Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 091
  • 14 952

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Innsbruckiin viikon päästä. Oma auto alle, ja patikoimaan vuorille. Yhtenä päivänä käydään tuon auton kanssa Sveitsin puolella.

Mitä tuohon autoiluun tulee, niin taidetaan aika hyvin kartalla olla. Tietulleja voi tulla matkanvarrella maksettavaksi, ja sitten nuo vinjetit pitää ostaa vielä molempiin maihin. Pysäköinti Innsbruckissa taitaa olla parasta hoitaa maksullisissa parkkihalleissa.

Mutta jos itse kaupungista, nähtävyyksistä, ruokapaikoista ym. löytyy jotain suositeltavaa, niin ideoita otetaan vastaan. Ollaan noita lähistön vaelluskohteita katseltu valmiiksi, mutta myös niistä olen kiinnostunut kuulemaan kokemuksia/suosituksia.
 
Kesäkuun puolivälissä edessä reissu Varsovaan. Uskoisin jollakin täällä olevan kokemusta kyseisestä kaupungista, joten kyselisin hieman suosituksia. Etenkin ruokapuoli kiinnostaa kovasti liharuokien ystävänä, toki myös muut nähtävyydet/paikat näiden perinteisten "turisti-must see-paikkojen" lisäksi. Kansallisstadionille löytyy lippu Red Hot Chili Peppersin keikalle, joten ainakin isoimman stadionin toistaiseksi pääsee kokemaan. Aiemmin olen käynyt Poznanissa ja siellä julkiset toimivat mainiosti. Olettaisin saman olevan myös Varsovan kohdalla. FreeNow-sovellus on muuten kätevä Keski-Euroopassa, kuten uber/bolt, mutta ainakin Poznanissa oli edullisempi.
Nähtävyyksistä suosittelen tiptop-kuntoon laitettua vanhaa kaupunkia.
Ruuan osalta koverrettuun leipään laitettuja keittoja sekä lihatäytteisiä pierogeja. Makkarat on hyviä preveleitä unohtamatta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Suunnitelmissa oli lähteä Englantiin kesäkuussa, mutta sitten lentojen aikataulujen ja hintojen tutkimisen jälkeen päädyinkin lähtemään ihan toisaalle. Suuntana Berliini, peräti huimat kolme yötä (ja käytännössä kaksi täyttä vuorokautta sekä niitä edeltävä ilta) perillä. Vaikka olenkin reissannut paljon, niin tässä kohtaa on suurikin aukko yleissivistyksessä, eli ensimmäistä kertaa tulee pistäydyttyä tuossa kaupungissa. Lyhyestä visiitistä johtuen pitää melko tarkasti suunnitella etukäteen omaa matkaohjelmaa, jotta ei mene perillä arpomiseksi, mutta kuitenkin niin, että aikataulua ei puske ihan täyteen. Varmasti tähän moni sanoisi, että "ei tuonne ole järkeä lähteä noin lyhyeksi aikaa" tai "minä olisin ainakoin pidempään", mutta aikataulu on nyt tämä. Ja minä olen kuitenkin tässä oman "reissaajan urani" aikana tehnyt sekä lyhyitä että pitkiä reissuja, ja oppinut itselleni sopivan aikataulutuksen molemmilla tavoilla, joten eiköhän tuosta saa ihan omaan makuun sopivan ohjelman. Kaikkea ei siis ehdi nähdä, mutta kaupunkiin voi aina palata.

Ajatuksena oli, että noista ensimmäinen kokonainen päivä (sunnuntai) pyhitetään nähtävyyksille. Aamusta heti johonkin museoon (Tekninen museo oli alustavasti suunnitelmissa). Sitten lounaalle. Sen jälkeen voisi tehdä tunnin jokiristeilyn. Sitten toinen museo (alustavasti DDR-museo) iltapäivään. Ja illasta katsastaa keskustan nähtävyydet (Checkpoint Charlie, Brandenburgin tori, valtiopäivätalo yms.) pihalta käsin yleisen hengailun ohessa. Seuraava päivä (maanantai) on sellainen, johon ajattelin jättää enemmän vapaata. Stasi-museo (on onneksi avoinna maanantain) on sellainen, johon ajattelimme suunnistaa aamusta. Sen jälkeen avoimempaa ohjelmaa, tai sitten joku sellainen nähtävyys, jota en ole vielä osannut keksiä.

Majapaikka on idässä, kartasta päätellen Friedrichseinin alueella. Aluetta suositteli paljonkin kaupungissa reissannut kaverini, jolla on varsin samanlainen maku esimerkiksi olutravintoloiden suhteen kuin meikäläisellä. Hänellä on kuitenkin edellisestä reissustaan viitisen vuotta, joten hänen baarivinkkinsä voivat olla vanhentuneita. Onko kanssapalstalaisilla siis antaa hyviä craft beer -baarivinkkejä? Ja myös jotain perinteisiä olutkuppiloita voi suositella. Myös kivat illanistumispaikat (jazz-kapakat yms.) ovat sellaisia, joista otan mielelläni vinkkejä vastaan. Niin, ja ruokapaikkojakin voi suositella, vaikka niiden osalta tulee kuitenkin todennäköisesti valittua joku periaatteella "tuo näyttää hyvältä ja nyt on nälkä, joten suunnataan tuonne". Ruokapaikkavinkkejä ei kannata antaa aasialaisista ravintoloista, sillä allekirjoittanut on allerginen mereneläville.
Minulla sama suunta viikon päästä. Berliinissä on tullut käytyä pikavisiitti myös aiemmin, joten nuo tunnetuimmat nähtävyydet Brandenburgin toreineen, Checkpoint Charlieineen yms ovat tuttuja, mutta kiinnostaisi tietää, että löytyykö näiden lisäksi jotain mielenkiintoisia kohteita, jotka eivät välttämättä ensimmäisenä pomppaa vastaan kaupunkioppaissa? Näin valokuvauksen harrastajana kuvaukselliset kohteet kiinnostavat ennenkaikkea; esimerkkinä ajattelin käydä tutustumassa maailmansodan aikaisiin bunkkereihin ja tunneleihin, joihin ilmeisesti järjestetään opastettuja kierroksia.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Nuo bunkkerit tulivat vastaan toissa iltana, kun etsin potentiaalisia kohteita Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ilmeisesti niitä on ainakin parissa paikassa, ja niihin tosiaan pääsee tutustumaan joko omatoimisesti tai opastetulla kierroksella.

Oma alustava ohjelmani on muotoutunut suunnilleen seuraavanlaiseksi:

Päivä 1 (sunnuntai):
- Jokiristeily (1h) heti aamupäivästä
- Kävelykierros Valtiopäivätalon ja Brandenburgin portin kautta juutalaismuistomerkille ja siitä kohti teknistä museota. Lounas matkalla.
- Tekninen museo
- Juutalaismuseo
- Checkpoint Charlie
- Metrolla Friedrichshainiin, jossa päivällinen ja illanviettoa kuppiloissa.

Päivä 2 (maanantai):
- Stasi-museo aamupäivästä.
- DDR-museo myöhemmin iltapäivällä
- Välissä mahdollisesti bunkkerit, mutta jätetään vielä avoimeksi ohjelmaa noilta osin.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Jos autot kiinnostaa niin Berliinin keskustassa on nähtävää: DRIVE Volkswagen Group Forum EN

Tuo on siis VW-ryhmän näyttely, harmittaa että itse en omalla reissulla tuonne ehtinyt. Ja sitten:

Ja sitten tämä: Englisch

Tuolla oli ihan uskomattomia autoja suomen mittapuulla.

Muuten sitten kannattaa vaan käydä katsomassa eri nähtävyyksiä ja eri paikkoja. Älyttömän iso kaupunki ja älyttömästi erilaista nähtävää. Ne eri alueet on oikeasti kuin eri maailma välillä. Vertaa vaikka jotain ankeahkoa vanhaa itäsaksan nurkkaa moderniin ostoshelvettiin missä kaikki maailman ketjuliikkeet.

Tuonne pitäisi kyllä mennä vielä uusiksi, vieläkin ärsyttää kun AirBalticin myöhästelyjen takia missasi melkein kokonaisen päivän ohjelmasta.
 
frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Innsbruckiin viikon päästä. Oma auto alle, ja patikoimaan vuorille. Yhtenä päivänä käydään tuon auton kanssa Sveitsin puolella.

Mitä tuohon autoiluun tulee, niin taidetaan aika hyvin kartalla olla. Tietulleja voi tulla matkanvarrella maksettavaksi, ja sitten nuo vinjetit pitää ostaa vielä molempiin maihin. Pysäköinti Innsbruckissa taitaa olla parasta hoitaa maksullisissa parkkihalleissa.
Maaliskuussa tuli autoiltua Itävallassa, tietulleihin en törmännyt, mutta vinjetti tosiaan piti olla. Itse lensin Münchenin kautta ja siitä auto alle, vinjetin sai rajalla olleelta huoltoasemalta (täytyy olla hankittuna ennen rajan ylitystä, jos tulee muualta). Parkkihalleista en osaa Innsbruckista sanoa, mutta katupysäköinti hoitui kätevästi Easyparkilla. Tilaa toki löytyy sitä helpommin, mitä kauemmas jättää.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Ensi viikolla Skotlantiin. Ensin lento Edinburghiin, josta auto alle ja käynti Isle of Skyellä (2 yötä, ensin yksi puolivälissä matkaa ja seuraava sitten itse Isle of Skyellä). Tuon jälkeen vielä pari päivää Edinburghissa.

Aikataulu tulee olemaan tiivis, mutta halusin ehdottomasti ympätä tuon Isle of Skyellä käynnin mukaan reissuun, joten on sitten tyytyminen tähän, vaikkakaan pari lisäpäivää ei olisi ollut haitaksi.

Mutta yhtä kaikki, onko Isle of Skyelle, Edinburghiin tai yleisesti autoiluun Skotlannissa noilla seuduilla jotain vinkkejä tai huomioitavaa? Isle of Skyellä varmaankin ohjelmassa ne pari yleisintä patikkaa, mitä muuta kannattaisi huomioida? Samoin Edinburgh on itselleni aika tuntematon, yleensä tulee otettua etukäteen selvää todella tarkkaan kaikesta, mutta tätä reissua ei ole ehtinyt suunnitella juuri lainkaan, joten kaikki vinkit ovat tervetulleita.
 
Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Kesäkuun puolivälissä edessä reissu Varsovaan. Uskoisin jollakin täällä olevan kokemusta kyseisestä kaupungista, joten kyselisin hieman suosituksia. Etenkin ruokapuoli kiinnostaa kovasti liharuokien ystävänä, toki myös muut nähtävyydet/paikat näiden perinteisten "turisti-must see-paikkojen" lisäksi. Kansallisstadionille löytyy lippu Red Hot Chili Peppersin keikalle, joten ainakin isoimman stadionin toistaiseksi pääsee kokemaan. Aiemmin olen käynyt Poznanissa ja siellä julkiset toimivat mainiosti. Olettaisin saman olevan myös Varsovan kohdalla. FreeNow-sovellus on muuten kätevä Keski-Euroopassa, kuten uber/bolt, mutta ainakin Poznanissa oli edullisempi.

Julkiset toimii mainiosti ja niitä kannattaa hyödyntää, koska etäisyydet on paikoin aika suuriakin. Jos enemmän käyttää, niin suosittelen helppouden vuoksi pidemmän ajan lippua, 24h, 36h ja 72h tikettejä saa automaateista ja nehän kattaa niin metron, bussin kuin raitiovaununkin. Jos kauemmas ytimestä suuntaa, kannattaa huomioida, että ottaa lippuun mukaan molemmat vyöhykkeet tai ainakin varmistaa onko niille tarvetta. Ja luonnollisesti lippu pitää muistaa leimata ensimmäisen matkan yhteydessä.

Ravintoloista voisin suositella Reforma Urbania, jossa söin viime syksynä parhaat ribsit ihan hetkeen. Muutenkin miellyttävä ravintola puitteiltaan ja henkilökunta oli erityisen ystävällistä. Samaa voi sanoa Ciao Napolista, viehättävä pieni ravintola. Jos pizza maistuu, kannattaa kyllä käydä. Ciao Napoli Piwna taisi olla se missä käytiin, noitahan on useampikin kaupungissa.
Legialla ei taida olla pelejä kesäkuussa, heinäkuun puolella käynnistyy Ekstraklasan uusi kausi. Sitä olisin suositellut. Fanikaupassa kannattaa pyörähtää stadionin liepeillä, jos jalkapallo vähääkään kiinnostaa. Hienot puitteet ja paljon fanikamaa myynnissä. Samassa yhteydessä taitaa olla jonkin sortin Legia Warszawa -museokin, itse en siinä ehtinyt käydä. Jos Puolan armeijan stadionin liepeillä liikkuu, niin samalla kannattaa suunnata nauttimaan vehreästä puistotunnelmasta ja tuttavallisten oravien seuravasta Łazienki-puistoon.

Varsova on kyllä mainio kaupunki. Niinkin mainio, että itse olen sinne menossa heinäkuussa uudestaan. Visiitti jää kyllä hieman viime kertaa lyhyemmäksi, kun reissun pääkohteena on Wrocław, mutta ehtii Varsovassakin silti pari päivää viettää.

Mainitusta Poznańista muuten pieni varoituksen sana, jos jollain on suunnitteluasteella reissu sinne. Itsellä oli se harkinnassa vielä muutama viikko sitten, mutta YouTuben videoista selvisi, että siellä on massiivinen keskustan uudistustyö menossa ja jatkuu ilmeisesti vielä pitkään. Ei siis välttämättä optimaalisin kohde tähän saumaan. Jossain vaiheessa tuokin pitää kyllä käydä tsekkaamassa, ilmeisesti varsin mukava kaupunki normaaliolosuhteissa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Muuten sitten kannattaa vaan käydä katsomassa eri nähtävyyksiä ja eri paikkoja. Älyttömän iso kaupunki ja älyttömästi erilaista nähtävää. Ne eri alueet on oikeasti kuin eri maailma välillä. Vertaa vaikka jotain ankeahkoa vanhaa itäsaksan nurkkaa moderniin ostoshelvettiin missä kaikki maailman ketjuliikkeet.
Ihan hauska ekskursio on esim. painella Neuköllniin, jossa ei juuri arjalaisia näy, vaan kadut ovat täynnä erilaisia etnisiä rafloja, turkkilaisia toki pääasiassa, ja väki väriltään vaaleanruskeasta mustaan. Mausteet, tupakka ja muut saatanan suitsukkeet sekoittuvat kanakebabin paahteiseen tuoksuun ja kielten sekamelska kaikuu korvissa.

Siitä sitten sopivalla U-bahnilla jonnekin Gendarmenmarktin kulmille, jossa Herr und Frau Wirklich-Reich ja muut hyvinvoivan näköiset varttuneemman sukupolven saksalaiset kuskataan S-mersuillaan oopperaan. Kulman takana on keisariajan hulppeimmat muistomerkit Gendarmenmarktin aukiolla ja koko alue huokuu vaurautta. Eikä siellä taas ihan hirveästi ihonväri suomalaisesta poikkea.

Sitten taas idän kusiset porttikongit jossain Friedrischainin epämääräisimmillä alueilla kirpputoreineen, Moabitista bongattu sisäpihapanimo täydellä oluthuoneella, Prenzlauer Bergin entinen hipsterialue, joka on pikku hiljaa muuttunut arvokkaaksi asuinalueeksi, mutta jossa on helvetin hyvää safkaa... Ja monta muuta paikkaa näiden lisäksi.

Onhan toki vastaavaa varmasti kaikissa metropoleissa, Lontookin hurmasi viimeksi minut, mutta Berliinin etu on siinä että se on kooltaan massiivinen, mutta kuitenkin väkiluvultaan maltillinen. Ja tietysti se ristiriitainen historia pienellä rähjäromantiikalla maustettuna tekee paikasta mun lempimestani.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Remonteista tosiaan piti kirjoittaa itsekin, eli tuo @Mahtiankka mainitsema Poznanin keskusaukion remppa vähän harmitti joulukuussa, kun siellä käytiin. Samalle reissulle osui myös Berliinissä Gendarmenmarktin aukion remppa, joka oli ajanut tietysti myös aukion kuuluisat joulumarkkinat evakkoon. Joo, aika geneeristä menoahan niillä isoilla markkinoilla Saksassa on, mutta se alue on vain aika hemmetin upea jouluvaloissa ja kohdevalaistuna. Nyt ei siis sitä nähty ja voi olla, että on näin puolen vuoden jälkeenkin vielä paketissa ko. paikka.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Innsbruckiin viikon päästä. Oma auto alle, ja patikoimaan vuorille. Yhtenä päivänä käydään tuon auton kanssa Sveitsin puolella.

Mitä tuohon autoiluun tulee, niin taidetaan aika hyvin kartalla olla. Tietulleja voi tulla matkanvarrella maksettavaksi, ja sitten nuo vinjetit pitää ostaa vielä molempiin maihin. Pysäköinti Innsbruckissa taitaa olla parasta hoitaa maksullisissa parkkihalleissa.

Mutta jos itse kaupungista, nähtävyyksistä, ruokapaikoista ym. löytyy jotain suositeltavaa, niin ideoita otetaan vastaan. Ollaan noita lähistön vaelluskohteita katseltu valmiiksi, mutta myös niistä olen kiinnostunut kuulemaan kokemuksia/suosituksia.
Kerro sitten kokemuksia, pari päivää tulee itsekin vietettyä tuolla elokuussa
 
4

444

Minulla sama suunta viikon päästä. Berliinissä on tullut käytyä pikavisiitti myös aiemmin, joten nuo tunnetuimmat nähtävyydet Brandenburgin toreineen, Checkpoint Charlieineen yms ovat tuttuja, mutta kiinnostaisi tietää, että löytyykö näiden lisäksi jotain mielenkiintoisia kohteita, jotka eivät välttämättä ensimmäisenä pomppaa vastaan kaupunkioppaissa? Näin valokuvauksen harrastajana kuvaukselliset kohteet kiinnostavat ennenkaikkea; esimerkkinä ajattelin käydä tutustumassa maailmansodan aikaisiin bunkkereihin ja tunneleihin, joihin ilmeisesti järjestetään opastettuja kierroksia.
Yksi kuvauksellinen kohde on Eastside Gallery. Pitkä pätkä Berliinin muuria, joka on muutettu alati vaihtuvaksi taidegalleriaksi, eli graffitia graffitin perään. Eikä mitään väsyneitä tussitägejä, vaan ihan oikeasti taidetta. Ehkä tuo on entuudestaan tuttu, ehkä ei.
Berliini on jollain pervolla tavalla todella seksikäs kaupunki. Olen käynyt siellä nopeasti laskettuna 11 kertaa, joskus nopeasti läpikulkumatkalla ja toisinaan vajaan viikon visiittejä. Kaunista siitä ei saa tekemälläkään, päin vastoin, ja mitään kovin vanhaa sieltä ei löydy hakemallakaan, kiitos melko totaalisen pommituksen. Mutta jotenkin se rähjäinen rappioromantiikka iskee omaan sielunmaisemaani. Ja ehdottomasti nimen omaan vanha Itä-Berliinin puoli.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Sellainen kysymys heräsi vielä Berliiniin liittyen, että onko kukaan käynyt katsomassa Hertha Berlinin kotimatseja? Huomasin, että sellainen olisi tulevan reissun aikana tarjolla ja lippujakin näyttäisi olevan vielä jonkin verran saatavilla. Paikkana siis legendaarinen +70000 henkeä vetävä Berliinin olympiastadion, joka varmaan jo sinällään on näkemisen arvoinen paikka vaikkei Hertha BSC:n matsit mitään menestyksen riemujuhlaa ole olleetkaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että fanikunta on hyvää jengiä ja matseissa on hieno tunnelma.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

Kerran on tullut käytyä tuolla Olympiastadionilla katsoo Hertan ottelu. Silloin tunnelma oli oikein hieno ja keli oikein hyvä. Lippuja saa helposti noihin Hertan otteluihin. Hyvät on kulkuyhteydet suoraan stadionille. Jos osuu vielä hyvä keli niin suosittelen menee 2h ennen ottelua jo paikan päälle juomaan muutaman oluen paikallisten kanssa.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Tuollahan pelaa myös Union Berlin, mutta sinne ei kyllä lippuja meinaa saada. Herthan peleihin pitäisi saada paljon helpommin kun tosi paljon isompi stadion.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sellainen kysymys heräsi vielä Berliiniin liittyen, että onko kukaan käynyt katsomassa Hertha Berlinin kotimatseja? Huomasin, että sellainen olisi tulevan reissun aikana tarjolla ja lippujakin näyttäisi olevan vielä jonkin verran saatavilla. Paikkana siis legendaarinen +70000 henkeä vetävä Berliinin olympiastadion, joka varmaan jo sinällään on näkemisen arvoinen paikka vaikkei Hertha BSC:n matsit mitään menestyksen riemujuhlaa ole olleetkaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että fanikunta on hyvää jengiä ja matseissa on hieno tunnelma.

Silloin kun Herthalla kausi ja peli sujuu niin ihan hieno kokemus. Litran muovituopit saa ostettua katsomoon mukaan ja jos ostat liput sinne samaan päätyyn fanien kanssa niin onhan siellä hieno tunnelma.

Tosin tippuivatko tämän kauden päätteeksi 2 bundesligaan?
 
Zohan

Jäsen
Kesäkuun puolivälissä edessä reissu Varsovaan. Uskoisin jollakin täällä olevan kokemusta kyseisestä kaupungista, joten kyselisin hieman suosituksia. Etenkin ruokapuoli kiinnostaa kovasti liharuokien ystävänä, toki myös muut nähtävyydet/paikat näiden perinteisten "turisti-must see-paikkojen" lisäksi. Kansallisstadionille löytyy lippu Red Hot Chili Peppersin keikalle, joten ainakin isoimman stadionin toistaiseksi pääsee kokemaan. Aiemmin olen käynyt Poznanissa ja siellä julkiset toimivat mainiosti. Olettaisin saman olevan myös Varsovan kohdalla. FreeNow-sovellus on muuten kätevä Keski-Euroopassa, kuten uber/bolt, mutta ainakin Poznanissa oli edullisempi.

Itsellä heinäkuun lopulla reissu samaiseen kohteeseen. Päivittelehän tännekkin sit miten reissu meni!
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
.... Kaunista siitä ei saa tekemälläkään, päin vastoin, ja mitään kovin vanhaa sieltä ei löydy hakemallakaan, kiitos melko totaalisen pommituksen. Mutta jotenkin se rähjäinen rappioromantiikka iskee omaan sielunmaisemaani. Ja ehdottomasti nimen omaan vanha Itä-Berliinin puoli.
Kait se Hohle Zahn eli Ontto Hammas on vielä hengissä, oikealta nimeltään Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche), keskellä Berliiniä Ku'damin alkupäässä - yksi vaikuttavimpia raunioita sodasta muistuttamassa.
Aikoinaan 70-luvulla tuon rauniokirkon ja viereisen uuden kirkon edessä paloi liekki, jonka sanottiin sammuvan vasta sitten, kun Saksa on jälleen yhtenäinen - kommentti siihen kuului aina: "Siis ei koskaan!"
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tosin tippuivatko tämän kauden päätteeksi 2 bundesligaan?
Ei ole hirveästi tullut seurattua Bundesliigaa, mutta tällä hetkellä näyttäisivät olevan sarjataulukon hännillä. Toisaalta tuo on itselleni sivuseikka jos sitä matsia päädyn katsomaan. Lippuja kun katselin, niin aivan valtavasti tyhjää tilaa ei enää ollut, jonka perusteella voisi olettaa, että matsi tulee olemaan ainakin lähestulkoon loppuunmyyty.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellainen kysymys heräsi vielä Berliiniin liittyen, että onko kukaan käynyt katsomassa Hertha Berlinin kotimatseja? Huomasin, että sellainen olisi tulevan reissun aikana tarjolla ja lippujakin näyttäisi olevan vielä jonkin verran saatavilla. Paikkana siis legendaarinen +70000 henkeä vetävä Berliinin olympiastadion, joka varmaan jo sinällään on näkemisen arvoinen paikka vaikkei Hertha BSC:n matsit mitään menestyksen riemujuhlaa ole olleetkaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että fanikunta on hyvää jengiä ja matseissa on hieno tunnelma.

Hieno stadion ja hyvä meno, ehkä erityisesti ennen peliä stadikan ulkopuolella. Pikkuisen tuo stadion on laakea ihan parhaan tunnelman saamiseksi ja kyllähän se juoksurata myös syö tehoja futiksen diggailulta, mutta kannattaa ehdottomasti mennä kyllä.
 
MikeSilence

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kesäkuun puolivälissä edessä reissu Varsovaan. Uskoisin jollakin täällä olevan kokemusta kyseisestä kaupungista, joten kyselisin hieman suosituksia. Etenkin ruokapuoli kiinnostaa kovasti liharuokien ystävänä, toki myös muut nähtävyydet/paikat näiden perinteisten "turisti-must see-paikkojen" lisäksi. Kansallisstadionille löytyy lippu Red Hot Chili Peppersin keikalle, joten ainakin isoimman stadionin toistaiseksi pääsee kokemaan. Aiemmin olen käynyt Poznanissa ja siellä julkiset toimivat mainiosti. Olettaisin saman olevan myös Varsovan kohdalla. FreeNow-sovellus on muuten kätevä Keski-Euroopassa, kuten uber/bolt, mutta ainakin Poznanissa oli edullisempi.
Ennen vappua käväsin muutaman päivän Varsovassa. Julkiset toimi moitteettomasti, lähinnä tuli bussilla ja ratikalla ajeltua. Uberia tuli käytettyä muutaman kerran ja sekin toimi moitteettomasti. Ruokapuolesta sen verran, että paikallisia keittiöitä löytyy aika paljon ja myös paljon jenkkityylisiä paikkoja tai ainakin niiden paikkojen nimet oli...

Jos paikallisesta keittiöstä pitäisi paria ravintolaa suositella niin vanhan kaupungin liepeillä Pyzy, flaki gorące! tai GOŚCINIEC Polskie Pierogi, myös rautatieaseman lähettyvillä maan alla Restauracja W Kuchni / Bar kuchnia Ukraińska oli sympaattinen pieni paikka, jossa oli myynnissä ainoastaan näitä pelmenejä. Jos olut maistuu niin PiwPaw Beer Heavenissa oli muistaakseni noin 60 erilaista olutta hanoissa.

Jos urheilu kiinnostaa niin kaupungin pohjoispuolelta löytyy Museum of Sport and Tourism, jossa paljon puolalaista urheiluhistoriaa ja ilmeisesti puolan olympiakomitean tilat samassa paikassa. Paljon isoja ostoskeskuksia löytyy kaupungista jos shoppailu kiinnostaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kesäkuun alussa Müncheniin siis, kuten joskus aiemmin kirjoittelinkin. Liput Rammsteinin keikalle on, mutta toisen konserttiin lähtijän kuviot muuttuivat sen verran, että jää välistä hänellä. Vaimo ei halua lähteä kaveriksi itse konserttiin, ja kun Helsingissä näen itse aktin, en viitsi mennä yksin jonneilemaan tuonne.

Siksipä onkin parille päivälle ihan tyhjä suunnitelma. Salzburgissa on majapaikka odottamassa loppuviikosta, mutta muistaakseni sitä ei ole maksettu vielä, eli voisi heittää koko suunnitelman uusiksi.

Onko kellään kokemuksia ajomatkasta München-Vaduz-Innsbruck-Berchtesgaden/Salzburg-München? Aikaa viisi päivää. Meneekö liian juoksemiseksi ja millainen kunto noilla pikkuteillä on Alppi-osuuksilla?
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Lomaa pohtimassa, onko mitään vinkkiä heittää? Alle tonnin pitäisi olla ja mieluusti kaupunki+rantaloma.

Barcelona ja Alicante käyty, Roodosta mietitty mutta onko siellä muuta tekemistä kuin se ranta? Ei chillailu rannallakaan pahalta kuulostaisi, mutta mun iho ei tuu auringon kanssa toimeen niin sitä ei voi montaa päivää tehdä.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Olisiko täällä kellään vinkkiä loppukesän reissuun Dubrovnikista jonnekin muualle, mieluusti etelään päin? Eli lento Dubrovnikiin ja siitä bussilla jonnekin, mutta minne? Spekseinä lämmöstä nauttiminen (rannat), mutta miksei myös esim patikkaretket. Dubrovnikiin näyttää siis olevan halvat lennot, mutta itse kaupunki on tullut jo nähtyä. Siksi kyselen jo hyvissä ajoin etukäteen. Kyseessä n. viikon mittainen reissu.
 
Rossifumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko vinkkejä halvasta pysäköinnistä hki-vantaan läheisyydessä? Kolmeksi viikoksi tarvitsisi saada auto parkkiin lomamatkan ajaksi. Finavia tarjoaa pysäköintiä halvimmillaan 95€ hintaan, joka tuntuu melko suolaiselta.
Syy kysymykselle on se, että Finavia on päättänyt tehdä pysäköinnistä maksullista 1.6 alkaen vaikka pysäköijällä olisi liikuntaesteisen pysäköintilupa. Koska mulla tuollainen lappu on, niin ei ole aiemmin tarvinnut näitä asioita miettiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös