Marjamäelle kenkää!

  • 577 864
  • 3 859

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Itseäni kyllä jollain tasolla kiehtoisi se Jarno Pikkarainen Kärpissä. Toisi ihan erilaista valmennuskulttuuria tuohon vähän virkamiesmäiseen osastoon mitä Kärpissä on nähty. Pitää nyt muistaa sekin että IFK:ssa Pikkaraisen aika sattui vähintäänkin erikoiseen ajanjaksoon, kaudella 2018-19 Pikkarainen hyppäsi kesken kauden puikkoihin kun Selin sai kenkää, seuraavan kauden keskeytti korona ja viimeinen kausi 2020-21 oli IFK:lta mielestäni erittäin hyvää tekemistä, mutta silloin joukkueeseen iski korona-aalto ja pudotuspelit meni pipariksi sen takia. Tuolla kaudella tuli sitten lopulta kuitenkin pronssia.

IFK sai myös Pikkaraisen alaisuuteen houkuteltua varsin nimekkäitä ja hyviä pelaajia, tuskin kaikki menee pelkästään senkään piikkiin että siellä ollaan lyöty mottipäisiä tarjouksia pöytään vaan sinne on haluttu mennä. Ihan jo heti ekalle kaudelle HPK:n mestaruuden takuunimet Teemu Turunen, Otto Paajanen ja lisäksi uransa primessa ollut Ville Leskinen ja keväällä 2019 MM-kultaa voittanut Jere Sallinen.

Jotain tuollaista ihan totaalista rebootia tämä touhu kaipaisi valmennuksen osalta, nythän tässä on tietyllä tavalla kierretty kehää viimeiset 10 vuotta kun ensin tuli Late, tämän jälkeen Suikkasen kautta Laten kakkosmies Manner, Mannerin jälkeen hänen kakkosmiehensä Late-kakkonen ja kakkosen potkujen jälkeen tuli taas se Late. Kaiken tämän kruunaa että siellä on suolapatsaana seisonut Toni Sihvonen sieltä Haapakosken ajoista alkaen ja mitään uudistumista ei ole oikein silläkään puolella ollut.

Päästä meille Barab... eiku siis Pikkarainen.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Plus vielä Pikkaraisen vahvat näytöt HPK:sta. Tuli Tiilikaisen jäljiltä aivan sekaisin olevaan Kerhoon ja luotsasi loppukauden otannalla koko Liigan 4.parhaalla pistekeskiarvolla HPK:ta. Viime kaudella taisteli jo valmiiksi ohuen ja vajavaisen rosterin sekä valtavan loukkaantumissuman saattelemana HPK:n melkein kympin sakkiin. Se oli oiekasti todella hurja ja kova suoritus, mutta pienestä jäi kiinni ja piippuun se playoff-paikka. Sekä vielä erittäin painokkaasti julkilausutut tähtipelaaja-Jolyn vuolaat kehut Pikkaraista kohtaan, miten arvostettava koutsi 'Pike' hänen (ja koko joukkueen) mielestä oli, nostavat entisestään osakkeita, että pärjää myös "artistiluontaisten" huippupelaajien kanssa.

Tuossa @Proffa_20 skenaariossa ”alamäkipulkkailu with Marjamäki” tulee mielestäni se ongelma eteen, että miten sitä ensi kautta sitten rakennetaan kulisseissa? Ei kerrota Marjamäelle, että tulet saamaan potkut kauden jälkeen pomminvarmasti, mutta puolijulkisesti joudutaan kuitenkin valmentajaa kartoittamaan ja tuleville pelaajille kertomaan, että ”ei Marjamäki täällä enää valmenna ensi kaudella, voit huoletta tehdä sopimuksen”. Fakta on kuitenkin se, että tämän hetkisen sopimuksen mukaisesti Lauri Marjamäki hoputtaa pelaajia penkin takana myös ensi kaudella. Keväällä sitä uutta valmentajaa on myöhäistä värväillä, ja pelaajien imua koittaa lisätä. Jos siis vasta silloin se päätös tehdään ”julkisesti”.

Vaikea on tilanne, mutta itse näen jopa sen skenaarion parempana, että loppukausi vedetään vaikka sitten sen @Roger Moore :n rummuttaman Kuusamakujan kuninkaan kanssa, jolloin ensi kauden rakennus voidaan aloittaa valmentajasta ja välittömästi.
Todella hyvä huomio ehdottomasti, jota itsekin vähän pyörittelin ja muistelin "maineikasta" Suikkasen kautta. Riskinä olisi siis hieman samalainen tilanne, kuin SuikkasKaitsulla eli sellainen"rampa ankka" skenaario, joka ei palvelisi yhtään ketään. Eli olet jo periaatteessa saanut muodolliset potkut, mutta pidetään kulissia yllä ja taustalla hääritään jotain muuta, mitä oikeasti annetaan julki ymmärtää...yms. yms. todella hähämäisen ja epämääräisen kuuloista vesivelliä. Jos luottoa ei ole, niin kyllä se tosiaan on parempi suoraselkeisesti tehdä se päätös ja jatkaa matkaa erilleen.

Eihän tässä hommassa oikein mitään välimallia ole: joko sitä luottoa ei ole ollenkaan tai sitä on 100%:sesti. Mitkään "luottoa on nyt 76%:sesti ja huomenna voitosta tai tappiosta riippuen 67% tai 81%" -skenaariot ei ole mahdollisia tai millään muotoa kestävällä pohjalla ja se on vain turhaaja löperöä löysässä hirressä roikottamista joka kusee sekä sen hetkisen päävalmentajan, että myös koko seuran tulevaisuuden suunnitelmien muroihin kaikessa epämääräisyydessään. Jos on epävarmuutta onko tämä se oikea vaihtoehto ja tulevaisuudessa on jo pohdittu muita skenaarioita, niin silloin potkut vain. Ei siitä hähmäisessä epämääräisyydessä ja mitä nähtiin Suikkasen kaudella olleessa munattomassa touhussa ollut kyllä mitään järkeä tai arvostettavaa elementtiä. Se myös sekoittaa vain Kärppien osalta tilannetta ja sitten juuri se, että julki ollaan jotain muuta, mutta ikäviä huhuja kuuluu jo Marjamöenkin korvaan, kun saunassa on sorvattu kulisseissa jo jotakin toista ja se vain nakertaa lopunkin luottamuksen ja arvotuksen sekä myrkyttää ilmapiirin, niin koko seurassa, kuin joukkueen ja Latenkin välillä.

Se pöytä pitää putsata kerralla puhtaaksi, eikä jättää tällaisia epämäärisyyksiä ja mystisiä elementtejä roikkumaan ilmaan tulkinnanvaraiseksi. Totaalinen pöydän putsaus juuri nyt ja täysillä fokusoituminen puhtaan pöydän kera ja kristallinkirkkaan ajatuksen ja kaikkien osapuolten läpinäkyvän toiminnan kera on se kaikista paras vaihtoehto.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Pikkaraisella myös aika hyvät näytöt pelaajien kehittämisestä, tai ainakin oikeanlaisen ympäristön luomisesta. Lundell, Kangasniemi, Turunen, ja viimeisimpänä Joly. Pikkarainen on kova, mutta rehti. Toivottaisin avosylin Kärppiin. Vaikka tämän ja ensi kauden pahvilla.

Tosiaan tuo Joly on aika hyvä tuore esimerkki siitä, kuinka Pikkarainen sai taiteilijasta tuossa Kerhon poppoossa aivan maksimit irti, ja varmasti auttoi Jolystä paljon kypsemmän joukkuepelaajan.

Marjamäeltä vain ikävä kyllä tällaiset näytöt puuttuvat täysin. Ja kenkää olisi pitänyt tulla jo viime keväänä. Mutta eiköhän Latella ole aikaa sinne HPK-peleihin saakka.

Edit. Marjamäeltä siis puuttuvat näytöt viime vuosilta, eli relevantit sellaiset.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyppäisin myöskin 'Piken' kelkkaan. Aliarvostettu valmentaja. Joidenkin puheiden mukaan mies ei Kerhossa lopulta nauttinut seurajohdon luottamusta, kun Pikkarainen heitti piikkiä siihen suuntaan vajavaisen rosterin vuoksi.

Vaihto pitäisi tehdä jo pelkästään johtamisotteen perusteella. Pikkarainen on oman käsitykseni mukaan ollut arvostettu valmentaja myös pelaajien keskuudessa. Marjakeitosta ei varmasti voida sanoa samaa. Erityisesti nämä artistiset pelaajat tuntuvat olevan Marjamukille kuin jokin punainen vaate. Lisätietoja voi kysellä Kontiolalta, Aaltoselta, sekä Leskiseltä.

No, kyllä Pikkarainen tulee töitä saamaan ennemmin, tai myöhemmin. Seuraavana tässä Kärppien valmentajien kiertokulussa lienee Mäntymaan vuoro. Sen mennessä vihkoon palataan varmaankin Manneriin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyppäisin myöskin 'Piken' kelkkaan.
Hyppäsit erittäin innokkaasti myös Marjamäen kelkkaan. Nyt kannattaa aidosti miettiä seuravaa päävalmentajaa todella tarkkaan, eikä hyppiä milloin kenenkin kelkkaan. Kolme kertaa peräkkäin Kärpät on tehnyt heikon ratkaisun päävalmentaja suhteen. (Mannerin neljäs vuosi, Mikkola, Marjamäen jatko) Myllykoski tuskin haluaa tässä asiassa hutiloida.
 
Tietysti. Kukapa ei olisi hypännyt muistaen edellisen visiitin? Realiteetit on kuitenkin hyväksyttävä: Marjamäki ei ole entisensä. Mies on jäänyt jälkeen sekä pelin valmentamisessa, että ihmisjohtamisessa. Suosittelisin etäisyyttä jääkiekkoon, sillä se tekee jokaiselle valmentajalle hyvää jossain kohti uraa.

En pidätä hengitystäni seuraavan valmentajavalinnan suhteen, sillä taustalla hutiloi urheilusta ymmärtämätön hallitus. Myllykoskella on varmasti oma sanansa sanottavana, mutta koska tuo luokaton hallitus on mukana päätöksenteossa, niin sieltä voi tulla ihan mitä vain. Mikkola yhtenä esimerkkinä.

Tälläkin hetkellä viivytetään väistämätöntä.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Hyppäsit erittäin innokkaasti myös Marjamäen kelkkaan. Nyt kannattaa aidosti miettiä seuravaa päävalmentajaa todella tarkkaan, eikä hyppiä milloin kenenkin kelkkaan. Kolme kertaa peräkkäin Kärpät on tehnyt heikon ratkaisun päävalmentaja suhteen. (Mannerin neljäs vuosi, Mikkola, Marjamäen jatko) Myllykoski tuskin haluaa tässä asiassa hutiloida.
No nyt puhutaan asiaa.

Jos katsoo nykyisiä Liigajoukkueiden sopimuksen alaisia valmentajia, niin tällä hetkellä muista joukkueista voisin ehkä kelpuuttaa itse Kärppiin seuraavat nimet: Grönborgin, Pennasen, Miettisen, Niemelän tai Salon. Näistä Grönborg, Pennanen ja Miettinen (siirtyi hänkin vasta TPS:ään täksi kaudeksi) ovat pois laskuista, ilmiselvistä syistä. Olli Salokin on vähän siinä ja siinä. Hyvät pudotuspelinäytöt, mutta heikommat runkosarjanäytöt luovat varjoa pohdintojen ylle, vaikka peli onkin pääosin ollut hänen KooKoo-aikanaan toisteista ja hyvä rakenteista. Ehkäpä seuraava steppi johonkin kärjen tuntumassa olevaan seuraan (Tommi Miettismäinen steppi) voisi olla se seuraava luonnollisempi askel Salolle?

Jäljelle ei tämän valossa jäisi, kuin Tommi Niemelä. Suuresti arvostamasi Olli Jokisen skippaisin itse. Jos tavoite on siis voittaa mestaruus. Ja mikään Jokisen näytöissä ei ole osoittanut, että tämä olisi se seuraava askel, pudotuspelinäytöt ovat olemattomat. Ehkä sama juttu kuin Salolla eli siirtyminen johonkin ylemmän keskikastin seuraan hakemaan nostetta uralleen tai sitten tulee vaihtoehtoisesti siirtymään rapakon taakse johonkin rooliin, koska OJ:n unelma on NHL jollain aikataululla. Itse en vain näe Jokista varteenotettava kandidaattina, osa epäilyksistäni toki liittyy muutenkin hänen peluuttamaansa osin "luontoäitimäisempään" jääkiekkoon, jonka toimivuus Liigan taktisissa pudotuspeleissä on ihan täysi mysteeri. KooKoon Salo miestä jo kylvettikin toissa keväänä ja antoi rajun oppitunnin tästä.

Tällä hetkellä ilman sopimusta olevia hyvän luokan valmentajia on muun muassa: K.Jalonen, kohta J.Jalonen, Pikkarainen, Kivi, Myrrä, Virta, Virtanen, Helminen, Manner. Näistä kelpuuttaisin kumman tahansa Jalosen, Pekka Virran ja itse kyllä myös lämpenen ajatukselle Jarno Pikkaraisesta. Virtanen, Helminen, Manner, Myrrä suoraan "no-go" -osastoon. Karri Kivi taasen...kokemukset suurseurasta uupuvat, vaikka on eittämättä kova valmentaja ja tehnyt myös viime vuosina Ässissä niillä resursseilla hyvää työtä. Kivi olisi vakavassa harkinnassa niin sanotusti, jos se hetki tulee, että Marjamäki päädytään nyt kesken kauden irtisanomaan, on jo vapaanakin tällä hetkellä. Myös se Pekka Virta on samoin (edelleenkin) vapaana...

Summasummarum: Nykyisistä sopimuksen alaisista valmentajista Tommi Niemelä on ainoa kenet kelpuuttaisin samantien ja on muutenkin (J.Jalosen ohella) oma kärkikandidaattini. Muut nimet listalla, jotka voisi kelpuuttaa ovat: Kari Jalonen, Pekka Virta ja Jarno Pikkarainen. Olli Salo ja Karri Kivi "jokerikortteina" taustalla harkinnassa, joita en (vielä) täysin sulkisi ulos pohdinnoista. Jukka Jalonen kuitenkaan ei vain ole realistinen nimi, joten hänet voi ruksia suurella todennäköisyydellä listalta pois, kuten todennäköisesti myös etunimikaimansa Kari Jalosen. --> Tämä rajaa entisestään listaa (realistisiin) TOP3-ehdokkaisiin: Niemelä, Virta & Pikkarainen.

Kärppien tulevaa päävalmentajavalintaa koskien, päätin itse avata pelin tällaisella pohdinnalla, kuka voisi olla se seuraava pitkän linjan valmentapalkkaus, joka Kärpät tästä "hannuaravirtamaisen" synkästä ajanjaksosta Kärpät taas johdattaa menestykseen. Toivottavasti en jotain kovin oleellista nimeä nyt unohtanut. Ulkomailta ei taida kovin varteenotettavia vaihtoehtoja löytyä, jos kärkinimet spekulaatioissa ovat luokkaa Petu Matikainen yms. ...? Kärppien seurajohto ja hallitus tuntien, tulee lopputulema kuitenkin olemaan joku Ville Mäntymaan ylentäminen tai U20-Leijonista "karaistuneempana" ja "kokeneempana" palaavan Lauri Mikkolan uudelleenpalkkaus. Tai sitten Mamba...

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Toivottavasti en jotain kovin oleellista nimeä nyt unohtanut.
HPK:n Maso Lehtosta kannattaa pitää silmällä. Menestynyt tieten alasarjoissa loistavasti. Joukkue on yksi alkukauden suurimmista onnistujista varsin keskinkertaisella rosterilla.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
HPK:n Maso Lehtosta kannattaa pitää silmällä. Menestynyt tieten alasarjoissa loistavasti. Joukkue on yksi alkukauden suurimmista onnistujista varsin keskinkertaisella rosterilla.
Veikkaisin, että Maso on muutaman vuoden päästä yks kovimpia valmentajia liigassa.

Rovaniemellä seurattiin Mason etenemistä, kun ketterästä tuli. Sai käytännössä paskan porukan pelaamaan äärimmäisen hyvää mestiskiekkoa, erikoistilanteet mukaa lukien. Kääntöpuolena se, että jos Masolla huono päivä, tuli tukkaan huolella, hyvänä päivänä sarjakärki helposti pakettiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zeic

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Jukurit ja Pelikaanit lentää laatukorista helvettihi näillä otteilla
Ahaa. Eli joukkue on laatujoukkue kunnes onnistutaan voittamaan ne? En viimeksi tähän mitään loogista vastausta löytänyt mutta nyt alan ymmärtämään vähän paremmin.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Ahaa. Eli joukkue on laatujoukkue kunnes onnistutaan voittamaan ne? En viimeksi tähän mitään loogista vastausta löytänyt mutta nyt alan ymmärtämään vähän paremmin.

Kohta systeemi muutetaan niin, että vain Kärppien edellä olevien voitoilla on jotain merkitystä. Huolettaa jo nyt, kun pari rästipeliä hoidetaan niin edessä on vain Tappara. Lopulta kun ollaan sarjajohdossa jouluna, katseet on käännetty ja puukot teroitettu lyhyttä kevättä varten.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Jos tällä palstalla parkumisella onnistutaan avittaa Kärpät sarjajohtoon, niin ei sitä kyllä uskalla lopettaa ennen kuin kannu nousee! :D

Nyt vain hengittämättä eteenpäin, ettei mikään paikka liikahda. Tää paatti pitää vettä ainakin tällä hetkellä.

Aravirran aikana opittiin seuraamaan noita tähtikuvioita, ne kun oli aina saatana väärin päin voittamisen kannalta.
 
Ahaa. Eli joukkue on laatujoukkue kunnes onnistutaan voittamaan ne? En viimeksi tähän mitään loogista vastausta löytänyt mutta nyt alan ymmärtämään vähän paremmin.
Taisin laittaa aluksi että pelsuja, jukureita ja ässiä tarkastan diktaattorimaisesti oman mielipiteen mukaan 5 kierroksen jälkeen uudestaan.
Enää niitä ei kohdata edes (paitsi ässät tulevaisuudessa) ja peliesitykset on ollut ihan täyttä paskaa, joten joutavat roskiin aikasemmin.
Ihmeen paljon jaksat vängätä samasta aiheesta, ja ei, et tainnut vieläkään ymmärtää
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
No, laulettiinko tänään Latea ulos? Entä voitettiinko taas väärin, vai kenties vain siksi koska vastustaja oli paska? Lauantaina viimeistään Tapparalta lähdetään ottamaan 0-5 turpaan, että saadaan Late ulos, eiks jee? Posin kautta hei. Valita nyt Antti jostain.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Taisin laittaa aluksi että pelsuja, jukureita ja ässiä tarkastan diktaattorimaisesti oman mielipiteen mukaan 5 kierroksen jälkeen uudestaan.
Tappara, Ilves, IFK, Pelicans, Lukko, sekä TPS.

Tuossa on siis laatujengit. Jukurit ja Ässät lisättynä. Toki ne voi lähteä yhtäkkiä pois, jotenkin ihmeellisesti sen jälkeen kun ovat hävinneet Kärpille.

ja ei, et tainnut vieläkään ymmärtää
Hetken jo luulin hoksanneeni jutun luonteen, mutta en selkeästi ymmärrä. Hävitään joko kärki- tai laatujoukkueille mutta voitetaan vaan paskat jengit jotka menettää sitten sen myötä sen laatujengiasemansa. Voihan se olla että se on ainoastaan minä jolle tuo logiikka ei aukea.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Tuo on mielestäni hyvä listaus, ja sen voi kyllä lukita. Tämän hetken saldo: 4/18p.
Sinulta tämän lainasinkin. Tämä on hyvä sitten pitää, eikä alkuperäisten lisättyjen joukkueiden jälkeen pudotella niitä yksitellen silloin kun sattuvat Kärpille häviämään.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sinulta tämän lainasinkin. Tämä on hyvä sitten pitää, eikä alkuperäisten lisättyjen joukkueiden jälkeen pudotella niitä yksitellen silloin kun sattuvat Kärpille häviämään.
Tietysti pidetään, ja toivottavasti Kärpät voittaa jokaisen tulevan matsin kyseisiä joukkueita vastaan.
 
RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hahah, ehkä siinä pientä pelin kehittymistä ja rentoutumista on huomattavissa koko ajan. Kyllä minä näen positiivisia elkeitä joukkueessa. Kaiketi kertonee kaiken. Ei ole koppia menetetty, ainakaan vielä (silmäniskuhymiö).

Onko käytetty kenties urheilupsykologisia apuvälineitä, kuten Metsin perhettä rentouttamiseen? Pojat on pistetty joogaamaan Hukassa.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kohta systeemi muutetaan niin, että vain Kärppien edellä olevien voitoilla on jotain merkitystä. Huolettaa jo nyt, kun pari rästipeliä hoidetaan niin edessä on vain Tappara. Lopulta kun ollaan sarjajohdossa jouluna, katseet on käännetty ja puukot teroitettu lyhyttä kevättä varten.
No, jos Kärppien menestys vaatii ja on tästä ketjusta kiinni, ei muuta kuin keep on good work!
 
Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika paljon olen täällä rummuttanut Marjamäen potkujen puolesta, mutta nyt jotenkin on alkanut näyttää siltä, että puolitoista kautta hukassa ollut rentous on alkanut pikkuhiljaa löytyä joukkueesta. Nyt uskalletaan pelata ja ratkaisut selkeästi tulee selkärangasta, eikä mietitä liikaa pelitapaa tai mahdollista häviämistä. Se on myöskin poikinut ihan muhkea pistepotin viidestä viimeisestä pelistä, neljää suora voittoa ja yksi tappio. Ja vaikka onkin niin, että vastasssa ei IFK tappiota lukuunottamatta ole mukana ollut ns. kärkijoukkeita, niin kyllä pientä posititiivista virettä on ollut ilmassa. Seuraavana vastassa on sarjakärki ja toivottavasti myös siinä pelissä uskalletaan rohkeasti haastaa vastustajaa ja napataan pisteet pois kuleksimasta. Ehkäpä tästä vielä hyvä tulee Marjamäenkin ollessa puikoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös