Kolumbiassa kannattaa uskoa niitä paikallisten no-go areoita ja ihan todella pitää. En todellakaan lähtenyt seikkailunhumussa Bogotássa urheilemaan vaan käännyin aukiolta väärään suuntaan sinne sillalle minne ei saa mennä. Ehdin tajuta tämä ei nyt ole oikein, mutta siinä ei kauaa mennyt, kun kaikki meni, hengen sentään jättivät yhteistyökykyiselle.
Vettä tuolla sataa ja paljon tuohon aikaan. Varaudu olemaan kämpillä montakin tuntia aamusta, kun ei sinne sateeseen vain voi mennä. Sitten se sade poistuu yhtälailla kuin tulikin.
Kolumbia on aivan turvallinen maa, vaikka valkoihoisten mielissä se taitaa olla muuta. Auringon laskettua kannattaa kuitenkin vähän miettiä missä on, ei ollut huvipuistosta poistuessa ongelmia. Enemmän mietitytti ne niiden laitteet ja mahdolliset turvallisuusmääräykset tai onko niitä. Ne kaupunginosat mitkä on turvallisia todella ovat sitä ja rauhassa saa olla. Tarkista viimeisin tieto ja respan tytöiltä voi aina kysyä.
Jalkapallopeliin en mene enää koskaan. Samba raikaa eikä mitään reagointia pelitapahtumiin, aivan typerää, samaa geneeristä paskaa, vaikka oma joukkue tekisi maalin. Kävin parissakin pelissä eli ei ole yhden joukkueen ongelma.
Korkeusero tuntui huimaavan aluksi, mutta oliko se todellista vai psykologista. Bogotá on noin 2600 metriä eli varmaankin todellista, siinä se äkkiä tasottui aamukaljalla.
Reissu on tehty, ja ei ollut mitään ongelmaa missään, joskin Bogotán lentokentän maahantulotarkastus oli kaaos ja läpipääsy kesti ensimmäisellä kerralla kolme tuntia ja toisella olisi mennyt kuusi, jos emme olisi etuilleet röyhkeästi.
Kolumbiassa olimme Bogotássa ja jossakin pikkukylässä siinä vieressä sekä Karibian rannalla Cartagenassa ja lähisaarilla. Taksilla ja Uberilla ajeltiin ja ihan kävellä läpsyteltiin ympäriinsä. Yövyttiin Bogotássa tosin paikallisten tuttujen luona, jotka asuivat paremmalla alueella ja kertoivat, missä kannattaa ja ei kannata liikkua. Aivan makea paikka, joskin tuo 2600 metrin korkeus särki hiukan päätä...
...mistä päästäänkin Peruun. Bogotásta täräytettiin Cuzcoon, joka on noin 3600 metrin korkeudella merenpinnasta. Se otti suomipojalle vähän rankemmalle, ja pari ensimmäistä päivää meni aika ikävässä päänsäryssä ja muutenkin kummallisessa olossa. Meinattiin lähteä jo toisena päivänä yli 5000 metrin korkeuteen Sateenkaarivuorta katsomaan, mutta onneksi järki voitti ja siirsimme sen viimeiselle päivälle (6. pvä kohteessa). Silloinkin meinasi jäädä vuori kiipeämättä, koska päänsärky oli vitullinen ja matkaa piti taittaa helvetin hitaasti. Onneksi päästiin ylös asti, sillä maisemat olivat kyllä nätit. Ottakaa korkeuserot tosissanne, jos matkustatte oli kahteen ja puoleen kilometriin!
Välissä kävimme Machu Picchulla ja kyllä se paikkansa ansaitsee maailman seitsemän ihmeen joukossa. Kiipesimme myös Machu Picchu -vuorelle, jolta on makea näkymä itse linnoitukseen. Kannattaa ottaa mukaan pakettiin, jos 1,5 tunnin nousu ylös on ok. Ostakaa myös liput ajoissa, koska tuonne ei myydä kuin 2500 lippua päivässä, mikä ei turistikautena varmasti kaikille halukkaille riitä.
Myös Cuzco itsessään oli Inkojen vanhana keskuskaupunkina hyvinkin muutaman päivän tutustumisen arvoinen, ja joku opasreissu kannattaa napata ja kuunnella historiaa.
Cartagena vaikutti sellaiselta köyhän miehen Floridalta. Ihan kiva rantakohde, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää.
Perussa Machu Picchun seutu on perusturistille ehkä hiukan hedelmällisempi kohde kuin käymämme paikat Kolumbiassa. Onpahan kuitenkin nähty pala Etelä-Amerikkaakin, ja olihan se taas ihan omanlaisensa paikka.
Ensi syksynä Japaniin katsomaan rugbyn MM-kisojen ja ehkä visiitti Etelä-Koreaan mukaan siihen reissuun.
