Mainos

Matkalla alkoholismiin?

  • 474 103
  • 1 663

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hyvää pohdintaa, allekirjoitan tästä kaiken. Pitkään aikoinani päihdeongelmaisten parissa työskennelleenä olen itse sitä mieltä, että addiktien perimmäisin ongelma harvoin on se addiktion kohde. Toki oma ja läheisten elämä helpottuu kun jättää esim. päihteet pois, mutta ei se sitä itse addiktiota vielä paranna. Paljon tuolla kentällä valitettavasti näki mm. työntekijöissä sitä, että se oma addiktio on vaihdettu esim. uskontoon tai muuhun kaikkivoipaisuusharhoja aiheuttavaan substanssiin. Kuvitellaan olevansa parantuneita ja auttavan muita, vaikka oikeasti hoivataan sitä omaa addiktiota kaiken aikaa.
Tämä on mielestäni oikein oiva huomio, jonka olet tehnyt. Se itse ongelma voi ihmisen psyykeessä ja tunne-elämässä hyvin herkästi jäädä sinne taustalle ratkaisematta. Olen tätä samaa nähnyt paljon myös itse, ja olen siihen minäkin kaiketi osaltani langennut. Sitten kiirehditään viemään sanomaa alkoholismista, vaikka tosiasiallisesti ollaan itsekin vielä hyvin pahasti puolitiessä sen ongelman ratkaisemisessa. Sen yksi tunnuspiirre on sitten juuri tosi tiukka mustavalkoisuus ja ehdottomuus.

Jotta ihminen pystyy todella auttamaan toista näissä asioissa, niin kyllä se oma ongelma on ensin pitänyt aika kokonaisvaltaisesti ymmärtää ja käsitellä läpi.
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
En oikein enää keksi mihin joisin. Olenko lähellä parantumista?

No, okei. Jos joisin, niin johonkin iloiseen asiaan. Tiedostan kuitenkin hyvin, ettei sekään toimisi perusteluna, koska ennen pitkää asiasta ei tulisi enää iloista. Tuosta tiedostavuudesta jotenkin voisin kuvitella, että ilman sitä ei oikein voi koskaan käsitellä riippuvuuttaan. En nimittäin usko, että kaikki ihan tyhmyyttään dokaa ja ratkeilee, vaikka kuinka olisi kuullu oikealta ja vasemmalta, että kyllä se juominen nyt on siinä ja loppuelämä pitäisi noudattaa raittiutta. Ihminen on siitä hankala ja kompleksinen otus, että se ei usko asioita edes nähtyään ja koettuaan ne. Kuolemattomuuden harha on sitä luokkaa.

Mutta minä olen tajunnut, etten ole kuolematon. Jotenkin siksi edes tuohon hyvään oloon ei todellisuudessa käy mielessäkään halua juoda. Siitähän se jatkuisi mihin se olisi jäänytkin, ja kuten monesti on hyvin sanottu, niin se lopettamisen jälkeinen "raittiushumala" ei vielä ratkaise mitään. On "tervehdytty" siihen pisteeseen, että dokaus niin sanotusti maistuisi taas ja ajateltaisiin, että kyllä tämä touhu nyt pysyy näpeissä, sillä olen jo kerran onnistunut lopettamaan. Näin se touhu ihmisillä sitten taas jatkuu. Itse olen hyvin varuillani nimenomaan tuon raittiushumalan kanssa, sillä siihen ei voi likinäköisesti luottaa. Mutta päivä kerrallaan, niinhän sekin aina hyvin sanotaan!
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässä taas yksi video alkoholismista. Tosi hyvin on kyllä kaveri asian päällä.

Tuosta persoonallisuuden muutoksesta löydän itseäni paljon, mistä hän runsaasti tässä puhuu. Riippuvuuteen on ainakin minulla vahvasti kuulunut se, että siinä kadottaa yhteyden semmoiseen todelliseen minuuteen. Tuota sitten salailulla, peittelyllä ja valehtelulla pakenee.

Tuossa jossain suunnilleen välillä 40.30-42.10 hän kertoo jotain semmoista, joka on alkoholismin ymmärtämisessä aivan fundamentaalisen tärkeää. Juuri tuota minäkin olen kokenut.

Tämä koko video on kuitenkin tiukkaa asiaa, vaikka tuon yhden kohdan nostinkin esiin.

Viimeksi muokattu:

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Kiitti vielä tuesta palstaveljille. Se oli merkityksellinen asia kaiken sen kaaoksen keskellä. Nyt korkki ollut siitä asti kiinni ja pysyy.
Ennenkin olen yrittänyt pitää taukoa juomisesta. Nyt on jotenkin erilainen olo. Ensimmäistä kertaa näen selkeästi, mihin yhdenkin juominen johtaa. Ajatuskin juomisesta pelottaa. Tuntuisi sulalta hulluudelta juoda edes yksi ja leikkiä tulella. Kokonaisuudessaan varmaan omia fiiliksiä kuvaa parhaiten suuri helpotus. Helpottunut ja vapaa olo.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Tsemiä kovasti kaikille ponnisteluissa! Oma faija aikanaan tuurijuopotteli vuosikymmenet, aina se siitä muutamasta lähti. Ehkä muutaman kerran onnistui ottamaan ne pari, sitten jo kaatuikin ämpärillinen joka päivä.

Oli sitten lopulta kuitenkin elämänsä viimeiset +20 vuotta selvin päin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Sama omalla isälläni, mutta hänen juomisensa keskittyi vapaisiin ja lomiin. Töissä hän pystyi käymään normaalisti niin kuin moni alkoholisti. Pahinta aikaa oli oma teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aika. Äiti taas ei ole käyttänyt alkoholia koskaan. Meillä siis yksi joi ja muut joutuivat katselemaan vierestä. Tissutella isä ei juuri osannut ja juominen oli todella humalahakuista eli useimmiten päädyttiin räkäkänniin.

En isän juomisesta koskaan hänen kanssaan puhunut. Se puhumaton möhkäle pysyi välillämme myös hänen juomattomat viimeiset runsaat parikymmentä elinvuottaan. Tiedän, että hänkin kärsi ja häpesi, mutta ei se hänen läheisiään paljon lohduttanut.

No onneksi saatiin ne viimeiset juomattomat vuodet. Vaikka kuinka häntä rakastan niin kyyninen puoleni minussa epäilee, että olisiko korkki mennyt häneltä kiinni aikanaan, jos krapulat eivät olisi alkaneet loppuaikoina olla niin ankaria, että alkoi kroppa olla niin kovilla, että häntä pelotti, että henki lähtee.

Hyvä isä hän silti oli. Ikävöin sitä rakastavaa, älykästä periaatteen miestä, jolla oli viheliäinen sairaus.
 
Vanden Plas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, sympatiat Pelicans ja HPK
Pakko se on myöntää, että maistuu turhan paljon, ja nyt täytyy mennä ammattilaisen luokse, että jospa tämä saadaan katkaistua.

Suosittelen lämpimästi että menet. Vaikeaahan se oli ainakin itselle astua siitä terkkarin ovesta ja myöntää, että ongelma on, ja iso sellainen. Mitä pidempään asiaa vitkuttelee, sitä hankalampaa se meneminen saattaa olla. Toivottavasti sulla on yhtä hyvä tilanne kuin itsellä, eli muutamia luottoystäviä, joiden kanssa aiheesta puhua.

Itsellä nyt reilu kaksi viikkoa ilman tippaakaan, pisin aika varmasti kolmeen vuoteen. Molempina viikonloppuina olen ollut pe-la baarissa, eikä ole tehnyt edes tiukkaa olla juomatta. Iltoja olisi kyllä tarjottu.

Aika näyttää, voiko minusta tulla edes kohtuukäyttäjää, vai ruuvataanko korkki kiinni lopullisesti.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika näyttää, voiko minusta tulla edes kohtuukäyttäjää, vai ruuvataanko korkki kiinni lopullisesti.
Suosittelisin sinulle nyt hyvin lämpimästi sitä, että hautaisit heti tuollaiset ajatukset kohtuukäytöstä. Nuo ovat riippuvaisen mielen takaportteja, joilla palataan vaan siihen vanhaan, eikä siinä tosiasiallisesti mikään muutu.

Luin ketjuun kirjoittamasi viestit läpi, ja niiden perusteella sinulla on ollut hyvin pitkälle edennyt päihderiippuvuus. Toivottavasti itsesi takia et lähde testaamaan sitä tunnettua tosiasiaa, että päihderiippuvuuteen kerran sairastunut ihminen ei kykene opettelemaan sitä kohtuukäyttöä. Esimerkkejä tässä onnistuneista ihmisistä ei ole olemassa, etkä sinäkään tule olemaan sellainen. Se juuri kuuluu siihen riippuvuuden luonteeseen, ja elättelyt kohtuukäytöstä ovat vain suurta itsensä pettämistä, jolla tekee loppupeleissä ihan hirvittävästi vahinkoa itselleen.

Toivottavasti käsität sen, että kun sanon tämän, niin tämä on välittämistä, eikä mitään vittuilua.

Itseäni tästä asiasta enemmän ymmärtävät ovat tuon asian avanneet niin, että päihderiippuvaisen aivoissa on tapahtunut semmoisia peruuttamattomia muutoksia, että se kohtuukäyttö ei vaan kertakaikkiaan mitenkään onnistu. Vähän samaan tapaan, kuin esimerkiksi pähkinälle allerginen ihminen ei kykene syömään pähkinöitä saamatta allergisia oireita, niin samankaltainen logiikka pätee tähän riippuvuuteenkin. Tästä samasta asiasta puhutaan myös esimerkiksi tuossa viimeksi linkittämässäni videossa. Me emme ole yhtään sen huonompia ihmisiä tämän vuoksi, kuin kukaan muukaan, mutta tällä tavoin me kuitenkin "poikkeamme" semmoisista ihmisistä, jotka kykenevät siihen järkevään alkoholin käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:

Vanden Plas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, sympatiat Pelicans ja HPK
Käsitän toki. Tässä ketjussa ei oikeastaan ole yhtäkään vittuiluviestiä, vaan kaikki täyttä asiaa.

Mutta näin se ihmismieli toimii, erilaisia, ehkä epätoivoisiakin skenaarioita pyöritellään tuolla taustalla. Samalla miettien että josko sittenkin. Tosiasia on kuitenkin se, että näitä ajatellessa muistaa samalla sen kauhean fiiliksen ja olon sieltä pääsiäiseltä, että nytkö se henki sitten lähtee.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Sama omalla isälläni, mutta hänen juomisensa keskittyi vapaisiin ja lomiin. Töissä hän pystyi käymään normaalisti niin kuin moni alkoholisti. Pahinta aikaa oli oma teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aika. Äiti taas ei ole käyttänyt alkoholia koskaan. Meillä siis yksi joi ja muut joutuivat katselemaan vierestä. Tissutella isä ei juuri osannut ja juominen oli todella humalahakuista eli useimmiten päädyttiin räkäkänniin.

En isän juomisesta koskaan hänen kanssaan puhunut. Se puhumaton möhkäle pysyi välillämme myös hänen juomattomat viimeiset runsaat parikymmentä elinvuottaan. Tiedän, että hänkin kärsi ja häpesi, mutta ei se hänen läheisiään paljon lohduttanut.

No onneksi saatiin ne viimeiset juomattomat vuodet. Vaikka kuinka häntä rakastan niin kyyninen puoleni minussa epäilee, että olisiko korkki mennyt häneltä kiinni aikanaan, jos krapulat eivät olisi alkaneet loppuaikoina olla niin ankaria, että alkoi kroppa olla niin kovilla, että häntä pelotti, että henki lähtee.

Hyvä isä hän silti oli. Ikävöin sitä rakastavaa, älykästä periaatteen miestä, jolla oli viheliäinen sairaus.
Tämä oli hyvinkin tarkka kuvaus omasta lapsuudestani / nuoruudestani. Isukki toki otti arkenakin ihan tukevasti välillä, mutta duuniin raahautui aina.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Aika näyttää, voiko minusta tulla edes kohtuukäyttäjää, vai ruuvataanko korkki kiinni lopullisesti.
Melkein uskaltaisin suositella, että luovu tuosta ajatuksesta välittömästi ja lähde miettimään ihan suoraan niin, että se korkki pysyy lopullisesti kiinni. Se alkoholismi ja alkoholiongelma ei yleensä ole mikään kertaluontoinen, olosuhteista tai muusta johtuva juttu, ja jos se juominen kerran on jo livennyt ongelman puolelle niin on aika harvinaista että kohtuukäyttö senkään jälkeen onnistuisi. Se mekanismi on siellä olemassa ja on silloin parempi, kun ei edes yritä leikkiä sen kanssa.

Se on parempi kun vaan myöntää sen tosiasian, että se kohtuukäyttö ei tule koskaan pidemmän päälle onnistumaan, ja keskittyy vaan ottamaan täyden ilon irti siitä päihteettömästi elämästä. Hauskaa voi pitää myös ilman alkoholia, sitä ei myöskään tarvitse pönkittämään itsetuntoa tai auttamaan eroon estoista, joten elämä voi olla ihan yhtä nautittavaa ja mukavaa kokonaan ilman alkoholia kuin kohtuukäyttäjänäkin. Ja ihan 100 % varmasti elämä on nautittavampaa ilman alkoholia kuin päihderiippuvaisena.

Itselläni ei ole ollut siis ikinä päihderiippuvuutta eikä edes mitään siihen viittaavaa, mutta taustoistani johtuen silti hyvin ongelmallinen suhde alkoholiin. En ole päivääkään kokenut, että jäisin mistään paitsi vaikka lopetin alkoholin käytön jo kauan sitten.
 
DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Pitäisikö olla huolissaan?

Täytin 18 muutama kuukausi sitten, ja nyt olen kahden kuukauden ajan asunut muutaman lukio/bändikaverin kanssa yhdessä. Ja kaljaa kuluu enemmän kuin koskaan alaikäisenä ajattelin. Alaikäisenä tuli juotua ainoastaan humaltumistarkoituksessa ja keskimäärin ehkä kerran kuussa, tätä kesti kesästä 2022 talveen 24. Sitten kun muutin omilleni ja täytin 18 on homma muuttunut. Huuruisen kylmä raikas olut on alkanut maistumaan aina useammin. Aina IFK:n matsissa niin jätkien kanssa yhdet, aina kun mitään juhlimisen aihetta, niin otetaan muutamat. Joka viikko joko perjantai tai lauantai jätkät meille ja menee sixpack Koffia, tai baariin. Ehkä kerran kuukaudessa perjantai ja lauantai. Keskimäärin juopuneena ehkä 5 kertaa kuukaudessa nyt maalis-huhtikuussa. Ei onneksi överiksi enemmän kuin 2 kertaa viimeisen vuoden aikana. Osaan siis hallita kun juon, mutta juonko liian usein?

Koskaan ei ole ollut kunnon krapulaa, muutaman kerran ilta päättyny paskaan ripulioloon pöntön edessä. Enimmäkseen kyllä Karjalalaisen kämppiksen spesiaaliosastoa tuo överiksi vetäminen. Olen kyllä huomannut että nyt kun IFK:n matsit loppuivat niin kohtalaisen monena arkipäivänä tulee ostettua ja nautittua milloin lahtelainen, milloin auraa... Ehkä keskimäärin 10 olutta viikossa.

Ei ole vielä käytännössä ollenkaan haitannut koulua/työtä eikä myöskään terveyttä(ainakaan näkyvästi). Kukkaroakin vain maltillisesti opiskelijabudjetti riittää kuitenkin ihan hyvin. Kysymys on, olenko salakavalan tuhon tiellä? Paljon olen kuullut varoituksia että ei se alkoholi silloin alkoholisoituessa satuta, vaan sen jälkeen...

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
@DaFlexi

On ihan tunnettu tosiasia, että osa meistä ihmisistä saa fysiologisesti jo syntymässään sellaiset asetukset, jotka altistavat päihderiippuvuuksille.

Minussä nämä asetukset ovat olleet jo ihan pienestä lapsesta saakka olemassa, mutta katson että siinä 16- tai 17-vuotiaana riippuvuus alkoholiin puhkesi minulla. Se on myöskin ihan tunnettu tosiasia, että hyvin suurella osalla päihderiippuvaisista se riippuvuus siihen päihteeseen puhkeaa teini-iässä. Olen kuullut lukemattomia tarinoita, kun alkoholistit itse muistelevat omaa elämänpolkuaan, ja katsovat että teini-iässä se päihde on jo heitä lähtenyt viemään. Ne tarinat ovat hyvin usein erittäinkin samankaltaisia. Asia ei ole niin, että ensin pitää dokata itsensä ihan tärviölle ja elämänsä piloille, vaan se riippuvuus on lähes aina lähtenyt kuljettamaan ihmistä jo kauan ennen sitä, kun kukaan semmoiseen jamaan päätyy.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa siihen asiaan herää, niin sitä parempi.

Yksi merkki siitä, että riippuvuuden kierre voisi olla sinulla alkamassa on se, että olet itse sitä ruvennut pohtimaan. Kirjoituksesi perusteella en kovin vahvaa kantaa lähde ottamaan suuntaan tai toiseen. Toivottavasti kohdallesi ei kuitenkaan päihderiippuvuuden ansaa lankea, ja ymmärrät asian, jos se tie kuitenkin kohdallesi osuu.

Muista se, että elämässä on paljon, paljon, paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin päihteet. Se on juuri päihderiippuvuuden tai ylipäätänsä kaikkien riippuvuuksien niitä suurimpia kirouksia, että ne kaikki oikeasti arvokkaat asiat saavan riippuvaisen ihmisen elämässä vain jämäsijoja, kun sillä palkintokorokkeen keskikorokkeella seisoo kilpailusta toiseen dominoivana voittajana se riippuvuuden kohde.

Jos mietin 18-vuotiasta minääni, niin silloin juominen oli minullakin vain hauskanpitoa. Ei siitä ihmeempiä ongelmia ikinä syntynyt. En menettänyt muistiani kunnolla oikein ikinä, ja krapulatkaan olleet ihmeellisiä. Mitä nyt vanhempien kanssa oli kränää, koska kyllähän he silloin jo näkivät sen minusta, että minulla meni liian kovaa sen alkoholin kanssa. Mutta noin muuten se ei näkynyt oikein missään. Kaikki oli elämässä muutenkin tuohon aikaan vielä niin kevyttä ja huoletonta.

Tuosta 2-3 vuotta eteenpäin ja tilanne oli muuttunut jo aivan toisenlaiseksi, ja kaikin tavoin huonommaksi. Jälkeenpäin olen tajunnut sen, että tuolloin 18-vuotiaana, kun kaikki oli vielä hauskaa ja meno oli kovaa, niin olin silloin jo ihan selvästi siinä riippuvuuden noidankehässä. Mutta sitä ei vaan sieltä noidankehän sisäpuolelta itse näe. Päihderiippuvuus etenee sillä tavalla, että siinä alussa se onkin vielä ihan hauskaa, mutta ne todelliset ongelmat alkavat sitten myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Omana viestinään vielä semmoinen toteamus, joka on hyvä ymmärtää, että päihderiippuvuutta tunnistettaessa niiden viikko-/päivätasolla juotujen määrien tai juomakertojen tuijottaminen on kokolailla samantekevää.

Silloin kun itse esimerkiksi addiktoiduin siihen alkoholiin, niin se että minulla tosi nopeasti syntyi sellainen pakonomainen tarve päästä dokaamaan, niin se oli se villakoiran ydin siinä. Se aine meni tuolla minun mielessäni kaiken muun edelle ja siitä tuli sellaista pakomatkaa.

Tuo on sitä riippuvuutta, ja sitä on vähän vaikeaa ehkä joskus kuvailla semmoisella ymmärrettävällä tavalla, että sellainen ei-päihderiippuvuutta-itse-kokenut saa kiinni siitä, että mitä tarkoitetaan.

Mutta jokatapauksessa sillä, että kuinka paljon join, mitä join, miten ja missä join tai kuinka usein join, niin nämä ovat siinä riippuvuuden kuviossa loppuviimenään ihan samantekeviä juttuja. Tai se, että olinko jossain siellä täällä viikon tai kaksikin juomatta. Nämä harvinaiset kerratkin kun olin jonkun viikonlopun dokaamatta tapahtuivat vain siitä syystä, että olin töppäillyt pahasti jotain, ja piti vanhempieni pelossa siirtää sitä dokaamista viikolla eteenpäin.

Jeppe juo, koska jepen täytyy juoda, koska jeppe on sairastunut päihderiippuvuuteen. Sitä se on.
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Omana viestinään vielä semmoinen toteamus, joka on hyvä ymmärtää, että päihderiippuvuutta tunnistettaessa niiden viikko-/päivätasolla juotujen määrien tai juomakertojen tuijottaminen on kokolailla samantekevää.
Tämä on hyvä pointti. Joku alkoholismista kärsinyt joskus taisi todetakin, että alkoholiriippuvaisena kaikista pahimpia oli juuri ne päivät ja hetket kun ei juonut mitään. Ne oli pelkkää kärvistelyä, tuskaa ja sen hetken odottamista kun pääsee taas juomaan. Eli vaikka oli esim. viikot juomatta, niin silti se alkoholiriippuvuus piti tavallaan otteessaan koko ajan ja sotki elämää tehden normaalielämän ihan mahdottomaksi.

Se juomattomuus ei vielä siis tarkoita sitä, että ihminen olisi parantunut alkoholiriippuvuudesta. Ne samat käytösmallit ja samat pakkomielteet on edelleen siellä taustalla ja purkautuvat ehkä sitten muihin asioihin. Ja lopulta ne sitten yleensä purkautuvat jälleen siihen alkoholiin. Todellinen paraneminenhan lähtee vasta sitten käyntiin kun ihminen kykenee tunnistamaan nuo haitalliset käytösmallit ja saa työkalut niiden taklaamiseen.
 
Samalla tavalla alkoholistin lapsena ei pystynyt koskaan kovin täydesti nauttimaan selvistä päivistä, kun taustalla alitajuisesti oli tunne, että jossakin vaiheessa taas korkki naksahtaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämä on hyvä pointti. Joku alkoholismista kärsinyt joskus taisi todetakin, että alkoholiriippuvaisena kaikista pahimpia oli juuri ne päivät ja hetket kun ei juonut mitään. Ne oli pelkkää kärvistelyä, tuskaa ja sen hetken odottamista kun pääsee taas juomaan. Eli vaikka oli esim. viikot juomatta, niin silti se alkoholiriippuvuus piti tavallaan otteessaan koko ajan ja sotki elämää tehden normaalielämän ihan mahdottomaksi.
Se menee päihderiippuvuudessa juuri näin. Ja lisään tuohon vielä sen verran, että omalla kohdallani ne juomattomat päivät eivät silloin loppuaikoina olleet oikeastaan sen takia pahimpia, että kärvistelin juomatuskissani.

Ne oli ihan kauheita sen vuoksi, että kärsin ihan hirmuisista sosiaalisista peloista silloin ja juominen oli tietysti siihen hyvin paljolti syypäänä. Se oli sekoitus sitä, että minulla oli ne kaikki lapsuuden kokemukseni siellä taustalla täysin käsittelemättä, ja sitten päälle se kaikki oma sekoiluni alkoholin kanssa, ja ne temput mitä olin tehnyt. Se syyllisyys, häpeä ja erilaiset pelkotilat olivat ihan kammottavia. Muistan kun yksi opiskelutoverini joskus sanoi minulle, että sinua kun katsoo vierestä, niin on kuin katsoisi sitä television testiruutua. Nykyäänhän tuommoiselle voi jo nauraa, mutta eihän tuollainen siihen aikaan mitään muuta tehnyt, kuin ahdisti ja hävetti.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli sitä luokkaa, että rappukäytävään astuessani piti ovisilmästä tsekata, että rappukäytävästä kuuluvia ääniä tuottava ihminen ehtii menemään ohitse, että minun ei tarvitse kohdata sitä ihmistä. Ihan siis sekopäistä, että pelkää ihmisiä noin paljon, mutta noin murskana minun itsetuntoni silloin oli.

Sitten muistan, että kaupassa kun kävin, niin ajattelin että nuo kaikki ihmiset tuijottaa vaan minua ja katsoo, että mikä hirvittävä ilmestys tuo onkaan. Iltaisin menin nukkumaan semmoisessa itsesäälipiehtaroinnissa, että jos kuolisin nyt, niin kukaan ei jäisi varmaan kaipaamaan.

Opiskeluni olivat vielä semmoisella alalla, että niihin kuului todella paljon kaikenlaista sosiaalista kanssakäyntiä. Ryhmätöitä, esitelmien pitämistä ja sen sellaista. Useilla eri kielilläkin vielä kaiken lisäksi. Se oli aikamoista aikaa, kun olotilani oli tuollainen.

Vaikka tämä elämä ei ole mitään pelkkää ruusuilla tanssimista nykyäänkään, niin kyllä se vaan tuntuu hyvältä että siitä hirvittävyydestä on päässyt pois. Ja ihan lastenleikkiähän tämä on nykyään siihen verrattuna. Täydelliseksi en ole tullut, mutta paljon parempi versio kuitenkin olen itsestäni tänäpäivänä, kuin silloin. Kehityttävää on kuitenkin edelleen. Minulla on niitä samoja negatiivisia luonteenpiirteitä, ajattelu- ja käytösmalleja edelleen, mutta niille jo tänäpäivänä pystyy jotain tekemäänkin.

Olen tosi onnekas, että se stoppi tuli minulle jo niin nuorena.

Se juomattomuus ei vielä siis tarkoita sitä, että ihminen olisi parantunut alkoholiriippuvuudesta. Ne samat käytösmallit ja samat pakkomielteet on edelleen siellä taustalla ja purkautuvat ehkä sitten muihin asioihin. Ja lopulta ne sitten yleensä purkautuvat jälleen siihen alkoholiin. Todellinen paraneminenhan lähtee vasta sitten käyntiin kun ihminen kykenee tunnistamaan nuo haitalliset käytösmallit ja saa työkalut niiden taklaamiseen.
Minulla se on ainakin mennyt niin, että avaimena on ollut se, että on päässyt käsiksi niihin riippuvuuden alla velloneisiin tunteisiin.

Se rehellisyys ja avoimuus. Nämä on vaan semmoisia juttuja, että näitä ei vaan voi mitenkään korostaa liikaa, että miten tärkeitä nämä ominaisuudet on näiden ongelmien ratkaisussa. Se että lopettaa semmoisen itselleen valehtelemisen, itsensä pettämisen ja pakenemisen.
 
Viimeksi muokattu:

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pitäisikö olla huolissaan?

Täytin 18 muutama kuukausi sitten, ja nyt olen kahden kuukauden ajan asunut muutaman lukio/bändikaverin kanssa yhdessä. Ja kaljaa kuluu enemmän kuin koskaan alaikäisenä ajattelin. Alaikäisenä tuli juotua ainoastaan humaltumistarkoituksessa ja keskimäärin ehkä kerran kuussa, tätä kesti kesästä 2022 talveen 24. Sitten kun muutin omilleni ja täytin 18 on homma muuttunut. Huuruisen kylmä raikas olut on alkanut maistumaan aina useammin. Aina IFK:n matsissa niin jätkien kanssa yhdet, aina kun mitään juhlimisen aihetta, niin otetaan muutamat. Joka viikko joko perjantai tai lauantai jätkät meille ja menee sixpack Koffia, tai baariin. Ehkä kerran kuukaudessa perjantai ja lauantai. Keskimäärin juopuneena ehkä 5 kertaa kuukaudessa nyt maalis-huhtikuussa. Ei onneksi överiksi enemmän kuin 2 kertaa viimeisen vuoden aikana. Osaan siis hallita kun juon, mutta juonko liian usein?

Koskaan ei ole ollut kunnon krapulaa, muutaman kerran ilta päättyny paskaan ripulioloon pöntön edessä. Enimmäkseen kyllä Karjalalaisen kämppiksen spesiaaliosastoa tuo överiksi vetäminen. Olen kyllä huomannut että nyt kun IFK:n matsit loppuivat niin kohtalaisen monena arkipäivänä tulee ostettua ja nautittua milloin lahtelainen, milloin auraa... Ehkä keskimäärin 10 olutta viikossa.

Ei ole vielä käytännössä ollenkaan haitannut koulua/työtä eikä myöskään terveyttä(ainakaan näkyvästi). Kukkaroakin vain maltillisesti opiskelijabudjetti riittää kuitenkin ihan hyvin. Kysymys on, olenko salakavalan tuhon tiellä? Paljon olen kuullut varoituksia että ei se alkoholi silloin alkoholisoituessa satuta, vaan sen jälkeen...

Pitkän selityksen jälkeen kysyn uudestaan, pitääkö olla huolissaan?
Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.
 
L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Riippuvuuteen ja alkoholimääriin pieni kommentti. En väitä etteikö alkoholismi olisi sairaus, kyllä se minun mielestä on. En kuitenkaan itse näe riippuvuutta ihan tuollaisena on/off -tyylisenä, synnynnäisenä ominaisuutena. Tottakai perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten helposti ja voimakkaasti addiktoidumme, mutta kyllä tähän itsekin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Mitä enemmän petoa ruokkii, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Mitä kovemman kontrollin ja rajat itsellään pitää, sitä todennäköisempää on, että homma ei lähde lapasesta. Siinä mielessä esim. viikkoannoksillakin on jotain merkitystä, vaikka ei niitä kannata mustavalkoisesti tuijottaa. Jos kaljamäärän rajoittaminen tuntuu kovin vaikealta ja kärvistelyltä, kannattaa tietysti miettiä, onko itseään mitään järkeä kiusata lainkaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
@L. Öysä

Jos ymmärsit sanomani niin, että esimerkiksi alkoholismi olisi jokin tämmöinen kohtalonomainen asia, joka on vääjäämättä säädetty joidenkin ihmisten osaksi, niin tätähän en tarkoittanut. Tietenkin on niin, että pystymme paljonkin omilla toimillamme ja valinnoillamme vaikuttamaan oman elämämme suuntaan.

Mutta se, että nämä perinnöllisyystekijät altistavat toisia herkemmin alkoholismille, kuin toisia on sellainen tunnustettu tosiasia, joka jaetaan päihdealalla ihan kautta linjan.

Sen riippuvuuden ymmärtämisen näkökulmasta oli kuitenkin ainakin omalla kohdallani niin, kuten kirjoitin, että niitä jos niitä määriä tuijotetaan, niin silloin meillä olisi huomio ihan väärässä asiassa. Monet itse päihderiippuvuuden kokeneet ja siitä toipuneet puhuvat ihan samankaltaista juttua, että jos meillä on vaan katse tuollaisissa mittareissa, niin silloin me ei oikein olla ymmärretty sitä riippuvuuden mekaniikkaa.

Tämä ei tietenkään sulje pois mitenkään sitä, että valtaosalle alkoholinkäyttö on ihan normaalia ja silloin tuollainen määrien rajoittaminen ja niiden miettiminen voi olla ihan tervettä.

Mutta silloin kun siirrytään riippuvuuden puolelle, niin siitä pitää tajuta mielestäni semmoinen juttu, että riippuvaisesta tekee riippuvaisen juuri se, että kun hän ei kykene hallitsemaan sitä päihteen käyttöään, vaan se päihde hallitsee häntä. Silloin tavallaan niistä määristä puhuminen on ihan samantekevää.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.

Pakko tähän kertoa vaikka ei ketjun aiheeseen liity. Mun entinen naisystävä kertoi tuossa jokin aika sitten miten esimies oli piinannut ihan vitutukseen saakka. Mutta, noh, siitä ei sitten lopulta seurannut yhtään mitään koska hän oli johonkin ensimmäiseen viestiin vastannut että "mitä tarkoitat, haluan jutella tämän selväksi"
Se oli sitten kuulema ollut merkki siitä että on halukas jatkamaan keskustelua ja näin osoittanut mielenkiintoa ja tuota esimiehen ahdistelua ei siten voinut mitenkään tulkita ahdisteluksi.
Näin niitä viestejäkin niin voi vittu mitä skeidaa tuo tuo työpaikan ja työsuojelun päätös oli. En ymmärrä, kyseessä on alueeni ainoa sähköverkkoyhtiö, niin en voi käsittää tuon koko luokan talossa tuollaisen asian maton alle lakaisemista. Loppukaneetiksi ehdotettiin naiselle osaston vaihtoa koska esimiestäkään ei voi vaihtaa.

Sori off topic, iten olen ollu 16.3. jälkeen tipattomalla. Tosin syynä on suolitulehdus eikä orastava alkoholismi, tykkään juopotella ja kun juopotellaan, mutta ilon kautta hei.
 
DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Mulla ei ole mitään palaa mitään neuvoja ruveta antamaan, mutta kääntäisin toisin päin. Luuletko, että voisit laittaa korkin kiinni ja ruveta tekemään jotain muuta? Käydä matsit ilman bisseä, hifistellä arkipäivää vaikka kahvilla eikä kaljalla jne.? Tai vaikka holittomalla kaljalla? Jos vastaus on ei, niin kuinka voimakas ei? Ja miksi ei? Ne vastaukset itsellesi varmaan antavat osviittaa siitä, missä mennään nyt ja missä tullaan menemään myöhemmin.
Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Voisin. Varmasti. En koe mitään pakonnomaista juomisen halua, enemmänkin sitä että olut on hyvää, mielelläni sitä juon ja viikonloppusin on hauskaa lähteä baariin tai kutsua jätkät meille. Saunaan sopii olut hyvin, eihän IFKn matsia voi kärsiä ilman yhtä huurteista.

Mutta voisin kyllä olla juomatta, viime vuonna menin heinäkuusta joulukuuhun niin ettö join vain yhden kerran.
Jos itse arvelet tai jokin läheisesi arvelee jossain vaiheessa asian muodostuvan sinulle ongelmaksi, niin kannattaa mitä pikimmiten havahtua tekemään asialle jotakin.

Olet nuori vielä ja nauti niistä nuoruusvuosista. Toivottavasti asia on kohdallasi niin, että saat nautintoa elämästä myös selvinpäin.
 
Alejandro

Jäsen
Minusta tuo @DaFlexi kuulostaa ihan normaalilta nuoren miehen hauskanpidolta. Opiskeluaikoina tuli erilaisista sosiaalisista tapahtumista johtuen juotua vielä enemmän. Nykyään kun on töissä ja asuu naisen kanssa saman katon alla, niin juomatavat ovat muuttuneet täysin opiskelija-ajoista. Ikäkin toki myös vaikuttaa. Aikansa kutakin.

Enkä nyt halua mitenkään sanoa, että juo nyt vaikka kaksin käsin, kun olet vielä nuori, mutta en myöskään olisi erityisen huolissani noiden viestiesi perusteella. Mielestäni on kyllä joka tapauksessa hienoa, että olet pysähtynyt miettimään onko tullut törpöteltyä liikaa lähiaikoina. Ja voihan sitä pitää hauskaa myös selvipäin. Toki itse tiedät tilanteesi parhaiten, eli Pocahontaksen Kaarnamuoria vapaasti lainaten: Tee kuten sydämesi sanoo.

Eikä minulla ei ole mitään tarvetta väheksyä alkoholin tuomia haittoja, sillä olen varttunut alkoholistiperheessä (isä joi, äiti ei). Kasvuympäristöni on vaikuttanut kovin käyttäytymiseeni ja ihmissuhteisiini varsinkin, kun olin parikymppinen epävarma nuori, mutta alkoholinkäytöllä ei ole ollut osuutta asiaan. Olen ylpeä siitä, että minusta ei tullut samanlaista juoppoa, kuin isästäni. Eikä tule jatkossakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös