Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 510
  • 2 524

Jeffrey

Jäsen
Itse en laske tätä millään cancelöinniksi, koska kyse oli koko ajan vakavasta rikostutkinnasta. Se, että tutkintaa ei enää ole, ei johdu syyttömäksi julistamisesta, vaan tutkinnan lopettamisesta. Tutkinta taas lopetettiin, koska todistajat vetivät lausuntonsa pois. (Suomessa ei onnistuisi, Briteissä tilanne on eri).

Ja uudet esiin tulleet todisteet. Eli on täysin virheellinen tulkinta, että syyttäjä olisi luppunut syytteistään ainoastaan päätodistajan vetäydyttyä jutusta.

"In this case a combination of the withdrawal of key witnesses and new material that came to light meant there was no longer a realistic prospect of conviction. In these circumstances, we are under a duty to stop the case."

Todettakoon, että tästä on nyt yli puoli vuotta aikaa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja uudet esiin tulleet todisteet. Eli on täysin virheellinen tulkinta, että syyttäjä olisi luppunut syytteistään ainoastaan päätodistajan vetäydyttyä jutusta.
Syyttäjä ei luopunut jutusta vielä tuossakaan vaiheessa, vaan jatkoi tutkimista, mutta totesi myöhemmin, ettei syytettä ole mahdollista nostaa. Tuostakin voisi päätellä vaikka ja mitä, mutta odotellaan.

Todettakoon, että tästä on nyt yli puoli vuotta aikaa.
Puoli vuotta on lopulta tällaisessa aika lyhyt aika.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äh, jäi häiritsemään, kun en kirjoittanut tätä tuohon aiemmin. Eli pointti: jos se nauhoite, jossa Greenwood uhkaa raiskata ja käyttää muuta väkivaltaa naisystäväänsä ei ollut väärennös, tässä keississä ei pitäisi olla mitään epäselvää sen suhteen, voiko Greenwood koskaan enää pelata Unitedissa (muut seurat tehkööt oman päätöksensä).

Muistutuksena, mitä tuossa nauhalla puhuttiin (laitan spoileriin, ettei ole pakko lukea jos ahdistaa, ällöttää tai vituttaa tällainen teksti):
Greenwood: Move your fucking legs up!
Naisystävä: No! I don't want to have sex!
G: I don't give a fuck what you want you little shit.
N: Mason!
G: Shut up. Stop talking to me. Stop!
N: Stop putting your dick near me.
G: I'm going to fuck you, you twat!
N: I don't want to have sex with you.
G: I don't care if you don't want fucking sex with me, do you hear me?
N: Why do you have to do this though?
G: Cause I asked you politely and you wouldn't do it!
N: (Inaudible. Something about sex with other people)
G: I asked you politely and you wouldn't do it so what else do you want me to do?
N: Then go and fuck someone else.
G: I don't want to fuck someone else!
N: You do.
G: No I don't.
G: Push me again one more time and watch what happens to you.
N: No.
G: Well, you will actually.
 
Jeffrey

Jäsen
Syyttäjä ei luopunut jutusta vielä tuossakaan vaiheessa, vaan jatkoi tutkimista, mutta totesi myöhemmin, ettei syytettä ole mahdollista nostaa. Tuostakin voisi päätellä vaikka ja mitä, mutta odotellaan.

Syyttäjä lopetti tämän tutkimisen tuolloin.

A decision has been made to discontinue prosecution in accordance with the Code for Crown Prosecutors.

A CPS spokesperson said: “We have a duty to keep cases under continuous review.

“In this case a combination of the withdrawal of key witnesses and new material that came to light meant there was no longer a realistic prospect of conviction. In these circumstances, we are under a duty to stop the case.

Kaikestahan voi päätellä mitä haluaa, ja sehän se tämän oman vänkäyksen pointti onkin. Syyttäjä tutki asiaa aikalailla päivälleen vuoden ja totesi ettei syytteelle ole perustetta. United on tutkinut tätä yli puolitoista vuotta ja oman tulkintani mukaan on ottamassa Greenwoodin takaisin sisään (helppo ratkaisu olisi ollut potkia ulos ja se olisi jo tehty jos olisi tehty). Eli siellä on kaksi eri tahoa tutkinut asiaa 2,5 vuotta. Minun on hankala kuvitella miten voisin tietää heitä paremmin mitä siellä on tapahtunut.

Toki kaikki voi muuttua kun United julkaisee oman tiedotteensa asiasta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Syyttäjä lopetti tämän tutkimisen tuolloin.
Ne todistusten pois vetämiset ja sitä seurannut asianomistajarikoksen tutkimisen lopettaminen olivat tapahtuneet neljän kuukauden tutkimusten jälkeen per Guardian. CPS oli ottanut asian takaisin vireille ja tutkittavaksi tuon jälkeen, mutta about vuoden kohdalla lopetettiin, koska näyttöä ei saatu.

Minun on hankala kuvitella miten voisin tietää heitä paremmin mitä siellä on tapahtunut.
Mun kysymys on, että miksi tästä tarvitsisi tietää "kaikki" tai edes "paljon". Greenwoodia ei olla laittamassa linnaan, vaan kyse on siitä, onko moraalisesti oikein, että hän tulisi takaisin Unitediin. Ja tähän voidaan ottaa ihan vain sellainen testi, jonka tuossa ylempänä esitin: jos ne kuvat pahoinpidellystä naisesta eivät ole tekaistuja ja mikäli ääninauha on aito, Greenwoodilla ei pitäisi olla mitään asiaa Unitediin.
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo

Jatkan hieman tätä testiä: jos kuvat pahoinpidellystä naisesta eivät ole tekaistuja ja ääninauha on aito, onko Greenwoodilla asiaa mihinkään ammattimaisjoukkueeseen?

Aiemmin olet kirjoittanut, että mielestäsi Greenwoodilla tulisi olla oikeus jatkaa ammattinsa harjoittamista. Mutta pohjautuuko tuo olettamalle, että yllä mainittu näyttö Greenwoodin teosta on aitoa vai väärennettyä? Kysyn siksi, koska en itse ymmärrä mikä ero oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on sillä, jatkuuko Greenwoodin ura Unitedissa, Newcastlessa, Juventuksessa tai vaikka Inter Miamissa. Miksi nimenomaan Unitedin pitäisi olla vaihtoehdoista pois?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jatkan hieman tätä testiä: jos kuvat pahoinpidellystä naisesta eivät ole tekaistuja ja ääninauha on aito, onko Greenwoodilla asiaa mihinkään ammattimaisjoukkueeseen?
Greenwoodia ei tulla tuomitsemaan teoistaan, joten (vähintään) juridisesti hän on syytön. Sikäli asia on jokaisen seuran päätettävissä, jos haluavat Greenwoodin palkata. Unitedin osalta asiassa painaa kaksi asiaa:
1. Greenwood oli Unitedin pelaaja tekohetkellä, ja tärkeämmin,
2. Unitedilla on hyvin selkeät linjaukset siitä, minkälaisia tasa-arvo- yms. arvoja se haluaa seurana kannattaa, ja toisaalta sillä on vuosisatainen perinne tapakasvatuksessa akatemiassaan.

Greenwoodin hyväksyminen Unitediin tällaisen jälkeen vetäisi seuran periaatteita lokaan. Katson asiaa vähän niin, että muut seurat voivat ottaa pelaajan vastaan ja tapakouluttaa tätä kunnollisemmaksi vedoten siihen, että pahat teot ovat historiassa ja niistä on nyt opittu. Unitedin kohdalla tämä juna on seilannut aika kauas kiitoradalta. (Kieltämättä on vaikea nähdä Greenwoodia pelaamassa Englannissa tai muuallakaan saarilla. Kohtelu tulee olemaan todella kovaa).

Aiemmin olet kirjoittanut, että mielestäsi Greenwoodilla tulisi olla oikeus jatkaa ammattinsa harjoittamista. Mutta pohjautuuko tuo olettamalle, että yllä mainittu näyttö Greenwoodin teosta on aitoa vai väärennettyä? Kysyn siksi, koska en itse ymmärrä mikä ero oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on sillä, jatkuuko Greenwoodin ura Unitedissa, Newcastlessa, Juventuksessa tai vaikka Inter Miamissa. Miksi nimenomaan Unitedin pitäisi olla vaihtoehdoista pois?
Yllä mainitsinkin jo tuosta Unitedin osasta tässä asiassa.

Puhuin myös tuosta länsimaisen oikeusperiaatteen olemuksesta. Jokainen, niin tuomittu kuin syytön, niin viaton kuin syntiin langennutkin, on länsimaissa oikeutettu toiseen mahdollisuuteen rikkeensä sovitettuaan. Niin ikään länsimaissa on oikeus harjoittaa ammattiaan. Kuten sanottu, Greenwoodia ei tulla tuomitsemaan, joten juridisesti hän on syytön. Näin ollen pahojen tekojen sovittaminen tulee tapahtua jollain toisella tavalla. Vähimmillään se lienee yksityistä katumusta, kun taas julkisessa ammatissa todennäköisempää on, että hän joutuu avaamaan tuntojaan myös haastatteluissa mm. anteeksipyynnön muodossa. Voisi olettaa, että häneltä tullaan vaatimaan myös sovitustyötä - siis terapiaa, näkyvää hyväntekeväisyyttä jne.

Oikeudenmukaisuus on asia, joka kulkee kahteen suuntaan, eikä sen toteutuminen jaa ihmisiä hyviin ja pahoihin. Pahoja tekoja tehneetkin ansaitsevat oikeudenmukaisen kohtelun, ja osana sitä ovat mm. juurikin toinen mahdollisuus, takaisin yhteiskuntaan integroituminen ja oikeus harjoittaa ammattiaan.
 
Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paskamainen case tämä Greenwoodin tapaus. Jos heitän kaikki muut näkökulmat roskikseen, enkä spekuloi sillä mitä on tapahtunut tai ei ole tapahtunut ja mitkä ovat oikeat seuraukset näistä ja ajattelen vain seuran kannalta tilannetta, niin en toisi Greenwoodia takaisin.

Greenwood toisi mukanaan valtavan mediahärdellin, jakaisi kannattajakuntaa ja olisi yleinen häiriötekijä joukkueelle. Minun on myös aika vaikea uskoa, että liki kahden vuoden pelaamattomuuden ja harjoittelemattomuuden jälkeen Greenwood kykenisi hyppäämään tuosta noin vaan maailman kovimman jalkapallosarjaan tuottavaksi pelaajaksi. Sen kanssa tekee tiukkaa äärimmäisillä huippuammattilaisillakin, jotka harjoittelevat ja pelaavat ympäri vuoden. Vaikka Greenwood ainakin oli aivan maailmanluokan huippulahjakkuus, niin ei tämä kaikki voi olla näkymättä.

Greenwoodilla on oikeus harjoittaa ammattiaan, mutta Manchester Unitedissa sitä ei tarvitse tehdä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Harmillinen tuo Greenwoodin tapaus. Miehestä olisi voinut kehittyä Robin van Persien kaltainen tykki.

Hankala lähteä arvuuttelemaan enempää tilannetta. Luotan, että toimistolla on nyt paras tieto ja taito asiaan liittyen ja toimivat sen mukaan oikein.

Toivottavasti Mason saa elämänsä järjestykseen ja hallintaan.
 
Jeffrey

Jäsen
Mun kysymys on, että miksi tästä tarvitsisi tietää "kaikki" tai edes "paljon". Greenwoodia ei olla laittamassa linnaan, vaan kyse on siitä, onko moraalisesti oikein, että hän tulisi takaisin Unitediin. Ja tähän voidaan ottaa ihan vain sellainen testi, jonka tuossa ylempänä esitin: jos ne kuvat pahoinpidellystä naisesta eivät ole tekaistuja ja mikäli ääninauha on aito, Greenwoodilla ei pitäisi olla mitään asiaa Unitediin.

Yksinkertaisesti siitä syystä, että esimerkiksi keskustelupalstoilla tilanteeseen päätellään tapahtumia. Päätelmät saattavat osua tai olla osumatta, ja päätelmät ovat osin myös oman subjektiivisen elämänkokemuksien luomia. Kun ihmistä syyttää vakavista asioista tai on valmis rajoittamaan tämän oikeuksia tai etuoikeuksia, olisi tämän mielestäni hyvä perustua tosiasiaan eikä päätelmään.

Laajemmalla otannalla yhteiskunnassa ennakkoluulot ja leimaaminen on alkanut arkipäiväistymään. Aina välillä on hyvä esittää kysymys siitä onko tämä kohtuullista tai halutaanko me oikeasti edetä kohden tällaista yhteiskuntaa. Itse ainakin olen elänyt värikkään elämän ja vaikka en MG tyyppisiin tekoihin olekaan tietääkseni syyllistynyt, ei minulla ole tarvetta esittää itseäni sen parempana ihmisenä mitä olen. Jos sieltä 18-20 vuotiaan kännisekoiluista olisi kaikki nauhoitettu ja irrotettu kymmenien sekuntien klippejä saisi niistä ihan varmasti pahankuuloista materiaalia. Kysymys kuuluu missä vaiheessa me toteamme, että on oikein rankaista tällaisista asioista loppuiäkseen? MG:n kohdalla koko loppuelämään vaikuttava rangaistus on jo jaettu.

Itse en ainakaan koe, että minulle olisi tällaista valtaa luovutettu. Totta kai asioita pitää oman moraalin puolesta arvioida, mutta kukaan ei ole antanut minulle sellaista valtaa jolla voisin päättää langettaa pahoinpitelijälle parisuhdeväkivallan ikuisen leiman loppuiäkseen ja antaa vaikkapa rattijuopolle tekonen anteeksi. Liberaalina ihmisenä uskon, että minun pitää sietää myös osin sietämättömiä asioita elämässäni jotta yhteiskunta voi toimia. Sitten kun tullaan takaisin niihin perspektiiveihin niin osa on omalla elämänkokemuksellaan valmis leimaamaan MG:n raiskariksi tuon ääninauhan perusteella. Jos taas itse arvostelusta jätän kiihkon pois ja ottaa sanan sanana, niin tuohon jää jäljelle nuoren hyvin humalaisen, henkisesti epävakaan miehen aamuyön säälittävä ja asiaton vonkaus. Todettakoon, että raiskauksen yritys on UK:ssa tuomittava teko ja siihen todisteeksi riittää myös äänitteet - maksimirangaistus on elinkautinen. Tottakai sanat ovat häiritseviä, mutta sanoista tekoon on monasti myös hyvin pitkä matka asiassa kuin asiassa. Kuvakin on pahan näköinen, mutta sekin herättää kysymyksiä.

Itse huomaan olevani sitä enemmän objektiivisuuden ja/tai MG:n puolella, mitä enemmän verikoirat hänen ympärillään pyörii. Tämä asetelma saattaa hyvin muuttua sitten kuin United julkaisee oman tuloksensa, mutta ainakin toistaiseksi tilanne on tämä. Itsessään pidän suomalaista rangaistuskulttuuria liian löysänä, tosin en usko amerikkalaisenkaan oikeuskäytännön tuovan meille sen parempaa yhteiskuntaa. Olisin itsekin valmis ripustamaan raiskarit ja pahoinpitelijät jalkapuuhun Kauppatorille turistien syljeksittäväksi, mutta sitten taas toisaalta lähiönuoruuden eläneenä harmittaa niiden kaikkien puolesta jotka leimataan nuoruuden "moraalisesti tuomittavien" törttöilyiden takia loppuiäkseen. Ehkä siinä lähiönuoruudessa on syy myös sille, että tämä nyt nähty materiaali ei ihan loppuun asti niitä karvoja pystyyn nosta - vaikka häiritseviä ovatkin. Jokainen voi sitten itsekseen päättää, onko tämä hyödyllistä objektiivisuutta vai haitallista subjektiivisuutta?
 
Sinkilä

Jäsen
Omasta mielestäni kyse ei ole mistään ”verikoirista” tai tuomiotta jättämisestä.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, millaisia arvoja kyseisen pelaajan työnantaja haluaa korostaa.

Arvot ovat arvoja vasta, kun ne maksavat.
Tässä tapauksessa ne maksavat lupaavan nuoren pelaajan siirron muualle.

Taatusti löytyy seura, joka hänet palkkaa.
Löytyy vastavuoroisesti myös pelaajia, jotka menevät pelaamaan nyt sodan aikana Venäjälle.
Löytyy myös seuroja, jotka olisivat valmiit palkkaamaan murhamiehen, raiskaajan tai kenet tahansa, jos se kentällä hyödyttää joukkuetta.

Manchester United on suurseura, jossa toimii myös naisurheilijoita.

Ainoa oikea, ja arvokas ratkaisu, on tarjota Greenwoodille mahdollisuus jossain muualla.
Ei Unitedissa. Ei nyt. Eikä koskaan enää.

Saudit varmasti maksaisivat hänestä.
Ja olisi kentän ulkopuolellakin sankari.
 
Buster

Jäsen
Turkkilaislähteiden mukaan Baillynkin siirto ulospäin Besiktasiin olisi kohdannut esteen. Siirto olisi ilmainen, mutta Bailly haluaa sopimuksensa purkamisesta 700k euron lojaalisuusbonuksen. Sopparin purkamisen myötä Baillylta kun jäisi miljoona euroa saamatta Unitedilta, en osaa sanoa mistä tuo milli muodostuisi.

ManU ei halua maksaa, kun se luopuu pelaajasta jo muutenkin ilmaiseksi. Besiktas ei haluaisi maksaa. Joten nyt kai toivotaan, että joku muu kiinnostuu ilmaiseksi ottamaan Baillyn. Saudeistahan oli kiinnostusta - olisi hyvin ManUa työntää omaa ylijäämää tuonne ilman siirtokorvausta - ja Fulham olisi kai myös viimeisimpien huhujen myötä.

7 vuotta seurassa ja 70 ottelua. ManU:n fysiot huokaa taas helpotuksesta. Aina sattui ja tapahtui, vaikkei ihan tuossa järjestyksessä.
 
Jeffrey

Jäsen
Ainoa oikea, ja arvokas ratkaisu, on tarjota Greenwoodille mahdollisuus jossain muualla.

Todennäköisesti näin, joskin tämä olisi mielestäni pitänyt tehdä yli puoli vuotta sitten tammi- helmikuussa. Samaan tapaan City tarjosi Mendylle toisen mahdollisuuden heti syytteistä vapautumisen jälkeen. Jälkiviisastelu on toki valitettavan helppoa, mutta se että tässä on kestänyt näin kauan - tuo Unitedille vastuun omasta toiminnastaan. Omaan silmään vaikuttaa myös siltä, että United on asiasta oman vastuunsa kantamassa. Jos olisi vain selkä käännetty pelaajalle niin MG olisi jossain muualla jo tänään - eikä tässä ole kyse omasta mielipiteestä oikeasta tai väärästä.

Seuralla on pitkä kokemus pelaajien ongelmien kanssa toimimisessa. Nämä toiminnot on onnistuneet vaihtelevalla menestyksellä. Itse näen ns. molemmissa ääripäissä omat hyötynsä ja omat haittansa. Se, että kyseinen pelaaja on tullut seuran junioripolun lävitse mielestäni lisää seuran vastuuta pelaajan kasvatuksesta myös yhteiskunnan jäseneksi. Tämä tekee asiasta moninaisemman ja ns. ongelmien lakaisemisen maton alle potentiaalisesti useampaa kertaluokkaa haitallisemman toimintatavan. Ei seura tietenkään voi vastuuta ottaa yksittäisten pelaajien tekemisistä, mutta se voi ottaa vastuun siitä mikä tällaiseen on johtanut ja miten pyritään varmistamaan ettei näin enää koskaan tapahtuisi.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Greenwoodin tapauksessa en ota kantaa siihen mitä on tapahtunut, mutta mietin asiaa sekä Unitedin että Greenwoodin itsensä kannalta. Jos Greenwood jatkaisi Unitedissa, niin se paine, joka kannattajilta, medialta, sponsoreilta, vastustajilta ja muilta sidosryhmiltä tulee on niin valtava, että on käytännössä täysin mahdotonta nähdä tuossa pienintäkään onnistumisen mahdollisuutta. Greenwood ei ole edes pelikunnossa nyt, onko edes tällä kaudella? Kaikkein järkevin vaihtoehto olisi lainata Greenwood jonnekin ja sitten vaikka myydä hänet myöhemmin. Ei joukkue tarvitse tai ainakaan ansaitse tuollaista myllytystä, juuri kun kopissa on päästy muutamista isoista egoista eroon (no joo, Maguire ja ehkä Bailly nyt tietty). En usko, että Greenwood pystyy enää jalkapalloa Englannissa pelaamaan, tuo paine on aivan liian kova.
 
Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
Turkkilaislähteiden mukaan Baillynkin siirto ulospäin Besiktasiin olisi kohdannut esteen. Siirto olisi ilmainen, mutta Bailly haluaa sopimuksensa purkamisesta 700k euron lojaalisuusbonuksen. Sopparin purkamisen myötä Baillylta kun jäisi miljoona euroa saamatta Unitedilta, en osaa sanoa mistä tuo milli muodostuisi.

ManU ei halua maksaa, kun se luopuu pelaajasta jo muutenkin ilmaiseksi. Besiktas ei haluaisi maksaa. Joten nyt kai toivotaan, että joku muu kiinnostuu ilmaiseksi ottamaan Baillyn. Saudeistahan oli kiinnostusta - olisi hyvin ManUa työntää omaa ylijäämää tuonne ilman siirtokorvausta - ja Fulham olisi kai myös viimeisimpien huhujen myötä.

7 vuotta seurassa ja 70 ottelua. ManU:n fysiot huokaa taas helpotuksesta. Aina sattui ja tapahtui, vaikkei ihan tuossa järjestyksessä.
Boehly ois käyny pesemässä muutaman öljysheikin selät ja saanu 20 miljoonaa Baillysta
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Greenwoodia ei tulla tuomitsemaan teoistaan, joten (vähintään) juridisesti hän on syytön. Sikäli asia on jokaisen seuran päätettävissä, jos haluavat Greenwoodin palkata. Unitedin osalta asiassa painaa kaksi asiaa:
1. Greenwood oli Unitedin pelaaja tekohetkellä, ja tärkeämmin,
2. Unitedilla on hyvin selkeät linjaukset siitä, minkälaisia tasa-arvo- yms. arvoja se haluaa seurana kannattaa, ja toisaalta sillä on vuosisatainen perinne tapakasvatuksessa akatemiassaan.

Greenwoodin hyväksyminen Unitediin tällaisen jälkeen vetäisi seuran periaatteita lokaan. Katson asiaa vähän niin, että muut seurat voivat ottaa pelaajan vastaan ja tapakouluttaa tätä kunnollisemmaksi vedoten siihen, että pahat teot ovat historiassa ja niistä on nyt opittu. Unitedin kohdalla tämä juna on seilannut aika kauas kiitoradalta. (Kieltämättä on vaikea nähdä Greenwoodia pelaamassa Englannissa tai muuallakaan saarilla. Kohtelu tulee olemaan todella kovaa).

Yllä mainitsinkin jo tuosta Unitedin osasta tässä asiassa.

Puhuin myös tuosta länsimaisen oikeusperiaatteen olemuksesta. Jokainen, niin tuomittu kuin syytön, niin viaton kuin syntiin langennutkin, on länsimaissa oikeutettu toiseen mahdollisuuteen rikkeensä sovitettuaan. Niin ikään länsimaissa on oikeus harjoittaa ammattiaan. Kuten sanottu, Greenwoodia ei tulla tuomitsemaan, joten juridisesti hän on syytön. Näin ollen pahojen tekojen sovittaminen tulee tapahtua jollain toisella tavalla. Vähimmillään se lienee yksityistä katumusta, kun taas julkisessa ammatissa todennäköisempää on, että hän joutuu avaamaan tuntojaan myös haastatteluissa mm. anteeksipyynnön muodossa. Voisi olettaa, että häneltä tullaan vaatimaan myös sovitustyötä - siis terapiaa, näkyvää hyväntekeväisyyttä jne.

Oikeudenmukaisuus on asia, joka kulkee kahteen suuntaan, eikä sen toteutuminen jaa ihmisiä hyviin ja pahoihin. Pahoja tekoja tehneetkin ansaitsevat oikeudenmukaisen kohtelun, ja osana sitä ovat mm. juurikin toinen mahdollisuus, takaisin yhteiskuntaan integroituminen ja oikeus harjoittaa ammattiaan.

Enpä ole ehtinyt ketjua lukea, joten en tiedä mitä tässä saagassa on mahdollisesti tapahtunut tai paljastunut. Hieno ja hyvää pohdintaa sisältänyt viestisi ansaitsee kuitenkin mielestäni vastauksen. Joitakin näkemyseroja meillä on, jotka johtavat siihen, että näemme toisistamme poikkeavalla tavalla, poikkeaako United Greenwoodin paluun osalta muista seuroista. Unitedin kannattajana voin henkilökohtaisena mielipiteenäni sanoa, että itse en Greenwoodia haluaisi enää punaisissa nähdä. En kuitenkaan näe tai koe, että seuran kädet olisivat asiassa sinänsä sidotut. Mikäli Greenwood voi palata jalkapallon pariin, voi se mielestäni tapautua yhtä hyvin Unitedissa kuin missä tahansa muussa seurassa, ehkä jopa perustellummin. Ja tämä siis täysin teoreettisena pyörittelynä, käytännön ongelmat Greenwoodin pelaamiseen sumusaarilla (=yleisön reaktiot, mediamylly) johtavat kyllä siihen, että nuoren miehen uran on syytä jatkua jossain muussa sarjassa kuin valioliigassa.

Mielestäni perustelusi siltä osin, kun se koskee Unitedin arvot ja Akatemian tapakasvatusta on hieman rampa. Ensinnäkin seuran historia on jatkumo jota kirjoitetaan seuran toimesta koko ajan. Jos United päättää integroida Greenwoodin takaisin seuraan, on se tekona seuran arvojen ja historian mukainen ja arvoinen, koska viime kädessä seuran arvot määrittää ja historian kurjoittaa seura itse. Toisekseen minusta tapakasvatusta tai oletettavasti oikeammin tapakasvatuksen vastaista toimintaa ei voida käyttää perusteena pelaajan palaamista vastaan, jos kuitenkin selvitykset (toinen vieläpä seuran itsensä telemä) osoittavat, että pelaaja voi palata jalkapallon pariin. Oikeastaan puhtaasti näillä kahdella perustelulla en näe, että United poikkeaisi Greenwoodin paluun osalta mistään muusta seurasta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensinnäkin seuran historia on jatkumo jota kirjoitetaan seuran toimesta koko ajan. Jos United päättää integroida Greenwoodin takaisin seuraan, on se tekona seuran arvojen ja historian mukainen ja arvoinen, koska viime kädessä seuran arvot määrittää ja historian kurjoittaa seura itse.
Jos ajatellaan, että seura on seuran johto, asia on näin. Mutta Englannissa kukaan ei ajattele näin. Käytän jatkuvasti vaikka kuinka paljon aikaa keskustelemalla futiksesta tuttujen, puolituttujen ja myös tuntemattomien brittiläisten jalkapalloihmisten kanssa, ja jos yksi asia seuraidentiteetistä on tullut selväksi, se on, että fanit tekevät seuran. Joukkue, toimisto, omistajat jne. ovat toki myös osa kokonaisuutta, mutta se keskeisin voima kumpuaa (paikallisista) kannattajista. Kenties englanninkielinen sana club kuvaa tätä paremmin: kyseessä on ihmisten klubi. Pelaajat, valmentajat, johtajat, omistajan sun muut vaihtuvat, mutta fanien seuraidentiteetti on hämmästyttävän pysyvää.

Fanit myös reflektoivat yhteiskuntaa laajemmin: mikä on halveksuttavaa jalkapalloseuran fanien keskuudessa, on hyvin tyypillisesti sitä myös yhteiskunnassa laajemmin. Sama pätee myös toisin päin. Niinpä seuran arvot määrittyvät pitkälti nekin fanien kautta, ei toimiston päätösten mukaan.

Yhteenvetona sanoisin, että jotta Greenwood voitaisiin oikeasti integroida takaisin seuraan, tuollaisen päätöksen tulisi saada fanien vankkumaton tuki. Jotta Greenwood voisi saada fanien vankkumattoman tuen, seuran tekemän selvityksen pitäisi osoittaa täysin vesitiiviisti, ettei mikään julkisuudessa esillä ollut todiste väkivallasta (seksuaalisesta tai muusta) ole ollut lainkaan totta. Muussa tapauksessa fanien määrittämät seura-arvot ja Greenwoodin palaaminen seuraan ovat väistämättä keskenään voimakkaassa ristiriidassa.

Toisekseen minusta tapakasvatusta tai oletettavasti oikeammin tapakasvatuksen vastaista toimintaa ei voida käyttää perusteena pelaajan palaamista vastaan, jos kuitenkin selvitykset (toinen vieläpä seuran itsensä telemä) osoittavat, että pelaaja voi palata jalkapallon pariin.
Tämä on puhtaasti omaa pohdiskeluani, mutta tietäen, kuinka suuressa arvossa Unitedissa - etenkin nimenomaan siellä akatemiapuolella, mutta muutoinkin - pidetään lasten tapakasvatusta, tällainen villaisella painaminen veisi tuon kasvatustyön merkitykseltä pohjan pois. Unitedissa on tähdätty 1800-luvulta saakka nuorten (miesten) kasvattamiseen kunnon kansalaisiksi ja eteviksi jalkapalloilijoiksi, tuossa järjestyksessä. Työväen peli, työväen seura; mahdollisuus hyvään elämään, velvollisuus yhteiskuntaa ja seuraa kohtaan. Noin se suunnilleen lausuttiin noina vanhoina aikoina, ja tätä varsin moni edelleen toistaa.

Tämä on täysin arvelua, mutta sikäli kun Greenwoodia ei pystytä täysin aukottomasti todistamaan täysin syyttömäksi kaikkeen julkisuudessa esitettyyn, en usko, että junioripuolellakaan (saati naisten!) haluttaisiin nähdä tätä paluuta.

(Jos nyt kävisi niin, että Greenwood ei ole tehnyt yhtään mitään, ja kaikki pahoinpitelyt, raiskausuhkaukset sun muut on vain lavastettua skebeliä, niin kaiken yllä olevan voi unhoittaa).
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
@V-G- toki fanit tekevät seuran. Unitedin kaltaisella seuralla vaan niitä faneja ja sitä kautta myös pelaajiin liittyviä mielipiteitä on siinä määrin paljon, että viime kädessä ne arvot ja historia tulevat seuran puolelta. Toki tämä on kaksisuuntainen tie, että fanit reflektoivat seuran tekemisiin ja seura fanien reaktioihin. Siltikin historiankirjoihin tuppaavat jäämään seuran tekemiset, eivätkä fanien reaktiot, niin hyvässä kuin pahassa. Ja jokatapauksessa tämän asian tiimoilta United ei taida erota millään tavalla muista eurooppalaisista suurseuroista, puhutaan sitten kannattajista tai (paikallisista kannattajista).

Mitä taas tuohon tapakasvatukseen tulee, niin viime kädessä taidamme antaa tuomioistuimen ratkaisulle eri painoarvon. Itse lähestyn asiaa syyttömyysolettaman kautta. Silloin on tuomitsematta jätetyn henkilön kohdalla vaikea perustella mitään tapakasvatuksen nimissä, koska siihen itsessään sisältyy silloin olettama syyllisyydestä.
 
Siis juridisesti Greenwood on syytön, se tiedetään jo nyt. Silti paine Unitedin seurajohtoa kohtaan on nimenomaan seuran sisällä ja faneilta aivan valtava (per esim. Athletic tältä päivältä), koska pelkkä juridinen syyttömyys ei tällaisessa tapauksessa riitä kenellekään. Halutaan joko a) että voidaan osoittaa ettei Greenwood ole tehnyt mitään julkisuudessa esitetyn kaltaista, tai b) että hän ei tule enää seuraan.
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Siis juridisesti Greenwood on syytön, se tiedetään jo nyt. Silti paine Unitedin seurajohtoa kohtaan on nimenomaan seuran sisällä ja faneilta aivan valtava (per esim. Athletic tältä päivältä), koska pelkkä juridinen syyttömyys ei tällaisessa tapauksessa riitä kenellekään. Halutaan joko a) että voidaan osoittaa ettei Greenwood ole tehnyt mitään julkisuudessa esitetyn kaltaista, tai b) että hän ei tule enää seuraan.

Tässähän tämä meidän eromme nyt on aukikirjoitettu. Minulle syyttömyysolettama on pyhä ja käsittää myös seksuaali- ja väkivaltarikokset. Siksi en näe syytä, miksi Greenwood ei voisi palata jalkapallon pariin, kun tuomiota ei tullut.

Ja kun palautamme keskustelun sinne mistä kaikki lähti, Unitedin poikkeuksellisuuteen Greenwoodin mahdollisena paluuseurana, en näe ylle kirjoittamassasi mitään sellaista, mikä erottaisi ManU:n mistään muusta seurasta. Fanina en missään nimessä halua nähdä Greenwoodia ManU:ssa enää ikinä. Kuitenkin objektiivisesti tarkastellen, en näe yhtäkään syytä, miksi paluu kentilöe ei voisi tapahtua myös Unitedin riveissä.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

En kyllä haluasi kommentoida edes tätä juttua, koska tässä on selkeästi nostettu esiin myös tuo aspekti, että tuomiota ei ole tullut. Brittien tuomio istuin on kyllä mielenkiintoinen tietyissä tapauksissa ja varsinkin tuo Greenwoodin tapaus on kyllä varsin eriskummallisin. Todisteita on olemassa, mutta jos niitä todistus aineistoja ei voida voida kuitenkaan käyttää, niin näillä mennään ja jos kantaja on sitä mieltä, että tämä koko touhu on ihan haista vittua ja se voidaan kumota sillä pois. Oliko tämän uhrin isä kuitenkin liian isossa roolissa jne.? Rahalla saa ja hevosella pääsee tai jotain... Tai ainakin isä toivoi rahaa lisää perheeseen kun tyttärensä "möi" eteenpäin tavallaan...Hankalahan noista on mitään tuomiota antaa näin Suomalaisena, mutta todisteet mediassa kyllä osoittavat jollakin tavalla toisin. Tosin rahalla voi asiota muuttaa tänä päivänä...
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Tosin rahalla voi asiota muuttaa tänä päivänä...

Aika ala-arvoista vihjailua väittää jonkun tahon maksaneen jonkun tahon hiljaiseksi. Kuten jo todettu, Briteissä riittää tuomioon esimerkiksi audionauhat, jos sellainen vaan nyt olisi jossa jotain tuomioon johtavaa kävisi ilmi. Syyttäjä tätä asiaa myös noin vuoden verran tutki, ja tuli löytäneeksi todisteita joiden valossa näki ettei perusteita tuomiolle ole.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Sen verran omalta osaltani vielä tähän keskusteluun, että mielestäni keskustelu pyörii jopa liikaa Greenwoodin ympärillä. Viime vuosina vastaavia rikoksia ja muitakin törttöilyjä on näkynyt nuorten pelaajien keskuudessa järkyttävän paljon. Mielestäni tätä asiaa pitäisi osata tarkastella myös paljon laajempana ilmiönä, jotta siihen voitaisiin entistä paremmin puuttua ja saataisiin kitkettyä tulevaisuudessa vastaavia tapauksia.

Tietenkin yksilö on aina vastuussa teoistaan, mutta tekojen kitkemiseen yleensä paras ratkaisu on selvittää, mitkä asiat tekoihin ovat johtaneet ja miten vastaavat teot voitaisiin tulevaisuudessa estää tai miten niitä voitaisiin ainakin minimoida. Greenwood esimerkiksi nousi käytännössä suoraan akatemiasta yhden maailman isoimman seuran avauskokoonpanoon. Kaikki se raha, maine ja paineet tulivat käytännössä yhdessä yössä. Jonkun pää kestää tuon ja valitettavan monen ei, kuten on viime vuosina ikävä kyllä nähty.

Tietenkin seuran kannalta se helpoin ratkaisu on hankkiutua pelaajasta eroon niin pian kuin mahdollista ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Itse puolestaan toivon, että tuon Unitedin pitkään kestäneen tutkinnan aikana on myös suoritettu jonkunlaista itsereflektiota ja huomattu niitä seuran tekemiä ratkaisuja, jotka ovat edesauttaneet tapahtumien syntyä. Ja tätä itsereflektiota pitäisi ehdottomasti myös harrastaa niiden seurojen, joiden pelaajien kohdalla mitään ei ole (ainakaan vielä) tapahtunut.

Jalkapallo on bisneksenä muuttunut viime vuosina yhä enemmän ja enemmän. Pelaajat ovat yhä nuorempana globaaleja supertähtiä, jotka saavat sellaisen määrän etuoikeuksia sekä samalla myös vastuita, mitä harva sen ikäinen on valmis kantamaan. Seurojen pitäisi yhä enemmän jatkossa tarjota ja suositella (melkein jopa pakottaa) pelaajia käyttämään esimerkiksi psykologia ja muita keinoja, jotka edistävät heidän henkistä hyvinvointiaan. Poikkeuksellisen tärkeää tämä on nuorten pelaajien kohdalla. Jos seuroilla on varaa maksaa jollekin nuorelle pelaajalle esimerkiksi 100k/viikko, niin ehkä sitä varaa pitäisi myös olla huolehtia sen pelaajan henkisestä hyvinvoinnista, sillä se on aika pieni kustannus tuon pelaajan palkan rinnalla.

Esimerkiksi Garnachon kohtelussa olen ainakin itse näkeväni merkkejä siitä, että Unitedissa on myös reflektoitu sitä, mikä Greenwoodin kanssa meni pieleen. Fanit huutivat pitkin viime kautta nuorukaista avaukseen, mutta ten Hag antoi ne minuutit kuitenkin pääosin vaihtopenkin kautta. Tänä kesänä fanit huutivat jo seiskapaidan perään, mutta onneksi tuohonkaan ei lähdetty. Itse ehdottomasti kannatan nuorten pelaajien peluuttamista, mutta siinä on mielestäni huomioitava pelitaitojen lisäksi myös se, kuinka valmis nuori pelaaja on henkisesti. Pelaajan tulevaisuuden kannalta kuitenkin ammattilaisuran alussa olisi hyväksi olla jopa mieluummin liian ankara kuin antaa sitä vastuuta, minkä pelaaja taitojensa perusteella ansaitsisi.

Greenwoodia on vaikea nähdä enää Unitedin paidassa, mutta noin pitkän pelaamattomuuden takia voi olla, että niitä hyviä lainapestejä ei ole myöskään nyt tarjolla. Onhan se ihan mahdollista, että United antaa Greenwoodin treenata joukkueen mukana tammikuuhun asti ja kun hän on päässyt hyvään kuntoon, niin tammikuussa hänet lainataan johonkin joukkueeseen, johon pelaaja haluaa siirtyä. Helpointa tietenkin olisi hankkiutua hänestä vain eroon, mutta itse kuitenkin henkilökohtaisesti arvostaisin enemmän sitä, jos autettaisiin pelaaja jollain tavalla takaisin jalkapallon pariin. United on kuitenkin varmasti myös ainakin jonkin verran ollut vaikuttamassa siihen, että on ajauduttu tuohon tilanteeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös