Tismalleen. Vaiva on meillä pohjoismaisissa hiihtolajeissa valitettavan yleinen. Emme hyväksy lasikuitusuksia, sprinttejä emmekä yhteislähtöjä, luistelutyylin pitkin hampain.
Puhumattakaan mäkihypystä, jossa tulisimme varmaan vieläkin perinteisellä tyylillä, jos Nieminen ei Albertvillen kisavuonna olisi kurkoillut.
Vai päteekö tämä suomalaiseen urheilukulttuuriin ihan yleisesti eikä vain pohjoismaisiin hiihtolajeihin? Mielestäni on ihan yleistä että täällä ei mihinkään uusiin hullutuksiin lähdetä mukaan kuin vasta välttämättömän pakon edessä. Sprintit ja kaikenlaiset pikamatkat muutenkin ovat vähän pelleilyä. Pätee ainakin suunnistuksessa tuo sama.
Olen miettinyt että onko tässä osasyynä ongelmaan se, että edelleen pääasiassa kaikki seuratoiminta perustuu talkootoimintaan. Seurojen pääasialliset tulonlähteet ovat jäsenmaksut, makkaranmyynti ja kilpailujen osallistumismaksut. Johtokunnissa ovat mukana edelleen ne samat kaverit kuin vuonna 1982 ja heidän mielestään ainoa oikea kilpailumuoto on perinteisen väliaikalähtö puusuksilla. Aavistuksen liioitellen. Enkä siis tätä ikääntyneemmän polven innostusta seuratoimintaan sinänsä arvostele. Useimmissa tapauksissa ei yksinkertaisesti ole niitä nuorempia, jotka haluaisivat vastuutehtäviin.
Mutta siis vaikkapa sprinttihiihtojen aikanaan yleistyessä ei seuroissa oltu tietenkään niitä sprinttihiihtokisoja järjestetty. Ja sitten kun aletaan miettimään että järjestetäänkö se sama perinteisen väliaikalähtökisa jonka järjestelyt tulevat selkäytimestä vai ihan uusi juttu, josta ei ole mitään kokemusta, niin veikkaan että on usein turvauduttu tuttuun ja turvalliseen. Varsinkin kun tiedetään paljonko siitä tutusta ja turvallisesta suunnilleen jää viivan alle rahaa.
Ja tuolloin olisi tietenkin tarvittu liitolta paljon tukea ja ohjausta uusien toimintatapojen ja kilpailumuotojen käyttöönottoon. Toivottavasti sitä on ollut myös tarjolla.
En tiedä onko tässä ajatuksessa mitään järkeä. Enkä tiedä miten muissa maissa hommat pyörivät. Luulisi että muissakin Pohjoismaissa olisi aika samanlainen seurarakenne. Uskoisin että jatkossa siirrytään kuitenkin enemmän yritystoiminnan suuntaan ja palkattuihin työntekijöihin.
Mutta siis edelleen ollaan aika paljon mielestäni kiinni siinä vanhassa ajatuksessa että huippu-urheilussa tärkeintä olisi selvittää kuka on kovin urheilja ja sen takia niitä kisoja järjestettäisiin. Omasta mielestäni nykyään huippu-urheilussa tärkeintä on tehdä yleisölle viihdettä ja samalla mahdollisimman paljon rahaa (enkä siis sinänsä kannata tätä ajatusta ihan sellaisenaan, mutta niin se mielestäni menee). Siinä sivussa sitten selviää kuka on kovin urheilija niissä olosuhteissa ja matkoilla millä kulloinkin kisataan. Nykyään siis melko lyhyillä laduilla ja nopeatempoisissa kisoissa, jotka on helppo televisioida.