Matkakohteenne

  • 2 455 974
  • 14 538

Outsider

Jäsen
Minkä ihmeen takia viiden tunnin päästä perillä? Ideahan on se, että herää aikaisin, niin ehtii taittaa matkaa. Toiset eivät tykkää pimeässä edetä, mutta kyllähän sitä valoisankin aikana ehtii aika pitkän pätkän vetää.

Jos paikkaan X on sopivalla tahdilla viiden tunnin matka, niin silloin siellä on perillä viiden tunnin päästä. Ei ole mikään tarkoitus kerätä maksimi määrää kilometrejä, vaan päästä haluttuun paikkaan. Näyttäisi myös, että monessa paikassa tuota pidempi matka vie käytännössä väkisin lähemmäs jotain kylää ja ennemmin haluaisin yöpyä paikassa jonne ei pääse niin helposti. Kolmantena asiana vielä se, että haluan pitää matkat ennakkoon sellaisina, että oma kunto ja jalat kestää koko reissun ajan. Jos siltä tuntuu, niin voihan sitä sitten jatkaa pidemmällekin.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Eka perheloma (kahden alle 2v pojan kanssa) tulossa toukokuun lopussa Rodokselle. Matkanjärjestäjä Tui:lta kyselin yksityistä lentokenttäkuljetusta taksilla, niin meno-paluu hinnaksi ilmoittivat melko suolaisen 222€ !.
Googlettelin hetken niin netistä löytyy mm. Suntransfers.com jonka kautta noita lentokenttäkuljetuksia voi varata ja hinta pyörii satasen paikkeilla. Onko porukalla kokemusta tästä tai vastaavista ja onko toimiva ja luotettava palvelu?
No ei ole juuri tuosta yhtiöstä kokemusta, mutta tosiaan TUIn kautta otetut kuljetukset ovat tosiaan noin puolet kalliimpia kuin että ne hommaa itse netin kautta. Näin myö ollaan muutaman kerran tehty ja vielä ei ole missään ollut mitään ongelmia. Kannattaa tietysti vähän googletella ja katsella minkämoisesta kuljetusfirmasta on milloinkin kyse.
 
scholl

Jäsen
Jos paikkaan X on sopivalla tahdilla viiden tunnin matka, niin silloin siellä on perillä viiden tunnin päästä. Ei ole mikään tarkoitus kerätä maksimi määrää kilometrejä, vaan päästä haluttuun paikkaan. Näyttäisi myös, että monessa paikassa tuota pidempi matka vie käytännössä väkisin lähemmäs jotain kylää ja ennemmin haluaisin yöpyä paikassa jonne ei pääse niin helposti. Kolmantena asiana vielä se, että haluan pitää matkat ennakkoon sellaisina, että oma kunto ja jalat kestää koko reissun ajan. Jos siltä tuntuu, niin voihan sitä sitten jatkaa pidemmällekin.

Ehkä sen matkan voi sitten taittaa hitaammin, käydä vaikka parin tunnin lounaalla välissä, jos on vaarana tulla liian aikaisin perille.

Kamojen mukaan ottaminen on haasteellista, joten siinä mielessä pyrkisin itse juoksemaan koko matkan minimiunilla mahdollisimman vähäisin päivin. Treenaa sen verran ennen matkaa, että on kapasiteettia juosta ultramatkoja päivittäin. Jyrkissä ylämäissä voi kävellä ihan hyvin. Juoksee sitten ne helpommat osuudet ja alamäet.
 
Hyvä idea. Pitää selvittää saisiko lennot vaihdettu niin, että olisikin reilun kahden viikon sijasta vain viikon reissussa. Onhan se ihan turhaa ajanhukkaa, jos loman voisi juosta nopeammin läpi.
 
Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eka perheloma (kahden alle 2v pojan kanssa) tulossa toukokuun lopussa Rodokselle. Matkanjärjestäjä Tui:lta kyselin yksityistä lentokenttäkuljetusta taksilla, niin meno-paluu hinnaksi ilmoittivat melko suolaisen 222€ !.
Googlettelin hetken niin netistä löytyy mm. Suntransfers.com jonka kautta noita lentokenttäkuljetuksia voi varata ja hinta pyörii satasen paikkeilla. Onko porukalla kokemusta tästä tai vastaavista ja onko toimiva ja luotettava palvelu?

Viime syksynä mentiin naapuriperheen kanssa Malagasta Benalmedenaan Suntransfersin kyydillä pikkubussilla. Hinta oli halpa, kuski tosin 5-10 min. myöhässä mutta voisin mennä uudestaankin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihan kannatettavaa keskittyä keikkaan, itselläkin se lämppärin lempibiisi meni ohitse, kun kikkailin kameran kanssa. Toisaalta sitten se someen jaettu piippuhyllyltä rakeiseksi zoomattu videoklippi on henkilökohtaisempi juttu, katsojan kokemus. Muuten kai joka paikassa voisi jättää kuvat ottamatta ja turvautua netistä googlattuihin maisema- ynnä turistikuviin.

Siirretäänpä tänne tuolta Metallica-ketjusta missä puhutaan kuvaamisesta. Olen lopettanut kuvaamisen melkein kokonaan, koska en kuitenkaan tarvitse niitä kuvia yhtään mihinkään eikä niitä juurikaan tule selattua.

Minulle päässäni olevat muistot on paljon tärkeämpiä mitä voi muistella esimerkiksi puiston penkillä olutta nauttiessa, vaikka sitä kuvamateriaalia ei olisikaan juuri sillä hetkellä saatavilla.

Näin tuossa viikolla uutiskuvaa eräästä mielenkiintoisesta paikasta missä olen ollut. Kuvat on tallessa, ne on tuolla ulkoisella kovalevyllä kaapin nurkassa. Eipä tarvitse kaivaa, kun näin taas ne samat asiat.

Miten tämän kukin sitten ottaa, mutta mielestäni joka paikassa näkyvät kamerat on aika ahdistavia. Katsoin tuossa juuri keikkataltiointia vuodelta 1993 eikä siviileillä kameroita näy. Uskoisin monien paikalla olleiden kuitenkin muistavan olleensa tuolla.

"Fuckin' Saskatoon"
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minulle päässäni olevat muistot on paljon tärkeämpiä mitä voi muistella esimerkiksi puiston penkillä olutta nauttiessa, vaikka sitä kuvamateriaalia ei olisikaan juuri sillä hetkellä saatavilla.

Näin tuossa viikolla uutiskuvaa eräästä mielenkiintoisesta paikasta missä olen ollut. Kuvat on tallessa, ne on tuolla ulkoisella kovalevyllä kaapin nurkassa. Eipä tarvitse kaivaa, kun näin taas ne samat asiat.
Joo, samaa mieltä olen siitä, että kuvaaminen vie välillä turhaan huomiota itse tapahtumasta, ja itsekin olen vähentänyt sitä. Pyrin nappaamaan kuvani alkuun eri kohteissa ja sitten fiilistelemään itse paikkaa tai tapahtumaa. Tosin en minä siihen hirttäydy, vaan kaivan luurin esiin, jos siltä tuntuu.

Mulla on kaikki digitaaliset kuvat vuodesta 2003 alkaen Google kuvissa eli käytännössä luurissani. Esim. tänä vuonna olemme niitä katselleet koko perheen kanssa jo pari kertaa. Koen sen aika tärkeänäkin muksujen identiteetin kannalta, kun enää ei valokuva-albumeja ole hyllyssä salattavana, kuten omassa lapsuudessani oli. Tai en tiedä, olinko minä jotenkin erikoinen lapsi, mutta tykkäsin katsella vanhempieni lapsuus- sekä nuoruuskuviani ja tietenkin omia lapsuuskuviani jo ihan junnuna. Kyllähän siinä selkeä narratiivi rakentuu ja oma identiteetti sen myötä. No, menee ohi aiheen.

Matkakuvia laitan yleensä someen jonkin verran, tosin en enää niin paljon kuin vielä muutama vuosi sitten. Tykkään selata kavereideni matkakuvat läpi, pl. ne ekaa ulkkarimatkaansa viiteentoista vuoteen Tallinnaan tekevien örveltäjien, kun ei kiinnosta se hotellihuoneen tervetuloasuklaa tai baaritiskin hinnat niin hirveästi. Ymmärrän toisaalta hyvin sen, ettei toiset laita kuviaan jakoon tai edes ota niitä kummemmin, vaikka toivoisin kyllä näkeväni jotain kivaa tippiä omia reissujani ajatellen, kun muutama frendi reissailee ihan kohtalaisen paljon. Ei siis todellakaan kiinnosta tirkistellä, vaan ihan puhtaasti ne mestat kiinnostaisi, missä ovat. Itsekin pyrin ainakin siihen, että kuvissani olisi jokin pointti, eikä vain leuhotus siitä, että olen jossain teneriffalla.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Esim. tänä vuonna olemme niitä katselleet koko perheen kanssa jo pari kertaa. Koen sen aika tärkeänäkin muksujen identiteetin kannalta, kun enää ei valokuva-albumeja ole hyllyssä salattavana, kuten omassa lapsuudessani oli.

Niin joo, eihän sitä ymmärrä tälläinen kuka ei ole diginatiivi.

Täysin mahdotonta tietää miltä lomakuvat tuntuu nykylapsista. Mahdollisesti todella mukavia kuvia, mutta sitten kun niitä on 500-1000.

Aivan oikeasti ennen oli paremmin, kun joutui laskemaan kuinka monta kuvaa rullassa on ja mihin ne kannattaa käyttää.
 
Aivan oikeasti ennen oli paremmin, kun joutui laskemaan kuinka monta kuvaa rullassa on ja mihin ne kannattaa käyttää.

Nuo olivat hienoja aikoja. Parin viikon reissulle saattoi laittaa kameraan jopa 36 kuvan rullan!

Itse teetän reissuista aina reissuista kuvakirjan, koska koneelta/luurista/padista ei fotoja oikein jaksa katsella.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nuo olivat hienoja aikoja. Parin viikon reissulle saattoi laittaa kameraan jopa 36 kuvan rullan!

Ja tuohan oli vain minimi, käytännössä niissä oli 37 tai jopa 38, mutta sen näki vasta kehittäessä onko se viimeinen mahtunut.

Pari viimeistä ei siis voinut olla mitään tärkeää vaan juurikin sellaisia nykypäivän napsataas tuosta.

Se on myös rasittavaa, jos on kaverin kanssa liikenteessä ja yhtäkkiä kaveria ei näy missään. Sitten se onkin jossain sadan metrin päässä, kun pysähtyi vähän kuvailemaan. Kuvata saa, mutta ei sillä lailla, että pysähdytään viiden metrin välein "ootas vähän, mä otan kuvan tosta."
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo

Mä laitoin itseni kuvauskieltoon Balilla, sillä se kameran kanssa pyöriminen alkoi uhata rentoa meininkiä. Kun joka puolella on ällistyttävää kauneutta, niin tuntuu että kaikki on kuvattava. Ei ole. Eikä niitä kuitenkaan tule katsottua myöhemmin (juurikaan). Nykyään päätän erikseen, milloin kamera tulee mukaan ja sitä käytetään. Kännykkä (ok kameralla) kuitenkin on aina mukana, jos sattuu paikalle kun Elvis laskeutuu ufosta Loch Nessin hirviön selkään.
Myös kännykän räpläämistä yritän reissuissa rajoittaa, mutta menestys vaihtelee.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hauskaa, miten tässäkin keskustelussa ajaudutaan siihen, että ennen oli kaikki paremmin, kun pystyi vain sen muutamankymmentä kuvaa ottamaan, joista parhaimmat sattuivat valottamaan, ja niitä kehitykseen lähetettyjäkin sai odottaa viikkokaupalla. Sitten siellä oli silmät kiinni aina jollain, kun viimein päästiin selaamaan poseerauksia. On se vaan kauheaa, kun voi huoletta napsia kuvia, poistaa heti surkeimmat, jakaa matkakavereille samantien tai keulia somessa rännässä rypeville kavereilleen (provo, saa suuttua). Tämä kaikki laadukkaammin ja helpommin, kuin vielä 20 vuotta sitten harrastelija puolen vuoden palkan nielaisseilla järkkäreillään. Joo joo, taito kuvata ei korjaannu sadoilla paskoilla kännykuvilla, mutta kännykuvaaminen ei tarkoita sitä, ettei näkemystä silti olisi, joskus jopa taitoa.

Google kuvat ja vastaavat palvelut lajittelevat kuvat automaattisesti tiedoston luomispäivän mukaan ja kuvia voi hakea myös muilla tunnisteilla. Siitä sitten Chrome castilla telkkariin ja show pystyyn, jos tarpeelliseksi kokee. Ei me mitään lomakuvasessioita pidetä, mutta vauva- ja taaperokuvia katsellaan toisinaan em. syistä.

Ei kai tässäkään mitään sääntöjä ole, mutta en näe järkevänä sellaista mustavalkoisuutta, että kuvaaminen olisi jotenkin väärä aktiviteetti lomilla. Mulla raja menee siinä, että jos itse kohteen kokeminen vaarantuu, jätän kuvat ottamatta.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Hauskaa, miten tässäkin keskustelussa ajaudutaan siihen, että ennen oli kaikki paremmin, kun pystyi vain sen muutamankymmentä kuvaa ottamaan, joista parhaimmat sattuivat valottamaan, ja niitä kehitykseen lähetettyjäkin sai odottaa viikkokaupalla. Sitten siellä oli silmät kiinni aina jollain, kun viimein päästiin selaamaan poseerauksia. On se vaan kauheaa, kun voi huoletta napsia kuvia, poistaa heti surkeimmat, jakaa matkakavereille samantien tai keulia somessa rännässä rypeville kavereilleen (provo, saa suuttua). Tämä kaikki laadukkaammin ja helpommin, kuin vielä 20 vuotta sitten harrastelija puolen vuoden palkan nielaisseilla järkkäreillään. Joo joo, taito kuvata ei korjaannu sadoilla paskoilla kännykuvilla, mutta kännykuvaaminen ei tarkoita sitä, ettei näkemystä silti olisi, joskus jopa taitoa.

Ei kai tässäkään mitään sääntöjä ole, mutta en näe järkevänä sellaista mustavalkoisuutta, että kuvaaminen olisi jotenkin väärä aktiviteetti lomilla. Mulla raja menee siinä, että jos itse kohteen kokeminen vaarantuu, jätän kuvat ottamatta.
Olen pitkälle samaa mieltä. Ennen oli kuvaamisen suhteen kaikki huonommin.

Ensimmäistä kertaa Afrikassa olessani otimme matkakaverini pokkarikameralla noin sata kuvaa ja kehitimme niistä tuplat Suuri osa kuvista oli luvalla sanoen ihan paskoja. Yksi jamppa, joka matkusti samoilla safareilla oli varustautunut kahdella kameralla (joista toinen oli Hasselblad ja toinen järkkäri) ja hänellä oli 75 rullaa diafilmiä mukana. Hän joutui raahaamaan jatkuvasti järkyttävää kamamäärää mukanaan.

Seuraavalla kerralla, kun matkustin Afrikkaan (viitisen vuotta myöhemmin), otimme miehen kanssa digijärkkärillä kolmen safaripäivän aikana satoja kuvia, joista jäi editoinnin jälkeen kai parisensataa kuvaa jäljelle. Silti ehdimme nauttia ihan riittävästi safaritunnelmista ja seurata eläimiä. En voisi kuvitella matkaa johonkin luontokohteeseen ilman kunnon digijärkkäriä ja putkia. Paljon kivempi matkoja on muistella kuvia katselemalla kuin mielessä fiilistelemällä. Ja tuleehan täysosumakuvastakin mukava onnistumisen tunne.

Kaupunkilomilla ja patikalla otetuissa kuvissa on monasti paljon kivoja yksityiskohtia, joita ei silloin paikan päällä huomannutkaan. Kaupunkilomilla tulee kuitenkin kuvattua vähemmän, kun aina ei varsinaisesti mitään kuvattavaakaan ole vai kuvaako joku shoppailukierroksiaan. Patikoidessa komeita maisemia yleensä piisaa, joten tulee niitä siinä matkan edetessä kuvattua. Näillä matkoilla emme kuitenkaan enää raahaa isoja järkkäreitä mukana vaan kompaktimpia kameroita.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaupunkilomilla ja patikalla otetuissa kuvissa on monasti paljon kivoja yksityiskohtia, joita ei silloin paikan päällä huomannutkaan.
Filmiaikaan haikalu on kyllä omituista. Kuvien arvo kasvaa ajan myötä juuri noiden yksityiskohtien ansiosta Nyt on siistiä katsella 70 ja 80-luvuilla otetuista kuvista asioita joita kuvanottohetkellä osannut pitää arvossa Sama toistunee kolmenkymmenen vuoden jälkeen nykypäivän kuvien kanssa
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sama toistunee kolmenkymmenen vuoden jälkeen nykypäivän kuvien kanssa

Nykyään toistuu jo viidessä minuutissa ihmettely miksihän tämä kuva on muuten pitänyt ottaa, kun eihän tässä mitään ole.

Minä en haikaile filmiaikoja vaan sitä aikaa, että joskus voisi kohdata toisen ihmisen millä ei ole kamera kädessä. Se voisi tapahtua pubissa, patikkaretkellä tai vaikka jalkapallopelissä.

Oltaisiin vain, kenties jopa juteltaisiin mielenkiintoisista asioista, ja koko ajan ei olisi pakottava tarve kuvata.
 
teppana

Melkoista olkiukkoilua. Itse reissaan 1-3 kuukautta joka vuosi eikä ympärillä olevat ihmiset käytä kameraa häiritsevän paljon. Ihan samalla tavalla sitä pystyy tutustumaan kuin reilut kymmenen vuotta sitten kun kamerapuhelimet ei vielä olleet yleistyneet.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kesäkuun alussa on tiedossa reissu Italiaan. Reissulla tulee käytyä ainakin Napolissa, Salernossa ja Barissa. Näistä kaupungeista kuulisin mielelläni ravintolasuosituksia ja erityisen hienoja nähtävyyksiä yms. Salernosta on tarkoitus käydä päiväreissulla Amalfissa ja Positanossa. Venekyytejä varmaankin löytyy useita, mutta kokemukset ja vinkit näistä ovat myös tervetulleita.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Melkoista olkiukkoilua. Itse reissaan 1-3 kuukautta joka vuosi eikä ympärillä olevat ihmiset käytä kameraa häiritsevän paljon.

Sehän ei tietenkään voi johtua siitä, että olet yksi niistä etkä huomaa sitä. Tai halua huomata.

Helppo huudella muita joksikin kummallisiksi oljesta tehdyiksi ukoiksi näkemättä omassa toiminnassa mitään erhettä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kesäkuun alussa on tiedossa reissu Italiaan. Reissulla tulee käytyä ainakin Napolissa, Salernossa ja Barissa. Näistä kaupungeista kuulisin mielelläni ravintolasuosituksia ja erityisen hienoja nähtävyyksiä yms.
Jos kerran Pugliaan on matka, kannattaa käydä ainakin Alberobellossa, myös Polignano a Mare on poikkeamisen arvoinen pikkukaupunki. Napolissa kannattaa tietysti syödä pizzaa, vanhasta kaupungista tuskin huonoa saa, mutta jos joku niistä pitää mainita niin sanotaan sitten Da Michele. Vesuvius ja Pompeiji on tietty käymisen arvoisia paikkoja ja jos antiikin Rooma kiinnostaa enemmänkin niin myös Napolin kansallismuseo.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Nykyään toistuu jo viidessä minuutissa ihmettely miksihän tämä kuva on muuten pitänyt ottaa, kun eihän tässä mitään ole.

Minä en haikaile filmiaikoja vaan sitä aikaa, että joskus voisi kohdata toisen ihmisen millä ei ole kamera kädessä. Se voisi tapahtua pubissa, patikkaretkellä tai vaikka jalkapallopelissä.

Oltaisiin vain, kenties jopa juteltaisiin mielenkiintoisista asioista, ja koko ajan ei olisi pakottava tarve kuvata.
Ymmärrän kyllä pointtisi, ei kuvaamisen pitäisi mikään itseisarvo olla ellei vartavasten lähde reissuun valokuvaamista varten. Eivät kaikki pidä valokuvaamisesta. Voisihan tuota vaikka sanoa toiselle, että voitko hidastaa kamerasi kanssa hetkisen. Itse kyllä kunnioittaisin mielelläni kaverini toivomusta, kun en mikään pakkomielteinen kuvaaja ole.
 
teppana

Jäsen
Sehän ei tietenkään voi johtua siitä, että olet yksi niistä etkä huomaa sitä. Tai halua huomata.

Helppo huudella muita joksikin kummallisiksi oljesta tehdyiksi ukoiksi näkemättä omassa toiminnassa mitään erhettä.

En siis itse kuvaa ikinä mitään. Joten aika vaikea nähdä että olisin yksi näistä sinun karikatyyreistä.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Harkitsen reissua Krakovaan (siellä olen kerran käynyt lyhyesti) ja sieltä Zakopaneen vuokra-autolla. Onko järkee vai ei? -Sleepy Sleepers
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Harkitsen reissua Krakovaan (siellä olen kerran käynyt lyhyesti) ja sieltä Zakopaneen vuokra-autolla. Onko järkee vai ei? -Sleepy Sleepers

Miksei olisi? Hienoja paikkoja kumpainenkin. Vai mitä tarkoitat järjellä tässä?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Harkitsen reissua Krakovaan (siellä olen kerran käynyt lyhyesti) ja sieltä Zakopaneen vuokra-autolla. Onko järkee vai ei? -Sleepy Sleepers

Auton vuokraamisessa nyt ei ole koskaan järkeä, mutta luonnollisesti Krakovassa ja Zakopanessa on.

Kävin juuri Krakovassa, keskuspuiston (Planty) penkit on saaneet uudet maalit. Mukavahan siellä on olutta hörppiä, kunhan muistaa sen olevan ehdottoman laitonta ja siihen puututaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös