Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 222 511
  • 1 786

Jeffrey

Jäsen
Eihän tuo taaskaan niin huonoa ollut, vaikka toki numerot olivat dramaattiset. Jo ensimmäisellä puolikkaalla luotiin ihan riittävästi paikkoja koko ottelun ratkaisemiseksi ja sitten toisaalta päästettiin se pakollinen erikoistilanne maali.

Se mistä Amorimille voi nootti antaa oli tuon toisen puoliajan vaihto jossa Ugarte otettiin pois ja Bruno laski keskikentälle. Tuossa roolissa Brunoa on kokeiltu jo moneen kertaan ja jokaisella kerralla se on ollut epäonnistunut ratkaisu. Nyt Ugarten vaihdon myötä menetettiin keskusta ja pari maalia omiin ennen kuin saatiin taas vähän pelistä kiinni. Ei Ugarte tuohon rooliin täydellinen ole, mutta tällä hetkellä pakollinen ellei sitten hitaampi tempoisissa otteluissa Casemiro riitä.

Vähän tuo tuntuu edelleen siltä, että liian orjallisesti pyritään omaa roolia suorittamaan eikä kyetä muuttumaan tilanteen mukana. Tämä kenties vielä EtHn peruja. Lisäksi henkinen kovuus on lähinnä löysyyttä ja jos ei onnistuta niin sitten epäonnistutaan eikä saada sitä kuudetta vaihdetta missään kohtaa sisään.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tämä kenties vielä EtHn peruja.
Päästetään omiin helppoja maaleja erikoistilanteista, ei saada itse paikoista sisään ja matsin jälkeen haukutaan ten Hag. Joku voisi sanoa, että ei tässä ole hirveästi muuttunut valmentajanvaihdoksen jälkeen.

(Älkää ottako liian vakavasti)
 

Jeffrey

Jäsen
Päästetään omiin helppoja maaleja erikoistilanteista, ei saada itse paikoista sisään ja matsin jälkeen haukutaan ten Hag. Joku voisi sanoa, että ei tässä ole hirveästi muuttunut valmentajanvaihdoksen jälkeen.

(Älkää ottako liian vakavasti)

Ei ole muuttunut ei… tosin Amorimin ensimmäisestä ottelusta nyt alle kuukausi - tämäkin hyvä muistaa. Itsekin toivoin nopeampaa muutosta, mutta nyt mennään tällä vauhdilla. Nyt sentään kyetään myös hallitsemaan otteluita eikä enää tarvitse luottaa siihen, että pidetään nollat ja Rashford tekee yhden. Toki kohta ei enää edes voida luottaa siihen (heh).
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ei ole muuttunut ei… tosin Amorimin ensimmäisestä ottelusta nyt alle kuukausi - tämäkin hyvä muistaa. Itsekin toivoin nopeampaa muutosta, mutta nyt mennään tällä vauhdilla. Nyt sentään kyetään myös hallitsemaan otteluita eikä enää tarvitse luottaa siihen, että pidetään nollat ja Rashford tekee yhden. Toki kohta ei enää edes voida luottaa siihen (heh).
Tämän päivän maalidottama oli Unitedille 2.26 - 1.24, melkoinen saavutus joukkueelta kääntää tuo 0-3 tulokseksi.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tämän päivän maalidottama oli Unitedille 2.26 - 1.24, melkoinen saavutus joukkueelta kääntää tuo 0-3 tulokseksi.
Jep. Toi on kyllä surullista tilastoa. Hyökkäys taas aivan paskaa ja omassa boksissa puolustaminen on todella heikkoa. Edelleen, eikö joukkueella ole vaarallisiin vapaapotkutilanteisiin parempaa pelaajaa kuin Bruno tarjolla?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän päivän maalidottama oli Unitedille 2.26 - 1.24, melkoinen saavutus joukkueelta kääntää tuo 0-3 tulokseksi.
Tämä antaa myös valheellisen kuvan, sillä PSxG oli paljon tasaisempi, ja siinä United taisi saada yli 90% omasta osuudestaan tappioasemassa. En tosin enää löydä tuota twiittiä joten hippu suolaa taas.

Joka tapauksessa kyllähän peli oli Cherriesin hyppysissä sikälikin, että Unitedin 23 laukauksesta 18 tuli huonoilta mestoilta ja niistä viidestä kolme pelin ollessa 0-3.

Pelaaminen ei kokonaisuutena katastrofaalista, mutta moni yksityiskohta on. Lisäksi United on melko vaaraton hyökkäyksissä, hauras ja virhealtis puolustuksessa ja täysin mielikuvitukseton keskikentällä.

---

Yksi usein esille nostettu heikkous Unitedin joukkueessa on se, että pelaajat ovat aika lyhyitä, tai siis moni pelaaja on lyhyt. Tämä kyllä näkyy erikoistilanteissa ja boksipuolustamisessa. Kun tilanne on tuo, joudutaan pitkää topparia vastaan laittamaan pelaajia, joiden vahvuuksiin ei missään tapauksessa kuulu pääpelikamppailu. Tänään se oli Zirkzee, mutta näitä on nähty myös muilta pelaajilta, kuten Lichalta, Shaw'lta ja Garnalta.

---

Noin yleisenä huomiona sanoisin, että Amorim treidaa tällä hetkellä tuloksia pelitavan ajamiseen ja siihen, että näkee ketkä siihen sopivat. Se on hyvä asia JOS pelitapa on riittävä hyviin tuloksiin ja laadukkaaseen pelaamiseen kehityksen kehityttyä ja pelaajien vaihduttua. Tästä osasta en osaa olla erityisen vakuuttunut, mutta aikaa pitää antaa paljon.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko joukkueelle muodostumassa oma selkeä pelitapa? Ten Hagin aikakaudella ilmeisesti systeemi vaihtui pelistä toiseen, ilman selkeää identiteettiä.
On tuossa ihan selkeä pelitapa. Maalit tulee omiin tällä hetkellä pääosin erikoistilanteista, eikä vastustaja pysty luomaan virtaavassa pelissä läheskään samalla tavalla maalipaikkoja kuin ten Hagin aikana.

Hyökkäyspäässä kierrätetään paljon enemmän alaspäin siinä missä ten Hagin aikana mentiin aina nopeasti ylöspäin.

Tänään oli wingbackeina Dalot ja Malacia. Kaikissa matseissa, joissa wingbackit ovat olleet puolustavia pelaajia hyökkäyspeli on tökkinyt koska nämä eivät onnistu tekemään 1 vs 1 ohituksia.

Se on sitten toinen kysymys kannattaako Amad uhrata tuohon rooliin, koska on joukkueen paras hyökkyäspelaaja.

Lisäksi kun Antony ja Garnacho ovat pelanneet alavireisesti, Zirkzee on aivan liian pehmeä, Rahsford syö pelien ajan popcornia ja Amorim ei halua ylipeluuttaa Höjlundia, niin siinäpä sitä hyökkäyspelin osalta on pureskeltavaa.

Ehkä pitää suhtautua tähän hetkeen niin, että Amorim testaa pelaajia, kenestä on mihinkin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tätä kun miettii tässä niin mielestäni valmennus on saanut yllättävänkin nopeasti uuden pelitavan näkymään. Tietty yksityiskohdissa on paljon tekemistä.

Mikä on tullut itselle ehkä jopa suurimpana yllätyksenä on että miten pelaajiston pääkoppa voi olla noin sekaisin. Tässä tuppasi jotenkin itsekin ajattelemaan, että se ehkä johtui poukkoilevasta pelitavasta jne. Nyt kun on pelitapa niin tämä tulee räikeästi esille. Melkein tekisi mieli sanoa että EtH:n hyvin sekalainen tapa oli yritys saada peelaajistosta paras irti.

Tässä olisi hirmuisen houkuttelevaa sanoa että kunnon resitti mahdollisimman nopeasti ja kaikki myyntiin jotka menee vain kaupan. Mutta jotenkin pitäisi ymmärtää että mikä se on tässä seurassa joka aiheuttaa tuon United-viruksen. Melkein sanoisin että seuraavat hankinnat tulisi kaikki olla erittäin työteliäitä ja esimerkillisiä joukkuepelaajia, jopa absoluittisen tason kustannuksella. Jotenkin ainakin itselle jää fiilis että tuolla ei ole pelaajistossa tarpeeksi niitä yksilöitä jotka pitävät kurista kiinni.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen tulkinnut tuon hyllytyksen samalla tavalla. Toki jos seurasta päin tulisi jotain ulostuloja asian suhteen, niin ei tarvitsisi arvailla.
Ainoa vain, että Reddy on hakoteillä itse haastattelusta, koska ei joko ottanut selvää asioista tai välittänyt kuunnella mitä Henry Winter sanoi. Kyseinen haastattelu oli sovittu edelliselle viikolle, mutta sitä siirrettiin, kun Unitedilla oli tuolloin lastensairaalan vierailupäivä. Haastattelu myös hyväksytettiin seuralla, kuten Winter toi ilmi.

Amorim on puhunut hyllytyksestä sanalla "selection" ja sanonut ettei kyse ole rangaistuksesta tai loukkaantumisesta. United pelaa vieläpä niin paskasti, että Rassen kyvyille olisi varmasti käyttöä. Mutta Rashfordin kauppaamisesta on todellisuudessa päätetty jo kesällä, kuten mediatiedot ovat kertoneet. Toisin sanoen tässä ei ole kyse pelaamisesta sinänsä tai tuosta haastiksesta, vaan nyt odotellaan tammikuuta eikä haluta loukkaantumista.

Reddy implikoi, että Rashford olisi jotenkin luovuttanut Unitedin suhteen kun Amorim hyllytti hänet ja Garnan. Ei vittu mikä totaalinen idiootti. Mutta hienosti sai asemoitua itsensä ns. Trashford Hate Crew'n uudeksi aisankantajaksi.

PS. Eilisen jälkeen Mainoota on alettu haukkua aivan uudella vimmalla somessa. Siinä kesti vielä vähemmän aikaa kuin oletin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Toisin sanoen tässä ei ole kyse pelaamisesta sinänsä tai tuosta haastiksesta, vaan nyt odotellaan tammikuuta eikä haluta loukkaantumista.
En oikein usko, että Rashfordia pidetään katsomossa sen takia, että hänet saataisiin myytyä helpommin koska nyt tuo näyttää edelleen ulospäin siltä, että kyseessä on hyllytetty kallispalkkainen pelaaja, jolla on sukset ristissä seuransa kanssa.

Tuollaisessa tilanteessa myyntiarvo on heikko, kun taas jos Rashford olisi vaan jatkanut pelaamista ja maalien tekemistä, kuten Everton-matsi jo hyvää lupaili.

Itse en usko, että ostajia on tammikuussa lainkaan ja joudutaan tekemään joku lainaratkaisu, mikä on aika surkeaa siihen nähden, että pelaajan korkein market value on ollut 85 miljoonaa.

——
Mainoon kohdalla en usko, että tulee joutumaan fanien hampaisiin koska ei hän ole sen oloinen kaveri, joka aiheuttaa kohuja kentän ulkopuolella. Fokus on 100% futiksessa ja ikäisekseen todella tervepäinen kaveri. Toki aina on näitä idiootteja, jotka valikoivat vihan kohteeksi tummaihoisen pelaajan, kuten esim. Tuanzebekin joutui kokemaan.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Koko Manchester Unitedin kohdalla mietin tällä hetkellä, että ketkä ovat ne identiteettipelaajat, eli kehen tämä seura tällä hetkellä henkilöityy ja kehen sen pitäisi henkilöityä. Kasvot joita käytetään markkinoinnissa ja joita fanitetaan, sen lisäksi esimerkiksi Vidicin kaltaiset hahmot, joita pelistä ymmärtävät ihailevat.

Tuntuu että tällaisia pelaajia on todella vähän, kun puhutaan Unitedin kokoisesta seurasta, joka on laittanut ihan valtavasti rahaa palamaan. Historiassa joukkue on ollut parhaimmillaan ihan väärällään johtajia ja nimipelaajia, sen lisäksi sieltä on löytynyt useita aliarvostettuja roolipelaajia tai tähtiä, jotka eivät tee numeroa itsestään.

Nyt seurassa ovat pyörineet yli-ikäiset Zlatanit ja Ronaldot. Ylimieliset junnutähdet. Paineen alla tehdyt paniikkihankinnat, kuten Sanchez tai Mount. Sen päälle on nämä managerien omat hankinnat, kuten Antony tai Matic.

Kenen ympärille se tulevaisuuden joukkue rakennetaan? En ainakaan itse kovin montaa sellaista pelaajaa tunnista.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mitä nyt seurannut niin toissakaudella Garnachon ympärille, viime kaudella Mainoon ja tällä kaudella Amadin. Ens kaudesta en vielä osaa sanoa.
Tässä on kyllä totuuden siemenkin mukana. Garnacho, Amad, Mainoo ja Höjlund.
 

Liitteet

  • IMG_6642.jpeg
    IMG_6642.jpeg
    807,5 KB · kertaa luettu: 98
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Näinpä. Jokainen voisi sen joukkueen ympärillä olevan ilmapiirin puhdistamisen aloittaa itse itsestään.
Ei kai nyt tämän palstan kirjoittelua voi mitenkään rinnastaa somessa tapahtuvaan pelaajien lynkkaamiseen? Täällä kuitenkin (ainakin yleensä) perustellaan ne omat mielipiteet ja keskustelu pysyy asiallisena.

Lisätään nyt sen verran, että se on vähän erikoista, että yksi käyttäjä saa käydä vuodesta toiseen tässä ketjussa tökkimässä ilman varsinaista järkevää sanottavaa.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en usko, että ostajia on tammikuussa lainkaan ja joudutaan tekemään joku lainaratkaisu, mikä on aika surkeaa siihen nähden, että pelaajan korkein market value on ollut 85 miljoonaa.
Joskus se oli paljon enemmänkin. Mutta ei enää; primeikäänsä lähentelevä kallispalkkainen pelaaja huonosti pelaavasta joukkueesta ailahtelevilla esityksillä ei mene kaupaksi hyvällä hinnalla. Jos United saa 30-40 miljoonaa, se on hyvä suoritus tässä tilanteessa.

Ei ole väliä, miltä asiat näyttävät ulospäin, sillä seurat tietävät Rassen olleen kaupan jo pitkään.

Jos joukkueen pelaamisessa olisi ollut pariin vuoteen jotain järkeä, pelaajien myyntihinnatkin olisivat ehkä paremmat. Nyt pitää ottaa se mitä annetaan ja yrittää päästä palkoista eroon.

Itselleni Winterin kirjoitusten ja useamman aiheesta kuuntelemani haastattelun sävy on ollut sellainen, että siirtovaihtoehtoja on useampia, mm. Espanja mainittiin nimeltä, eivätkä esim. sarjan sisäisetkään siirrot ole poissuljettuja etenkään nyt kun muutamassakin isossa joukkueessa on loukkaantumishuolia ja laiturivajetta. Se on varmasti totta, että todennäköisin vaihtoehto on laina.

Se pitää vielä sanoa, että kyllä markkinoilla ymmärretään Unitedin pelaajien todellinen potentiaali. Sancho, Elanga, Henderson, McTominay, Carreras, AWB, Pereira ja muutama muukin ovat olleet joukkueidensa ehdotonta parhaimmistoa siirtojensa jälkeen, ja Rashford on noita kaikkia parempi pelaaja.


Mainoon kohdalla en usko, että tulee joutumaan fanien hampaisiin koska ei hän ole sen oloinen kaveri, joka aiheuttaa kohuja kentän ulkopuolella. Fokus on 100% futiksessa ja ikäisekseen todella tervepäinen kaveri. Toki aina on näitä idiootteja, jotka valikoivat vihan kohteeksi tummaihoisen pelaajan, kuten esim. Tuanzebekin joutui kokemaan.
Ei se Rassenkaan kohtelu johtunut mistään kentän ulkopuolisesta kohusta. Sellainen oli korkeintaan entistä enemmän vettä myllyyn lisännyt keppihevonen. Rassen pari toilailua ei ole ollut mitään verrattuna monen muun vastaaviin harrasteisiin, mutta huuto on ollut hypermoninkertaista; hän on kiusatuin urheilija somessa koko maailmassa. Oikeat syyt? Juuret ovat Tory-puolueen lokakampanjassa kouluruoka-asian tiimoilta, epäonnistuneessa pilkussa, Unitedin medianäkyvyydessä ja Goldbridgen (ynnä muiden) törkyvihan lietsonnassa. Jälkimmäisestä ovat kummunneet nämä "laiskuuteen", "välinpitämättömyyteen" yms. viittaavat teemat, joiden rinnalle on myöhemmin nostettu mm. pukeutuminen, vapaa-ajan seura ja mikä tahansa muukin ärsyttäväksi kelpaava tekosyy.

Korostan, että se isoin ero muihin haukuttuihin pelaajiin tulee nimenomaan tuosta kouluruokakampanjasta, joka nolasi ne vittupääkonservatiivit, jotka olivat Covidin tullessa valmiit ajamaan köyhät lapset nälän partaalle. Jos on seurannut brittiläistä valtamediaa tuon jälkeen, tietää väkisinkin mistä on kyse.

Ei Mainoo samanlaista ryöppyä tule saamaan, mutta Unitedin täysin ali-ihmismäinen somefanikunta tulee tekemään hänestä seuraavan syntipukin. Ihonväriä katsomalla veikkaan, että saa paskaa enemmän kuin Garnacho, joka on toki jo nyt aika helvetin haukuttu hänkin.

(Huom. Esim. Antony saa olla aika rauhassa ja Greenwoodia suorastaan sympattiin huolimatta kentän ulkopuolisista pienenpienistä kohuista. Make that make sense).
 

Jeffrey

Jäsen
Ei kai nyt tämän palstan kirjoittelua voi mitenkään rinnastaa somessa tapahtuvaan pelaajien lynkkaamiseen? Täällä kuitenkin (ainakin yleensä) perustellaan ne omat mielipiteet ja keskustelu pysyy asiallisena.

Tässä toki kommentti lainattuun tekstiin, joka oli kommentti somesta yleisemmin. Itse uskon, että tällä on merkitystä ja yksi asia joista OGS hyötyi. Boogie oli silloin kaikin puolin positiivinen vaikka oltaisi oltu kuinka paskoja. Nyt hävitään kaksi ottelua ja trollit, rasistit ja muut tontut heräilevät koloistaan.

Edit: Uskon, että myös se yksittäisen käyttäjän käyttäytyminen somessa ratkaisee - jaetaanko niitä törkysisältöjä, kommentoidaanko niitä yms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös