Manchester United FC 2021–2022 – it’s time to win trophies

  • 317 252
  • 3 029

Jeffrey

Jäsen
Vahva tunne että tämä on aito keissi.

Vaikea tosiaan kuvitella, etteikö näillä esitetyillä väitteillä olisi minkäänlaista pohjaa. Toisaalta taas vaikuttaisi siltä, että syytteiden esittäjällä lienee todennäköisemmin intressi paisutella kuin lievitellä tapahtumien kulkua.

Aikalailla trapetsille kävelemään mies on nyt itsensä ajanut, ja saa tämän asian seurauksia kantaa vielä pidempään kävi siellä trapetsilla kiikkuessa sitten miten tahansa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Toisaalta taas vaikuttaisi siltä, että syytteiden esittäjällä lienee todennäköisemmin intressi paisutella kuin lievitellä tapahtumien kulkua.
Miten sulle tällainen vaikutelma on syntynyt?

Tuo instaan todisteiden lataaminenhan on hätähuuto ja todistus siitä, että maailmankuulu urheilija pahoinpitelee tätä ja on yrittänyt raiskata. Tuollaista ei ensinnäkään ole mitään syytä lieventää, koska näitä tekoja ei todellakaan pidä hyssytellä tai lakaista maton alle kuten niin kauan on tehty. Toisaalta en ole nähnyt mitään paisuttelua tai edes mitään syyttelyä, vaan vain asian julkituonnin. Naisella oli ruhjeita ympäri kehoaan, joten ihan yhtä kertaa hän ei ole turpaansa saanut, ja lisäksi Greenwood uhkailee ääniraidalla lisäväkivallalla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ajankohta, tapa ja olosuhteet asian julkituonnille, sekä se kumpaan suuntaan vastaavat tapaukset yleensä kääntyy.
Jos en ihan väärässä ole, taisi kiskaista nuo materiaalit someen aikalailla livenä, sitten vielä instagramin storyyn melko pian sen jälkeen. Tällaiset tilanteet ovat perinteisesti kääntyneet siihen suuntaan, että asiaa on hyssytelty, koko homma on kiistetty todisteiden puutteessa tai sitten on sovittu kulisseissa rahan vaihtaessa omistajaa. Mitään näistä ei nyt pääse tapahtumaan, koska ko. nuori nainen oli niin rohkea, että toi asiansa julki. Sen ansiosta tämä ei myökään _käänny_ mihinkään, sillä faktat ovat aikalailla tiedossa heti alkuun.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tuossa vielä noita huhuja Mendyn pidätyksen aikaan Greenwoodista.
 

Liitteet

  • BB295CB0-7F16-419A-9080-CEA9D5931FC8.jpeg
    BB295CB0-7F16-419A-9080-CEA9D5931FC8.jpeg
    490,6 KB · kertaa luettu: 259

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Vahva tunne että tämä on aito keissi.

Eipä tuollaisella jätekasalle toivo mitään hyvää.

Minä toivon Masonille paljon hyvää. Toivon, että ymmärtää tekonsa, saa asianmukaisen rangaistuksen ja apua ongelmiinsa. Hän on tehnyt isoja virheitä mutta silti toivon inhimillistä elämää.

Tämä koko asia jos pitää paikkansa on ihan järkyttävä tragedia. Toivottavasti uhri, Masonin tyttöystävä jo ilmeisesti monen vuoden ajalta saa kaiken mahdollisen tuen ja avun.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Sen ansiosta tämä ei myökään _käänny_ mihinkään, sillä faktat ovat aikalailla tiedossa heti alkuun.

Mies on nyt vangittu ja hyvä niin. Asia tutkitaan ja sen jälkeen minulle todennäköisesti kerrotaan faktat median välityksellä. Itse olen nähnyt tähän asti vahvoja tunnepitoisia reaktiota. Esimerkiksi tällä palstalla mies on leimattu raiskariksi. Tämä on mielestäni tunnepitoisen reaktion luoma väite, ei fakta.

Nainen eittämättä oli rohkea ja tästä täydet pisteet hänelle. Äärimmäisen vakavia asioita, jotka pitää saada käsiteltäväksi ja asianosaisille tarvittava tuki, sekä rikkoa tabua aiheen ympärillä. Eikä tässä ole millään tavalla tarkoitus hänen kokemaansa vähätellä. Omaan mieleen ei kuitenkaan ole sopivaa tässä vaiheessa julistaa kaikkea esitettyä faktaksi tai esimerkiksi miestä raiskariksi, vaikka ne voivat hyvin sitä ollakin.

Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä miehen esiintymistä punaisissa ainakaan niin kauan kun tämän asian käsittely on kesken. Näin ollen en koe tarvetta luoda tästä asiasta absoluuttista mielipidettä vaan minua paremmin asiansa osaavat ja asioista perillä olevat saavat kertoa kuinka asiat ovat, jonka jälkeen voin luoda sen tunnepitoisen reaktion ja oman absoluuttisen mielipiteeni asiasta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Greenwood lensi tosiaan Islannissa pelatun maaottelun jälkeen pihalle joukkueesta kun toi Fodenin kanssa naisia hotellille kun joukkueen piti olla koronakuplassa.

Toinen kohu oli kun somessa levisi video missä imppasi jotain kaasua ilmapallosta.

Lisäksi Greenwood on joidenkin juttujen mukaan yksi pelaajista, joka on aiheuttanut pahaa verta pukukopissa, mutta en kyllä yhtään tiedä liittyykö se tähän…

Onhan tämä silti melkoinen uutinen, koska on ikäluokkansa lupaavimpia pelaajia maailmassa ja nyt menee ura viemäriin.

En silti kyllä oikein jaksa voivotella enkä sääliä. Toivottavasti saa asianmukaisen rangaistuksen ja oppii siitä jotain. Apuahan tuollaiset ihmiset tarvitsee mutta ensisijaisesti on kannettava vastuu teoistaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Esimerkiksi tällä palstalla mies on leimattu raiskariksi. Tämä on mielestäni tunnepitoisen reaktion luoma väite, ei fakta.

Omaan mieleen ei kuitenkaan ole sopivaa tässä vaiheessa julistaa kaikkea esitettyä faktaksi tai esimerkiksi miestä raiskariksi, vaikka ne voivat hyvin sitä ollakin.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sanon tähän vain sen, että Manchesterin poliisi on ilmoittanut, että [Greenwood] on pidätetty raiskauksesta ja pahoinpitelystä epäiltynä. Kaukana mutusta ja hyvin lähellä 100% faktaa siis ollaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Jeffrey

Jäsen
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sanon tähän vain sen, että Manchesterin poliisi on ilmoittanut, että [Greenwood] on pidätetty raiskauksesta ja pahoinpitelystä epäiltynä. Kaukana mutusta ja hyvin lähellä 100% faktaa siis ollaan.

Kyllä ollaan todella lähellä, silti en sitä julistaisi faktaksi. Eikä tässä nyt ole tarkoitus saivarrella vaan omalta osalta rauhoittaa tilanne ennen kun kokonaisuudesta tiedetään enemmän. Ja myös toinen osapuoli saanut tuoda versionsa julki - sekä toivottavasti lisää todisteita koko aiheesta.

Aihepiiri on niin vakava, ja juuri tässä kyseisessä tapahtumassa vielä itselle epämieluisia - varsin tulenarkoja stereotypisia piirteitä, että koen velvollisuudekseni olla julistamatta ennen kun asiasta enemmän tiedetään. Toki tähän linkittyy varmasti myös omat henkilökohtaiset ominaisuuteni joista sitten kukakin saa olla mitä mieltä tahansa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Voi voi ja voi. Kyllä Greenwood heittää tai taisi jo heittää uransa täysin viemäriin. Saarilla pelaaminen tuskin on enää vaihtoehto, sillä vierasyleisö ei tätä kyllä tule unohtamaan ja muutenkaan Masonin pääkoppa ei tunnu ihan kestävimmästä päästä olevan. Pääsi sentään pitemmälle urallaan kuin Morrison, mutta vielä idioottimaisempia tekoja on tehnyt.
 
Voi voi ja voi. Kyllä Greenwood heittää tai taisi jo heittää uransa täysin viemäriin. Saarilla pelaaminen tuskin on enää vaihtoehto, sillä vierasyleisö ei tätä kyllä tule unohtamaan ja muutenkaan Masonin pääkoppa ei tunnu ihan kestävimmästä päästä olevan. Pääsi sentään pitemmälle urallaan kuin Morrison, mutta vielä idioottimaisempia tekoja on tehnyt.

Assault & rape johtaa tyypillisesti 4-19 vuoden tuomioon, väkivallan käyttö siis raskauttava asia. Maksimirangaistus olisi toki elinikäinen tuomio.

Jos nyt Mason päätyy istumaan 8-14 vuodeksi vankilaan, niin vaikea kuvitella, että jalkapallolla itseään senkään jälkeen elättää.

Voi nimittäin olla vaikeaa ylläpitää kuntoa ja tatsia seksuaalirikollisena englantilaisessa vankilassa, jotka eivät ole pohjoismaalaisiin "mukavuuslaitoksiin" vertautuvia
 

Jeffrey

Jäsen
RedCafella moderaattorit laittaneet jäihin keskustelun tämän asian tiimoilta, kunnes asiasta tiedetään lisää. Tämä päätös on ilmeisemmin tehty uhria suojellakseen, ja tähän mahdollisesti liittyy myös uhrin isän ulostulo siitä ettei uhri olisi halunnut asiaa julkisuuteen vaan hänen puhelimensa olisi "hakkeroitu".

Asianomaisille varmasti kamala tragedia nyt jo, ja mielestäni RedCafella ihan hyvä päätös nyt kun syytetty on lukkojen takana ja teot oletettavasti tutkinnan alla. Uskon, että tämänkaltainen päätös on tehty parempien tietojen valossa mitä itselläni on, ja ainakin itse päätän kunnioittaa tätä päätöstä myös näin toispalstalaisena.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Mikäs mahdollisuus tämmöisessä keississä on sille, että (isukki ja ex-)tyttöystävä maksettaisiin vielä hiljaiseksi ja perumaan syytökset? Vaikka noi nyt julkisuudessa onkin levinnyt, mutta jos uhri huomenna sanookin, että mustelmat on tullut kaatumisista ja ääninäyte oli irrallinen kokonaisuudesta ja häntä vain väsytti sinä iltana, niin mitä poliisi tuossa tilanteessa mahtaisi?

e. Lisätään vielä, että itse en siis todellakaan tätä toivo vaan lähinnä pelkään. Rikolliset joutaa tilille tekemisistään ja jos (ja kun) syytökset oikeasti pitää paikkansa, niin Masonia en itse ikinä halua enää Manchesterin punaisissa nähdä
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Mikäs mahdollisuus tämmöisessä keississä on sille, että (isukki ja ex-)tyttöystävä maksettaisiin vielä hiljaiseksi ja perumaan syytökset? Vaikka noi nyt julkisuudessa onkin levinnyt, mutta jos uhri huomenna sanookin, että mustelmat on tullut kaatumisista ja ääninäyte oli irrallinen kokonaisuudesta ja häntä vain väsytti sinä iltana, niin mitä poliisi tuossa tilanteessa mahtaisi?

e. Lisätään vielä, että itse en siis todellakaan tätä toivo vaan lähinnä pelkään. Rikolliset joutaa tilille tekemisistään ja jos (ja kun) syytökset oikeasti pitää paikkansa, niin Masonia en itse ikinä halua enää Manchesterin punaisissa nähdä
Todisteet ovat julkiset ja poliisi tutkii jo asiaa pahoinpitelynä ja raiskauksena. Ei Englannissa tarvitse ”suostumusta” ettei tule oikeusjuttua, eli ei tulla maksamaan hiljaiseksi.
 
Nyt on David De Gea lopettanut Greenwoodin seuraamisen Instagramin puolella.

Saattaa olla Greenwoodin pelit pelattu mikäli selviää että hän tosiaan on noin toiminut.

Toinen puoli on se että jos selviääkin että Greenwood on täysin syytön ja hän ei olisi tehnytkään mitään (mikä näyttäisi olevan aika epätodennäköistä tällä hetkellä) niin hänet siinä tapauksessa tullaan valitettavasti muistamaan aina tästä tapahtumasta.
 
Nyt on David De Gea lopettanut Greenwoodin seuraamisen Instagramin puolella.

Saattaa olla Greenwoodin pelit pelattu mikäli selviää että hän tosiaan on noin toiminut.

Toinen puoli on se että jos selviääkin että Greenwood on täysin syytön ja hän ei olisi tehnytkään mitään (mikä näyttäisi olevan aika epätodennäköistä tällä hetkellä) niin hänet siinä tapauksessa tullaan valitettavasti muistamaan aina tästä tapahtumasta.
Ja tähän vielä että en tiedä onko nämä muutkin lopettaneet seuraamisen vai ovatko ikinä edes seuranneet mutta esim. Manchester United, Cristiano Ronaldo, Scott McTominay, Harry Maguire ja Paul Pogba ei seuraa Masonia Instagramissa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ja tähän vielä että en tiedä onko nämä muutkin lopettaneet seuraamisen vai ovatko ikinä edes seuranneet mutta esim. Manchester United, Cristiano Ronaldo, Scott McTominay, Harry Maguire ja Paul Pogba ei seuraa Masonia Instagramissa.
Lopettivat tänään ja osa myös twitterissä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Lopettivat tänään ja osa myös twitterissä.
Tuohan se on nykyjonneille pahempi rangaistus kuin mikään vankilatuomio.

Tänään on sitten deadline day ja edelleen käytännössä yhtään huhua ei ole, että pelaajia olisi tulossa sisään, mikä on ManUn osalta aika poikkeuksellista.

MEN:n mukaan on mahdollista, että Shoretire ja Mejbri nostetaan loppukaudeksi edustukseen ja kun ottaa huomioon, että Rangnick suosii hankinnoissaan pääosin alle 23-vuotiaita pelaajia ja miten hyvin Elangalla on lähtenyt, niin en pitäisi tätä lainkaan huonona vaihtoehtona, sen sijaan että tuotaisiin sisään joku toivotaan-toivotaan hankinta.
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja juuri Newcastlesta tulee suurimmat löylyt asian suhteen. Ihanaa kaksinaismoralismia.
Mitä ihmettä mä just luin, tai taisin lukea viikon pohjanoteerauksen palstalla.

Kaksinaismoralismia tuomita naiseen kohdistuva väkivalta tai epäilty raiskaaminen koska tuomitseva taho on Newcastlen fani? Vai Newcastlen alueen asukas? Newcastlen pelaaja? Ovatko kaikki Newcastleen millään tavalla liittyvät pahoinpiteleviä raiskaajia vai mikä tässä oli ajatuksena ja homman nimi?

Ei voi kuin ihmetellä kommenttia, Greenwoodille hyvää matkaa vaikka kiven sisään miettimään, että mitä on tullut tehtyä. Aivan sama mitä uralleen käy.
 

Jeffrey

Jäsen
Kaksinaismoralismia

Puolustaudutaan nyt vielä tältä hyökkäykseltä, sen jälkeen asia voi osaltani olla tässä tai jatko ainakin jossain toisessa ketjussa, halutessanne voidaan keskustella moraalikäsityksistä myös yksityisviesteillä.

Toki tämä yksittäinen lause oli itseltäni tunnepitoinen reaktio, eikä siinä mielessä edusta koko maailmankuvaani - olen pahoillani mikäli pahoitin mielesi. Kuitenkin koen osin oikeasti ongelmallisena tämän viitekehyksen. Tällä palstalla on odotettu Mohammed bin Salmania ja hänen johtamaansa Saudien hallintoa. Tätä odotusta oli vuosikaudet ja odotus päättyi varsin riehakkaissa tunnelmissa miehen ja hallinnon saavuttua. Nämä tunnelmat ovat jatkuneet varsin riehakkaana ilakointina kun konsortion ja Saudien elämästä raavittuja rahoja on laitettu länsimaisen viihteen alttarille. Aikanaan aiheutti myös ärtymystä se, ettei englantilainen jalkapalloyhteisö ottanutkaan tätä herraa ja konsortiota avosylin vastaan - tämä johti pitkään viivästymiseen prosessissa.

Tietysti hieno asia, jos tällaisesta iloa saa. Samalla kuitenkin ollaan myös ensimmäisenä huutamassa sutta ja hyppäämässä johtopäätökseen toisessa ketjussa samanaikaisesti kun toisessa ketjussa ilakoidaan mainitun herran tulon tuomien rahojen kohtalosta. Mielestäni tässä on kyse kaksinaismoralismista, voit olla halutessasi eri mieltä. Toki tässä saattaa osin olla myös vanhaa viisautta siitä, että yksilön tasolla kyseessä on tragedia kun kansakunnan kohdalla tilasto. Ja nyt huom! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rikollista saisi tuomita - jokainen ymmärtää tämän eron kun tarkasti ajattelee.

Hankala tilanne, ja totta kai sitä saa rikollisia tuomita vaikka juhlisikin silloin kun itse on saavalla puolella. Tämänlainen mentaliteetti on kuitenkin itse tullut omassa moraalikäsityksessä kyseenalaistettua, ja tästä on myös ihan omakohtaista tunnemaailman kokemusta seurattuani Jokereita syntymästä asti. Tietysti moraalikäsitys ja arvomaailman ajatukset jokaisella saavat olla sen suuntaisia kuin parhaaksi näkee, ja liberalistina totean että mikäli ne ei ole laittomia niin ne on pääsääntöisesti hyväksyttäviä - vaikka parranpärinää aiheuttaisikin. Tosin taas täytyy todeta myös se, että tässä ketjussa tämä mainitsemani toiminta on ajanut liian pitkälle juuri myös sen liberalistisen maailmankatsomuksen näkövinkkelistä - miehelle on asetettu tuomio jo ennen kun hän on ollut edes kiinniotettuna.

Jokainen tehkööt asioista omat päätelmänsä ja tulkoon omaan lopputulokseensa - tässä on omani, joku kantani ymmärtää ja toinen ehkä ei - en väitä omani olevan sen parempi kuin muiden, mutta se on silti omani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös