LikainenLegenda
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KeuPa HT
Ihan vain omatoimisesti eri saarilla. Kaikkiaan kolmella pääsaarella, kolme yötä kussakin. Parissa tunnissa pääsee pikaveneellä saarelta toiselle.Kerro lisää! Oletko risteilyllä vai asutko saarilla ja vaihdat niitä? Kuinka monta päivää vietät paikalla.
Periaatteessa tuossa ajassa ehtii kyllä tekemään ja näkemään kaiken tarvittavan, eikä mitään jää tekemättä, mutta toisaalta joitain päiviä menee noilla eri toureilla (jotka joissain tapauksissa ovat ainoa vaihtoehto nähdä tiettyjä paikkoja ja päästä snorklailemaan erikoisempiin paikkoihin, tänään mm. haiden kanssa), joten kovin montaa ns. löysää puhdasta mitään tekemätöntä päivää ei jäänyt. Vielä yksi täysi päivä edessä ja taitaa samalla olla ainoa, kun ei ole etukäteen mitään ohjelmaa tai venematkoja saarelta toiselle.
Näistä pääsaarista se tuntemattomin ja "autioin" eli Isla Isabela kostautui omaan makuuni parhaaksi, oli näistä selvästi autenttisin, kun taas muissa kahdessa on vähän turistirysän vikaa, joskaan mistään turistimassoista ei voi puhua ja mm. valkoiset hiekkarannat turkoosine vesineen ovat pääosin lähestulkoon autioita. Joka tapauksessa koko saariryhmä on aika uniikki paikka koko maailmassa omanlaatuisella tunnelmallaan. Harvemmin (en koskaan) jaksan mitään löhöilylomia ja löhöily tästäkin reissusta on ollut kaukana, mutta tänne voisi kuvitella jäädä vielä vaikka viikoksi ihan vain oleskelemaan. Leppoisaa touhua vuokrata polkupyörä, ajella hiekkateitä pitkin jättiläiskilpikonnia väistellen ja pysähdellä matkan varrella autioille hiekkarannoille pulahtamaan turkoosiin meriveteen.