Nyt kun Gdanskista on ollut mainintaa, niin olin juuri kolmatta kertaa kaupungissa viime perjantaista eiliseen, eli pidennetyn viikonlopun. Kesällähän olin puhtaasti EM-jalkapallomatkalla, nyt syysreissun tarkoituksena oli vihdoin tutustua kahteen n. 50 km päässä olevaan kohteeseen, jotka olivat jääneet aiemmin väliin, eli Malborkin ritarilinnaan sekä Stutthofin keskitysleiriin.
Hotelliksi valitsin sijaintinsa tähden tällä kertaa hostellin eli Midtown Hostelin, joka oli alle 10 min. kävelymatkan päässä juna/bussiasemalta ja saman verran keskustasta. Huoneeni oli lähinnä karu selli, ja väärinkäsityksen vuoksi olin luullut, että yksityisissä huoneissa olisi oma wc/kylppäri ja että yhteisvessat olisivat vain makuusalien ihmisille. Väärin luultu, vessoja oli kaksi n. 30 ihmistä varten, joten varsinkin aamuisin sai kärvistellä jonossa jalat ristissä kauhean kusihädän saattelemana.
Myös paikan sisäänkäynti oli valaisemattoman sisäpihan perukoilla. Muuten hostelli oli ok, yhteiskeittiö toimiva ja vuode pehmeä. Hinta kolmelta yöltä yksinään 2h huoneessa reilut 80 euroa, joten ei tuo mahdoton sikäli ollut, mutta olisin ilman muuta satsannut enemmän rahaa, jos olisin tajunnut, ettei yksityishuoneissakaan ole vessaa. Hyvä, ettei tarvinnut pulloon kusta, kun joku italiaano siellä suihkutteli ja pesi hampaitaan pitkään ja hartaasti jonon venyessä.
En hostellissa toki aikaa muuten viettänyt, la-aamuna lähdin aamukahdeksan junassa kohti Malborkia. Olin ostanut etukäteen netistä junaliput, Puolan systeemit toimivat varsin hyvin tässä suhteessa. Juna saapui tunnissa Malborkiin, ja siellä hurahtikin suuri osa päivästä. Linnoitusten kokonaispinta-alahan on Euroopan suurin mitä keskiaikaisiin tiiliskivilinnoihin tulee (oliko se nyt 21 hehtaaria valleineen päivineen), ja itse linna (kaksi linnaa) olivat suht isoja nekin.
Saksalainen ritariveljeskuntahan rakennutti linnan 1370-luvulla ja otti sen tukikohdakseen, kun Lähi-idän ristiretkeily ei enää kannattanut. Köyhyyslupauksen he tekivät Jumalalle, mutta se ei estänyt valloittamasta lähimaita ja keräämästä valtaisia rikkauksia. Linnassa oli mukava käydä näin syksymmälläkin.
Su-aamuna seikkailin klo 08 aikaan paikallisbussissa matkalla kohti Stutthofin leiriä. Lippua ei etukäteen saanut, bussissa kukaan ei puhunut muuta kuin puolaa, se oli täpötäynnä (osa matkustajista kännissä) ja bussin jousitukset toivat mieleen Linnanmäen, kun bussi jyristeli kuoppaisilla pikkuteillä. Olin etukäteen selvittänyt lähinnä matkan keskimääräisen keston sekä Stutthofia edeltävän kylän nimen. Eräs paikallinen näki leirin puolankielisen nimen lunttilapussani (Szhtutowo) ja antoi lisävinkkiä poisjäämiseen, ja kuskikin tajusi jättää minut ihan oikealla pysäkillä, joten homma toimi näinkin. Bussilippu maksoi n. 14 zlotya eli 3,5 euroa yhteen suuntaan.
Stutthofin leirin museoalue oli suht pieni, ja kierrettävissä alle kahdessa tunnissa. Parakkien ja näyttelyiden lisäksi tarjolla oli ihmiskuljetusvaunuja, kaasukammiota ja krematorio, jossa liehui myös Suomen lippu - täällähän tapettiin/kuoli suomalaisiakin, mm. merimiehiä jotka internoitiin sen jälkeen kun Lapin sota alkoi. Yksi suomalainen on täällä syntynytkin, kun hänen laivassa töissä ollut äitinsä oli raskaana ja päätyi leirille.
Käymistäni lagereista Stutthof on pienin ja kompaktein, Sachsenhauseniin Saksassa saa varata aikaa ainakin 3-4 tuntia ja Auschwitz on tietysti oma lukunsa. Mutta käymisen arvoinen leiri toki tämäkin, suomalaisnäkökulma toi oman sivumakunsa leirin kauheuksiin. Ja tehtiinhän täällä toki ihmisistä saippuaa.
Leiristä poistuminen sai kiroamaan paikallisia bussiyhteyksiä. Joko vuoroa ei ajettu tai se oli 2h myöhässä. Odottelin sitten bussipysäkillä aikani, mutta pääsin kuitenkin lopulta takaisin taas Gdanskiin, jossa loppureissun pyörin suosikkipaikallani eli joen rannassa pääkadun päässä. Kelpo reissu yhtä kaikki, Puolassa on aina ollut varsin mukava tunnelma, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.