Edelliseen viestiini sen verran otan vielä kiinni, että tosiaan tuo entisen Jugoslavian eteläosat kiinnostaisivat. Mielessä pyörii junamatka yksin ja jostain syystä tuo seutu puhuttelee sen osalta eniten. Katselin juuri Areenasta seutuun liittyvän ohjelman junamatkailusta ja vaikutti siltä, että kalusto on pääosin ok kuntoista. Täytyy laittaa Google soimaan tässä pikkuhiljaa, mutta ehkä muutaman kyssärin jo alkuun heitän:
- kokemuksia seudun turvallisuudesta yksin matkustettaessa?
- heinäkuun alkupuolisko kyseessä, onko kohtuuttoman kuumaa?
- kyseessä olisi joko P-Makedonia - Serbia - Bosnia-Hertsegovina - Montenegro - Albania - P-Makedonia kierros tai sitten Skopjesta (P-Makedonia) pohjoiseen esim. Venetsian kentältä kotiin ja varsinkin tuo kierros tietäisi aika paljon rajamuodollisuuksia kaiketi hiukan jännitteisellä alueella. Onko huolta turha edes nostattaa, että alkavat vittuilla naapurimaasta tulosta tai menosta?
Kokemuksia löytyy Kroatiasta ja Bosniasta vuodelta 2005. Ei siis täysin ajantasaista. Mutta Sarajevoa et halua jättää väliin. Et vaikka se olisi kuinka muuttunut tässä lähivuosina. En tiedä onko, mutta tämän uskallan luvata.
Dubrovnik on kiva, mutta helvetin tukossa jo kesäkuussa eikä tarjoa mitään maailmaasi mullistavaa.
Pohjois-Makedoniasta, Kosovosta, Albaniasta ja Montenegrosta löytyy vähän tuoreempaa kokemusta vuodelta 2018. Skopje on, noh, melkoinen paikka. Hyvää paikallista olutta ja hitosti uutta mutta vanhan näköistä pytinkiä. Ja jos pääset alle 100:lla Aleksanteri Suuren patsaalla, niin onneksi olkoon. Tuon näkemiseen riittää puoli päivää hyvin, sen jälkeen voikin suunnata Ohridin rannoille. Albaniassa kävisin nyt, kun se vielä on jotakuinkin entisensä. Oma kyytini vei Tiranaan, joka on ihan hirvittävän ruma kaupunki, mutta rosoisuudessaan aika hellyyttävä. En skippaisi missään nimessä. Dajtille ”kiipeämistä” suosittelen, on mukavan leppoisaa ilmastoa tuohon muuten saatanalliseen pätsiin. Ja ainakin vettä mukaan. Näin diabeetikkona kiitän sitä puolikasta snickers-patukkaa, jonka löysin repun syövereistä. Tuolla ei todella ole mitään kioskeja sen yhden ravintolan jälkeen. Ja hyvä niin. Jännä paikka kaikin puolin.
Montenegrossa kävin vain Kotorissa, joka onkin sitten jo aika vertaansa vaille. Kaupungin muurit kulkevat paikoin lähes pystysuoraa vuorenrinnettä ja näkymät ovat melkoiset. Jos löydät vähemmän kuljetun reitin ylös vuorelle saattaa ystävällinen isäntä tarjota muutaman ryypyn itse keittämäänsä rakia ja viilentävän kylvyn sadevesiämpäristä. Ihan mahtava paikka.
Kosovo taas on mitä on. Pristina on jopa Tiranaa ankeampi ja rumempi, mutta toki paikalliset basaarit tarjoavat oman tunnelmansa. Prizren sen sijaan on dö bleis du bii.
Voin kirjoitella yyveellä tarkempia sepustuksia ja lähetellä kuvia jos kiinnostaa. Siis koko reissusta. Mieleenpainuvin kokemus oli 11h bussimatka Kotorista Pristinaan keskellä yötä ylibuukatussa bussissa keskellä lattiaa makoilleen hirveässä kuumeessa. Ja sitä seurannut aamulento 12 lapsiperheen (ei hiljaisimmasta päästä) keskellä kohti Helsinkiä. Ja vastamelukuulokkeistakin loppui patteri jo ennen kiitotien päätä. Seuraavat päivät menikin nukkuessa.