Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 066
  • 14 952

Cube

Jäsen
Prahasta on ollut paljon tarinaa tässä ketjussa. Kysynpä kuitenkin olisiko jollakulla hyviä suosituksia edulliseksi majapaikaksi. Sijainti lähellä sitä missä "kaikki" on. Siis kulttuuri ja kalja. Hotels.comia olen käyttänyt, tiedättekö parempia nettipalveluja?
Tulee nyt muutaman päivän myöhässä, mutta ehkä et vielä ole lyönyt suunnitelmia lukkoon.

"Lähellä kaikkea" tarkoittaa ilmeisesti turistimestoja? Voin vakuuttaa, että Prahassa parhaat paikat löytyvät näiden ulkopuolelta, eikä keskeisimmässä keskustassa kauaa oikeasti viihdy. Muutenkin kaupungin julkinen liikenne toimii niin hyvin (vuorokauden ympäri), että ei haittaa, vaikka matkaa vähän tulisikin. Kannattaa majoitusta suunnitellessa kaivaa esiin Prahan metroverkko ja mahdollisesti tarkistaa myös ratikkayhteydet yöreissuja varten. Jos et jälkimmäistä osaa tehdä, niin laita vaikka yksityisviestiä, niin voin tarkistaa puolestasi. Olen viettänyt kaupungissa jonkin verran aikaa (jonkun kuukauden), joten osaan siitä jotain ehkä kertoakin. Hotelleista/hostelleista valitettavasti en kuitenkaan oikein mitään, koska en sellaisia ole käyttänyt.

Toki palstalta löytyy pidemmän linjan Praha-ekspertti (archieG), mutta en ole hänen viesteihin hetkeen törmännyt, enkä tiedä onko hänkään majoituspuoleen juurikaan perehtynyt.

E: Niin ja voin toki myös yrittää suositella jotain aluetta/alueita, jos kerrot reissun luonteesta ja suunnitelmista vähän tarkemmin. Yleisiä vinkkejä on vaikea antaa, koska jo Prahan kokoinen kaupunki tarjoaa vaihtoehtoja kohtuullisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ehdotuksia?

Itse suosittelisin syvästi Jönköpingiä. Kesällä erittäin kaunis kaupunki suuren järven vieressä ja kauniita maisemia on todella paljon. Jos on aikaa, kauniit maisemat kiinnostavat ja on jonkun verran aikaa suosittelisin pysähtymistä. Ja mikä parasta kaupunki on matkan varrella Tukholmasta Göteborgiin :)
 

Pub_Winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisi tarkoitus perheen kanssa lähteä sunnuntaina pikku kesäloma reissulle. Pori-Kuopio-Savonlinna-ehkä Mikkeli-ehkä J-kylä- tai sitten Savonlinnasta suoraan Poriin. Parkanon ja Ähtärin kautta varmaan mennään, olisko kenelläkään heittää hyviä pysähdyspaikkoja koko reitin matkalta, nähtävyyksiä ja yöpymispaikkoja. Pari kolme päivää olisi tarkoitus olla matkassa. Yöpaikoissa saisi olla vesi ja sähkö. Sana on vapaa ja kaikki kommentit huomioidaan.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Ensi viikolla lähden rouvan kanssa muutamaksi päiväksi Lontooseen. Papin aamenen jälkeen on tarkoitus syödä paahtopaistia juhlavampi ateria. Nyt kaipaisin maailmaa nähneiltä palstatovereilta vinkkiä hyvästä ravintolasta. Plussaa on, jos ravintola löytyy Bayswaterin, Covent gardenin tai Sohon alueelta. Eniten kaipaan kuitenkin näkemystä siitä, mikä tuon pitäjän hyvien ravintoloiden joukosta on ollut teitin mieleen.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Reilun viikon päästä lähdetään kaverin kanssa Sunny Beachille katsastamaan paikallinen yöelämä.

Pidä lompakosta kiinni.Tatjana haluaa sen...
 
Suosikkijoukkue
TPS
San Francisco -> Los Angeles -> Las Vegas -> Grand Canyon -> Monument Valley -> Denver.. reilu 3000km:n roadtrippi päättyi juuri. Jetlakki enää mukana.
Tuota reittiä voi suositella niille jotka haluavat tutustua jenkkien länsiosiin. Nähtävää ja koettavaa riittää ehkä liikaakin ;)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Allekirjoittanut lähtee elokuulla Roomaan. En ole tuossa kaupungissa käynyt aikaisemmin, joten tietysti otan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole kaupungissa kuin käytännössä kolme kokonaista päivää, ja siitä valtaosa menee pitkälti nämä pakolliset perusnähtävyydet (Colosseum, Vatikaani, Forum Romanum) bongatessa. Mutta jotain vähän erikoisempia vinkkejäkin saa antaa.

Lennot otin RyanAirilla Frankfurt-Hahnin kautta. Mennessä ja tullessa tulee vietettyä yöt bussimatkan päässä kentältä, eli menomatkalla Luxemburgissa ja paluumatkalla Metzissä. Jos joku ihmettelee näitä yöpymispaikkoja, niin syynä on ihan puhtaasti se, että Frankfurt ei kaupunkina iskenyt allekirjoittaneeseen pätkääkään. Ja kun en ole Luxemburgissa enkä Ranskassa käynyt, saan nyt hyvin paikattua näitä aukkoja yleissivistyksestäni.

Noihinkin kaupunkeihin saa heittää vinkkiä. Luxemburgissa ajattelin käydä katsastamassa amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan ja kenraali Pattonin haudan. Aikaahan noissa on rajallisesti (Luxemburgissa olen maanantai-iltana klo 23 ja lähden kohti Hahnia seuraavana päivänä n. klo 16, Metzissä olen taas lauantaina n. klo 13 ja kohti Hahnia lähden seuraavana aamuna n. klo 9).

Olen matkalla sekalaisella seurueella, eli emännän lisäksi matkaan lähtee muitakin kavereita. Sen vuoksi vinkkejäkin voi antaa suhteellisen laajalla rintamalla.
 

Valkohuulikyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Samurai Blue, Arsenal
Elokuun puolivälissä olen lähdössä viikoksi Espanjaan. Lento on siis Barcelonaan ja ainakin Madridissa pitäisi käydä kanssa. Ilmeisesti paras vaihtoehto on matkustaa tuolla AVE-junalla(nopein) edestakaisin Barcelonan ja Madridin väli?

Netistä olen kalastanut vain hieman epäselvää tietoa, että pääseekö interrail yhden maan lipulla tuohon AVE-junaan vai ei? Ilmeisesti 10euron extramaksu pitäisi riittää.

Tällä kertaa tytön kanssa liikkeellä, joten yksi suosikeista eli keiton ottaminen passataan tällä kertaa. Mitäköhän tekemistä tuolla suunnalla keksisi? Vihjeitä?
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juups itsellänikin pienehkö Euroopan reissu starttaa ensi perjantaina. Frankfurtissa vietetään pari päivää, josta siirrytään Barceloonaan pariksi viikoksi. Andorrassa olisi tarkoitus käydä reilun päivän mittainen visiitti.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Islanti

Terveiset täältä. Laskin tuossa perheen jo nukkuessa että tämä tosiaankin on tasan 50s maa missä olen elämäni aikana käynyt ja ihmeellisin kaikista suhteessa siihen että paikka on 3,5h suoran lennon päässä stadista. olemme viikon kruisailleet maasturilla ja nähneet mm. valaita, geysirejä, tulivuoria, vesiputouksia (paljon eri kokoisia), jäätiköitä, ratsastaneet Issikoilla, lunneja, kuumia lähteitä, uineet mitä erikoisemmissa vulkaanisissa paikoissa...suosittelen kyllä vilpittömästi. Lennon pituus/Laatu suhde paras ja olen kuitenkin käynyt Panamat, Jenkit, Laosit, Aussit jne...

Edit: ei ole lentojen ja autovuokrien suhteen edelleenkään halpaa mutta muut paikalliset kustannukset ovat puoliintuneet mikä tekee niistä noin Suomen hintaisia tällä hetkellä. Perheemme viikon kokonaisbudjetti 4.5k€.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...pitkälti nämä pakolliset perusnähtävyydet (Colosseum, Vatikaani, Forum Romanum) ...

Riippuen tietysti hotellin sijainnista, mutta matkat Colosseumille ja Vatikaaniin kannattaa tehdä metrolla. Euron kustantaa...

Molempiin kohteisiin muodostuu heti aamusta pitkät jonot, joten pirun aikaisin liikenteeseen ja kannattaa ihan oikeasti pakata sitä vettä sinne selkäreppuun mukaan. ( veden hinta siinä kohteen juuressa olevassa kioskissa on vähän eri, kuin kaupassa tms..)

Vatikaaniin ei pääse hihattomassa ja sortseissa, vaan pitää olla vähän hihaa ja puntit, joten vaihtovaatteet myös reppuun.
Parhaiten näkee, kun kävelee. Meillä oli hotelli Terminin vieressä ja Vatikaanista lähettiin takaisin hotellille ihan kävellen. Siinä oli matkanvarrella sitten aivan pirusti kaikkea.

Äsken löysin halvan matkan Latviaan ja muutaman päivään päästä löhöillään Jurmalan rannoilla.
Mitäs muuta mielenkiintoista tuolla olis, muutakuin tuo Miehitysmuseo?
 

Locksmith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, BVB
Allekirjoittanut lähtee elokuulla Roomaan. En ole tuossa kaupungissa käynyt aikaisemmin, joten tietysti otan mielelläni vinkkejä vastaan. En ole kaupungissa kuin käytännössä kolme kokonaista päivää, ja siitä valtaosa menee pitkälti nämä pakolliset perusnähtävyydet (Colosseum, Vatikaani, Forum Romanum) bongatessa. Mutta jotain vähän erikoisempia vinkkejäkin saa antaa.

Roomassa nuo nähtävyydet sijaitsevat melko kätevästi aika kompaktilla alueella eli keskusta sinänsä ei ole iso. Kävellen on helppo likkua paikasta toiseen ja metrolla pääsee myös näppärästi. Roomassahan tuo metroverkko ei kovin monimutkainen ole, kun linjoja on vain 2. Käytännössä pohjois-etelä linjassa toinen ja länsi-itä linjassa toinen, vaikka eivät tietenkään nyt mitään suoria viivoja ole vain kartalla. Risteävät sitten rautatieasemalle (Termini). Kolme päivää saa kyllä hyvin kulumaan nähtävyyksiä ihmetellessä.

Molempiin kohteisiin muodostuu heti aamusta pitkät jonot, joten pirun aikaisin liikenteeseen ja kannattaa ihan oikeasti pakata sitä vettä sinne selkäreppuun mukaan. ( veden hinta siinä kohteen juuressa olevassa kioskissa on vähän eri, kuin kaupassa tms..)

Niin Roomahan on siitä harvinainen etelä-euroopan kaupunki että vesijohtovesi on jopa suomalaiseen bakteerikantaan ihan juotavaa. Kaupungilla on paljon ilmaisia vesiposteja, joissa voi vesipullonsa täyttää. Vesi tulee akveduktia pitkin vuorilta ja on kylmää ja raikasta. Tuo oli kyllä positiivinen yllätys silloin tai se että niitä vesipisteitä on tiuhaan joka puolella kaupunkia tarjolla.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Tässä mietin, että mitäköhän sitä tekis voimassaolevan kanssa loman aikana ja johonkin on kai sitten päästävä. Krakovaa tässä miettinyt, joten onko jotain erityistä, mitä kannattaa muistaa tuohon suuntaan matkustettaessa?

- Saksalla pärjää paremmin kuin englannilla, ja esmes paikkojen nimet kannattaa lausua suomalaisittain, ei englantilaisittain.
- Panimoravintola CK Browarin oluilta ei kannata ihmeitä odottaa. Paikassa on kuitenkin iso screeni, jos reissun aikana on pakko päästä katsomaan formuloita tms.
- Szara on Michelinin Bib Gourmand -maininnastaan huolimatta paikka, jonne ei kannata mennä syömään.
- Hawelka on yliarvostettu, mutta mikäli haluaa muistella ah, niin ihanaa 80-luvun sisustusta, niin kannattaa poiketa. Ruoka on syötävää, muttei todellakaan niin ihmeellistä kuin paikan maine saattaa antaa ymmärtää.
- Sisäpihoilla sijaitsevien pikkukuppiloiden hanabisseä voi juoda saamatta vatsaoireita, vaikka paikat epämääräisiltä näyttävätkin.
- Vaikka voimassaolevasi tilaisi laskun, se tuodaan sinulle.
- Ravintola Guliwerissa (os. Bracka 6) olen syönyt parasta kania koskaan. Haarukka ja veitsi tuotiin pöytään turhaan, sillä pelkällä lusikalla olisi pärjännyt vallan mainiosti.
- Palvelu on lähes kaikkialla hyvää ja paikalliset ovat auttavaisia.
- Auschwitziin eli Oswiecimiin pääsee junalla. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää siitä, millä junalla matka on nopein - paluumatkalla me istuimme junassa 2,5 tuntia, matkaa suorinta reittiä 60 km... Myös vanhimmissa ja kärsineimmän näköisissä junissa on kunnollinen ilmastointi.
- Kaupungin ainoa huono puoli on se, että ainakin keväisin se on brittipolttariporukoiden suosiossa...
- Jos taksin käyttö on välttämätöntä, kannattaa tilata se tai pikemminkin pyytää ravintolan / hotellin henkilökuntaa tilaamaan. Jos taksi on ihan pakko ottaa lennosta, kannattaa ottaa kuitenkin sellainen, jonka kyljessä lukee taksifirman nimi. Ryöstöt eivät kai ole kovin yleisiä, mutta hinta saattaa kolminkertaistua paikalliseen oikeaan hintatasoon nähden, ja ajokilometrejä voi kertyä reippaasti tarpeellista enemmän.
- Etenkin Oswiecimistä leireille matkalla hinnat voivat olla aivan järjettömät, kannattaa sopia ennen autoon istumista. Matka ei olisi kovin pitkä kävelläkään, mutta taksi voi olla mukavampi vaihtoehto, jos meinaa kävellä molemmat leiritkin läpi. Reissulle ihan ehdottomasti mukaan vettä tai muuta (alkoholitonta) juotavaa ja syötävää.

Voin tsekata vielä pari tärppiä lisää, kunhan pääsen kotikoneen ja -viinakaapin ääreen.

Ja niin, poliisin myöntämä henkilökortti on virallisesti pätevä, mutta passin kanssa joutuu jääräämään vähemmän. Lentokentälle ja turvatarkastukseen kannattaa mennä hyvissä ajoin, saattavat vaatia kaikilta matkustajilta kaikki kengät, vyöt, korut, lävistykset, kellot ym. pois.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
- Auschwitziin eli Oswiecimiin pääsee junalla. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää siitä, millä junalla matka on nopein - paluumatkalla me istuimme junassa 2,5 tuntia, matkaa suorinta reittiä 60 km... Myös vanhimmissa ja kärsineimmän näköisissä junissa on kunnollinen ilmastointi.
- Etenkin Oswiecimistä leireille matkalla hinnat voivat olla aivan järjettömät, kannattaa sopia ennen autoon istumista. Matka ei olisi kovin pitkä kävelläkään, mutta taksi voi olla mukavampi vaihtoehto, jos meinaa kävellä molemmat leiritkin läpi. Reissulle ihan ehdottomasti mukaan vettä tai muuta (alkoholitonta) juotavaa ja syötävää.

Oswiecimiin pääsee myös bussilla, junaa nopeammin, luokkaa samaan hintaan ja suoraan keskitysleirin portille. Juna-asemalta tulee muutama kilometri matkaa, suosittelen ennemmin näitä linja-autoja, joista varmasti majoitusmestat tietävät. Kokonaan tilauspohjalta järjestettyjä on myös, mutta Oswiecim-lätkällä varustetulla bussilla pääsee halvalla ja kätevästi.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
-- Etenkin Oswiecimistä leireille matkalla hinnat voivat olla aivan järjettömät, kannattaa sopia ennen autoon istumista. Matka ei olisi kovin pitkä kävelläkään, mutta taksi voi olla mukavampi vaihtoehto, jos meinaa kävellä molemmat leiritkin läpi.
Ehdottomasti kannattaa mennä Bussilla, sillä se menee niin kuin jo mainittiin suoraan KL1:lle ja on aivan "ilmainen" suomalaisen mittapuun mukaan. KL1:ltä taasen menee busseja tiheästi KL2:lle(Birkenau) ja nämä eivät muistaakseni maksaneet mitään, joten KL1:sen ja KL2:sen väliä ei ainakaan kannata lähteä patikoimaan.

Toinen paikka mihin kannattaa tehdä bussimatka on suolakaivokset, jos vain englanninkielinen opastus kelpaa eikä kaipaa kotimaista opasta pölisemään. Koska ko. paikkaan ei pääse kuin opastetulle kierrokselle, niin sinne kannattaa mennä heti aamutuimaan, sillä suuresta suosiosta johtuen jonot ovat jo päivällä aikasten pitkät.

Krakovan bussiasema on suhteellisen pieni ja sieltä saa kyllä ihan hyvin kysymällä selville seuraavan vuoron haluttuun paikkaan.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Thanks korjauksesta, DAF ja L4E. Meille joskus viime keväänä - muistaakseni vieläpä tässä samaisessa ketjussa - uskoteltiin, että junalla kannattaa mennä. Siispä hyväuskoisena ja paremmasta tietämättömänä toistin lukemaani, vielä kun meillä ainoa epämukavuus oli tuo paluumatkan pituus.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Elokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus tutustua Lontooseen ja hieman muutoinkin ko. saarivaltioon. Tarkoituksena on ensin vuokrata auto ja ajella pari päivää (mm. Stonehenge osuu reitin varrelle, kenties New Forest jne) ja sitten lopuksi olla neljä yötä Lontoossa. Nyt kaipaisinkin hotellivinkkejä Lontooseen, hakukoneita on käytetty jo niin paljon, että korvista tulee ulos, mutta vieläkään ei ole tullut vastaan mitään ehdotonta ykköstä. Budjettireissulla ollaan eli alle 100e/yö pitäisi huone saada, mielellään aamupalalla ja omalla kylppärillä. Luksusta emme Lontoosta tuohon hintaan odota, mutta jos nyt olisi edes sellaista perussiistiä ja ystävällistä menoa ja sijaintikin kohtuu ok. Aamupalasta voidaan tinkiä, mutta jos huone maksaa lähelle 100e, niin samaan hintaan sitten mielellään ottaisi myös aamiaisen. Tuntuu, että kaikki hyvältä kuulostavat budjettiin menevät paikat ovat jo täynnä, kun taas hotellien omilla sivuilla hyviltä näyttävät vaihtoehdot saavat tripadvisorissa sellaiset tuomiot, ettei tee mieli kokeilla onneaan.

Mielenkiinnolla ollaan tutkittu näitä: http://www.easyhotel.com/. Idea on kuin halpalentoyhtiöillä eli perushinnalla saat käyttöösi pienen huoneen omalla suihkulla ja sängyllä, kaikesta muut maksat lisää. Eli siis esimerkiksi lisäneliöistä, tv:n kaukosäätimestä, päivittäisestä siivouksesta ja ikkunasta joutuu maksamaan extraa. Oltaisiin periaatteessa ihan valmiita kokeilemaan eikä nyt neljän yön reissulle mitään päivittäistä lakanoidenvaihtoa edes tarvita, mutta vähän vielä mietityttää, miten mahdumme matkatavaroidemme kanssa 8-9 neliön kokoiseen huoneeseen.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Tukholma?
Niin, mitäs siellä olisi tehtävää tai nähtävää? Aikaa noin kaksi vuorokautta, toki siinä välissä on Coldplayn keikka, mutta muuten vähän hakusessa mitä tekisi.

Kolmårdenin eläintarha voisi olla yksi, sinne on vaan vähän liian pitkä matka kun en omaa autoa ota reissuun. Toki saahan sen auton myös sieltä vuokrattua.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tukholma?
Niin, mitäs siellä olisi tehtävää tai nähtävää? Aikaa noin kaksi vuorokautta, toki siinä välissä on Coldplayn keikka, mutta muuten vähän hakusessa mitä tekisi.

Kolmårdenin eläintarha voisi olla yksi, sinne on vaan vähän liian pitkä matka kun en omaa autoa ota reissuun. Toki saahan sen auton myös sieltä vuokrattua.

Jos et ole Vasa-museossa käynyt, niin siinä on varsin oiva kohde. Itse käväisin ensimmäistä kertaa elämässäni nyt pääsiäisenä, ja kyllähän tuo museo pärjää hyvin myös ns. suuren maailman museoille.

http://www.vasamuseet.se/InEnglish/international/Finnish.aspx

Ja Vanhakaupunki on oikein mukavaa seutua hengailla.

Tukholma yllätti kyllä allekirjoittaneen positiivisesti. Pahuksen kiva kaupunki, ja hinnatkin tuntuivat nykykurssilla edullisilta. Aiemmat visiitit kyseisessä kaupungissa ovat olleet oikeastaan parin tunnin pyrähdyksiä + yksi lukioaikana tehty opintomatka, jolloin kävimme jotain esitystä katsomassa. Mutta eipä silloinkaan ehtinyt pahemmin kaupunkiin tutustua.
 

siesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Elokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus tutustua Lontooseen ja hieman muutoinkin ko. saarivaltioon. Tarkoituksena on ensin vuokrata auto ja ajella pari päivää (mm. Stonehenge osuu reitin varrelle, kenties New Forest jne) ja sitten lopuksi olla neljä yötä Lontoossa. Nyt kaipaisinkin hotellivinkkejä Lontooseen, hakukoneita on käytetty jo niin paljon, että korvista tulee ulos, mutta vieläkään ei ole tullut vastaan mitään ehdotonta ykköstä. Budjettireissulla ollaan eli alle 100e/yö pitäisi huone saada, mielellään aamupalalla ja omalla kylppärillä. Luksusta emme Lontoosta tuohon hintaan odota, mutta jos nyt olisi edes sellaista perussiistiä ja ystävällistä menoa ja sijaintikin kohtuu ok. Aamupalasta voidaan tinkiä, mutta jos huone maksaa lähelle 100e, niin samaan hintaan sitten mielellään ottaisi myös aamiaisen. Tuntuu, että kaikki hyvältä kuulostavat budjettiin menevät paikat ovat jo täynnä, kun taas hotellien omilla sivuilla hyviltä näyttävät vaihtoehdot saavat tripadvisorissa sellaiset tuomiot, ettei tee mieli kokeilla onneaan.

Oltiin parisen viikkoa sitten neljä yötä Lords Hotellissa. Hotelli on vanhassa talossa, siistit mutta pienehköt huoneet, sijainti hyvä kun lähellä on parikin metroasemaa ja bussipysäkkiä. Eikä tuolta ole ylivoimainen matka kävellä keskustaan.

Eipä tuolla käyty kuin suunnilleen nukkumassa, niin sopi niukalle budjetille oikein hyvin. Aamupala aika vaatimaton, pari sämpylää, kahvi ja mehu.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vähän sama homma kuin Sistiksellä, eli lyhyitä visiittejä Tukhomaan on tullut tehtyä lähinnä junnuna viime syksyä ennen, jolloin vietimme miesihmisten muodostamassa kokoonpanossa siellä kokonaisen vuorokauden. Tästä huolimatta kaupungista ehti muodostua oikein leppoisa mielikuva. Vanha kaupunki on tunnelmallinen paikka ja tutustumisen arvoisia kahviloita ynnä muita näytti olevan kivasti. Pitänee viedä perhe sinne joskus, kun on riittävän tuttu mutta silti siellä puhutaan erimaata ja käytetään erimaan rahaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itsehän kaipailen fiksuja vinkkejä Ukrainaan, tukikohtana Kiova. Tarkoitus on olla ti-su Kiovassa puolentousta viikon päästä, listalla tietysti Tshernobyl-excu sekä Dinamon peli. Varmaan Rodina Mat museoineen jne. peruskohteet käydään, venäjäntaitoinen olen ja sen myötä jossain määrin ukrainaakin ymmärrän.

Onko mielessä mitään erityisiä/ravintolasuosituksia jne.?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Terveiset täältä.
Samat sanat. Maanantaina laskeuduttiin ja asetuttiin aloillemme Gasthaus Snorriin. Nyt kuutisen vuorokautta myöhemmin kokemuslista on kasvanut melkoisesti ja suurinpiirtein samaa kaavaa noudattaen. Issikkani osoittautui säyseäksi ja yhteistyökykyiseksi, which was nice.

Reykjavik on todella kiva kaupunki ja nähtävää riittää runsaasti, ml. lähiseudut. Huomenna olisi tarkoitus vielä hiukan latailla akkuja lillumalla Blue Lagoonissa, ja sitten reput valmiiksi Laugavegurin patikalle, joka kestää viisi päivää. Säätiedotuskin on muuttunut onneksi viikon aikana hiukan inhimillisempään suuntaan. Viikonlopun piti olla märkä, mutta yhtä kuuroa lukuunottamatta vettä on saatu niskaan toistaiseksi vain suihkusta. Ja sen kuuronkin aikana oltiin onneksi autossa. Jos kerrankin saisi patikoitua kastumatta läpimäräksi ensimmäisenä päivänä.

Reykjavikissa kannattaa ehdottomasti tutustua kahvilakulttuuriin. Live-musiikkia on vaikea välttää. Sekin on toki vain plussaa. Näiden idyllien jälkeen ei voisi vähempää joku Coffee House -formaatti kiinnostaa.

Turisteja kohdellaan täällä todella hyvin. Retket sekalaisiin kohteisiin alkavat miellyttävästi keräämällä osallistujat majapaikoistaan bussikuljetuksella, ja palautus tietenkin samaan pisteeseen. Suosittelen lämpimästi.
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Budjettireissulla ollaan eli alle 100e/yö pitäisi huone saada, mielellään aamupalalla ja omalla kylppärillä. Luksusta emme Lontoosta tuohon hintaan odota, mutta jos nyt olisi edes sellaista perussiistiä ja ystävällistä menoa ja sijaintikin kohtuu ok.

Thistle-ketjun hotelleissa olen joskus yöpynyt työmatkoilla Lontoossa ollessani, koska ketjulla on usein tarjouksia ja hotellit ovat hyvillä paikoilla liikenneyhteyksien kannalta. Hirmu halpa se ei ole. Toisaalta nytkin on osassa hotelleista tarjous kolme yötä kahden hinnalla, joten voi kuitenkin tulla halvemmaksi kuin kylpyhuoneeton ja hissitön läävä. Huoneet mukavia ja tilavia, aamupalakin muistaakseni brittiläiseksi hyvä. Hakuun siis Thistle London.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Reykjavikissa kannattaa ehdottomasti tutustua kahvilakulttuuriin. Live-musiikkia on vaikea välttää. Sekin on toki vain plussaa. Näiden idyllien jälkeen ei voisi vähempää joku Coffee House -formaatti kiinnostaa.

Allekirjoitan tämän. Ylipäätään monet kahvilat/baarit ovat tuolla todella mukavia ja kodikkaalla tavalla retro-henkisiä.

Minua kiinnostaisi tietää, oletko oluen ystävänä tutustunut miten paljon paikallisiin juomiin? Monessa ravintolassahan tarjolla on vain näitä paikallisia Viking/Gull/Polarbeer -litkuja, jotka ovat janojuomana ihan ok. Itse omalla reissullani about 2kk sitten löysin kuitenkin yhden paikan, josta sai (pullotettuna tosin) näitä oikeasti maistuvia islantilaisia, eli Ölvisholt-panimon tuotteita. Merkit nimeltään Lava, Mori ja Skjálfta (tms.) kannattaa painaa mieleen. Varoituksena voisin sanoa, että samaisesta pubista sai myös Jökull-nimistä olutta, joka minusta on ollut hirvein ölperi, jota olen suuhuni kaatanut. Bud Light ja muut jenkkikurat olivat herkkua sen rinnalla.

Tuon pubin nimi oli Hemmi & Valdi, ja se sijaitsi ihan keskustassa muistaakseni Laugavegurin ja Klappastigurin kulmassa. Siellä kannattaa pistäytyä. Paikka on kiva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös