Lyhyt pakomatka Ateenaan takana. Vähän kaksijakoiset fiilikset reissusta. Kelit olivat hyvin passelit, joskin lauantainen vesisade olisi voinut jäädä väliinkin. Lämmintä kuitenkin oli (15-20 astetta), aurinkoistakin. Perus nähtävyydet (Akropolis kaikkine pytinkeineen) ovat toki hienoja, mutta jotenkin tuosta kaupungista puuttuu persoonallisuus ja asenne. Monotoninen ja tylsä. Yövyimme Exárhian alueella ja siitä totesinkin, että muistuttaa jotenkin Itä-Berliiniä. Paluulennolla joku kreikkalainen siihen sitten loihe lausuman, naureskellen, että aika pahamaineisen alueen valitsimme ja että vielä jokin aika sitten edes poliisit eivät halunneet tuonne mennä. Aluehan on ankea ja ränsistynyt, mutta en minä siellä mitään ihmeellistä muuten huomannut. Wikipedia kertoi sitten historiasta lisää. Mutta siinä paikassa oli jotain sellaista rosoa, jota osaan arvostaa. Moni vierailemani kaupunki maailmassa on ollut sellainen, että sinne haluaa palata joskus uudestaankin, mutta Ateenasta jäi vähän samat fiilikset kuin jostain Anchorage’sta; ei vain iske eikä tule äkkiseltään mieleen mitään, miksi sinne haluaisi takaisin. Vähän sellainen Kreikan Jyväskylä.
Maskipolitiikka tuolla on aika tiukka, pakollista sekä sisä- että ulkotiloissa. Ensimmäisen päivän jälkeen sulauduin joukkoon ja käytin sitä ulkona lähinnä väkijoukoissa ja poliisin näkyessä, muilta osin roikotin kädessä. Ruokakauppoja lukuunottamatta kaikissa paikoissa kysellään rokotetodistusten perään ja periaatteessa ravintoloihin ei pääse sisään ilman sellaista, ja negatestillä saa syödä ulkoterassilla. Kaupoissa ei paljon näkynyt näitä, joilla on ”terveydellinen syy” olla käyttämättä maskia. Aika nopeasti tuohonkin taas tottui, mutta en jäänyt kaipaamaan sitäkään. Käytännön tasolla ihan joka paikassa ei jaksettu kysellä minkään lippulappujen perään ja monesti riitti, että vain toinen näytti omansa. Silloinkin pahoittelivat, että ei asia minua kiinnosta, mutta kun hallitus pakottaa tarkistamaan.
Ollakseen aika helvetin iso kaupunki oli myös yllättävän hiljainen.
