Muutamia erillishuomioita, joita tässä pelin jälkeen on osunut silmiin. Osa hyviä, osa parempia, ja sitten vähän jotain muuta.
- Kobbie Mainoo oli kentän paras pelaaja pallollisena, sai Ian Wrightin haukkomaan henkeään ja näytti jälleen kerran, miksi mihinkään FDJ:n tyyliseen hankintaan ei ole tarvetta. Yksi pieni huolen aihe on, joskaan se ei liity Mainoon tasoon, vaan ns. puitteisiin:
kaipasiko joku Casemiroa?
Ei varmasti juuri Casemiroa, mutta Mainoon vierelle tarvitaan sellainen kutospaikan pelaaja, joka pystyy omalla puolustus- ja syöttelyosaamisellaan vapauttamaan Mainoon tuohon box2box-pelaamiseen, siis pallollisiin nousuihin yms. sekä toisaalta ottamaan häneltä pois velvoitetta fyysiseen puolustuspelaamiseen. Mainoo on kyllä hyvä taklaamaan, mutta sellainen perusvääntö ei ole lainkaan hänen vahvuutensa. Tänään oli varsinkin toisella jaksolla näkyvissä viitteitä, että Unitedin pelitapa (ja ns. "casemirottomuus") korosti hänen heikkouksiaan. Se on ollut monen pelaajan osalla tämän kauden teema, valitettavasti.
- Unitedin puolustuslinja oli tosiaan suunnilleen vikat 50 % pelistä Dalot, Bruno, Maguire ja Antony. All in meets gung ho, mutta se toimi, ja siitä pitää jakaa ten Hagille kunniaa.
- En tiedä kuinka moni on huomannut, mutta Kloppilta meni aivan totaalisesti hermot jossain ulkomaisen kanavan haastattelussa. Käytännössä haukkui haastattelijaa läskiksi ja lähti menemään. Tämä pisti hieman naurattelemaan. (Okei, ymmärrän että vitutti, etenkin kun ilmeisesti Diaz, Gakpo ja Nunez menivät pelissä rikki, mutta kuitenkin).
- Rashfordilta aivan naurettavan hyvä peli, ja ilman voittoa ja hänen tasoitusmaaliaan olisi ollut hänen puolestaan aika musta mieli, koska se avopaikan voittomaalimahdollisuus meni ohi. Hän laukoi neljästi, rakensi kahdeksan hyökkäystä toisen vaiheen pelillä, loi viisi maalipaikkaa (kaksi isoa, molemmat jaetulla ykkössijalla kaikista pelaajista), edisti peliä eniten kaikista Unitedin pelaajista, loi Unitedin pelaajista eniten maaliuhkaa vastaanottamalla ja riisti pallon kolmesti. Jos United olisi hävinnyt, kaikki tuo olisi unohtunut vain sen yhden sekunnin takia.
- Garnacholta niin ikään aivan jäätävä peli. Melkein kaikki luonnehdinnat edellisestä kohdasta voi ulottaa myös Garnachoon. Ja hän oli Liverpoolin pakeille monta kertaa täysin hirviö pideltäväksi. Tähän kohtaan kuitenkin huonoja uutisia, nimittäin veljensä kertoi pelin jälkeen näin:
26 starttia putkeen täyttä munaravia edes takaisin pitkin kenttää aivan älyttömillä minuuteilla alkavat vaatia veronsa. Tätä olen pelännyt:
Garnachon pitäisi ainakin saada lepoa. On näyttänyt jo varsin pitkään siltä, että bensatankissa on enää höyryt jäljellä, ja silti pistää menemään pelitava(ttomuude)n mukaisesti niin paljon kuin lähtee. 25 starttia putkeen, jossa putkessa 14 kertaa täydet 90 minuuttia ja vain kahdesti alle 70 minuuttia, ha nekin joskus marraskuun alussa. Pelkään, että loukkaantuu vielä.
Nyt pitäisi oikeasti olla selvää, ettei hän voi pelata Brentfordia vastaan, vaan lepoa tarvitaan. Mennään sitten vaikka Antonyllä, kun Amad on pelikiellossa, mutta Garnan tilanne perkelöityy varmasti jos sama meno jatkuu. Ellei ole jo perkelöitynyt. Chelseaakin vastaan voisi tulla vasta aikaisintaan penkiltä.
- Sitten vielä sellainen, että jostain päin Unitedin fanikatsomoa oli laulettu vittuiluja Hillsborough'sta. Ääliöt vituttaa. Tuollainen peli, eikä joillekin silti riitä tunne, vaan pitää lähteä ilkkumaan tragedioilla. Onneksi ansaittua bänniä on tulossa.