Nyt kannattaa hetki vielä miettiä. Erityisesti eteläsaarella joku kaksi viikkoa menee aivan hujauksessa. Jos haluaa nauttia luonnosta, nähdä hienoja paikkoja ja tehdä muuta kuin vain istua auton ratissa niin vahva suositus pidemmälle visiitille. Vaikka välimatkat saattaa kartalla näyttää lyhyiltä, niin tiet eivät todellakaan ole mitään motareita. Eikä mitenkään yllättävää jos joku tie on sen viikon-pari poikki jonkun sortuman tai muun vuoksi. Ja kiertotietä ei välttämättä ihan vierestä löydy.
Ylipäätään panostaisin eteläsaareen varsinkin jos aikaa on niukalti.
Jos Australiaa meinaa kytkeä reissuun mukaan niin kannattaa puhua jo useamman kuukauden reissusta. Jotain virkavapaata / vuorotteluvapaata tms vaan joku 6kk ja Oseaniaan pyörimään. Et tule katumaan.
Ok kiitos, pitää muistaa tuo etelään painottuminen. Joo pari viikkoa on ihan max mitä pystyn pitämään lomaa syys-kevät aikana (silloin tehdään reissu, todennäköisesti helmikuun tienoilla), joten stressittömästä pintaraapaisusta tulee olemaan kyse näkemisen ja kokemisen kans siellä päin sitten kun sinne päästään. Australia varsinkin paikka, jossa voisi heittämällä olla kuukausia, eli ei huono idea ollenkaan olla pidempään joskus. Tuohon ekaan kertaan sellasta ei saada mitenkään.