Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 436
  • 4 049

Acid

Jäsen
Hieno voitto. UCL paikka siis varma. Yksi pokaali taskussa ja mahdollisuus toiseen. Ihan tyytyväinen pitää kokonaisuudessa olla jo nyt tähän kauteen. Kesän hankinnoista on vaikea sanoa mitään, kun omistuskuviotkin on ihan hajallaan. Kunhan ei nyt sitä Qataria. Se olisi liikaa ja Jokerit jo jäi kun lähtivät Venäjälle sekoilemaan. Toivoa kuitenkin on, joten ei auta kuin katsella mitä tapahtuu.

Antony ei varmasti pelaa tällä kaudella enään. Mites se Shawn tilanne? Jäi hieman epäselväksi mikä hänelle tuli. Fulhamia vastaan voisi nyt ottaa ihan rennosti ja säästää kaikki paukut Cityn kaatamiseen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ten Hag ylisti Sanchon eilistä suoristusta, ja huomion arvoista on, että painotti tuota oikean laidan pelaamista. Kehui, että tuosta on hyvä jatkaa tulevaisuudessa jne. Pakko tykätä aivan erityisesti siitä, miten ten Hag on koutsannut Sanchoa tällä kaudella: tilaa, inhimillisyyttä, aikaa, kärsivällisyyttä ja päälle pelivalmennusta. Viimeisestä hyvä esimerkki eilen Antonyn loukkaannuttua, kun ten Hag opasti Sanchoa useita minuutteja. Sen jälkeen nähtiinkin aika helkkarin hyvä Sancho.

---

Huomenna, tai aikaisintaan tänään illalla kuullaan seuralta mikä Antonyn ja Shaw'n tilanne on. Ten Hag oli melko luottavainen, että Shaw'n vamma ei olisi vakava. Antonyn kohdalla sitten toisinpäin.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Loppupeleissä on sama millä sijalla on sijoilla 2.-4. Pokaali on aina pokaali, joten mun mielestä ManUlla on jo nyt ollut parempi kausi kuin Arsenalilla. Kauden isoimmat onnistujat ovat ManU, Newcastle ja Arsenal kuitenkin.
Ja mikä tärkeintä, taitaa edelleen Olella kovin track-record kolmikosta Lampard-Arteta-Solksjaer ;). Näitä kolmea kun aikanaan tahdottiin vertailla. Ja Arsenalin fanit kun ilmoittivat kauden aikana, että taisi Arteta voittaa tämän kisan. No, ei ainakaan tämän kauden aikana vielä.

Enkä nyt siis vertaile mitään voittoprosentteja, vaan menestystä eri kilpailuissa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kolmossijasta tänään vielä pelataan ja vaikka tuolla ei periaatteessa ole merkitystä, niin ten Hagille tuskin on ihan sama onko kolmas vai neljäs ja haluaa voittaa. Onhan siinä panoksena toki jatkoajan sisäisen taistelun voitto.

Perinteisesti näissä peleissä on peluutettu junnuja mutta en nyt keksi muita kuin Mainoo, joka otettaisiin kentälle. Toki Phil Jones olisi hienoa nähdä vaikka minuutin ajan kentällä.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kolmossijasta tänään vielä pelataan ja vaikka tuolla ei periaatteessa ole merkitystä, niin ten Hagille tuskin on ihan sama onko kolmas vai neljäs ja haluaa voittaa. Onhan siinä panoksena toki jatkoajan sisäisen taistelun voitto.

Perinteisesti näissä peleissä on peluutettu junnuja mutta en nyt keksi muita kuin Mainoo, joka otettaisiin kentälle. Toki Phil Jones olisi hienoa nähdä vaikka minuutin ajan kentällä.

Saako kolmannesta sijasta enemmän jotain palkinto- tai TV-rahoja?
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Kolmossijasta tänään vielä pelataan ja vaikka tuolla ei periaatteessa ole merkitystä, niin ten Hagille tuskin on ihan sama onko kolmas vai neljäs ja haluaa voittaa. Onhan siinä panoksena toki jatkoajan sisäisen taistelun voitto.

Perinteisesti näissä peleissä on peluutettu junnuja mutta en nyt keksi muita kuin Mainoo, joka otettaisiin kentälle. Toki Phil Jones olisi hienoa nähdä vaikka minuutin ajan kentällä.

Viikolla Talk of the Devilsin jampat käsittelivät tätä kysymystä, kierrätetäänkö vai ei. Totesivat, ettei EtH ole kierrättäjätyyppiä ja lisäksi hän on painottanut sitä kuinka tärkeää on ykkösmiehistölle on pelituntuman ylläpito. Yksi kauden isoista otteluista on vielä jäljellä, joten tämä lienee entistäkin tärkeämpää. Lisäksi puhuivat siitä, että iso palkintoraha £2,2M riittää vaikka mihin jos se vaan kohdennetaan oikein. Eli eivät uskoneet suureen rotaatioon, enkä oikein usko tähän itsekään.

Toki olisi todella mahtavaa nähdä esimerkiksi Jimmy Murphy palkinnon voittanut Kobbie Mainoo kehissä.

Lisäksi EtH on kommentoinut näin. Varsin valitettavaa sekin, että sen kerran kun tällä kaudella on lyöty rotaatiot kehiin kesken ottelun, on ottelun hallinta ja jopa pisteet menetetty aivan täysin. Tuskin ainakaan kannustaa kierrättämään.


 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko @Jeffrey tai @V-G- seurannut tällä kaudella junnujen otteita, onko sieltä nyt ”tulossa” ketään kuka ei olisi tällä kaudella lainalla? Itselle ei tule mieleen kuin Zidane ja Hansen-Aaroen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko @Jeffrey tai @V-G- seurannut tällä kaudella junnujen otteita, onko sieltä nyt ”tulossa” ketään kuka ei olisi tällä kaudella lainalla? Itselle ei tule mieleen kuin Zidane ja Hansen-Aaroen.
Ehkä Marc Jurado voisi olla teoriassa yksi, mutta pari lainavuotta se häneltäkin vaatinee, jotta nähdään onko hänessä potentiaalia nousta pelaamaan Valioliigaa. Parhaat ovat jo lainalla.

Saa täydentää. Itse olen vain scouttivideoiden ja satunnaisten tilastoseurantojen varassa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
No ei ole Jonesia eikä Mainoota. Maguire Lindelöf tehokaksikko avauksessa viimeisen kerran?

No Lindelöf ollut oikeasti loppukaudesta erittäin hyvä.
 

Liitteet

  • IMG_2862.jpeg
    IMG_2862.jpeg
    455,8 KB · kertaa luettu: 88
R

Rightin Maila

Hieno päätös Valioliigakaudelle. Neljä peräkkäistä voittoa ja sitä kautta kolmas sija. Lisäksi eniten nollapelejä ja kolmanneksi vähiten päästettyjä maaleja sarjassa.
Ensi lauantaina kausi sitten päätökseen FA Cupin finaalissa.

Romanon mukaan United ja Newcastle ovat molemmat kiinnostuneita Kim-Min Jaesta. Mielenkiintoista nähdä, että kumman pelaaja valitsee.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Romanon mukaan United ja Newcastle ovat molemmat kiinnostuneita Kim-Min Jaesta. Mielenkiintoista nähdä, että kumman pelaaja valitsee.

En tiedä onko Newcastle kuinka tosissaan perässä. Joo, on oikeajalkainen, mutta pelannut vasempana topparina eniten. Maajoukkueessa oikeastaan vaan oikeana topparina. Plus ManU pystyy maksamaan paljon enemmän palkkaa.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Ten Hagin mukaan Antonyn nilkkavamma ei ole paha ja pitäisi olla käytettävissä jo FA Cupin finaalissa.
Nauratti pelin jälkeen kun tuli kepeillä kentälle vilkuttelee... Ehkä kuitenkin kunnossa finaalissa. Tosin mieluummin ehkä vaihdossa.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
En tiedä onko Newcastle kuinka tosissaan perässä. Joo, on oikeajalkainen, mutta pelannut vasempana topparina eniten. Maajoukkueessa oikeastaan vaan oikeana topparina. Plus ManU pystyy maksamaan paljon enemmän palkkaa.
Oliko tää nyt sellanen jo etukäteen kirjoitettu ”we didn’t want him anyway” -viesti siltä varalta, jos ja kun Kim siirtyy Unitediin.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Oliko tää nyt sellanen jo etukäteen kirjoitettu ”we didn’t want him anyway” -viesti siltä varalta, jos ja kun Kim siirtyy Unitediin.

Eikun maistuisi kyllä Newcastleen, mutta uskoisin ManUn olevan vahvemmalla siirron suhteen ja harakoiden katseet jossain muussa puolustajassa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kausi ohi niin pistetään vähän omia arvioita runkopelaajien kaudesta

David de Gea 6
Nollapelitilaston voittaja mutta kokonaisuus painuu silti miinukselle. Jalallapelaaminen ja keskityspallot ajoittain ala-arvoisella tasolla. Yritti sopeutua uuteen pelitapaan ja tuli välillä boksin ulkopuollle katkomaan. Henkinen kantti ei vaan tunnu kestävän epäonnistumisia. Ykkösveskan pitäisi myös pystyä torjumaan pilkkuja. Reaktiotorjunnat totutun hyviä.

Diogo Dalot 7
Erinomainen alkukausi mutta hyvä vire katkesi pienen vammoihin. Silti yksi tasaisimpia suorittajia ja iso etu, että pystyy pelaamaan myös vasemmalla. Kehityskäyrä näyttää ylöspäin.

Aaron Wan Bissaka 7
Alkukaudella näytti, että ura Unitedissa on ohi. Loppukaudesta aivan eri pelaaja. Sarjan paras 1vs1 puolustaja. Hyökkäyspelissä kuitenkin edelleen paljon tekemistä, nousee kuitenkin jo rohkeammin tukemaan hyökkäyksiä.

Luke Shaw 9
Joukkueen yksi tärkeimpiä pelaajia ja puolustuksen selkäranka. Erinomainen molempiin suuntiin, pelaa vaikka topparina jos tilanne sitä vaatii. Parhaimmillaan vasemmalla yhdessä Rashfordin kanssa.

Tyler Malacia 6
Alkukaudesta haastoi Shawta mutta sitten vajosi isosti muutaman henkilökohtaisen virheen takia. Kova taistelija ja takiainen mutta ylöspäin ei vakuuta. Ensi kausi antaa suuntaa.

Harry Maguire 5
Ei sopeutunut ten Hagin taktiikkaan, vauhti ei riitä ja on todella riskialtis puolustamaan, pelottaa aina milloin rikkoo. Maajoukkueessa näyttää eri pelaajalta. Kaiken järjen mukaan tiet eroavat kesällä.

Victor Lindelöf 7
Näytti jo että on putoamassa kokoonpanon ulkopuolelle mutta Martinezin loukkaantumisen jälkeen otti oman paikkansa ja ollut erittäin hyvä. Muutaman kuukauden otteista ei silti huippuarvosanaa voi antaa.

Raphael Varane 8
Puolustuksen vakiopelaaja, joka ei koskaan ole se näkyvin hahmo kentällä mutta ei ikinä petä. Taso riittää mutta jatkossa paikka on ehkä kolmostopparina. Maajoukkueuran päättäminen voi auttaa pysymään paremmin terveenä.

Lisandro Martinez 9
Alakerran isäntä ja teurasta. Pelinavaamisessa tärkein lenkki. Tuhoaa hyökkääjiä ja varmaan tarvittaessa tappaa katseellaan. Viime vuosien yksi parhaista hankinnoista.

Casemiro 9
Pelaaja jollaista toivottu monta ja rauhoitti pelaamista valtavasti. Yllätti sillä, että tekee myös maaleja ja uskaltaa laukoa. Helppo ymmärtää miksi on voittanut niin paljon kun katsoo pelaamista. Punaiset kortit jää mieleen.

Christian Eriksen 7
Hieman yllättäen rooli olikin melko alhaalla keskikentällä ja on isossa roolissa pelin avaamisessa. Ei jaksa pelata 90 minuuttia eikä kamppailuvoima riitä. Tuo silti erikoistilanteisiin paljon lisäarvoa.

Fred 6
Erikoismies joka kaivetaan kentälle kun pitää pimentää yksittäinen pelaaja. Ennalta heikompaa vastustajaa vastaan ei pitäisi olla asiaa kentälle. Erikoisuutena menee jokaisessa vaparissa pallon taakse mutta ei koskaan lauo.

Marcel Sabitzer 6
Ehkä lopulta hienoinen pettymys vaikka osoitti pelimiehen elkeitä. Ei ehkä vain sovellu ten Hagin pelitapaan. Jossain toisessa joukkueessa saattaa tehdä kovat tehot keskikentältä.

Scott McTominay 6
Jäi vammojen takia pieneen rooliin. Yksittäisissä otteluissa parhaimmillaan erinomainen mutta alemmassa roolissa pallollinen osaaminen ei riitä. Sabitzer ja Weghorst tuskin jatkavat eli edelleen McTominaylle olisi paikka target tyyppisenä 10-pelaajana, joka prässää kovaa. Tähän rooliin McTominay sopisi entisenä hyökkääjänä mielestäni erittäin hyvin.

Bruno Fernandes 9
Tekisi mieli melkein antaa 10 koska pelaa joka ikisen minuutin ja silti taso säilyy. Joukkueen todellinen kapteeni, hyökkäyspelin sielu ja kaikin puolin ihana mies.

Antony 7
Antony leikkaa keskelle ja laukoo vasemmalla ja joskus pallio menee maaliin. Perustaidot pelin sisällä hyvällä tasolla. Hyökkäyspeliin tultava lisää variaatioita.

Jadon Sancho 7
Puolet kaudesta varjojen mailla, mitä pidemmälle kausi meni, sen paremmin pelasi. Ensi kaudelta lupa odottaa enemmän. Hienoa nähdä miten olemus muuttunut taas iloiseksi.

Marcus Rashford 9
Kantoi hyökkäyspeliä yksinään, millaiset tehot olisi tullut jos vierellä olisi kunnon ysi? Alkoi väsyä kauden mittaan, vieläkö kerran syttyy cupin finaalin sankariksi?

Wout Weghorst 6
Melkoinen meemi hyökkääjäksi. En päästäisi herraa vessaani kuselle, sen verran karmea sihti. Silti parin kuukauden ajan oli oikeasti avuksi joukkueen hyökkäyspelille. Erikoista miten heikko päällä.

Alejandro Garnacho 8
Läpimurtokausi. Jatkuvasti vaarallinen pallon kanssa. Välillä yrittää mahdottomista raoista pallon kanssa. Potentiaalia vaikka mihin.

Erik ten Hag 8
Palautti uskottavuuden ja teki sen mitä varovasti toivottiin eli toi pokaalin ja UCL-paikan. Miinusta kapean ringin peluutuksesta ja vierassaldosta. FA-cupin voitto nostaisi arvosanaa pykälän.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös