Matkakohteenne

  • 2 451 475
  • 14 528

Yarbba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPL
Auschwitziin liittyen muuten sellainen vinkki, että jos mahdollista, niin kannattaa mennä paikalle jo aamulla ennen kello kymmentä. Ennen klo 10 saapuvat (ja muistaakseni klo 15 jälkeen myös, mutta sitten tulee sulkemisaika jo nopeasti vastaan) saavat nimittäin kierrellä aluetta ihan vapaasti omaan tahtiin. Sen jälkeen sitten sisään pääsee vain ryhmissä, ja nämä kierrokset taisivat myös jonkin verran maksaakin. Birkenaun leirillä sen sijaan saa liikkua vapaasti kellonajasta riippumatta, joten se kannattaa jättää jälkimmäiseksi kohteeksi.

Kiitoksia vinkeistä! Tulevat tosiaankin tarpeeseen.

Erityisesti kiitokset tuosta Auschwitz- vinkistä. täytynee suunnistaa sinne heti aamusella, semminkin kun nuo vaikkapa hotelleilla mainostetut opastetut kierrokset taitaa olla melko lailla ylihinnoiteltuja. Siitä kierroksesta taitaa tulla vain melkolailla hämmentävä ja hiljentävä kokemus. Menee loppupäivä mietiskellen.

Tarvitseepa ehdottomasti maistella tuota Zapiekanka- patonkia. Kuulostaa erittäin hyvältä. Kunhan saalistaa ensin paikan jossa ei ainankaan joudu pettymään laatuun.

En ole noita alppejakaan kummemmin päässyt kiertelemään, mitä nyt junalla puksutellut Itävallassa ja tykästyin komeisiin maisemiin kovin. Ajattelin, että jos vaikka tuolla Zakopanessa jotain samantyylistä olisi tarjolla, mutta laitanpa korvan taakse, että voi keksiä jotain muutakin tekemistä.

Nuo suolakaivokset tarvitsee ehdottomasti siis ottaa ohjelmistoon. Pakko ne on nähdä kun jokainen niitä kehuu. Ei siis kannata mennä kaameassa dagen efterissä sinne puuskuttamaan. Tilaavat vielä ambulanssin paikalle, kun luulevat kuolon korjaavan suomalaisen turistin.
 
K

kiwipilot

San Fransisco on taas ilmeisesti varsin erilainen. Liikkuminen julkisella ja kävellen on onnistuu?

Onnistuu hyvin, mutta kannattaa ottaa huomioon, että Friscon mäet ovat todella jyrkkiä ja laittaa normikuntoisenkin puuskuttamaan. Kannattaakin suosia Cable car -ratikoita ja jos mahdollista, niin jäädä "roikkumaan" vaunun ulkopuolelle matkan ajaksi; oli aika mielenkiintoinen kokemus. Mitä taas kaupungissa autoiluun tulee, niin SF on varmasti yksi USA:n vittumaisimmista autoilukaupungeista eli kannattaa todellakin unohtaa autonvuokraus jos ei suunnitelmissa ole reissata vaikkapa Muir Woodsiin punapuita ihmettelemään tai Highway 1:llä etelään ajelemista.

Kiitoksia vinkeistä! Tulevat tosiaankin tarpeeseen.

Erityisesti kiitokset tuosta Auschwitz- vinkistä. täytynee suunnistaa sinne heti aamusella, semminkin kun nuo vaikkapa hotelleilla mainostetut opastetut kierrokset taitaa olla melko lailla ylihinnoiteltuja.

Joo, ei missään nimessa kannata ottaa mitään valmista pakettia: itse vedettiin aamusella junalla Oswiecimiin (maksoi jotain kolmisen euroa / naama, mutta 50km matka kesti lähes pari tuntia) ja sitten asemalta taksilla Auschwitziin. Kannattaa huomioida, että viimeinen juna takaisin Krakovaan lähtee muistaakseni seiskan aikaan illalla; itse otettiin taksi Birkenaun leirin pihasta takaisin Krakovaan ja tingattiin hinta noin kolmeen-neljäänkymppiin (€).

Kannattaa ottaa huomioon, että ainakin reilu vuosi takaperin tuo "itsekseen kiertely" oli voimassa vain kesäkauden ulkopuolella. Itse olimme paikalla toukokuun puolenvälin tienoilla ja silloin tuota mahdollisuutta ei enää (onneksi) ollut tarjolla, mikä taas osoittautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi sillä 10€/nuppi maksanut opastettu kierros oli jokaikisen pennin väärti ja lisäksi samaan hintaan sai bussikuljetuksen Birkenauhun sekä opastetun kierroksen myös siellä plus bonarina pääsi vielä tiirailemaan Auschwitz II:a kuoleman portin yläpuolella olevasta tornista. Meilläkin oli tarkoituksena pyöriä tuolla ihan itsekseen mutta kyllähän tuo opastus syvensi kierrosta huomattavasti. Suosittelen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Outsider

Jäsen
Tarkoitus olisi mennä syksyllä viikoksi Los Angelesiin ja San Fransiscoon. Varsinkin Los Angelesista olen lukenut hieman ristiriitaista tietoa. Osa väittää, että liikkuminen on mahdotonta ilman autoa ja toiset että julkiset toimisivat
ainakin jotenkin? Kaupunkihan on ilmeisesti laajalle levittäytynyt ja jotkut väittävät että siellä ei ole "mitään nähtävää" tai että kaikki kohteet ovat ainakin suhteellisen kaukana toisistaan. Entä mistä päin Los Angelesia hotelli kannattaisi ottaa? Olisihan se kiva jos joku rantakin olisi suhteellisen lähellä. San Fransisco on taas ilmeisesti varsin erilainen. Liikkuminen julkisella ja kävellen on onnistuu?

Tästä ketjusta löytyy jo ennestäänkin varmaan suurin piirtein samat kirjotukset, mutta laitetaan nyt silti uudestaan. Viikko on mun mielestä todella lyhyt aika molempiin kaupunkeihin, varsinkin jos haluaa nähdä siinä välilläkin jotain, eikä paahtaa isointa moottoritietä. Eipä ookaan tullut vielä ennen vastaan väitettä, että Losissa ei olisi mitään nähtävää, mutta mielipiteitä on toki monia. Ite sanoisin kyllä ennemmin, että siellä on suurin piirtein jokaiselle jotakin, jos nyt ylipäätänsä kiinnostaa sinne päin mennä (sademetsät ja viidakot löytyy sitten toki jostain kehitysmaista paremmin). Varmaan siellä voi julkisillakin pärjätä, mutta en keksi oikeastaan yhtään syytä jättää autoa vuokraamatta, jos omistaa ajokortin. Autoilu on helppoa, eikä tarvitse suunnitella menemisiään julkisten reittien ja aikataulujen perusteella. Välimatkat on kyllä suhteellisen pitkiä ja kyllä niihin saa autoillessakin kulumaan aikaa. Toisaalta avoautolla oli nättiä kruisailla rannikkoa pitkin ihan huvikseenkin. Itse majoituin Marina Del Reyn alueelle, jossa itsessään nyt ei ole juurikaan mitään nähtävää, mutta ranta (Venice Beach) oli "kulman takana", eli kävely etäisyydellä pääsi rannalle ja ihmettelemään friikkejä ja Marinan puolelta taas löytyi jokunen ravintola jne. Rauhallista seutua ja se oli ihan jees, että illallakin oli jotain kevyttä tekemistä, kun päivät kuitenkin oltiin autolla liikeellä. Meille sijainti toimi myös loistavasti omia "kohteita" ajatellen ja se mielestäni kannattaakin ottaa huomioon, ettei nyt ihan turhaan kuluta joka paikassa käymiseen useampaa tuntia autossa istuen.

San Franciscossa pärjää julkisilla ja kävellen todella hyvin.



Kaksi viikkoa vielä töitä ja sitten olisi taas omakin matka edessä. Poikkeuksellisen vähän on tullut tehtyä mitään tarkempia suunnitelmia ja hyvä niin.
 
Cheers! Eiköhän tuosta saa päiville jo jotain tekemistä. En vielä ole päättänyt kauan aion Münchenissä viipyä mutta mikä jottei useampikin päivä.

Loma Baijerissa lähestyy puoliväliä. Mahtava paikka. Tehdään emännän kanssa pistoreissuja ympäristöön. Tänne tulevien kannattaa hommata Baijer ticket juniin. Ekan henkilön päivälippu 22€. Seuraavat 4€/lärvi. Max 4 henkeä.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Tuli sitten nykäistyä Finnairin FB-tarjouksesta lennot Marraskuulle Dubaihin.

Kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan, Abu Dhabissa varmaankin tulee käytyä myös kun etäisyys näköjään ei ole kuin n.150 km.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita

Losissa varsinaisesti en ole koskaan käynyt, mutta NZ:aan mennessä jouduttiin tuolla välilasku tekemään. Se lentokenttä on todella syvältä, ja minä olen sentään kokenut niis cdg:n, Havannan, silloisen Leningradin ja jokusia muitakin vanhan itäblokin kenttiä.

Hyvä, ettei passintarkastusjonossa pitänyt asennossa seistä. Jonossa oli tyyppi, joka ei ollut osannut kirjoittaa siihen maahantulokaavakkeeseen oikein sitä 'transfer only'ä, terroristihan se, tietysti, varsinkin kun englanti ei oikein taipunut.

Vessan lattia lainehti kusesta yms asioita joita ei ihan ekana jenkkeihin yhdistä.

Meinaan Miamissa samat rutiinit hoituivat vittuilematta jopa pieni pilke silmäkulmassa virkailijoilta ns. inhimillisesti.

t. hanu
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Losissa varsinaisesti en ole koskaan käynyt, mutta NZ:aan mennessä jouduttiin tuolla välilasku tekemään. Se lentokenttä on todella syvältä, ja minä olen sentään kokenut niis cdg:n, Havannan, silloisen Leningradin ja jokusia muitakin vanhan itäblokin kenttiä.
Tottahan tuo on, Losin lentoasema on ehkä kamalin, mihin olen USA:ssa törmännyt. Outo juttu, ettei enkelten kaupunki ole saanut parempaa ja modernimpaa lentoasemaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tuli sitten nykäistyä Finnairin FB-tarjouksesta lennot Marraskuulle Dubaihin.

Kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan, Abu Dhabissa varmaankin tulee käytyä myös kun etäisyys näköjään ei ole kuin n.150 km.
Selaa tätä ketjua taaksepäin kuluvan vuoden helmikuulle, niin siellä on minun ja muidenkin kirjoituksia matkailusta Emiraateissa.

Onnittelut matkakohteen valinnasta, et varmaankaan tule katumaan.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Selaa tätä ketjua taaksepäin kuluvan vuoden helmikuulle, niin siellä on minun ja muidenkin kirjoituksia matkailusta Emiraateissa.

Onnittelut matkakohteen valinnasta, et varmaankaan tule katumaan.
Kiitokset vinkistä! Reilusti hyvää tietoa näköjään oli tarjolla.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onnistuu hyvin, mutta kannattaa ottaa huomioon, että Friscon mäet ovat todella jyrkkiä ja laittaa normikuntoisenkin puuskuttamaan. Kannattaakin suosia Cable car -ratikoita ja jos mahdollista, niin jäädä "roikkumaan" vaunun ulkopuolelle matkan ajaksi; oli aika mielenkiintoinen kokemus. Mitä taas kaupungissa autoiluun tulee, niin SF on varmasti yksi USA:n vittumaisimmista autoilukaupungeista eli kannattaa todellakin unohtaa autonvuokraus jos ei suunnitelmissa ole reissata vaikkapa Muir Woodsiin punapuita ihmettelemään tai Highway 1:llä etelään ajelemista.
Jos on tarkoitus pelkästään hengailla keskustassa, ei tarvitse autoa. Alue on aika kompakti ja kävellen pääsee hyvin kaikkiin tärkeisiin kohteisiin. Toki Alcatraziin tarvitaan julkisia, ellei satu olemaan Jeesus. Mutta en kyllä ihan allekirjoita tuota väitetä, että SF olisi autoilijalle kauhistus. Helpompi siellä on ajaa kuin Helsingin keskustassa, vaikka yksisuuntaiset kadut hiukan kasvattavat vaikeusastetta. Mutta kun on kunnon kartta, josta näkee sallitut ajosuunnat, siellä pärjää oikein mainiosti. Ja minä sentään olen täysin suuntavaistoton, enkä tykkää ajaa ruuhkissa vieraassa kaupungissa. Jos on tarkoitus nähdä muutakin kuin keskusta, auton vuokraus on lähes pakollinen toimenpide. Sillä saa matkasta aika paljon enemmän irti.
 
K

kiwipilot

Mutta en kyllä ihan allekirjoita tuota väitetä, että SF olisi autoilijalle kauhistus.

Kolme kertaa olen Friscon keskustassa pakosta joutunut autoilemaan ja kyllä se aika vittumainen mesta ajella on; mäet, kapeat kadut ja auton parkkeeraus tekevät kruisailusta vähintäänkin mielenkiintoisen kokemuksen, ainakin verrattuna muihin saman kokoluokan kaupunkeihin. Esim. joku Toronto, Seattle, Boston, Washington ja vaikkapa Phoenix ovat paljon helpompia kuin San Francisco. Muutenhan autoilu Yhdysvalloissa on oikein helppoa ja erittäin suositeltavaa; SF vaan ei omien kokemusten (himpun alle 10 000km USA:ssa) perusteella kuulu tähän kategoriaan. Mutta kuten sanottu, jos haluaa tuolla Bay arealla muutakin kuin SF:n keskustan nähdä, niin kannattaa se auto vuokrata.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Matkakohteena Irlanti kaverin kanssa ensi keskiviikkona ja reissulla tullee olemaan pituutta 8 päivää. Päämajana Dublin, käytäviä mestoja mm. Cork City ja Blarney Castle, Galway ja Cliffs of Moher, Isle of Man, Belfast ja satunnaisia tuppukyliä Dublinin ohella. Matkakuumetta varmaan jo 39 astetta kun reissu on ollut varattuna yli 4 kuukautta :)
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Sanokaas, että mihin suuntaan kannattaisi lähteä patikoimaan, jos lentää Milanoon?

Italian sijaan varattiinkin sitten matka Irlantiin, johon lähdetään Kilkenny-Limerick-Galway -akselia katsomaan. Mielenkiinnolla odotan kyllä matkaa, että mitä kaikkea tuolta löytyy. Linnoja ainakin kierrellään ja länsi-rannikolta pitäisi löytyä kansallispuistoa sun muuta. Pitänee myös jokunen irkkupubi tarkistaa matkalla Hieno reissu tulossa!
 

Jimisola

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Joo, ei missään nimessa kannata ottaa mitään valmista pakettia: itse vedettiin aamusella junalla Oswiecimiin (maksoi jotain kolmisen euroa / naama, mutta 50km matka kesti lähes pari tuntia) ja sitten asemalta taksilla Auschwitziin. Kannattaa huomioida, että viimeinen juna takaisin Krakovaan lähtee muistaakseni seiskan aikaan illalla; itse otettiin taksi Birkenaun leirin pihasta takaisin Krakovaan ja tingattiin hinta noin kolmeen-neljäänkymppiin (€).

Kannattaa ottaa huomioon, että ainakin reilu vuosi takaperin tuo "itsekseen kiertely" oli voimassa vain kesäkauden ulkopuolella. Itse olimme paikalla toukokuun puolenvälin tienoilla ja silloin tuota mahdollisuutta ei enää (onneksi) ollut tarjolla, mikä taas osoittautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi sillä 10€/nuppi maksanut opastettu kierros oli jokaikisen pennin väärti ja lisäksi samaan hintaan sai bussikuljetuksen Birkenauhun sekä opastetun kierroksen myös siellä plus bonarina pääsi vielä tiirailemaan Auschwitz II:a kuoleman portin yläpuolella olevasta tornista. Meilläkin oli tarkoituksena pyöriä tuolla ihan itsekseen mutta kyllähän tuo opastus syvensi kierrosta huomattavasti. Suosittelen.

Valmis pakettimatka Auschwitziin maksoi 30e/nassu ja siihen siis kuuluu kuljetus hotellilta + opastettu kierros Auschwitzissa & Birkenaussa+ kuljetus takaisin hotellille ilmastoidussa pikkubussissa. En nyt ihan ymmärrä miksei tällaisesta kannata missään nimessä maksaa?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Valmis pakettimatka Auschwitziin maksoi 30e/nassu ja siihen siis kuuluu kuljetus hotellilta + opastettu kierros Auschwitzissa & Birkenaussa+ kuljetus takaisin hotellille ilmastoidussa pikkubussissa. En nyt ihan ymmärrä miksei tällaisesta kannata missään nimessä maksaa?

Et ole nyt ihan ymmärtänyt. Matkailussahan on tärkeintä, että kaiken saa mahdollisimman halvalla eikä että kaikki olisi mahdollisimman helppoa *hymiö*

Sama koskee esim lentojen hintaa, ei väliä vaikka olisi 2 välilaskua 10h odotusajoilla kunhan saa halvalla. :)
 
K

kiwipilot

Valmis pakettimatka Auschwitziin maksoi 30e/nassu ja siihen siis kuuluu kuljetus hotellilta + opastettu kierros Auschwitzissa & Birkenaussa+ kuljetus takaisin hotellille ilmastoidussa pikkubussissa. En nyt ihan ymmärrä miksei tällaisesta kannata missään nimessä maksaa?

Joo, ehkä käytin liian jyrkkää ilmausta sillä ihan kätevältä tuo paketti vaikuttaa. Itse tykkään kuitenkin mennä omin päin ja vältellä järjestettyjä retkiä sekä reissuja viimeiseen asti, joskus myös helppouden kustannuksella. Rahan kanssa tuolla ei nyt ihan hirveästi ole tekemistä jos säästöä ei sitten lasketa satasissa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, ehkä käytin liian jyrkkää ilmausta sillä ihan kätevältä tuo paketti vaikuttaa. Itse tykkään kuitenkin mennä omin päin ja vältellä järjestettyjä retkiä sekä reissuja viimeiseen asti, joskus myös helppouden kustannuksella. Rahan kanssa tuolla ei nyt ihan hirveästi ole tekemistä jos säästöä ei sitten lasketa satasissa.
Noista junamatkoista tuolla seudulla, että hieman on tosiaan seikkailun tuntua. Yritettiin viime kesänä tehdä automatkallamme päivämatka Katowicesta Krakovaan junalla, ja kyllä törmättiin kielimuuriin. Katowicen rautatieasema oli rempassa, eikä palvelua tai aikatauluja saanut kuin Puolaksi. Krakovaan päästiin 2,5 tunnin junamatkalla (n.100km) mutta takaisin sitten kämmittiin kielimuurinkin takia, ja eikun taksilla takasin. No, ei ollut onneksi samat hinnat kuin Suomessa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Kirjoitellaas hieman reissusta, kun kohteet olivat Roomaa lukuunottamatta vähemmän yleisiä.

Rock The Beachin jälkeisenä aamuna samoilla silmillä matkaan ja Riikan pysähdyksellä Istanbuliin. Hotelleja oli varattuna kaksi kappaletta. Ensimmäinen viikko vanhassa kaupungissa kehutussa Raymond Hotelissa ja kaksi viimeistä edullisessa neljän tähden hotellissa Küpelissa Hagia Sophian ja Sinisen moskeijan lähistöllä. Sunnuntai-iltana otettiin iisisti ja käytiin syömässä erittäin kehutussa ravintolassa lähestulkoon hotellin naapurissa. Palvelu oli loistavaa, mutta ruoasta en välittänyt. Se kuitenkin johtui väärästä valinnasta. Ruokaillessa ruvettiin katselemaan kulmille, että jopas kissoja näkyy joka puolella. Valtaosin hyvinvoivan näköisiä, mutta jotkut näyttivät todellakin katukissoilta. Ei niistä oltu kuultu mitään puhetta ennakkoon, mutta osoittautui, että niitä on siellä paljon. Koko Istanbulin aikana törmättiin kahteen suomalaiseen, joista toiseen tutustuttiin heti ensimmäisenä iltana. Ryyppäämiseksihän se homma meni. Valittiin kuitenkin siihen ihan oikea päivä, sillä ensimmäinen ilta oli ainoa sateinen ilta.

Toisena päivänä aloitettiin sitten nähtävyyksien kiertäminen krapulan hellitettyä. Topkapin palatsi oli erittäin vaikuttava ja kiinnostava kohde. Iltapäivästä sinne kuitenkin tuli valtavasti väkeä, joten jonottamaan joutui melko paljon. Ehdottoman suositeltava vierailukohde jokatapauksessa. Tiistaina painuttiin suunnitelman mukaan Sali Pazarin vierailulle. Joka tiistaiset markkinat, joilla ei paljon turisteja näy. Hinnat ovat erittäin edullisia ja erittäin paljon aitoja tuotteita tarjolla. Siellä on paljon kauppiaita, joilla on kauppoihin kelpaamattomia merkkituotteita. Itse ostin esimerkiksi Tommy Hilfigerin laadukkaan kauluspaidan 30 liiralla, eli 12 eurolla. Vikana oli helmassa sisäpuolella oleva ommel sivussa. Siinä oli legendaainen ommelpaakku, joita jokaiselle koneella ommelleelle on varmasti joskus sattunut. Tuoksuja ostettiin 40 eurolla neljä kappaletta. Dieselin nyrkissä ei pysynyt tekstilätkä kiinni ja muissa oli etiketti vinossa tai ei ollut keskellä. Kaikki siis "viallisia" tuotteita, joita ei voi kaupassa myydä. Paljon siellä oli feikkiäkin, mutta ne myyjät jotka avoimesti näyttävät viat, ovat luotettavia. Markkinoilla oli erittäin vähän turisteja, mutta valtavan paljon paikallisia.

Keskiviikkona käytiin läpi Sininen moskeija ja Hagia Sophia. Ensin mainitussa kannattaa sisällä käydä, koska on ilmainen. Jälkimmäistä kannattaa kuitenkin katsella vain ulkopuolelta. Kumpaankaan en henkilökohtaisesti suosittele rahaa laittamaan. Torstaina lähdettiin seikkailemaan kohti Vialandia. Kyseessä on siis huvipuisto, josta on tuleva suuri. Nyt se oli ollut auki vasta pari viikkoa, eikä ollut hinnan väärti. Varsinkaan kun Iltalehdessä mainittu yksi hurjimmista vuoristoradoista ei ollut käytössä. Eikä se varsinaisesti kovin hurjalta näyttänytkään, mutta ilmeisesti on varsin vauhdikas. Yksi hurjempi laite siellä oli, jossa kaltaiseni polvivaivainen onnistui hankkiutumaan lähes kävelykyvyttömäksi hetkeksi aikaa, kun ei tajunnut lukita jalkoja mihinkään asentoon. 2,5 minuuttia aika hurjaa kiepsutusta joka suuntaan. Suosittelen käymään, mutta ehkä vasta aikaisintaan vuoden päästä. Nyt lippu oli aika suolainen 55 liiraa (22 euroa), johon toki sisältyi ilmainen kuljetus tietyistä paikoista. Huvipuiston vieressä on suuri Vialandin ostoskeskus. Se oli hieno ja edullinen paikka täynnä merkkiliikkeitä ja ravintoloita. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä.

Perjantaina käytiin erittäin suositussa turistikohteessa Grand Bazarilla. Sinne en suosittele ikipäivänä menemään. Feikkiä feikin perään ja raivostuttavia sisäänheittäjiä. Täydellinen Sali Pazarin vastakohta siis. Lauantaina käytiinkin sitten Besiktas Cumartesissa, jotka ovat tiistaimarkkinoiden kaltaiset, mutta paljon pienemmät. Joskin valtaosa tavarasta ei ollut aitoa, mutta myös niitä sieltä löysi. Sielläkin pääasiassa paikallisia. Sen jälkeen piti tsekata tottakai riehumispaikka Taksim. Jokapuolella oli poliiseja ja paljon. Lähes kaikilla rynkyt kourassa. Puisto oli suljettu ja poliisin panssariautoja oli iso rivi paikalla. Ajateltiin, että jopas on yliampuvaa tämä. Käveltiin sitten pääkatua alaspäin ostoksia tehden ja jossain kohtaa tuli sitten mielenosoittajien rintama vastaan matkallaan kohti Taksimin aukiota. Ajateltiin, että taitaa olla jokapäiväistä tämä täällä. Jatkettiin ostoksia ja noin kilometrin päässä aukiolta mentiin pääkadulla olevaan jätskibaariin kaffestopille. Sitten kun vilkaisi ulos, niin huomasi että alkaa tapahtua. Kadulla oli tuhansia Usain Bolteja juoksemassa katua alaspäin. Työntekijöilläkin tuli kiire saada ovet kiinni ja turvaovi vielä lisäksi. Yläkerrasta ikkunat kiinni jne. Meni ehkä 15 sekuntia siitä, niin kohdalla rupesi räjähtelemään. Kahvilassa olevat turistit olivat melko hädissään, mutta kymmenen minuutin päästä sieltä pääsi ulos ja mekin ajateltiin paremmaksi lähteä takaisin vanhaa kaupunkia kohden. Katu oli kauttaaltaan märkä vielä toisenkin kilometrin verran ja poliisin panssariautot olivat paikalla. Kansa hurrasi ja taputti mielenosoittajille. Taksimin puisto on ilmeisen tykätty paikka, vaikka taitaa tässä vaiheessa olla jo vähän hallituksen vastaisuuttakin mukana. Hotellilla huomattiin uutisista, että ei homma niin jokapäiväistä ollutkaan, vaan viimeiset pari viikkoa oli ollut rauhallista. Eikä se poliisien varustautuminenkaan niin yliammutulta tuntunut.

Sunnuntaina vaihdettiin hotellia ja otettiin iisisti meren rannalla. Siellä erään ravintolan edessä säikähdettiin erittäin paljon, kun ohikulkeva nuori mies kavereineen päätti kevyesti heittää pienen kissanpennun muurin yli. Onneksi takana oli kangaskattoinen pieni katos, jonka mies varmaan tiesikin ja heitti siihen, että pentu pääsee kotiin. Se oli kuitenkin puolitoista metriä korkealla, joten totesin, että on parempi käydä auttamassa se alas. Sieltä löytyikin kymmenkunta muuta pentua, joita siinä ihmeteltiin. Eräs ravintolan asiakas otti pihvinsä lautaselta ja antoi sen pennuille myötätunnosta. Kyseessä oli ilmeisesti turkkilainen turisti. Päätettiin, että seuraavana päivänä käydään ruokkimassa kissoja. Viimeisenä päivänä käytiin maailman suurimmassa temaattisessa akvaariossa, joka teki minuun vaikutuksen, mutta oli kuulemma vähän pliisu verrattuna moniin muihin maailman akvaarioihin. Illalla kun mentiin kissoja ruokkimaan, oli paikalla kalastaja mukanaan vadillinen kalaa. Hän kertoi, että he ruokkivat sataman kissoja päivittäin. Hän haki kissoja puskistakin syömään. Se teki suuren vaikutuksen. Loppuilta ihmeteltiin paikallisten rakkautta kissoihin ja erään liikkeen omistaja osasi valaista meitä hyvällä englannilla. Uskontonsa vuoksi pitävät puhtaudesta. Hänkin kertoi siivoavansa liikkeensä kolmesti päivässä. Ihmiset kokevat olevansa velkaa kissoille, jotka pitävät kaduilta rotat ja muut pois. Molemmat tekevät toisilleen pysyvää palvelusta. Ihmiset rakastavat kissoja. Se teki meihin koko kaupungissa kaikkein suurimman vaikutuksen. Joskus toivottavasti on mahdollisuus päästä auttamaan kaupungin katukissoja vaikka vapaaehtoisena. Ehdottomasti kaupungin paras nähtävyys.
Mitä ruokaan tulee, niin vanhan kaupungin puolella todettiin yksi ravintola hinta-laatu suhteeltaan selkeästi parhaaksi. Esmer Chefissä käytiin yhteensä viisi kertaa syömässä. Sijaitsee rautatieasemaa vastapäätä raitiovaunulinjan toisella puolella. Kotkalaisille tiedoksi, että omistaja kertoi veljensä asuvan Suomessa ja pyörittävän Kotkassa ravintolaa, jolla oli melkolailla sama nimi. Liikkuminen oli hirmuisen halpaa ja edullista. "Bussikortti," jolla voi liikkua muistaakseni busseilla, lautalla ja rautiovaunulla ainakin, maksaa matkaa kohden 80 senttiä. Suuressa kaupungissa se oli ainoa järkevä tapa kulkea matkoja jos ei kävellä jaksa. Nähtävyyksistä suosittelen Topkapia, Sali Pazaria, Vialandin ostoskeskusta, pääkatua ja kaupungin katukissoja. Muistakaa kehua kaupungin siisteyttä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Istanbulista matka kävi Bolognaan, joka on Italian ruokapääkaupunki. Spaghetti alla bolognese piti tietenkin maistaa, mutta itse teen parempaa mitä se kehuttu trattoria tarjoili. Yksi yö siellä ja toinen päivä shoppaillessa. Yö vietettiin aivan uskomattoman hyvässä B&B-paikassa nimeltään Il B Di Bologna. Rautatieaseman läheisyydessä sijaitsi. Kahden homomiehen pyörittämä paikka. Suosittelen ehdottomasti, mikäli joku yöpyy Bolognassa. Todella hieno huone hyvällä paikalla. Aamiainen loistava ja katetaan jokaiselle erikseen. Eikä ollut tolkuttoman kalliskaan, vaan jossain reilun viiden kympin paikkeilla parisängyllä. Todella miellyttävä kaupunki, jossa oli valtavasti patsaita.

Sieltä tuli sisko miehensä kanssa hakemaan kohti Umbriaa. Umbriassa ollessa tuli käytyä muunmuassa Lungarottin viinitilalla Torgianossa, Assisissa tuli vietettyä pari päivää, yksi päivä Spoleton kauniissa kaupungissa (jossa muuten meni liukuportaat vuorelle) ja muuten seikkailtua Santa Marian ja Bastian paikkeilla. Assisi on hieno paikka ja suosittelen käymään siellä. Muunmuassa Fransiskus Assisilaisen hauta löytyy sieltä ja se on varmasti pyhin paikka, missä olen koskaan käyty. Nykyinen paavihan on nimennyt itsensä tämän pyhän mukaan. Santa Mariassa puolestaan on kaunein kirkko, jonka koskaan olen nähnyt.

Viimeiset pari yötä meni Roomassa, joka aiheutti lähinnä ahdistusta. Karmean kuuma, karmea määrä turisteja ja karmeat hinnat. Ja nämä yhdistettynä viimeisiin lomapäiviin, niin ankeaa on. Colosseumin ohi ajettiin taksilla matkalla lentokentälle.

Summasummarum. Matka oli äärimmäisen hyvä Roomaa lukuunottamatta. Ensi kerralla ymmärrämme jättää sen väliin. Tämä turisti vihaa turisteja. Käykää ihmiset Istanbulissa, Assisissa ja muussa Umbriassa Perugiaa lukuunottamatta ja Bolognassa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et ole nyt ihan ymmärtänyt. Matkailussahan on tärkeintä, että kaiken saa mahdollisimman halvalla eikä että kaikki olisi mahdollisimman helppoa *hymiö*

Sama koskee esim lentojen hintaa, ei väliä vaikka olisi 2 välilaskua 10h odotusajoilla kunhan saa halvalla. :)

Lisäksi pitää välttää sellaisia tilanteita, joissa joku voisi luulla turistiksi. Erityisesti pitää välttää muiden turistien seuraa, koska turistiporukassa hengailu on junttia ja antaa kuvan avuttomasta ulkomaalaisesta. Kokemus ei myöskään ole riittävän autenttinen, mikäli hyödynnetään valmiita systeemeitä tai matkailua helpotetaan valmiiden pakettien muodossa.

Jos suolan piiskaamalle ulkoluodolle on mahdollista mennä vuotavalla soutuveneellä, niin ei missään nimessä pidä mennä minkään turistifirman moottoriveneen kyytiin. Etenkään jos kyydissä on muita, yleensä itseä tyhmempiä tai nolompia, turisteja.
 

axe

Jäsen
Tässä ilmoittautuu myös jamppa, joka sisäisesti vähän hymyilee kaikille näille pakettimatkojen ja opastettujen kiertueiden juntittelijoille. Siitä vaan jos kerran itsetekeminen maistuu, mulle kyllä lomalla kelpaa oikein hyvin se ettei tarvi hirveesti etsiskellä aikatauluja ja pysäkkejä ja selvitellä hintoja ja reittejä. Jos nyt ei miljoonaa ylihintaa joudu maksamaan, niin vähän on sellaista bättrefolk-hölmöläisen puuhaa ehdointahdoin väkisin väistellä ja tehdä samat asiat itse, kun joku muu on kattanut pöydän jo valmiiksi.

Näillä puheilla saavuttiin juuri Kroatian ns. omatoimireissusta. Lennot Splitiin ja takaisin oli, välissä piti kehitellä 12 päivää puuhaa ja majoittumista. Tuleva asuntovelkakumppani hoiteli lentojen välin kyllä hienosti, että en mää nyt varsinaisesti sen kummempaa omatoiminut. Pari päivää Splitissä, pari päivää naapurimaa Bosnia-Hertsegovinan Sarajevossa, takaisin Kroatiaan ja pari päivää Plitvicen järvikansallispuistossa, kolme päivää Hvarin saarella ja vielä päivä Splitissä ennen paluuta. Yöpymisiä oli viidessä hostellissa (huone omalla kylppärillä) ja yksi vielä Sarajevon paluubussissa. Kukaan ei silpomismurhannut ketään.

Reittibusseilla kuljettiin, aikataulut piti ja liputkin sai hankittua. Välillä oli jotain sellaista, ettei saanut meno-paluuta vaikka olisi niin voinut kuvitella, vaan joutui sen paluun hankkimaan toisessa päässä. Hvarin lautoista taas suurin osa menee "väärälle puolelle" saarta vanhaan kaupunkiin, kun ihmisistä taas suurin osa menee parinkytä kilsan päähän uudempaan kaupunkiin, jonne sinnekin kyllä menee lauttoja mutta vähemmän ja pienempiä, niin niistä lipuista melkein joutui tappelemaan kun eivät suostu myymään menoakaan kuin vasta matkapäivänä, paluun sai sentään hankkia päivää aiemmin. Jouduttiin siis saarella väärään kaupunkiin ja edessä oli se siirtyminen toiseen paikkaan, mutta sekin sujui lopulta hyvin eikä tarvinnut tungeksia kaupunkien väliseen bussiin, kun päästiin jakamaan brittiparin kanssa taksi oikeaan cityyn. Näillä hosteleilla tosin tuntuu olevan aika hyvät kuljetuspalvelut, että olisivat ne tuoltakin käyneet noutamassa korvausta vastaan. Muutenkin yllätyin kuinka lämpimän avuliaita nuo halpamajoittajat olivat, ei ollenkaan sellaista business-like kylmyyttä kuin hotelleissa.

Split on kiva, turisteja toki riittää. Hvarissa niitä riittää jopa vielä enemmän, siis siellä uudemmassa turistikohteessa Hvar Townissa. Se vanha Stari Grad taas oli leppoisampi. Hvar on ihan ok, mutta emmää oikein tiedä, kai se on vähän sellainen rikkaiden purjehtijoiden ja nuorisobilettäjien paikka, emmää sitä nyt ihan kaikille suosittelisi. Ei tosiaan ainakaan jos turistit vituttaa. Mutta siellä käy ilmeisesti ihan maailmantähtösiäkin lomailemassa. Ite oltiin samaan aikaan kuin Novak Djokovic, mutta ei jostain syystä mieheen törmätty.

Oli niitä turismeja Sarajevossakin mutta varmaan meren kaukaisuuden takia vähemmän. Käytiin vähän tuota parinkymmenen vuoden takaista sotahistoriaa katsastelemassa tunnelimuseossa ja pitihän olympiastadionkin tsekata. Sinne Sarajevon lentokentän tunnelillehan on jonkin verran matkaa keskustasta. Ihan hyvin olisi voinut maksaa jollekin toimistolle kyydistä ja jostain opastuksesta, mutta tokihan paikallisliikenteeseenkin on aina kiva tutustua ja nyt säästettiin se muutama euro ja mentiin ratikalla kaupungin läpi ja käveltiin muutama viimeinen kilsa perille (kun ei jaksanut odottaa jatkobussia). Seuraavana päivänä sitten maksettiin jo vähän rahallista hintaakin ja mentiin privaattikyydillä 50 kilsan päähän kuuluisille Bosnian "pyramideille" kun ei lauantaille oikein muutakaan ajankulureissua osunut. Joo joo, tiedettiin että ne on vähän niinko huijausta jne. mutta silti ihan kiva kierros, kun päästiin vielä sen pyramidilöytäjän itsensä opastamalle kierrokselle. Ukko näytti vähän pyylevöityneeltä Indiana Jonesilta ja puhui varsin vakuuttavasti kaiken aiemman pyramiditietouden mullistavista asioista ja energiakentistä ja ties mistä, mutta ihan hirveesti konkreettisia todisteita ei ollut näyttää. Aika starana osa pyramidituristeista miehen kuitenkin otti, valokuvia, nimmareita ja omistuskirjoituksia kirjan kanteen ja muutenkin vähän idolisointihommia. Sellainen kiva jonkun sadan metrin tunneliverkosto kaikenmaailman parantavine savikivineen ja vesineen siellä pyramidikukkuloiden lähellä myös oli. Opastettu kierros tunneleissakin oli viihdyttävä, vaikkei se nyt skeptismiä hirveästi parantanut. Reilut pari kilsaa niillä on enää avattavana maahan hautautuneita tunneleita että pääsevät sille maailman vanhimmalle ja suurimmalle pyramidille, jota eivät jostain syystä ole viitsineet löydön jälkeen kahdeksan vuoden aikana kaivaa yhtään esiin pusikoiden ja maakerroksen alta...

Plitvicessä on kyllä ihan nättiä turkoosia järveä ja vesiputouksia ja ties mitä, mutta se on vähän sellaista jonokävelyä muiden seassa valmiilla reiteillä. Eikä niihin huippuvesiin saa mennä edes uimaan, phyh.

Ruoka oli kohtuullisen hintaista ja ihan hyvääkin, mutta ei se kuitenkaan mitenkään järkkyvaikuttavaa ollut. Mun mielestäni Kreikassakin on ollut elämyksellisempiä ruokahetkiä. Tokihan tryffelipastat ja sellaiset oli makoisaa ja tuli vähän tutustuttua normia enemmän seafoodiinkiin. Olut oli halpaa. Vessat toimi ihanasti, ei tarttenut rutata paskapapereita roskikseen haisemaan. Kraanavettä voi juoda. Niitä krääsäkojuja ja kiertoajeluita ja muita oli ihan yhtä paljon kuin muissakin turistikohteissa, mutta näitä ei kuitenkaan tarvinnut ihan koko aikaa ollut hätistelemässä hihasta roikkumasta pois.

"Croatia - Far from Russia, close to Italy" oli hassu epävirallinen mainoslause jossakin taulussa. Suomea kuuli Splitissä, mutta muissa paikoissa vähemmän. Ruotsalaisia on niin perkeleesti joka paikassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä ilmoittautuu myös jamppa, joka sisäisesti vähän hymyilee kaikille näille pakettimatkojen ja opastettujen kiertueiden juntittelijoille. Siitä vaan jos kerran itsetekeminen maistuu, mulle kyllä lomalla kelpaa oikein hyvin se ettei tarvi hirveesti etsiskellä aikatauluja ja pysäkkejä ja selvitellä hintoja ja reittejä. Jos nyt ei miljoonaa ylihintaa joudu maksamaan, niin vähän on sellaista bättrefolk-hölmöläisen puuhaa ehdointahdoin väkisin väistellä ja tehdä samat asiat itse, kun joku muu on kattanut pöydän jo valmiiksi.

Minä taas vähän ihmettelen sitä, että niin monet ajattelevat omatoimimatkailun olevan huomattavasti pakettimatkailua työläämpää. Minusta se ei ole. Yhtä lailla pakettimatkalle lähtiessä täytyy vertailla etukäteen hotellien hintoja ja sijaintitietoja, katsoa lentojen aikataulut sekä selvittää nähtävyyksiä ja sitä, minkälaista retkitarjontaa kohteessa on saatavilla. Nämä tavallisesti vain katsotaan matkatoimiston omasta esitteestä. Siksi se valikoima on melkoisen suppea. Internetistä itse koostamalla saa paljon laajemman valikoiman käyttöönsä.

Internet-aikakaudella tuo itse varaaminenkin on erittäin helppoa. Ja valinnanvaraa on enemmän kun ei rajoitu matkatoimistojen tarjontaan. Oikeastaan kyyditys lentokentältä hotellille on ainoa, mikä pitää itse selvittää, jos omin päin liikkuu. Ei kovinkaan iso työ sekään.

Ja jos haluaa naapurikaupungeissa käydä tai jotain kiertomatkaa järjestää, niin aika harva pakettimatka sellaista palvelua tarjoaa - ellei kyseessä ole joku opastettu kiertomatka, jossa opas on kaiken aikaa mukana. Eli vaikka lähtisi pakettimatkalle etelään, niin saman reittibussien selvitystyön joutuu silloinkin tekemään. Ai niin, mutta siellä on matkaopas, joka kertoo asian! Niin, mutta mm. kaupunkien turisti-infoista saanee saman tiedon kun kävelee sisään...

Kyllä minäkin omatoimimatkoillani toisinaan lähden turistikierroksille. Näitä retkiä tarjovia operaattoreita voi vilkuilla myös internetin kautta. Tätä olen hyödyntänyt mm. Irlannissa ja Kroatiassa, enkä katunut ollenkaan. Joskus ne ovat helppoja vaihtoehtoja nekin. Pakettimatkalle en sen sijaan usko enää lähteväni. Siihen riittää se, että on vilkuillut muutamaan otteeseen Matkaoppaat-sarjaa...

Pakettimatkalle lähtevät eivät tietenkään ole automaattisesti juntteja, vaikka joistain pakettimatkailijoista saakin sen kuvan. On niitä juntteja omatoimimatkailijoitakin nähnyt ihan riittämiin...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä ilmoittautuu myös jamppa, joka sisäisesti vähän hymyilee kaikille näille pakettimatkojen ja opastettujen kiertueiden juntittelijoille...
Mutta vasta paikan päällä varatessa saa sen tunteen vapaudesta, mistä voi vähän enemmän maksaakin kuin jos etukäteen varaisi samat jutut netistä.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omia Gdansk-suosikkejani olivat:

1. Bar Pod Ryba(Bar Pod RybÄ… - Gdansk Restaurants in Gdansk)
- Paikallinen pikaruokaversio, eli aivan helvetin iso uuniperuna vapaavalintaisella täytteellä. Toimi kuin tauti, eikä hintakaan ollut paha. Suosittelen kokeilemaan ainakin kerran.

2. Lokomotywa (Lokomotywa - Gdansk Restaurants in Gdansk)
- Historiallisen junan muotoon sisustettu kahvila, josta sai todella mahtavia täytettyjä pannukakkuja. Paikan oma tee oli myös oikein mahtavaa, ja sitä voin suositella, vaikkei teen ystävä olisikaan. Mukavimpia kahviloita, joissa olen maailmalla ollut.

Itse en tuosta Brovarnian oluesta niin hirveästi perustanut. Oli sekin hyvää, mutta vielä parempia puolalaisia oluita (pullotettuna tosin) sai mm. seuraavista paikoista:

- Amsterdam Bar Beer & Bagel (Amsterdam Bar Beer & Bagel - Gdansk Nightlife in Gdansk)
- Bruderschaft (Bruderschaft - Gdansk Nightlife in Gdansk)

Noista Amsterdam oli ehkä vähän kliininen ja kolkko, mutta varsin mukava tunnelmaltaan. Baarimikkokin piti jossain vaiheessa ruoka- ja juomatauon, jolloin korkkasi itsekin oluen... Bruderschaft oli minusta tunnelmaltaankin oikein mukava paikka. Oluista kannattaa laittaa muistiin ainakin nimet "Kozlak" ja "Grand Porter"...

Tuo uuniperunapaikka on kyllä testaamisen arvoinen.
Brovarnia oli minun makuuni vähän kallis ja keinotekoisen oloinen, sekä lisäksi sijaitsee joen väärällä puolella.
Amsterdamissa olen käynyt vain kerran, mutta mukava baarimikko suositteli kyllä erinomaista olutta (en muista merkkiä).
Lisäksi jos on kaupungissa viikonloppuna, niin Rokkikahvilassa on loistava meno!
Gazeta Rock Café - Gdansk Nightlife in Gdansk

Przystan on oma vakiopaikkani aina alueella käydesssäni. Muista että nyt on paras turistiaika ja tähän aikaan sielöä saa jonottaa. Mutta ulkonakin on nykyään tilaa pirusti. Ehdoton paikka, suosittelen kaikille kalaruuan ystäville!

Kiitoksia teille kaikille koskien Gdansk ja Sopot-vinkkejä! Przystaniin oli tarkoitus kävellä, mutta ukkosmyrsky sotki suunnitelmat ja se jäi tällä kertaa välistä. Pidetään kuitenkin seuraavalla reissulla mielessä!

Bruderschaft oli mukava paikka tuolla Gdanskissa ja siellä sai erinomaisen oluen lisäksi erinomaista asiakaspalvelua. Baarimikko tykkäsi rupatella ja kysellä kaikenlaista ja puhui kaiken lisäksi ihan hyvää englantia.

Tuo Bar Pod Ryba jäi myös harmittavasti väliin. Kävimme siinä vieressä Pierogarnia U Dzikassa syömässä ja mietimme, että seuraavana päivänä käymme nauttimassa vieressä perunat, mutta menimmekin koko päiväksi Sopotiin. Ei kuitenkaan tarvinnut myöskään Pierogarnian ruokiin pettyä ja voinkin suositella sitä vilpittömin mielin kaikille pierogeja hamuaville.

Jäipähän ainakin hyviä paikkoja varastoon myös seuraavalle reissulle. Voin myös varauksetta suositella Gdanskia ja koko kolmoiskaupungin aluetta kaikille. Sopotista löytyy mahtavia biitsejä, eikä tarvitse olla janoisena tai nälkäisenä. Eläminen on halpaa ja mukavaa hommaa tuollapäin maailmaa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Minä tunnustan että olen niin juntti että vuosikausien rinkan kantamisen jälkeen, monen sellaisen paikan tallanneenna missä valkoisia ihmisiä ei juuri ole käynyt, varasin pakettimatkan Rodokselle ja kävin jopa yhtenä iltana muiden turistien kanssa Suomibaarissa.
Voi tätä häpeää. Hakekaa jalkapuut ja mädät vihannekset.

Sitten asiaan. Molemmissa on puolensa. Täytyy myöntää, en pidä muista turisteista joten rinkan kanssa reissaaminen on vapautta. Eikä se ole vaikeaa, haastavaa joskus, raskasta joskus, mutta palkitsevaa. Toisaalta pakettimatkoissa on oma houkutuksensa - aivotonta karjalauma menoa, voi heittää aivot täysin narikkaan ja vain rentotua. Kaikki on hoidettu valmiiksi.
Omalla tavallaan varsin nautittavaa sekin.

Nykyään on ollut tapana että kesällä lähden jonnekin kuumaan pariksi viikoksi pakettimatkalle nollaamaan aivoja ja nauttimaan lämmöstä, lukemaan kasan kirjoja, syömään hyvin jne. Sitten jouluaikaan rinkka kantoon ja kuukaudeksi jonnekkin kauas kiertämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös