Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 857
  • 1 320

Jeffrey

Jäsen
Miltä Martinezin pelaaminen laitapakkina näytti? Itsekin olisin hänet nimittäin siihen laittanut, monestakin syystä.

Onhan Martinezissa enemmän shawta kuin Dalotissa ja Mazraouissa yhteensä. Ei Lissu laidalla mitään erityistä esittänyt, mutta kun kokonaisuudessaan puolustukselta kauden ehjin peli ja herra itse oli katkaisemassa sitä Brentfordin hyökkäystä josta vastattiin voittomaalilla niin kyllähän tuo esitys plussalle päätyy. Dalot ja Mazra ehkä puskee liikaakin laidalle, kun taas sitten Lissu otti selkeämmin tuon Shawn kainalopaikan.

Keskikentän repaleisuudesta on puhuttu aika paljon, mutta yksi tilanne missä keskikenttä toimii varsin hyvin on juuri tämä tämä tilanne jossa päästään kontraamaan vastustajan roiskiessa palloa keskikentälle. Esimerkiksi voittomaalissa Martinezilla oli suhteellisen helppo työ toimittaa pallo vain eteenpäin Eriksenille ja heti tämän jälkeen hyökkäyskolmanneksella Eriksenin tasoisella syöttäjällä oli käytännössä 5 vapaata progressiivista syöttösuuntaa. Hyvä havainnollistava esimerkki myös siitä miksi Shaw on korvaamaton palanen pelinrakentelussa ja enemmän laidalle orientoituneet laitapakit luovat jopa enemmän sekasotkua suksiessaan omaa laitaa ylöspäin.

Tämähän oli valokopiota siitä EtH:sta jota nähtiin etenkin ensimmäisellä kaudella. Prässillä onnistutaan irroittamaan puolustuksesta se roiskaisu jonka kautta sitten saadaan hyvä organisoitu vastaisku. Toki ehkä osaltaan myös osa ongelmaa, sillä prässätä käytännössä 7 pelaajalla samasta laidasta. Tällä kertaa se onnistui ja toiki prässi oltiin pakotettu kulmalipulle joten todellinen uhka keskikentän puhkomisesta oli varsin pieni.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tänään pelataan sitten se kauden isoin ottelu, kun kohdataan Fredin ja Mourinhon Fenerbache vieraissa. Odotan kaikkien aikojen liveseurantaa. Kiitetäänkö Jumalaa ja kuka heiluttaa sormia???
 

Liitteet

  • IMG_6299.jpeg
    IMG_6299.jpeg
    271,8 KB · kertaa luettu: 66
  • IMG_6300.jpeg
    IMG_6300.jpeg
    257,2 KB · kertaa luettu: 70

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänään pelataan sitten se kauden isoin ottelu, kun kohdataan Fredin ja Mourinhon Fenerbache vieraissa. Odotan kaikkien aikojen liveseurantaa. Kiitetäänkö Jumalaa ja kuka heiluttaa sormia???
Mä tiedän kuka tulee liitämään pitkin keskikenttää ja dominoimaan peliä!

Ps. Tein ite ja säästin!
 

Liitteet

  • AmraBAToutofhell.jpeg
    AmraBAToutofhell.jpeg
    743,1 KB · kertaa luettu: 110
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Luckhurst on kyllä varmaan raskain jalkapallotoimittaja, kenet tiedän.

Nyt kirjoitti jutun siitä miten ManU kaipaisi Mourinhon kaltaista valmentajaa koska antoi hänelle signeeratun t-paidan.

Ei toki sanaakaan siitä, että Fenerbachen kausi ei ole alkanut odotusten mukaan.

”As for the shirt: it's a Fenerbahce away shirt signed, "To Sam, Jose Mourinho".”

 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mason Mount on ennakoitua pidempään poissa kokoonpanosta kun vammasta (jonka ainakin itse luulin liittyneen siihen päähän tulleeseen kolhuun) paranemisessa oli tullut takapakkia. Pengoin vähän Mountin viimeisiä Chelsea-vuosia, ja voisinpa sanoa, että Mount on melko pitkälti huonoin United-hankinta omana elinaikanani. Ainakin toistaiseksi. Kirjoitan tästä myöhemmin enemmän.

Niin ja Mazraoui aloittaa ilmeisesti tänään kymppinä. Ei Amad, ei Zirkzee, vaan sydänongelmasta toipunut Mazraoui.
 

Jeffrey

Jäsen
Amadilla oli joku ongelma maajoukkuetauolla. Lähetettiin Norsunluurannikolta Carringtoniin "medical monitoring", mutta tuon enempää tuosta ei ole kerrottu.

Itse yritän pitää pääni ja puoliajalla nukkumaan. Ei se pirun uni tule jos ikkuna ehtii kiinni.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taitaa olla kuitenkin oikean puolen WB ainakin jonkin grafiikan mukaan.
Katsotaan, mutta nuo LiveScoren yms. sivujen veikkaukset menevät joidenkin pelaajaprofiilialgoritmien mukaan. Mazra oli treenannut ja lämmitellyt kymppinä tänään.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-
Wout "The Goat" Weghorst viimeissä kolmessa ottelussa:
  • 125 pelattua minuuttia
  • 4 maalia
  • 2 maalisyöttöä
  • 2 ottelun voittomaalia
  • 1 ottelun voittomaaliin johtanut syöttö
On se vaan, KOVA!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Paluu tän kauden perinteiseen, eli tasuri jossa lukemat mairittelee meitä. Yksittäisiä pirteitä esityksiä, vastapainoksi koko paljon huonoja suorituksia, kollektiivisessa pelaamisessa ei oikein mitään järkeä. Posia siitä, että ei romahdettu toisella puoliajalla, kai sekin nykyään on ilonaihe.

Antonylle loukki ja eiköhän se ainakin tammikuun ole klesana jotta ei myydä pois.

No jos nyt jotain positiivista pitää hakea niin Fred tai Amrabat ei näyttäneet yhtään sen paremmilta kuin Unitedissa.

Ei nyt oikein jaksa enää kiinnostaa tällainen jalkapallo. Koskakohan tää loppuu.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ugarte ei koveta kyllä hirveästi tällä hetkellä vaikka teki niitä juttuja, mitä varten hankittiin mutta olihan tuo keskikentän pallollinen pelaaminen eilen taas aika hirveää. Amrabat antoi varmaan enemmän syöttöjä kuin meidän kk:t yhteensä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
ETH: "Seems like out tactics are right. But then of course, the team should learn game management. We have young players but mistakes like today shouldn't happen in our level".
= Minussa ei ole mitään vikaa, mutta pelaajat mokasivat.

Ketkä ne nuoret pelaajat olivat, ei ole itselleni ihan selvää. Nuorimmat tuolla olivat Garnacho (20v) sekä Ugarte ja Zirkzee (23v).

---

Mason Mountin hankinnasta:

Vähän on vaikeuksia päättää, mistä tätä koko juttua pitäisi alkaa purkaa, mutta kait se on aloitettava hinnasta ja siihen liittyvistä asioista.

Siirtohinta oli 55m£ plus ehdolliset lisukkeet.
Siirtokesänä Mountilla oli yksi vuosi jäljellä sopimustaan.
Chelsea oli osoittanut selkesti halunsa myydä Mount jo lähes vuosi ennen siirtoa.

Tuo on sellainen yhdistelmä, ettei siitä voi löytää mitään logiikkaa Unitedin näkökulmasta. Poislukien Harry Kane, Mount on viime aikojen kallein viimeisenä sopimusvuotenaan siirtynyt pelaaja (Declan Ricen sopimuksessa oli seuran optiovuosi). Miten on mahdollista, että Unitedissa päätettiin ostaa täysin ylimääräiseksi jäänyt pelaaja noin hirvittävällä summalla vuotta ennen ilmaissiirtoa? United antoi yhdelle isoimmista kilpailijoistaan 55 miljoonaa puntaa pure profitia, mikä on strategisesti erityisen typerää, sillä jokainen tiesi jo tuossa vaiheessa Chelsean PSR- ja FFP-ongelmat.

United siis paransi Chelsean kirjanpitotilannetta verrattomasti huonontaen samalla omaansa. Chelsea käytti tuon mahdollisuuden ostamalla United-fani Cole Palmerin (köh köh).

Eikä tässä vielä kaikki!

Mount oli jäänyt Chelseassa suunnitelmien ulkopuoliseksi pelaajaksi muistakin kuin PSR-syistä. Hänen suoritustasonsa oli ollut myyntihetkellä laskussa pitkälle yli vuoden. Mestareiden liigan voiton jälkeisen kauden kevät (2022) oli alavireinen, sillä peliminuutit alkoivat pudota jo tuolloin. Seuraavalla kaudella pelillinen taso romahti - eittämättä osin joukkueen vaikean kauden vuoksi - ja lopulta Chelsea-ura päättyi muutaman kuukauden kestänyttä lantion alueen vammaa parannellessa.

United osti viimeiselle sopimusvuodelleen siirtyvän Mountin 6.7.2023, siis kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun tämä oli ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa Englannin pelistä Makedoniaa vastaan.

Unitedissa ensimmäinen loukkantuminen tuli elokuun puolivälissä, eli kahden pelatun pelin jälkeen. Puoli vuotta kestänyt pohjevamma taas tuli marraskuussa kahden kuukauden pelaamisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan Mount on pelannut Unitedissa 971 minuuttia, eli suunnilleen 11 peliä tarjolla olleista 65:stä. Noihin minuutteihin on saatu yksi maali, yksi syöttö ja neljä keltaista korttia.

Lisäksi on huomioitava, että Unitedissa Mount saa palkkaa 250 000 puntaa viikossa plus 50 000 puntaa ehdollisia bonuksia, jotka eivät toki varmasti ole missään vaiheessa toteutuneet ainakaan jos ne ovat pelillisiin onnistumisiin sidottuja, kuten yleensä ovat. Tuo on vähän turhan roima palkankorotus, kun Chelseassa hänen viikkopalkkansa oli 80 000 puntaa. Tuohon päälle vielä seiskapaita, niin avot! *Kiroilee vimmatusti*

Miksi Mount siis hankittiin?

Tämä on mielestäni samaan aikaan sekä masentava että kiehtova kysymys. Edelle listasin syitä, miksi Mountia ei olisi pitänyt hankkia, siis loukkaantumisten, pelillisen tason, hinnan, sopimustilanteen ja kilpailijan hyödyttämisen. Mutta miksi hänet silti hankittiin, jotainhan tuossa on oltava taustalla?

Itse en ole ymmärtänyt tarvetta Mountin hankinnalle, joten en osaa vastata.

Hän pelaa samalla pelipaikalla kuin Unitedin paras pelaaja ja kapteeni Bruno Fernandes, jolla ei ole käytännössä ikinä loukkaantumisia. Brunon vararenkaasta 55 miljoonan punnan maksaminen tuntui jo siirtohetkellä kummalliselta, jopa siinä määrin, että Mountista alettiin puhua keskikentän keskustan pelaajana jne. Käytännössä tätä ollaan nähty muutamia kertoja Unitedissa, ja lopputuloksena on ollut poikkeuksetta varsin eriparinen keskikenttä - varsin luonnollisista syistä. Tuo raha olisi nähdäkseni pitänyt sijoittaa aivan muualle, koska Unitedin pelaajarungossa oli toissa kesänäkin erityisen kipeitä puutoksia.

Mountin hankinta markkeeraa erityisen selvästi ten Hagin halusta muuttaa pelitapaa pois ensimmäisen kautensa pallollisesta tekemisestä ja Ajaxin perinnöstään. Ei niin, että Mount olisi ollut erityisesti se käänteentekevä väline tähän pelitapamuutokseen, vaan enemmänkin hän näyttäytyy kiintopisteenä sille kehitykselle, jossa ten Hag siirtyi ajokoiramaiseen prässivillitykseen ja sen liitännäisiin.

Eristettynä Mountin hankinta olisi vain yksi surkeasti epäonnistunut hankinta, mutta kontekstiin sidottuna se on jotain aika paljon pahempaa.

1. Muiden huippuseurojen ylijäämäpelaajia on ostettu aivan liian kalliilla ten Hagin aikana Mountin lisäksi useita:
- Casemiro on selkein esimerkki: täysin järjetön hinta pelaajasta, josta Real oli valmis luopumaan paljon halvemmalla.
- De Ligt on hyvä peruspakki isoon seuraan, mutta pelaajan sopivuus on iso kysymysmerkki ja muutamissa viime peleissä on alkanut näkyä merkkejä niistä peloista, joita häneen liittyi. Hänestäkin maksettiin liikaa, vaikka summa on sinänsä melko maltillinen, ainakin verrattuna moneen muuhun. Ei ole suurin ongelma.
- Ugartesta maksettiin käytännössä sama, mitä PSG maksoi Benficalle vuotta aiemmin, mikä on todella paljon pelaajasta, joka ei ollut millään lailla sopiva palanen myyjäseuran joukkueeseen.

2. Loukkaantumisalttiita pelaajia on ostettu aivan liikaa:
- Antony tuli seuraan edellisen kauden lopussa kärsityn, liki neljä kuukautta kestäneen nilkkavamman jälkeen.
- En sano, etteikö Lichaa olisi pitänyt hankkia, mutta hänkin oli viimeisen Ajax-kautensa lopussa kaksi kuukautta loukkaantuneena, mihin nähden siirtosumma oli melko iso.
- De Ligtillä on pitkä loukkaantumishistoria, ja mm. neljä eri loukkaantumista viimeisellä Bayern-kaudellaan.
- Mazraouin sydänongelmat ovat olleet tiedossa ja lisäksi hän on kärsinyt urallaan jonkin verran erilaisista lihas- ja muista alaraajavammoista.

3. Täysin liialliset sopimukset:
- Sen lisäksi, että Antony oli ollut rikkinäinen viimeisen Ajax-kautensa päätteeksi, oli tehnyt aiemmalla urallaan vain kourallisen tehopisteitä ja maksoi täysin veret seisauttavat summat, myös hänen palkkansa on jotakuinkin tyyperryttävä: Ajaxin 24 000 punnasta Unitedin 200 000 puntaan viikossa. Mitä helvetin saatanan persevitun kusinarripaskasaatanan perkeleen helvettiä?!
- Casemironkin palkka tuplattiin 175 000 --> 350 000 puntaan viikossa.

Nuo kaksi brassia tienaavat kahdestaan enemmän kuin Onana, Mainoo, Garnacho, Evans, Dalot, Hojlund ja Zirkzee yhteensä.

(On mainittava, että nyttemmin - INEOS-aikana - palkkarakennetta on järkevöitetty, ja esim. de Ligt tienaa Unitedissa hieman vähemmän kuin Bayernissa.)

Onko Mount siis täydellisin esimerkki Unitedin surkeaakin surkeammasta siirto-osaamisesta, -ajattelusta ja -toteutuksista? Hyvin pitkälti kyllä: hän lienee kokonaisuutena huonoin hankinta Unitedin modernissa historiassa. Mitään hyvää ei olla saatu aikaan, mutta pahaa sitten senkin edestä. Tarina on silti vielä kesken, ja huonoin hankittu pelaaja hän ei maksettuun rahaan suhteutettuna tietenkään ole; se "kunnia" lankeaa tietenkin Antonylle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mountin hankinta markkeeraa erityisen selvästi ten Hagin halusta muuttaa pelitapaa pois ensimmäisen kautensa pallollisesta tekemisestä ja Ajaxin perinnöstään. Ei niin, että Mount olisi ollut erityisesti se käänteentekevä väline tähän pelitapamuutokseen, vaan enemmänkin hän näyttäytyy kiintopisteenä sille kehitykselle, jossa ten Hag siirtyi ajokoiramaiseen prässivillitykseen ja sen liitännäisiin.
Tätä olen itsekin miettinyt koska ne ekat harkkapelit kun Mount pelasi keskikentällä kasina, muistan oikein sen hetken kun mietin, mikä ihme tuota meidän keskikenttää vaivaa.

Nyt tuntuu, että sen pelitavan kanssa tempoillaan ja vaikka enää keskikentän läpi ei juosta, niin punainen lanka puuttuu ja kokeillaan vähän sitä sun tätä, kuten eilen Mazra kymppinä.

Eilenkin näytti ekat 20 min, että tässä yritetään ihan pelata ja käytettiin Onanalla lyhyttä mutta kun näytti, että ei päästä sillä tyylillä puolen kentän yli, niin alettiin heittää sitä väsynyttä pitkää palloa ja ylläri ylläri ei siitä mitään tullut.

Edelleen olen sitä mieltä, että tällainen kädenlämpöinen tyyli turhauttaa, että enemmin vaikka sillä isommalla riskillä voitto / tappio.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Tänään oli vastassa umpisurkea West Ham ja tuloksena nolla pistettä. Olkoonkin että ekalla nelivitosella olisi pitänyt saada tulos aikaiseksi. Toki sittenkin olisi voinut käydä köpelösti. Rankkari oli vitsi mutta sellasta se on.

West Ham reakoi paremmin puoliajalla ja siinäpä se.

Eipä tämä tästä näytä paranevan...
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Masentava tuloshan tuo oli. Kriisiseura vastassa ja turpaan tulee. Pilkku lopussa oli taas ihan huumoriosastoa...

Rashford ei edelleenkään tuota kentällä YHTÄÄN mitään, joten toivottavasti tippuu penkille, kun terveystilanne sen mahdollistaa. Ja Dalot, ei siitä paikasta VOI AMPUA OHI!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös