Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 126
  • 14 952

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eläimet matkustavat junissa eläinvaunuissa ja lentokoneissa eläimet ängetään ruumaan. Miksei lapsillekin voisi olla omaa osastoa lentokoneissa? Tai sitten osasto, jossa voi olla varma, ettei sinne tule parkumaan pentuja korvan juureen.
Ensimmäiseen vastaukseksi, koska ovat ihmisiä. Toiseen taas, business-luokkaan harvoin tulee lapsiperheitä.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisin siis halukas tietämään, että mikä ja/tai mitkä paikat Tukholmassa kannattaa käydä katsomassa. Joku hyvä ruokapaikka ja ostoskeskus olisi kiva tietää.

Riippuu tietysti aika pitkälti siitä, että oletteko aiemmin vierailleet Tukholmassa ja, että mitä haluatte nähdä. Yhden päivän saa vierähtämään vanhassakaupungissa kävellessä ja ihmetellessä. Siellä voi pyörähtää vaikka kiertelyn lomassa kivoissa kahviloissa sekä tietysti katselemassa kuninkaallista linnaa. Ei kannata yrittää mahduttaa liikaa ohjelmaa, kun vanhassakaupungissa on jo kauheasti nähtävää, sitten vieläpä jos yötkin pitää jaksaa rehkiä.

Jos olette toisenkin päivän niin sitten voitte vaikka katsastaa kaupungintalon keskustaan mennessä ja sitten keskustasta löytyykin vähän kaikkea. Shoppailu varmaan kiinnostaa ainakin naistasi, joten Gallerian-ostoskeskuksesta löytyy paljon kaikkea. Keskustassa sitten on tietysti perustoimivat NK, Åhlens jne. Sergelin torillakin kannattaa pyörähtää samalla.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Eilen tuli varattua 1. hääpäivän johdosta kaupunkiloma Tukholmaan. Vaimon kanssa olis tarkoitus lähteä kahdestaan. Kuopus on silloin vasta 6kk ikäinen, mutta luotan että äitini pari yötä pikkumiehen kanssa pärjää. Vanhemmat pojat laitetaan suosiolla ukin luo =).

Menomatka tapahtuu siis 6.7. Viking Amorellalla, "luxus-hytissä". Hinta 100€/suunta sisältää LYX-hytin, Buffetin kahdelle ja oma auto mukana, tämä siis Viking Clubin tarjous. Tukholmassa "nukutaan" kaksi yötä Scandic Hotel Alvikissa, josta n. 5km keskustaan. Hintaa kahdelle yölle/kahdelle henkilölle jää vain 135€ jota pidän suht halpana. Takaisin Viking Isabellalla samoilla "herkuilla".


Kuka pitää mitäkin halpana, mutta minä olisin vienyt paremman puoliskon Tukholman sijasta Prahaan. Sinne saa lennot 100€ edestakaisin/henkilö ja hotellitkin ovat suht. halpoja, eli tuolla 135€ saa kolme yötä helposti. Tukholma on aika kuiva kohde hääpäiväksi, varsinkin kun pitää matkustaa noilla dokauslaivoilla, joissa liukastuu oksennukseen.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Toisaalta, onhan sekin mukavuustekijä jos pystyy välttää Finnairin MD-11 -koneet ja sen viereisellä rivillä koko matkan itkevän pienen Joonaksen.
Olenko väärässä kun minulla on käsitys, että lapset pyritään buukkaamaan etuosaan. Siis esim. turistiluokassa lapsiperheet sijoitetaan ekoille riveille. Lapsia voi vältellä myöskin, kun ei lennä lomalennoilla vaan reittikoneilla. Pelkkä ajatuskin Bangkokin lennosta Finskin lomalennolla saa puistatukset aikaan...
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Olenko väärässä kun minulla on käsitys, että lapset pyritään buukkaamaan etuosaan.

Ehkä pyritään, mutta läheskään aina tuo ei näytä onnistuvan. On noilla reittilennoilla mitä olen lennellyt näkynyt lapsia siellä täällä ympäri matkustamoa. Paljon vähemmän niistä on ollut häiriötä kuin vaikkapa liian humalaisista ihmisistä.

Moni lentoyhtiö tosin ottaa koneeseen lapsiperheet ensin sisään (toki business- ja ykkösluokkien jälkeen mikäli niitä koneessa on), mikä onkin erinomainen järjestely.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Eläimet matkustavat junissa eläinvaunuissa ja lentokoneissa eläimet ängetään ruumaan. Miksei lapsillekin voisi olla omaa osastoa lentokoneissa? Tai sitten osasto, jossa voi olla varma, ettei sinne tule parkumaan pentuja korvan juureen.

Sitä ottaa vaan yksityislennon... tai sitten mutisee itsekseen tavisten seassa normilennolla paheksuvia katseita ja tuhahduksia jakaen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Lapsia voi vältellä myöskin, kun ei lennä lomalennoilla vaan reittikoneilla.

Pitää kuitenkin muistaa, että moniin paikkoihin "etelään" se on hinnaltaan kestämätön vaihtoehto. Toki minne tahansa saarelle tai kohteeseen pääsee esimerkiksi maan pääkaupungissa vaihtamalla jne, mutta käytännössä niitä hintoja ei kannata edes tarkistaa.

Itse ainakin mielummin kuuntelen hammasta purren jotain lapsia kuin maksan triplahinnan.

Aasiaan tosiaan ei kannata mitään lomalentoja edes harkita ja onko niitä edes miten paljon, siksi hyvät reittilennot sinne on.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuka pitää mitäkin halpana, mutta minä olisin vienyt paremman puoliskon Tukholman sijasta Prahaan.
Tai vaikka Air Berlinillä johonkin päin Saksaa. Esimerkiksi Dusseldorf, joka taitaa olla Air Berlinin hubi. Tämän vuoksi sinne myös irtoaa lentoja halvalla suht helposti.

On muuten joustava käsitys tuo luxus nykyään, kun katsoo tuota Amorellan luxus-hyttiä.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäiseen vastaukseksi, koska ovat ihmisiä. Toiseen taas, business-luokkaan harvoin tulee lapsiperheitä.

+1

Ihme kermaperseitä ovat kyllä nämä valittajat. Jos ei kestä normaalia otantaa ihmisistä ympärillään suljetussa tilassa, niin rahalla vaan sinne ykkösluokkaan tai sitten voi jäädä sinne marmoritorniinsa yksikseen parhaaseen mahdolliseen seuraan.

Itse olen lennellyt viimeisten vuosien aikana aikamoisen siivun ja kyllähän noilla reittimatkoillakin nykyään on paljon lapsia ihan sylivauvasta alkaen. Vieressä on istunut 8 tuntia äitiään huutanut pikkupoika kuin myös ~180 kiloinen isohko mies. No itsehän olen lippuni karjaluokkaan halvalla ostanut ja kestän myös sen seuraamukset. Välillä olen vastaavasti osunut halvoilla lipuilla myös puolityhjään koneeseen, joka sitten aina kompesoi em. tapaukset kunnolla.

StevieY
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
+1

Ihme kermaperseitä ovat kyllä nämä valittajat.
StevieY
On se hyvä että sinunlaisia Gandhejakin löytyy.
Minä maksan tietystä palvelusta tietyn hinnan ja odotan silloin että saan siitä sen vastineen mitä kuuluu. Aikaisemmin kirjoittamassani tapauksessa penkin jolle normi ihminen mahtuu istumaan ilman että joutuu kannattelemaan jonkun toisen läskejä käsivarrellaan.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On se hyvä että sinunlaisia Gandhejakin löytyy.
Minä maksan tietystä palvelusta tietyn hinnan ja odotan silloin että saan siitä sen vastineen mitä kuuluu.

Niinpä, jos maksat karjaluokan hinnat, saat sillä karjaluokan seuraamukset. Finnairilla on esimerkiksi lomalennoilla sellainen palvelu, että saat ostaa viereisen paikan vapaaksi. Tässä mitään Gandheja tarvitse olla. Jos ostat halvallla, niin turha odottaa mitään extrahyvää ja hienoa. Elämän reaaliteetit kehiin.

StevieY
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Minä maksan tietystä palvelusta tietyn hinnan ja odotan silloin että saan siitä sen vastineen mitä kuuluu.

Näin juuri. Lapset saattavat teoriassa olla ihmisiä, mutta niin kauaa kuin he eivät käytökseltään ole sillä tasolla heille voisi aivan hyvin olla oma luokkansa. Turistiluokka on aivan tavallinen matkustusluokka ja siellä pitäisi olla samat säännöt kuin bisneksessä.

Vaan joidenkin mukaan lapsethan saisi lentää sielläkin, mitä sitten tapahtuisi kun siellä tulisi ongelmia?
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Niinpä, jos maksat karjaluokan hinnat, saat sillä karjaluokan seuraamukset. Finnairilla on esimerkiksi lomalennoilla sellainen palvelu, että saat ostaa viereisen paikan vapaaksi. Tässä mitään Gandheja tarvitse olla. Jos ostat halvallla, niin turha odottaa mitään extrahyvää ja hienoa. Elämän reaaliteetit kehiin.

StevieY

Jos ostan paikan oli se halpa tai ei, odotan että koko paikka on minun, ei puolet, ei 3/4 vaan koko paikka.
En jaksa enempää vääntää rautalangasta.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ostan paikan oli se halpa tai ei, odotan että koko paikka on minun, ei puolet, ei 3/4 vaan koko paikka.
En jaksa enempää vääntää rautalangasta.

Onhan toi tietenkin vittumaisin tilanne mitä eteen voi tulla. Toisaalta jos normaalissa Finnarin purkissa laitetaan 2 185 cm 100 kiloista välillä puntillakin viihtyvää kaveria vierekkäin, niin ei kyllä omasta paikasta tarvitse puhua. Itsekään en mistään pienimmästä päästä tosiaankan ole, joten tollaseen todennäköisyys on jopa huomattavaa luokkaa.

Ei väännetä ei ja ylipäätänsä oli tarkoitus jankata noista lapsista.

StevieY
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Onhan toi tietenkin vittumaisin tilanne mitä eteen voi tulla. Toisaalta jos normaalissa Finnarin purkissa laitetaan 2 185 cm 100 kiloista välillä puntillakin viihtyvää kaveria vierekkäin, niin ei kyllä omasta paikasta tarvitse puhua. Itsekään en mistään pienimmästä päästä tosiaankan ole, joten tollaseen todennäköisyys on jopa huomattavaa luokkaa.

Ei väännetä ei ja ylipäätänsä oli tarkoitus jankata noista lapsista.

StevieY

Peace. Totta puhut.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Tai vaikka Air Berlinillä johonkin päin Saksaa. Esimerkiksi Dusseldorf, joka taitaa olla Air Berlinin hubi. Tämän vuoksi sinne myös irtoaa lentoja halvalla suht helposti.

On muuten joustava käsitys tuo luxus nykyään, kun katsoo tuota Amorellan luxus-hyttiä.

Kuva tosin on suoraan 90-luvulta. Viime ja tämän vuoden aikana ovat uudistaneet/modernisoineet ruotsinlaivoja, ja tuo Amorellan luxus-hytti on samanlainen kuin Isabellan kuvissa.
Ihan hyviä ehdotuksia hääpäivän matkakohteeksi on tullut, mutta molemmat halutaan tuonne Tukholmaan =). Voi olla, että laivamatka vielä vaihtuu lentokoneeseen, kun lentäminen on allekirjoittaneelta vielä kokematta.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Riippuu tietysti aika pitkälti siitä, että oletteko aiemmin vierailleet Tukholmassa ja, että mitä haluatte nähdä. Yhden päivän saa vierähtämään vanhassakaupungissa kävellessä ja ihmetellessä...

Kiitos maniakos. Yksi kokonainen vuorokausi vaan ollaan Tukholmassa, joten vanhakaupunki kiinnostaa, ja tuo Kista Galleriakin. Käydään molemmat tai sitten sen mitä keretään.

Kuka pitää mitäkin halpana, mutta minä olisin vienyt paremman puoliskon Tukholman sijasta Prahaan. Sinne saa lennot 100€ edestakaisin/henkilö ja hotellitkin ovat suht. halpoja, eli tuolla 135€ saa kolme yötä helposti. Tukholma on aika kuiva kohde hääpäiväksi, varsinkin kun pitää matkustaa noilla dokauslaivoilla, joissa liukastuu oksennukseen.

Ajateltiin näin yksivuotis-hääpäivänä suunnata lähelle, ihan vaan sen takia, kun kuopus tosiaan on reissun aikaan vasta 6kk ikäinen, ja vaimo ei alkuun olis halunnut olla yötäkään erossa pikkumiehestä. Mutta puhumalla sain suostuteltua tuon 2 yötä Tukholmassa ilman lapsia, joten suuntaamme Prahaan vaikka vuoden päästä ja Saksaan vaikka sitten 2 vuoden päästä. Kiitos siis ehdotuksista =)
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voi olla, että laivamatka vielä vaihtuu lentokoneeseen, kun lentäminen on allekirjoittaneelta vielä kokematta.
Tuon välin lentäminen on ihan mielenkiintoinen kokemus sen puolesta, että matka Arlandasta Tukholman keskustaan kestää helposti yhtä kauan kuin lento Helsingistä Arlandaan. Vajaassa tunnissa menee lento ja bussilla, vaikka 40 minuuttia luvataan ajaksi, saa helposti sen tunnin myös kulumaan.

Mutta jos lennon otatte, menee Arlandasta toki myös Express juna keskustaan, kestää 20 minuuttia.

EDIT: Pitihän se vilkaista, lennot näköjään saa noin 235 eurolla meno-paluu, lähtö 6.7. ja paluu 8.7.
 
Viimeksi muokattu:

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Mutta jos lennon otatte, menee Arlandasta toki myös Express juna keskustaan, kestää 20 minuuttia...

Joo, ja maksaa vaan n. 25€/nenä/suunta. Eli 100€ menis meiltä kahdelta siihen lystiin. Bussikin oli n.11€/nenä/suunta eli halvimmillaan pääsis Arlanda-Tukholma välin hintaan 44€. Joten taidetaan reissata vetten yli laivalla "luxus-hytissä" syöden buffetissa ja oma auto matkalla mukana. Ja jälkimmäinen vaihtoehto siis halvempi huomattavasti. Toki matkustusaika on ihan eriluokkaa, mutta me tykätään ruotsinlaivoista, noi päivävuorot on ihan asiallisia.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Tekis mieli lähteä Alanyaan tossa heinäkuussa, ei tarvis kun lentoliput. Nyt maksaa n. 320€/lippu. Mahtaako näissä pelkissä lipuissa hinnat laskea yhtään ajan mittaan?

niin onkohan kenelläkään tietoa tuosta laskeeko lentolippujen hinnat samallalailla kun esim pakettimatkojen? Ja pystyykö matkayhtiön kanssa jotenkin sopimaan vaikka jos tulee halpa pakettimatka niin ottaa siitä pelkät lennot kun hotellia ei tarvitse?
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
niin onkohan kenelläkään tietoa tuosta laskeeko lentolippujen hinnat samallalailla kun esim pakettimatkojen? Ja pystyykö matkayhtiön kanssa jotenkin sopimaan vaikka jos tulee halpa pakettimatka niin ottaa siitä pelkät lennot kun hotellia ei tarvitse?

Yleensä lentojen hinnat nousee mitä lähemmäksi lähtöpäivää mennään. Matkatoimistoilla voi olla jotain kiintiöitä ja sitten myyvät äkkilähtöinä viimeiset paikat halvemmalla pois jotta ei jää tyhjiä paikkoja. Mutta jos ei ole tyhjää ei tule noita lentojakaan joten riskillä mennään siinä tapauksessa.

Tottahan toki voit käyttää pakettimatkasta vain lennot, mutta todennäköisesti se huone/sänky on sinulle silti varattuna. Eli halpa paketti jos tulee vastaan ja sitten vaan lennoille mestoille ja siitä omaa matkaa minne haluaa. Ehkä oppaalle voisi olla viisas ilmoittaa myös ettei turhaan huutele perään ja ihmettele kun yhtä ei näy missään.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Mielessä olisi taas muutaman päivän teltta- ja "mökki"reissu Pohjois-Ruotsiin Kalix-joen kohdalle Jockfalliin lohia narraamaan. Paikka on erityisesti tunnettu lohenkalastuksestaan, mutta lähistöllä virtaava Ängesån suo kalamiehelle elämyksiä olemalla rauhallinen paikka ja jossa ui pirteitä harreja ja taimenia. Eli pari yötä teltassa Ängesånilla ja sieltä Jockfalliin leirintäalueelle lohivetten äärelle.
 

Fingerpori

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
London calling. Eli Lontooseen on lennot lokakuuksi varattuna, tarkoituksena pikainen tutustuminen kaupunkiin ja 1 valioliigaottelu. Lennot Easyjetiltä 100€ menopaluu, eli erittäin kohtuullinen hinta.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
East Coast USA, New Jersey

Moi!

Onkos kukaan roadtripannut Nykistä alaspäin tuota rannikkoa? Meillä on lennot Phillyyn ja vielä ei ole lyöty lukkoon mitään pysähtymispaikkoja. Auto on alla viikon ja moottoritie on kuuma. Ainoa varma stoppi on Atlantic Cityssä ehkä pari päivää, että allekirjoittanut pääsee vähän läiskimään korttia. Onkos omakohtaisia kokemuksia tai suosituksia tuolta alueelta. Yllättävän vähän löytyy tietoa esim. googlettamalla. Niin ja tuolta rannikolta taitaa olla aika mahdoton löytää halpoja hotelleja. Atlantic Cityn hinnatkin tuntuvat Vegasin jäljiltä aivan poskettoman korkeilta.

Ocean City, Cape May, Delaware river .... anything ?

StevieY
 

Wolves

Jäsen
TJ13

...ja sen jälkeen suuntana Minneapolis, Minnesota.

Kuten edellisvuoden reissun tapaan, meikäläisen säkällä Xcel Energy Centerin ovet on kiinni, eikä Mikko Koivua näy missään...vaikka eipä sillä näin Avs fanille (Vaikka olisihan se mukavaa) niin suurta merkitystä ole.h

Edit: Niin...viime kaudella taisi Avsit olla syyllisiä siihen, että ovet olivat säpissä. Kannattamani joukkueen selvittyä lankomiehelle, tärähti samantien kysymys "What the hell is wrong with you?"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös