Matkalla alkoholismiin?

[hihhu]

Pitäisikö olla huolissaan?

Täytin 18 muutama kuukausi sitten, ja nyt olen kahden kuukauden ajan asunut muutaman lukio/bändikaverin kanssa yhdessä. Ja kaljaa kuluu enemmän kuin koskaan alaikäisenä ajattelin. Alaikäisenä tuli juotua ainoastaan humaltumistarkoituksessa ja keskimäärin ehkä kerran kuussa, tätä kesti kesästä 2022 talveen 24. Sitten kun muutin omilleni ja täytin 18 on homma muuttunut. Huuruisen kylmä raikas olut on alkanut maistumaan aina useammin. Aina IFK:n matsissa niin jätkien kanssa yhdet, aina kun mitään juhlimisen aihetta, niin otetaan muutamat. Joka viikko joko perjantai tai lauantai jätkät meille ja menee sixpack Koffia, tai baariin. Ehkä kerran kuukaudessa perjantai ja lauantai. Keskimäärin juopuneena ehkä 5 kertaa kuukaudessa nyt maalis-huhtikuussa. Ei onneksi överiksi enemmän kuin 2 kertaa viimeisen vuoden aikana. Osaan siis hallita kun juon, mutta juonko liian usein?

Koskaan ei ole ollut kunnon krapulaa, muutaman kerran ilta päättyny paskaan ripulioloon pöntön edessä. Enimmäkseen kyllä Karjalalaisen kämppiksen spesiaaliosastoa tuo överiksi vetäminen. Olen kyllä huomannut että nyt kun IFK:n matsit loppuivat niin kohtalaisen monena arkipäivänä tulee ostettua ja nautittua milloin lahtelainen, milloin auraa... Ehkä keskimäärin 10 olutta viikossa.

Ei ole vielä käytännössä ollenkaan haitannut koulua/työtä eikä myöskään terveyttä(ainakaan näkyvästi). Kukkaroakin vain maltillisesti opiskelijabudjetti riittää kuitenkin ihan hyvin. Kysymys on, olenko salakavalan tuhon tiellä? Paljon olen kuullut varoituksia että ei se alkoholi silloin alkoholisoituessa satuta, vaan sen jälkeen...

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?

Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.

 

[L. Öysä]

Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Mitä kovemman kontrollin ja rajat itsellään pitää, sitä todennäköisempää on, että homma ei lähde lapasesta. Siinä mielessä esim. viikkoannoksillakin on jotain merkitystä, vaikka ei niitä kannata mustavalkoisesti tuijottaa. Jos kaljamäärän rajoittaminen tuntuu kovin vaikealta ja kärvistelyltä, kannattaa tietysti miettiä, onko itseään mitään järkeä kiusata lainkaan.

 

[adolf]

@L. Öysä

Jos ymmärsit sanomani niin, että esimerkiksi alkoholismi olisi jokin tämmöinen kohtalonomainen asia, joka on vääjäämättä säädetty joidenkin ihmisten osaksi, niin tätähän en tarkoittanut. Tietenkin on niin, että pystymme paljonkin omilla toimillamme ja valinnoillamme vaikuttamaan oman elämämme suuntaan.

Mutta se, että nämä perinnöllisyystekijät altistavat toisia herkemmin alkoholismille, kuin toisia on sellainen tunnustettu tosiasia, joka jaetaan päihdealalla ihan kautta linjan.

Sen riippuvuuden ymmärtämisen näkökulmasta oli kuitenkin ainakin omalla kohdallani niin, kuten kirjoitin, että niitä jos niitä määriä tuijotetaan, niin silloin meillä olisi huomio ihan väärässä asiassa. Monet itse päihderiippuvuuden kokeneet ja siitä toipuneet puhuvat ihan samankaltaista juttua, että jos meillä on vaan katse tuollaisissa mittareissa, niin silloin me ei oikein olla ymmärretty sitä riippuvuuden mekaniikkaa.

Tämä ei tietenkään sulje pois mitenkään sitä, että valtaosalle alkoholinkäyttö on ihan normaalia ja silloin tuollainen määrien rajoittaminen ja niiden miettiminen voi olla ihan tervettä.

Mutta silloin kun siirrytään riippuvuuden puolelle, niin siitä pitää tajuta mielestäni semmoinen juttu, että riippuvaisesta tekee riippuvaisen juuri se, että kun hän ei kykene hallitsemaan sitä päihteen käyttöään, vaan se päihde hallitsee häntä. Silloin tavallaan niistä määristä puhuminen on ihan samantekevää.

 

[Murkula]

Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.

Pakko tähän kertoa vaikka ei ketjun aiheeseen liity. Mun entinen naisystävä kertoi tuossa jokin aika sitten miten esimies oli piinannut ihan vitutukseen saakka. Mutta, noh, siitä ei sitten lopulta seurannut yhtään mitään koska hän oli johonkin ensimmäiseen viestiin vastannut että "mitä tarkoitat, haluan jutella tämän selväksi"
Se oli sitten kuulema ollut merkki siitä että on halukas jatkamaan keskustelua ja näin osoittanut mielenkiintoa ja tuota esimiehen ahdistelua ei siten voinut mitenkään tulkita ahdisteluksi.
Näin niitä viestejäkin niin voi vittu mitä skeidaa tuo tuo työpaikan ja työsuojelun päätös oli. En ymmärrä, kyseessä on alueeni ainoa sähköverkkoyhtiö, niin en voi käsittää tuon koko luokan talossa tuollaisen asian maton alle lakaisemista. Loppukaneetiksi ehdotettiin naiselle osaston vaihtoa koska esimiestäkään ei voi vaihtaa.

Sori off topic, iten olen ollu 16.3. jälkeen tipattomalla. Tosin syynä on suolitulehdus eikä orastava alkoholismi, tykkään juopotella ja kun juopotellaan, mutta ilon kautta hei.

 

[DaFlexi]

Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.

Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.

 

[adolf]

Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.

Jos itse arvelet tai jokin läheisesi arvelee jossain vaiheessa asian muodostuvan sinulle ongelmaksi, niin kannattaa mitä pikimmiten havahtua tekemään asialle jotakin.

Olet nuori vielä ja nauti niistä nuoruusvuosista. Toivottavasti asia on kohdallasi niin, että saat nautintoa elämästä myös selvinpäin.

 

[Alejandro]

Minusta tuo @DaFlexi kuulostaa ihan normaalilta nuoren miehen hauskanpidolta. Opiskeluaikoina tuli erilaisista sosiaalisista tapahtumista johtuen juotua vielä enemmän. Nykyään kun on töissä ja asuu naisen kanssa saman katon alla, niin juomatavat ovat muuttuneet täysin opiskelija-ajoista. Ikäkin toki myös vaikuttaa. Aikansa kutakin.

Enkä nyt halua mitenkään sanoa, että juo nyt vaikka kaksin käsin, kun olet vielä nuori, mutta en myöskään olisi erityisen huolissani noiden viestiesi perusteella. Mielestäni on kyllä joka tapauksessa hienoa, että olet pysähtynyt miettimään onko tullut törpöteltyä liikaa lähiaikoina. Ja voihan sitä pitää hauskaa myös selvipäin. Toki itse tiedät tilanteesi parhaiten, eli Pocahontaksen Kaarnamuoria vapaasti lainaten: Tee kuten sydämesi sanoo.

Eikä minulla ei ole mitään tarvetta väheksyä alkoholin tuomia haittoja, sillä olen varttunut alkoholistiperheessä (isä joi, äiti ei). Kasvuympäristöni on vaikuttanut kovin käyttäytymiseeni ja ihmissuhteisiini varsinkin, kun olin parikymppinen epävarma nuori, mutta alkoholinkäytöllä ei ole ollut osuutta asiaan. Olen ylpeä siitä, että minusta ei tullut samanlaista juoppoa, kuin isästäni. Eikä tule jatkossakaan.

 

[Zeic]

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?

Ei. Minusta määrät ovat kohtuullisia. Jos haluat vähentää nauttimiskertoja korvaa esim saunaolut alkoholittomalla. Voit silti käydä saunassa ja juoda olutta, eikä keho edes huomaa eroa.

 

[Dino]

Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Mitä kovemman kontrollin ja rajat itsellään pitää, sitä todennäköisempää on, että homma ei lähde lapasesta. Siinä mielessä esim. viikkoannoksillakin on jotain merkitystä, vaikka ei niitä kannata mustavalkoisesti tuijottaa. Jos kaljamäärän rajoittaminen tuntuu kovin vaikealta ja kärvistelyltä, kannattaa tietysti miettiä, onko itseään mitään järkeä kiusata lainkaan.

Joillakin taitaa olla ihan fysiologinen syy jäädä helpommin koukkuun ja joutua ongelmiin alkoholin kanssa, mutta pohjimmiltaan kyse on kuitenkin aika monen asian summasta. Perintötekijätkin voi vaikuttaa, mutta ennen kaikkea vaikutusta on sillä ympäristöllä missä kasvaa. Monesti se alkoholiongelma on kuitenkin tavallaan oire ja ne syyt löytyy sieltä syvempää. Näin minä näkisin. Se riippuvuus kehittyy sitten kun aletaan lääkitä noita ongelmia, toisilla se tapahtuu helpommin ja toisilla kestää pidempään.

 

[Skruf]

Koulun terveydenhoitajalle laiteetu viestiä, että onkohan oikea paikka kysyä apua. Tuntuu pahalta, mutta tää avun kysyminen on pakkoratkaisu.

 

[Ollakseni]

Koulun terveydenhoitajalle laiteetu viestiä, että onkohan oikea paikka kysyä apua. Tuntuu pahalta, mutta tää avun kysyminen on pakkoratkaisu.

Kannattaa kysyä apua. Jos sitä ei sieltä saa, niin hän osaa ohjata oikeaan paikkaan. Et ole ensimmäinen tai viimeinen henkilö joka tarvitsee tuossa apua.

 

[Ujcik#11]

Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa.

Tummensin ja alleviivasin tuon oleellisen pointin minun mielestäni.
Alttiusgeenit ovat ADH-geenit ja ADLH-geenit sekä GABA-reseptorigeenit.

En välitä, että kukaan tulee yhdestä kerrasta alkoholistiksi, tarvitaan juuri pedolle "bensaa koneeseen". Kuitenkin, perityt sopivat alttiusgeenit omaava lähtee alkoholismiin 70 % etumatkalta verrattuna sellaiseen jolla näitä alttiustekijöitä ei ole. Tähän kun yhdistetään Suomalainen tapa juoda humalahakuisesti, on ongelma hyvin nopeasti käsillä. Muutamassa vuodessa jopa. Ongelman ja alkoholismin raja on häilyvä eikä käyttäjä yleensä ymmärrä olevansa jo ketjun aihetta mukaillen, hyvällä matkalla kohti alkoholismia.

Alkoholismin puhkeaminen tapahtuu vaiheittain ja siihen on määriteltynä kolme selkeää vaihetta. Eli varhainen vaihe, keskivaihe ja myöhäinen vaihe. Aluksi siis juodaan, pidetään hauskaa ja välillä vähän morkkistakin mukana, mutta juomisen kontrolli on vielä käyttäjällä, kuitenkin eroa muiden juomiseen löytyy ja tässä vaiheessa vielä kaveri/läheiset saattavat naureskellen kuittailla pienille kommelluksille. Käyttäjä ei vielä epäile itsestään sen kummempia.

Keskivaiheessa alkaa tulemaan enemmän sähläämistä kännissä, määrät ovat isommat ja huomautuksia läheisiltä tulee aiempaa useammin. Muutamia isompia kontrollin menetyksiä sekä toistuvia riitoja juomisesta läheisten kanssa. Kuitenkin, juomari pystyy vielä hoitamaan työnsä, pitää suunnilleen aikatauluista eikä juominen ole kehittynyt pakonomaiseksi, mutta useasti menee viikollakin "pitkäksi" ja pienessä darrassa töihin meno ei ole maailman suurin harmi kunhan ne hoitaa.. mutta keskivaihe on se pisin vaihde koska käyttäjä pitää kuitenkin kiinni uskomuksestaan, että hän hallitsee juomisen. Välillä voi olla jopa kuukauden tai vuoden taukoja ja kun tällainen keskivaiheen juomari onnistuu olemaan juomatta, jokainen saa kuulla montako sataa päivää, tuntia ja sekuntia se korkki onkaan ollut kiinni. Yleensä nämä tipattomat hetket seuraavat perästä, kun oikein kunnolla on mokattu. Sitten voidaankin jatkaa juomista kun kaikelle maailmalle toitotettu juomattomuuttaan ja jopa itselle todistettuna.

Tässä keskivaiheessa tyypillistä on juomisen salailu, määrien vähättely sekä piilossa juominen/yksin juominen. Käyttäjä ei halua tavallaan jäädä kiinni siitä, mikä se tilanne on vaikka ei itse vielä täysin usko siihenkään, ettei juominen olisi hallussa. Aika usein vielä rypistellään vastaan kaikenmoisilla väitteillä, eli voin lopettaa heti kun halua, juon koska minulla on töissä niin kovat paineet, juon koska ... ja voin lopettaa heti kun ..

Loppuvaiheeseen luisutaan kun juominen muuttuu omasta aivan perkeleenmoisesta kontrolloinnista huolimatta pakonomaiseksi. Fyysinen riippuvuus on läsnä. Tässä loppuvaiheessa on tullut usein jo psyykkisiä ongelmia, eli univaikeuksia, levottomuutta, ahdistus ja masennusta. Loppuvaiheessakin käyttäjä selviää vielä töistänsä aluksi, mutta hän juo iltaisin. Aika usealla on jatkuva paniikkikohtaus päällä ja siihen ei auta tietysti mikään muu kuin juominen. Loppuvaiheen loppuluisu lähtee, kun homma lähtee oikeasti eskaloitumaan, eli iltajuominen on mennyt liian pitkälle ja aamulla haistaankin töissä/varoituskierre ja potkut. Mahdollinen parisuhde alkaa olemaan siinä pisteessä että puoliso ja mahdolliset lapset ovat hakeutuneet eri osoitteeseen. Lopulta kontrolloinnin tarve vähenee ja ympärillä olevat ihmiset alkavat luovuttamaan ja siirtyvät sivuun. Tällaista ihmistä vältellään kutsumasta tilaisuuksiin missä juodaan, koska muut jo tiedostavat ongelmajuomisen. Käyttäjä tietää tässä vaiheessa, ettei hän mahda ongelmalleen oikein enää mitään ja antaa periksi.

 

[Skruf]

Nyt on puhuttu asiasta terveydenhoitajan kanssa ja suunnitelmat tehty, nyt terveyskeskuksessa verikokeita odottelen ja viikonlopuksi yritetään saada osastopaikka. Ehkä tämä tästä.

 

[Glove]

Tähän aikaan yöstä sitä joskus miettii, että oliko tässä nyt taaskaan mitään järkeä lipittää lonkeroa koko ilta?

 

[peterra]

Mutta metsään tuossa mennään silloin, kun asiaan suhtaudutaan näin ehdottamalla tavalla. On myös aivan tervettä, että joku voi pitää sen tipattoman kuukauden, tai että joku käy etkoilla. Olen sellaisia etkoilla kävijöitä nähnyt, kuten myös tipattoman tammikuun pitäjiä kuullut, joilla ei aivan auringonvarmana ole mitään päihderiippuvuutta.

Vähän myöhässä kommentoin, mutta en nähnyt tuota videoita kuin sinä. Videon tarkkaa kohtaa en muista, mutta puhuja puhui koko ajan päihderiippuvuudesta. Tunnistan itsestäni nikotiiniriippuvaisena nämä samat asiat, vaikka olen toipumassa tuosta riippuvuudestani. Päihderiippuvuudessa hän korosti sitä, että henkilöllä täytyy olla jonkinlainen riippuvuuspotentiaali, jotta hän voi tulla riippuvaiseksi. Osalta ihmisillä ei ole lainkaan potentiaalia tulla riippuvaisiksi ja heistähän tämä puhuja ei sanonut mitään. Eli en allekirjoita itse, että suhtautuminen olisi ollut mustavalkoinen.

 

[adolf]

Vähän myöhässä kommentoin, mutta en nähnyt tuota videoita kuin sinä. Videon tarkkaa kohtaa en muista, mutta puhuja puhui koko ajan päihderiippuvuudesta. Tunnistan itsestäni nikotiiniriippuvaisena nämä samat asiat, vaikka olen toipumassa tuosta riippuvuudestani. Päihderiippuvuudessa hän korosti sitä, että henkilöllä täytyy olla jonkinlainen riippuvuuspotentiaali, jotta hän voi tulla riippuvaiseksi. Osalta ihmisillä ei ole lainkaan potentiaalia tulla riippuvaisiksi ja heistähän tämä puhuja ei sanonut mitään. Eli en allekirjoita itse, että suhtautuminen olisi ollut mustavalkoinen.

Hänen tarkoituksenaan ei välttämättä ollut tämä, mutta tuosta luennosta ja hänen tavastaan esittää asiat saa hyvin vahvasti sen käsityksen, että hän nimenomaan tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tipattoman tammikuun pitäminen on lähes suora merkki päihderiippuvuudesta.

Näinhän ei tietenkään automaattisesti ole. Toki on niin, että päihderiippuvainen saattaa hyvinkin kusettaa itseään ja pyrkiä kusettamaan myös muita sillä, että pitää tämmöisiä tipattomia kuukausia. Riippuvuuksiin kuuluu se itsensä pettäminen hyvin olennaisella tavalla.

Mutta ihan yhtälailla on myös niin, että jonkun tipattoman ajanjakson pitäminen voi jollekin ihmiselle olla aivan tervettä toimintaa. Mielestäni hän ei tästä tuolla videolla puhunut oikein mitään, vaan esitti asiat paikoitellen mielestäni liian mustavalkoisesti.

 

[Ujcik#11]

Hänen tarkoituksenaan ei välttämättä ollut tämä, mutta tuosta luennosta ja hänen tavastaan esittää asiat saa hyvin vahvasti sen käsityksen, että hän nimenomaan tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tipattoman tammikuun pitäminen on lähes suora merkki päihderiippuvuudesta.

Näinhän ei tietenkään automaattisesti ole. Toki on niin, että päihderiippuvainen saattaa hyvinkin kusettaa itseään ja pyrkiä kusettamaan myös muita sillä, että pitää tämmöisiä tipattomia kuukausia. Riippuvuuksiin kuuluu se itsensä pettäminen hyvin olennaisella tavalla.

Mutta ihan yhtälailla on myös niin, että jonkun tipattoman ajanjakson pitäminen voi jollekin ihmiselle olla aivan tervettä toimintaa. Mielestäni hän ei tästä tuolla videolla puhunut oikein mitään, vaan esitti asiat paikoitellen mielestäni liian mustavalkoisesti.

Omaan kokemukseeni pohjautuen, olen itse päätynyt lopputulemaan, että asia on aika mustavalkoinen kuitenkin loppujen lopuksi ja päihdeongelman eteneminen on lähes kaikilla samat vaiheet toistava sairaus.
Aika harvaan ihmiseen olen törmännyt jolla olisi vain vähän alkoholiongelma, tai olisi vain laidasta päihderiippuvainen. Päihdesairaus aiheuttaa tietynlaista käyttäytymistä ja nämä käyttäytymistavat ovat hyvin samanlaisia, ihmisestä riippumatta. Jos tutkailee 20 alkoholistia jotka ovat sairauden saaneet kuriin, aika hämmästyttävän samanlainen se itse taudin kaari on ollut. Tietyt vaiheet tulevat tietyssä järjestyksessä ja tiettyjä asioita tapahtuu tiettyjen seurausten johdosta. Aivan kuten jokin toinen etenevä sairaus, aiheuttaa tietyt asiat tietyssä järjestyksessä.

Mikäli joku pitää tipattoman tammikuun, ei hän ole alkoholiriippuvainen sanan varsinaisessa merkityksessä vielä ainakaan. Onko myöhemmin, ei sitä pysty sanomaan mitenkään ja varmasti hyvä kysyä miksi pitää tipattoman tammikuun ? Voihan joku säästää rahaa reissuansa varten ja kun kysytään ravintolaan, on helpompi sanoa ettei nyt halua lähteä mihinkään kun on tipattomalla. Hän voi olla ongelmakäyttäjä, tai hänen juomisensa voi olla toisille ongelma. Yleensä kuitenkin tipattomalla kuukaudella todistetaan itselle ja muille, ettei juomisen lopettaminen tai juomisesta pidättäytyminen ole ongelma. Hyvä kysymys voi olla, miksi pitää todistella ? varmaan siksi, että sitä epäillään.

No, kuitenkaan en lähtisi sanomaan ykkösellä alkoholistiksi tai päihderiippuvaiseksi henkilöä joka pitää tipattoman tammikuun. Kuitenkin, äärimmäisen harva, kohtuudella käyttävä tarvitsee mitään tipattomia tammikuita tai juomattomia joulukuita, hän juo silloin kun se sopii tai tekee mieli ja on juomatta jos joku niin tahtoo tai tilanne sitä vaatii. Jolla ei ole alkoholin käytön kanssa ongelmia, hänelle myöskään juomattomuus ei ole minkään sortin ongelma.

Olen miettinyt asian niin, että ongelmajuominen ja päihderiippuvuus kietoutuvat toisiinsa myöhemmässä vaiheessa, mutta eivät ole kättelyssä sama asia.

 

[adolf]

Kuitenkin, äärimmäisen harva, kohtuudella käyttävä tarvitsee mitään tipattomia tammikuita tai juomattomia joulukuita, hän juo silloin kun se sopii tai tekee mieli ja on juomatta jos joku niin tahtoo tai tilanne sitä vaatii. Jolla ei ole alkoholin käytön kanssa ongelmia, hänelle myöskään juomattomuus ei ole minkään sortin ongelma.

Tämä on hyvä pointti, mutta silti olen edelleen sitä mieltä että hieman turhan jyrkkä suhtautuminen tuolla Schoultzin luennolla otettiin asiaan.

 

[Ujcik#11]

Tämä on hyvä pointti, mutta silti olen edelleen sitä mieltä että hieman turhan jyrkkä suhtautuminen tuolla Schoultzin luennolla otettiin asiaan.

Tuo jyrkkyys lienee Scholtzin tarkoituskin ( toki en hänen tarkoitusperiään voi tietää )
Näkisin niin, että turha hyssyttely ja asioiden kaunistelu ei auta ketään ja päihdeongelmaiset saavat todella pitkään taustatukea ongelmalleen muiden ihmisten vähättelyistä, perheen salailuista jne.. Yhtenä tarkoitusperänä saattaa olla tuoda tietoisuutta siihen, ettei alkoholisti ole se katuojassa itseään hengiltä juova puliukkeli, vaan työnsä yleensä hyvin hoitava, normaalilta vaikuttava perheellinen ihminen jolla kuitenkin on tämä etenevä sairaus. Koska kotona alkoholi aiheuttaa kotona valtavasti ongelmia, yleensä työllä todistetaan itselleen ja läheisilleen myös se, että sitä ollaan eittämättä todella kovia työntekijöitä ja asiansa hoitavia kansalaiskelpoisia ihmisiä. Siitä saadaan se hyväksyntä ja jopa syy juomiselleen. Juovan puoliso saattaa selittää itselleen ja muille, " se juo nyt enemmän, kun töissä on ollut niin kauheasti paineita, se ei muuten saa itseään rennoksi kun paahtaa tuolla menemään"

Tuossa jälkimmäisessä videossasi oli hyvin nuo persoonat eriteltynä. Yleensä puolisoon rakastuneet kertovat siitä, miten välittävä, ymmärtäväinen ja kiltti ihminen on selvinpäin ollut ja siihen on rakastuttu. Sitten tuli ongelmat, alkoholi ja käytös muuttui täysin päinvastaiseksi, jopa hyvin narsistimaiseksi. Sitä muutosta takaisin jaksetaan odotella, koska aina välillä se vanha persoona käy antamassa sen toivon ja juovan puoliso tai lähisukulainen jaksaa odotella kauan, todella kauan sitä päivää, että kaikki palaisi ennalleen.

 

[adolf]

Omaan kokemukseeni pohjautuen, olen itse päätynyt lopputulemaan, että asia on aika mustavalkoinen kuitenkin loppujen lopuksi ja päihdeongelman eteneminen on lähes kaikilla samat vaiheet toistava sairaus.
Aika harvaan ihmiseen olen törmännyt jolla olisi vain vähän alkoholiongelma, tai olisi vain laidasta päihderiippuvainen.

Näin se on.

Itse olen mieltänyt syöpävertauksen aika hyväksi tavaksi kuvata tätä asiaa. Ihmisellä ei voi olla vaan vähän syöpä, vaan joko on tai ei ole.

Tosissaan minulla se juominen päättyi silloin 22-vuotiaana, ja se dokaaminen ei ollut vielä silloin ehtinyt yltyä mihinkään semmoiseen aivan täysin käsistä lähteneeseen touhuun. Ei ollut mitään päivä- tai viikkokausien rännejä, en ole putkassa tai sairaalassa ollut juomisen takia koskaan. Joku random-vastaantulija ei luultavasti olisi mitenkään pystynyt päättelemään minusta, että tuolla ihmisellä on päihderiippuvuus. Aika moni saattaisi ehkä jopa hämmästellä sitä, jos kertoisin nyt niitä juoma-aikojani, että miten siinä on muka päihderiippuvuudesta voinut olla kyse.

Mielessäni kuvaan tuota asiaa niin, että syöpävertaus on erittäin osuva siinä mielessä, että kuvitellaan kaksi ihmistä, joilla on todettu syöpä:

1. ihminen on sellainen, jolla se havaitaan ihan siinä alkuvaiheessa. Hoitovaste on hyvä, ja sairaus saadaan hyvin hallintaan, jonka jälkeen ihminen pystyy jatkamaan elämäänsä hienosti.

2. tapauksen ihmisellä syöpä on edennyt niin pitkälle, että lääkäri antaa enää joitain kuukausia elinaikaa, ja oikein mitään ei ole tehtävissä.

Ajattelen tuon niin, että minä olen onnekseni tuo 1. tapauksen tyyppi. Olen ihminen, jolla päihderiippuvuus pysähtyi noin aikaisessa vaiheessa. Sitten tuo 2. esimerkin tapaus kuvaa pohjasta läpi itsensä juonutta rappioalkoholistia. Ideana tässä ajattelumallissa on se, että mitä tapahtuu 1. esimerkin tapaukselle, jos sairautta ei asianmukaisesti hoideta? No hän päätyy samaan tilaan ennen pitkää, kuin tuo 2. esimerkin tyyppi.

Eli aivan kuten syöpääkään ei voi olla vain vähää, ja jokainen meistä ymmärtää sen, että mitä syöpään sairastuneella potilaalle tapahtuu, jos sitä ei hoideta, niin ihan samalla tavalla ei voi olla myöskään vaan "vähän päihderiippuvainen" ja sitä myöden myös tajuamme sen, että mitä päihderiippuvuudessa tapahtuu, jos sitä ei saada aisoihin. Siihen joko on sairastunut, tai sitten ei ole sairastunut. Ja seuraukset siitä sairaudesta ovat vääjäämättä tietynlaiset.

 

[Ujcik#11]

@adolf
Nyt oli hienosti kiteytetty mitä ajoin tuossa takaa.
Lisäksi, nämä Schoultzit ja kumppanit koittavat kertoa ymmärrettävästi sitä, että voi olla " syöpä" vaikkei makaa letkuissa sairaalassa saattohoidossa. Siksi se kuulostaa niin rajulta ja jopa kärjistämiseltä.

Vähän kuin sanoisi, että ei minulle ole kovin montaa kasvainta enkä minä ole edes sairaalassa, joten mitään hätää tässä ei voi olla. "Jykä" on saattohoidossa, ei pysty tekemään töitä, hänellä on paha syöpä ja hän varmaan kuoleekin siihen.

 

[adolf]

@adolf
Nyt oli hienosti kiteytetty mitä ajoin tuossa takaa.

Joo, vähän uumoilen että tuo vertaus saattaa joillekin ihmisille aiheuttaa pientä nikottelua.

Mutta kyllä minun kokemukseni asiasta vankasti sen osoittaa, että tuolla tavalla kun sen asian ajattelee, niin tuo pitää kyllä ihan täysin kutinsa.

Ja se miksi päihderiippuvuus on tärkeää mieltää sairaudeksi, niin ainakin minun kokemukseni on semmoinen, että se linkittyy hyvin vahvasti itselleni anteeksi antamiseen ja armollisuuteen. Monesti alkoholismiin sairastuneet ihmiset ovat aivan pirullisen ankaria ja armottomia itselleen, sekä sitä myötä myös muille ihmisille. Siinä ei ole ollenkaan rakkautta itseään kohtaan. Tämä liittyy nähdäkseni aika oleellisesti siihen, että ihminen ei ole kyennyt käsittelemään niitä juomisen taustalla vellovia syitä ja tunteita. Tästä minulla on paljon omakohtaista kokemusta.

Juovalle alkoholistillehan tuollainen on erittäinkin tyypillistä, mutta tämmöinen henki voi ihmiseen jäädä asumaan pahimmillaan jopa koko loppuelämän ajaksi, vaikka se dokaaminen loppuisikin.

Mutta juuri tuon sairauskäsitteen sisäistämisen kautta ainakin minä olen oppinut löytämään lempeyttä itseäni kohtaan. Olin sairastunut jo silloin lapsena, kun isäni ryyppäsi, ja sen jälkeen sairastuin vielä omaankin päihderiippuvuuteeni sen päälle.

Ja se mistä tässä sairaudessa toipumisessa sitten kuitenkin loppuviimenään on kysymys ainakin minulle ollut, on sitä että olen mennyt tuonne lapsuuteni tunteisiin takaisin, ja sieltä olen alkanut löytämään niitä vastauksia ja ratkaisua tähän oikeastaan koko elämäni ajan mukana kulkeneeseen problematiikkaan.

 

[Skruf]

Nyt on puhuttu asiasta terveydenhoitajan kanssa ja suunnitelmat tehty, nyt terveyskeskuksessa verikokeita odottelen ja viikonlopuksi yritetään saada osastopaikka. Ehkä tämä tästä.

Tuntuu, että välitetään oikeasti, koulun terveydenhoitaja soitti tiistai iltapäivällä vielä perään ja kysyi, että kävinhän siellä tk:ssa, että joo kävin ja nuo on hoidossa, koulun kuraattorin/ psykologin kanssa tulee juttua, mutta se selviää ens viikolla.

 

[Skruf]

Soitin äidille asiasta, ja oli vaikeimmista puheleuista mitä oon soittanut, itku tuli kun tilanteesta kerroin.

 

[444]

Soitin äidille asiasta, ja oli vaikeimmista puheleuista mitä oon soittanut, itku tuli kun tilanteesta kerroin.

Mutta sä teit sen. Helvetin hieno asia! Epäilemättä on yksi elämän vaikeimmista asioista kertoa omille läheisilleen, mutta nyt se kanava on auki. Helppoa sitä ei ollut varmastikaan myöskään kuulla, mutta lyhyen / pitkän sulattelun jälkeen sekin kääntyy vielä positiiviseksi. Mä olen aidosti ylpeä susta.

Muistan elävästi sen päivän, kun oma serkkuni, joka oli asunut meillä 5-vuotiaasta saakka, soitti ja kertoi olevansa katkolla. Hän oli silloin 19-vuotias. Äitini repi pelihousunsa siihen paikkaan, oletettavasti koki epäonnistuneensa kasvatuksessa. Myöhemmin on osannut olla iloinen asiasta, eli se primitiivireaktio ei liittynyt serkkuuni oikeastaan millään tavalla. Kohta tulee täyteen yhtä monta vuotta katkon jälkeen kuin ennen sitä. Ulosottohelvetti alkaa olla takana, mutta lähemmäs 20 vuotta sitäkin taistelua on käynyt. Ehti hyvin lyhyessä ajassa ryyppäämään itsensä niin rappiolle, että sitä jälkipyykkiä riittää. Suvun tuki on kuitenkin aina ollut - siitä ensireaktiosta huolimatta - ja siitä osaan olla myös itsessäni ylpeä, että en torjunut häntä hänen sairautensa vuoksi. Ennen kaikkea olen ylpeä hänestä, joka pisti välit poikki koko senaikaiseen kaveriporukkaansa, otti itseään niskasta kiinni, ja oli ennen kaikkea viimeistään tuolloin avoin asiasta.
Isänsä ei päässyt asiasta koskaan yli, ehkä osin siksi, että oli itse antanut alusta asti hyvän näköalapaikan alkoholismiin.