska Linnunradan tähdet näkyvät tänne myös näkyvän valon alueella, niin miksei meidän radiomajakkakin? Mutta oikeassa olet, lähtökohtainen ajatus olisi radiolähetin, koska...
varjo: "Pitkän matkan viestintä onnistuu imho ainoastaan pitkän aallonpituuden omaavalla säteilyllä, koska tämä kestää suurempiakin häiriöitä."
...Matalataajuisilla radioaalloilla on mukava tapa "kiertää" esteitä, ne läpäisevät paremmin ainetta kuin korkeammat taajuudet jne.
No sitten siihen ongelmaan: Tunnen laser-tekniikan paremmin kuin radiotekniikan.
Sen verran, mitä radiotekniikasta tiedän, niin tällainen pitkäaaltoinen lähetin tarvitsisi ensinnäkin pitkän antennin. Mielessä olisi jonkinlainen pitkälanka-antennia muistuttava systeemi eli emolautta työntäisi planeetasta poispäin pitkää (ja ohutta) sähköä johtavaa "narua". Naruun sitten pitäisi saada vaihtovirtaa ja sitten sen pitäisi lähettää...
Mutta siinä, missä laserin toimintaperiaate on minulle atomitasolla tuttua, niin radiotekniikasta en osaa sanoa mitään. Kuinka pieni radiolähetin voi olla? Onko mitään mahdollisuutta saada lähetys tapahtumaan atomitasolla, mahdollisimman suurella hyötysuhteella? Kuinka tällainen pitkäaaltoinen radiolähete syntyy esim. Auringossa, jossa ei varmasti ole pitkälanka-antenneja? Miten tuo radiolähete saataisiin mahdollisimman voimakkaaksi ja keskitetyksi? Paljonko metalleja (tai jotain muuta sähköä johtavaa ainetta) tarvitaan antennirakenteiden konstruointiin - voitaisiinko tulevaisuuden materiaalitekniikoilla harkita suprajohtavaa antennia?
Eli kysymys: valonpurkaus muodostuu, kun yksittäinen atomi virittyy ja viritys purkautuu. Ilmiön hallinta onnistuu atomitasolla (esim. puolijohde-LED:eissä ja -lasereissa) ja sitä kautta energian muuttuminen valoksi on hyvinkin tehokasta hyötysuhteeltaan. Kuinka siis "radioaaltofotoni" syntyy ja voitaisiinko sitä hallita atomitasolla? [Jos muistan oikein, niin radioaalto syntyy, kun johtimessa kulkee vaihtovirta - johtimessa kulkeva virta synnyttää magneettikentän ja muuttuva magneettikenttä radioaallon]
---
EDIT: Tilatiili ja Jupiterin sytyttäminen: Muistaakseni Jupiterin pitäisi olla massaltaan jotain nelinkertainen, jotta se voisi optimaalisella koostumuksella syttyä, joten mistään pikkuriikkisestä massan lisäyksestä ei ole kyse. Massaltaan suurin havaittu planeetta on reilu 14 kertaa Jupiterin massainen eikä siis loista.
Sivuhuomautus: Jupiter on yksinään massiivisempi kuin muut planeetat yhteensä ts. vaikka kaikki muut planeetat saataisiin jotenkin yhdistettyä Jupiteriin, niin sen massa ei edes kaksinkertaistuisi.
varjolle sen verran, että vaikka paine keskustassa saataisiin nousemaan fuusion käynnistämiseksi, niin eihän se vielä riitä - fuusion käynnistyminen aiheuttaa purkautumista ulospäin ja paine laskee ja siksihän tähden pitää olla niin massiivinen, jotta paine pysyy riittävän suurena fuusioitumisesta huolimatta.
---
vlad: "[...] massiivinen ekokatastrofi [...] myöhemmin [...] olla eräs sysäävä tekijä ihmisen hakeutumiselle laajemmassa mitassa Aurinkokuntaan? Ei välttämättä, koskapa tekniikan kehityttyä olisi luultavaa, että ihminen kykenee muokkaamaan oloja myös Maapallolla elämälle edullisempaan suuntaan."
Näin minä asian ajattelen. Tottakai, jos asuinkustannukset Maapallolla kohoavat lähemmäksi avaruusasutuksen kustannuksia, niin siirtoliike voisi olla voimakkaampaa.
vlad: "[...] ihminen aloittaa hitaan etenemisensä kohden muita planeettajärjestelmiä. Pitäisin tätä jäkevänä toimintana, siinä vaiheessa kun tekniikka on hallussa, on järkevämpää hajasijoittaa niitä munia useampaan koriin - nyt ne ovat vielä toistaiseksi (hyvin pitkän aikaa) yhdessä korissa."
Tämä on totta. Yksittäisiä planeettoja uhkaa massiivinen isku avaruudesta --> kannattaisi hajaantua useammalle planeetalle. Yksittäistä aurinkokuntaa uhkaa mm. lähellä tapahtuvat supernova-räjähdykset --> kannattaisi hajaantua useampaan aurinkokuntaan. Tiedä sitten, mikä uhkaa yksittäisiä galakseja, mutta viime kädessä koko avaruutta uhkaa se "inflaatio", jolloin kaikki materia ja eri energian muodot ovat muuttuneet lämpöenergiaksi ja maailmankaikkeus jatkaa laajenemistaan muuttuen yhä kylmemmäksi paikaksi.
Mistäs löytyisi mahdollisimman helposti asumiskelpoinen planeetta? Lienee pakko hylätä lämpötila- ja kaasukehävaatimukset. Ensimmäinen edellytys olisi materiaalin saanti mahdollisimman helposti. Suljetun ekosysteemin käynnistys vaatisi hiilidioksidia ja vettä, muodossa tai toisessa. Rakennelmiin tarvittaisiin metalleita. Varmaan myöskään muiden aineiden esiintyminen ei olisi pahitteeksi. Energian saanti kannattaisi turvata - tämä tarkoittaisi, että etsittäisiin uutta kotia mahdollisimman läheltä Aurinkoa, muttei liian läheltä. Asuinpaikan painovoiman kannattaisi olla mahd. lähellä nollaa, jotta matkustus avaruuteen olisi halpaa.
Oma ykkösehdotukseni olisi Kuu - lähellä Maata (mm. viestiviive vain n. 2 sekuntia - surffailu webissä onnistuisi, matka-aika maksimissaankin vain 5 päivää), ei kaasukehää (hyötyä avaruuslennoille), kohtuullisen pieni painovoima. Muuten materiaalia olisi kivasti, mutta veden ja hiilidioksidin suhteen voisi olla ongelmia. Seuraavaksi voisin ehdottaa asteroidivyöhykettä - hyvät puolet olisivat pieni painovoima, differentioitumaton materiaali. Haittana etäisyys Maasta ja Auringosta. Muita ehdotuksia?
vlad: "Totta. Siinä tuskin lisääntyminen ja kulutus olisivat ensimmäisenä mielessä mikäli elinolosuhteet olisivat todellakin niin karut."
Sama koskee muuten "avaruuslaisia" - ei siinä vietetä kulutus- ja lisääntymisjuhlaa, kun uuden ihmisen ilmestyminen vaatii aseman laajentamista.
vlad: "Jotenkin omaan pessimistiseen luoteeseen sopii juuri maalailla tällaisia uhkakuvia tulevasta."
Mulla oli tarkoitus sanoa, että vaikka uhkakuvat toteutuisivat, niin ne jouduttaisiin Maapallolla joka tapauksessa hoitamaan. Tai sitten kuolemaan pois, mikä ei monellekaan ihmiselle ole se ensisijainen vaihtoehto.
Itse olen miettinyt jonkin verran sitä, että jos tai kun nanoteknologia joskus saadaan valjastettua täysimittaiseen käyttöön, niin kyetäänkö se hallitsemaan? Niinhän kauan ei ole mitään ongelmaa, kun nano-organismi ei ole itseään monistava ts. valmistimet valmistavat jotain muuta kuin itseään. Mutta koska tehokkuus vaatii suuria määriä näitä rakentimia ja se helpoiten saataisiin aikaan kopioitumalla, niin...
---
Tilatiili: "Euro 71:n nanorobottifiktion kun pistäisi hiukan kaunokirjallisempaan muotoon, niin kyllä sillä saattaisi Portti-lehteen päästä. Tai Nokian mainokseen. Connecting solar systems."
Joku kaunokirjallisempi ihminen saa sen halutessaan tehdä. Omat kirjalliset inspiraationi ovat olleet viime aikoina vähissä...
---
varjo: "Pikaisesti on sanottava että valolla et saa signaalia mihinkään, jos sinulla on käsissäsi se Tähtitieteen perusteet voit laskea tarvittavat magnitudit."
Mutta eikös magnitudin pitäisi olla ihan sama sekä valolla että radioaallolla, jotta se voitaisiin erottaa Linnunradan toisella laidalla - tai edes 50 000 valovuoden säteellä?
varjo: "Vaikka laserilla saadaankin tehokkaita valojoukkoja niin ne ovat voimakkaasti suunnattuja ja vaikea napata."
Nimenomaan nyt tarvittaisiin tehokasta suuntausta - tosin laserin suuntaus voi olla liiankin tehokasta ts. se ei suurissa kimpuissa muodostaisikaan yhtenäistä keilaa, vaan se näkyisi kaukana joukkona yksittäisiä pisteitä (ts. ei hajaantuisi tarpeeksi)...
varjo: "Toisaalta taas ihan valon aallonpituus aiheuttaa ongelmia signaaleille, tähtisumut välissä voivat absorboida juuri ne taajuudet jotka kuljettavat signaalia jne."
Totta, ajattelin tuota, mutta sitten ajattelin, että koska Linnunradan tähdet näkyvät tänne myös näkyvän valon alueella, niin miksei meidän radiomajakkakin? Mutta oikeassa olet, lähtökohtainen ajatus olisi radiolähetin, koska...
varjo: "Pitkän matkan viestintä onnistuu imho ainoastaan pitkän aallonpituuden omaavalla säteilyllä, koska tämä kestää suurempiakin häiriöitä."
...Matalataajuisilla radioaalloilla on mukava tapa "kiertää" esteitä, ne läpäisevät paremmin ainetta kuin korkeammat taajuudet jne.
No sitten siihen ongelmaan: Tunnen laser-tekniikan paremmin kuin radiotekniikan.
Sen verran, mitä radiotekniikasta tiedän, niin tällainen pitkäaaltoinen lähetin tarvitsisi ensinnäkin pitkän antennin. Mielessä olisi jonkinlainen pitkälanka-antennia muistuttava systeemi eli emolautta työntäisi planeetasta poispäin pitkää (ja ohutta) sähköä johtavaa "narua". Naruun sitten pitäisi saada vaihtovirtaa ja sitten sen pitäisi lähettää...
Mutta siinä, missä laserin toimintaperiaate on minulle atomitasolla tuttua, niin radiotekniikasta en osaa sanoa mitään. Kuinka pieni radiolähetin voi olla? Onko mitään mahdollisuutta saada lähetys tapahtumaan atomitasolla, mahdollisimman suurella hyötysuhteella? Kuinka tällainen pitkäaaltoinen radiolähete syntyy esim. Auringossa, jossa ei varmasti ole pitkälanka-antenneja? Miten tuo radiolähete saataisiin mahdollisimman voimakkaaksi ja keskitetyksi? Paljonko metalleja (tai jotain muuta sähköä johtavaa ainetta) tarvitaan antennirakenteiden konstruointiin - voitaisiinko tulevaisuuden materiaalitekniikoilla harkita suprajohtavaa antennia?
Eli kysymys: valonpurkaus muodostuu, kun yksittäinen atomi virittyy ja viritys purkautuu. Ilmiön hallinta onnistuu atomitasolla (esim. puolijohde-LED:eissä ja -lasereissa) ja sitä kautta energian muuttuminen valoksi on hyvinkin tehokasta hyötysuhteeltaan. Kuinka siis "radioaaltofotoni" syntyy ja voitaisiinko sitä hallita atomitasolla? [Jos muistan oikein, niin radioaalto syntyy, kun johtimessa kulkee vaihtovirta - johtimessa kulkeva virta synnyttää magneettikentän ja muuttuva magneettikenttä radioaallon]
Viimeksi muokattu: