Jatkan Staneista sen verran tuota taannoista viestiäni, että matka-ajankohta siirtyi kesäkuun alkuun, jolloin olisi kyllä kaikin puolin messevämpää matkustaa 25-30 lämpöön kuin mahdolliseen loskaan tahi pakkaseen. Todennäköisesti jotain myös tapahtuu ulkosalla noilla lämmöillä ja patikoillekin viitsii lähteä.
Samarkandiin näyttäisi pääsevän luotijunalla Tashkentista halvalla 1. luokassa, ja Kazakstaniin ilman viisumia, siinä nurkilla kun olisi. Kellään kokemusta rajan ylityksestä tuolla Taskentin huudeilla Kazakstanin puolelle?
---
Joululoma mennee nyt tosiaan täällä kameleiden keskellä, mutta sen verran maisemaa olisi tarkoitus vaihtaa, että Omaniin mieli tekisi ajella. Jonkin verran vuoristoa ja vehreyttä olisi tarjolla, ja kaikkien käyneiden mukaan Arabian niemimaan ylivoimaisesti miellyttävin kohde kaikin puolin, koska expatteja ei juuri ole, vaan yhteiskunta pyörii paikallisin avuin. Samanlaista pömpoosia rakennuskulttuuria ei ole kuin rikkaammissa naapurimaissa, ja luontoa kehutaan hienoksi näille leveysasteille.
Ajomatkalla voi pysähtyä Saudeissa ja Emiraateissa kahvilla tahi lounaalla, niin voi sanoa niissäkin käyneensä. Tosin Dubaissa on toisinaan ihan hyviä metallibändejä, viime viikonloppuna mm. Apocalyptica, joten sinne tulee varmaan muutenkin vielä mentyä. Saudit eivät läpiajoa enempää kiinnosta.