Otetaanpas kiinni tästä aiheesta vähän pidemmän viestin muodossa.
Poistun hieman teemasta, mutta asia nitoutuu vahvasti myös Marjamäkeen.
- Suomessa on jostain syystä vastustettu vuosia sitä, että seurajoukkuevalmentajat tekevät maajoukkuepestejä otona
- pestiin halutaan pitkäjänteinen projekti, johon yksi valmentaja sitoutuu täysin - kuitenkin valmentajalla on hyvin rajalliset mahdollisuudet saada käyttöönsä kauden aikana riittävästä materiaalia ja parhaat mahdolliset eivät edes halua osallistua
- pesti ei vaikuta olevan valmentajalle enää kovin hyvä
Nämä kaikki teemat nitoutuvat tähän moderniin muutokseen, jota elämme. Asiakkaista on tullut aivan keskeinen asia ja jääkiekko on muuttunut harrastelusta todelliseksi bisnekseksi. Palkat ovat kehittyneet sellaiselle tasolle, että pelkästään maan edustaminen ei ole enää pelaajille niin tärkeää. Yhä useammin elämme aikaa, jossa koko kansakunta tekee pätkätöitä ja pitkäaikaiset suhteet ovat katoamassa. Tässä muutoksessa on olennaisesti lisääntynyt ajattelu, jossa halutaan kaikki mulle heti nyt. Tämän muutoksen seurauksena yhä useammin yleisön odotukset muuttuvat aina vain enemmän epärealistisiksi: suurin osa ei edes ymmärrä niiden nappuloiden merkitystä, mitä valmentajalla on käytettävissää.
Suomi on pelaajien laadussa selvästi jäljessä suuria kiekkomaita kuten Ruotsia & Kanadaa & Yhdysvallat ja Venäjä. Tsekin kanssa ollaan suunnilleen samalla viivalla, joskin hieman edellä. Kuitenkin muutkin tuntuvat yhä useammin saavan laadukkaasta pelaajapoolista parempia nappuloita käyttöönsä, joten Suomi on pyrkinyt kaventamaan eroa pelitavallisesti. Kuitenkin yleisön malttamaton odotus jatkuvista huipputuloksista on muuttunut tuohon muotoon, että syitä menestymättömyydelle haetaan mieluusti pelitavasta & valmentajan henkilökohtaisista kyvyistä kuin rajallisesta materiaalista.
Kari Jalosen kausi oli loistava esimerkki: ekalla kaudella ei irronnut ihan parhaita palasia ja tulos oli puolivälieristä ulos. Seuraavalla kaudella selvittiin finaaliin, kun saatiin lähes kaikki parhaat mahdolliset palaset ja muilta jäi pari puuttumaan. Kanada oli silti parempI: sekä pelitavassa & yksilöiden laadussa. Kanadahan heittää maajoukkueen mukaan koutsin, joka sattuu olemaan vapaana sen suuremmin miettimättä. Ei siellä ole mitään pitkää traditiota. Jos on ihan loistava yksilöjoukkue niin kyllä siitä heikompikin valmentaja saa sen parhaan irti.
Marjamäki mielestäni sai Suomesta maksimit irti tuossa MM-turnauksessa, mutta sekin oli hirveä pettymys, kun peli ei ollut viihdyttävää eikä kivaa katsoa. Noh, se siitä. Valmentajat joutuvat yhä useammin kohtuuttoman loan maalaamiksi ja liitto vielä avasi Rautakorven potkuilla pajatson - nyt sitä samaa painetta jatketaan valmentajaan kuin valmentajaan maajoukkueessa ja yleisökin tietää, mikä se ratkaisu on. Tuloshakuisiis ja lyhytnäköisyys ovat aikamme suurimpia ongelmia - se kaikki hyvä tulee niistä pitkäjänteisistä oikeista ratkaisuista ja yhteistyöstä. Ei se tule sieltä valmentajasta tai pelitavasta; kyllä Marjamäkikin voittaa, jos saa parhaat palaset. Suurelle yleisölle on jotenkin täysin mahdotonta käsittää, kuinka heikko Suomi on oikeasti sellaisissa turnauksissa materiaaliltaan, joissa NHL-voimat saadaan käyttöön.