Maastohiihtokausi 2020–2021

  • 66 814
  • 429

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, myönnettäköön että Tanska on hölmö vertaus. Ja kyllä se lajihistoria tuntien on tietysti selvä, että suomalaisia kiinnostaa. Mutta meinaan sitä että jos Piiposta ja Korvasta ja kumppaneista ei ole tuomaan sitä menestystä tulevaisuudessa, mitä menneisyydessä on tuoneet Siiri Rantanen tai Marja-Liisa Kirvesniemi, niin eihän se näiden nuorten vika ole. Pettyneen urheiluyleisön ei pitäisi hyökätä katkerana näitä nuoria urheilijoita kohtaan, jotka tekevät omanlaisensa uran mielenkiintonsa kohteiden ja edellytystensä mukaan.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hakola puhui selkävaivoista ja ettei kestä oikein vapaan hiihtoa mutta perinteistä kyllä ja loppukausi keskitytään perinteiseen. No MM-kisoja ajatellen siis ainakaan ei tarvitse arvuutella lähdetäänkö yhdistelmäkisassa viivalle mutta onko nyt tilanne se ettei myöskään sitten parisprintissä ole mukana? Mitalisauma olisi toki ollut ohut mutta silti pienellä yllätyksellä olemassa. Kuka nyt hiihtää sitten Mäen parina?

Joni Mäki taas puhui aikovansa hiihtää väliaikalähdön. Näin kai sitten mutta onko se kuinka fiksua?
 
Salama44

Jäsen
Nasten vapaan SM-hiidoissa paljastui tänään tämän tyylin karu tilanne Suomessa.

Suomen mestaruuden voitti 42 vuotias välillä lopettanut ultrahiihtäjä ja hopeaa otti lopettanut ampuhiihtäjä joka hiihtää enää huvukseeen. Sama tilanne kuin naisten kestävyysjuokussa että 45 vuotiaat Laura Manninen ja Anne-Mari Hyvärinen voittavat jopa tuplamestaruuksia eikä 20-30 vuotiaista ole mihinkään.

Maajoukkuehiihtäjien Mononen, Kyllönen ja Matintalon hiihto oli kuten koko kauden tällä tyylillä erittäin flekmaattista ja frekfenssi ihan eri tasolla kuin mitä sen pitäisi olla MM-kisoissa edes 30 joukkoon pääsemiseksi.

Roposen saumat on 10 km: n vapaalla täydellisellä onnistumisella vain 20 sijan paikkeille kun Krista voi päästä niukin naukin pistesijalle 8 joukkoon. Matintalo on kuitekin perinteisellä tunkemassa myös 8 joukkoon.

Laittaisin tällä hetkellä naisten viestiin perinteiselle Matintalon ja Kristan ja vapaalle Roposen ja Jasmi Joensuun. Krista ja Jasmi voivat tietenkin vaihtaa paikkoja. Nuorta verta on saatava mukaan.

MM-kisoissa Suomen potentiaaliset mitaliehdokkaat ovat Ilkka Herola ja Iivo Niskanen. Heidän onnistuessa sauman saavat joukkuelajeissa Mäki, Hakola ja Hyvärinen. Ydistetyssä Eero Hirvonen. Naiset taitavat jäädä nyt ilman mitalia.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Pasanen on siis koittanut puhua Kaisaa mukaan. Tiedä, vaikka vielä onnistuisi.

Se provisional list piti esittää 21 päivää ennen, ja siinä vaiheessa piti olla oliko 120 FIS-pinnaa raja. Miksi FIS tällaisesta tekisi poikkeusta, kun kumpikaan ehto ei täyty?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se provisional list piti esittää 21 päivää ennen, ja siinä vaiheessa piti olla oliko 120 FIS-pinnaa raja. Miksi FIS tällaisesta tekisi poikkeusta, kun kumpikaan ehto ei täyty?

Vaikea sanoa, tuskin päävalmentaja Pasanen syyttä Kaisaa mukaan kisoihin aneli.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
No, myönnettäköön että Tanska on hölmö vertaus. Ja kyllä se lajihistoria tuntien on tietysti selvä, että suomalaisia kiinnostaa. Mutta meinaan sitä että jos Piiposta ja Korvasta ja kumppaneista ei ole tuomaan sitä menestystä tulevaisuudessa, mitä menneisyydessä on tuoneet Siiri Rantanen tai Marja-Liisa Kirvesniemi, niin eihän se näiden nuorten vika ole. Pettyneen urheiluyleisön ei pitäisi hyökätä katkerana näitä nuoria urheilijoita kohtaan, jotka tekevät omanlaisensa uran mielenkiintonsa kohteiden ja edellytystensä mukaan.

En minä ainakaan ole katkera, mutta ihmettelen puheita olympiamitalista, kun vähän hitaampikin kaveri näkee, että mitään olympiamitalia ei ole näkyvissä. Korvan armeijatouhu vei hänen hiihtonsa juuri niin vihkoon kuin kaikki jo etukäteen tiesivätkin. Ja kyllä, saa tehdä mitä huvittaa, mutta joihinkin puheisiin on syytä ottaa kiinni (olympiamitali) ja tekoihin (armeija).

Näillä kahdella urheilijalla voisi olla edellytyksiä, mutta korvien (niin) väli vähän laahaa perässä ja ura on mennyt kiukutteluun. Mutta onhan näitä ennenkin nähty.

Ei ole nuoren vika, jos ei olympiamitalia tule, mutta turha sitä on uhotakaan että metallia on tulossa, mistä voi jo vähän vittuilla, tietenkin Piipolla on nyt tekosyy mitalittomuuteensa ja sen me saamme vielä kuulla.

Joskus 90-luvulla oli joku torniolainen nuori hiihtäjä (miespuolinen), joka siirtyi oliko voimanostoon vai mihinkä kun ei hiihto sitten napannutkaan. Hän on tullut joskus mieleen tätä nykyistä sukupolvea ihmetellessä. Siinä meni yksi lahjakkuus hukkaan, mutta nykyisin niitä menee useampi.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suomen naisten viestijoukkueessa vapaan osuuksille kaksi naftaliinista vedettyä urheilijaa, joista toinen vielä ampumahiihtäjä?

Johan meille nauraisi naurismaan aidatkin :)

Vaan eihän siinä: näille kyseisille urheilijoille toki jättimäinen hatunnosto.

Lisäksi itse kyllä pitäisin kyllä viestijoukkuekokoonpanoa Matintalo - Pärmäkoski - Kaisa - Ritu äärimmäisen kiinnostavana.

No eihän tuota tietystikään nähdä.
 
Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Joskus 90-luvulla oli joku torniolainen nuori hiihtäjä (miespuolinen), joka siirtyi oliko voimanostoon vai mihinkä kun ei hiihto sitten napannutkaan. Hän on tullut joskus mieleen tätä nykyistä sukupolvea ihmetellessä. Siinä meni yksi lahjakkuus hukkaan, mutta nykyisin niitä menee useampi.
Jussi Ylimäki taisi olla tämä kaveri. Nuorten maailmanmestaruuden voitti ja hiihti Isometsän kanssa samassa seurassa. Tiedä sitten vaikuttiko Lahden tapahtumat lopettamispäätökseen nuorella iällä.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan tämä suomalaisen hiihdon nykyinen taso kyllä aika surullista katsottavaa. Sm-kisoissa kirkkaimmat mitalit menee veteraani Roposelle ja jo uransa ampumahiihtäjänä lopettaneelle Kaisalle. Mitään heiltä pois ottamatta, niin kyllähän heidän menestyminen kertoo karua kieltä lajin nykytilanteesta. Se että joudutaan harkitsemaan Mäkäräistä MM-kisojen viestiin on kyllä aika hurjaa. Tämä tosin ei taida olla edes mahdollista, koska Kaisa ei täytä FIS:n vaatimuksia. Edelleen samaan sarjaan lasken 42-vuotiaan Roposen, joka jo nykyisillä näytöillään menee heittämällä Suomen naisten viestijoukkueeseen, koska häntä parempia ei yksinkertaisesti vaan ole asettaa lähtöviivalle. Vielä voidaan pari vuotta mennä "laput silmillä", koska meillä on Krista ja Niskasen sisaruspari. Tässä vaan taitaa käydä kuten mäkihypyssä aikaan kävi. Oli Janne Ahonen joka menestyi yksin useita vuosia ja Ahosen menestys piti lajia pinnalla. Hänen takanaan ei vaan ollut ketään nuorempia tulossa ja mäkihyppy taantui niin rajusti, että jo Suomalaisen kisaan pääseminen oli menestystä.

Suomalaiset pärjäävät maastohiihdon nuorten kisoissa kohtuullisen hyvin. Tämä menestys ei vaan tahdo korreloitua aikuisten tasolle. Kun katsoo nykyistä maastohiihdon ikähaitaria, niin siellä on alle 25-vuotiaat jo aivan kirkkaimmissa valoissa. Suomalaisia alle 25 vuotiaita ei noissa valoissa näy. Toki pooli josta urheilijoita ammennetaan on aivan erillainen kuin mitä Norjassa tai Ruotsissa. Kestävyysurheilu ei vaan ole enää Suomalaisten nuorien mieleen. Tästä kertoo myös karua kieltä se, että Kalevan Kisoissa 5000 m ja 10000 m hallitsee leikitellen 44-vuotias Annemari Kiekara (os. Sandell).
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Jussi Ylimäki taisi olla tämä kaveri. Nuorten maailmanmestaruuden voitti ja hiihti Isometsän kanssa samassa seurassa. Tiedä sitten vaikuttiko Lahden tapahtumat lopettamispäätökseen nuorella iällä.

Niinpä oli. Vähän googlasin ja olihan Jussi Lahdessakin 2001 viidelläkympillä. Muistan hänestä oliko Urheiluruutuun tehdyn henkilökuvan, missä esiteltiin hänen huonettaan ja seinillä Playboy-julisteita... Jäi mieleen.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomalaiset pärjäävät maastohiihdon nuorten kisoissa kohtuullisen hyvin. Tämä menestys ei vaan tahdo korreloitua aikuisten tasolle. Kun katsoo nykyistä maastohiihdon ikähaitaria, niin siellä on alle 25-vuotiaat jo aivan kirkkaimmissa valoissa. Suomalaisia alle 25 vuotiaita ei noissa valoissa näy.
No en tiedä, onko Suomi nuorissa sen paremmin pärjännyt kuin aikuisissa, jos katsotaan isoa kuvaa. On toki joitakin yksilöitä, jotka eivät ole kovasta junnumenesyksestä huolimatta nousseet aikuisissa huipulle, mutta niitä nyt löytyy yhtä lailla muistakin maista. Mutta jos mietitään, että 2010-luvulla 20-vuotiaiden sarjassa henkilökohtaisen MM-mitalin saavuttivat Krista Pärmäkoski, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki, Lauri Lepistö ja Anita Korva, niin ihan kohtuullisella prosentilla näitä on aikuisiin kyetty nostamaan. Ja sitten esimerkiksi Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola ovat tehneet aikuisissa paljon kovempaa tulosta kuin mitä heiltä 20-vuotiaiden sarjassa annettujen näyttöjen perusteella oli realistista odottaa.

Viime vuosina junnukisoissa Suomella on ollut melkoista ailahtelua. On komeita mitalisuorituksia, mutta toisaalta poikien puolella on esimerkiksi viimeisen viiden vuoden sisään jääty viestissä kolmeen otteeseen top-10 ulkopuolelle.

Lisäksi nuorten kisoissa tuntuu olevan valtava merkitys myös sillä, missä kisat järjestetään. Lyhyen ajan sisään Suomi on kahdesti saanut järjestää kotikisat ja näissä menestys on ollut huomattavasti parempaa kuin muissa kisoissa. Sitten taas esimerkiksi korkealla järjestetyissä kisoissa pohjoismaalaiset ovat aina ennakkoon takamatkalla suhteessa keskieurooppalaisiin tai pohjoisamerikkalaisiin.
 
Hyviä pointteja! Itse hain tuossa lainaamassasi viestissä sitä, että miten muut hiihtomaat vrt. Suomi saavat alle 25-vuotiaita urheilijoita aivan maailman terävimpään kärkeen. Näistä nuorten mitalisteista ainoastaan Krista on menestynyt jo nuorena aikuisten kisoissa. En itse lue menestykseksi sitä, että ollaan maailman cupin kisoissa sijoilla 30-60. Toki yksittäisiä "pöljiä päiviä" on tullut, mutta jos taas vertaa sitä maailman kärkeen, niin siellä on aika paljon nuoria urheilijoita, jotka pystyvät suorittamaan päivä päivästä erittäin korkealla tasolla. Näitä ei taas meinaa Suomesta löytyä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tässä vaan taitaa käydä kuten mäkihypyssä aikaan kävi. Oli Janne Ahonen joka menestyi yksin useita vuosia ja Ahosen menestys piti lajia pinnalla. Hänen takanaan ei vaan ollut ketään nuorempia tulossa ja mäkihyppy taantui niin rajusti, että jo Suomalaisen kisaan pääseminen oli menestystä.
Mäki kyllä teki pahoja virheitä (Pekka Niemelä erityisesti avasi niitä hienosti), mutta tämä Ahosen varjo on vähän muodostunut meemiksi. Ahosen aikaan 2000-luvulla Matti Hautamäki, Tami Kiuru ja Harri Olli saavuttivat henkilökohtaisen arvokisamitalin, ja niitä nuorempia juuri oli tulossa erityisesti Harri Ollin, Janne Happosen ja Ville Larinnon muodossa. Ensimmäinen sössi omat asiansa, Happonen ja Larinto ajautuivat vaikeaan loukkaantumiskierteeseen, eivätkä enää palanneet huipputasolle. Yhdistetystä mäkihyppyyn vaihtaneet Olli Muotka, Anssi Koivuranta ja Lauri Asikainen väläyttelivät kuitenkaan kunnon läpimurtoa tekemättä.

Arttu Lappi ja Joonas Ikonen siirtyivät verrattain nopeasti työelämään, Jarkko Määttä ei koskaan noussut kunnon tasolle vaikka alku taisikin olla lupaava? Eli kyllä siellä sitä porukkaa oli.
 
Sambody

Jäsen
Hakola puhui selkävaivoista ja ettei kestä oikein vapaan hiihtoa mutta perinteistä kyllä ja loppukausi keskitytään perinteiseen. No MM-kisoja ajatellen siis ainakaan ei tarvitse arvuutella lähdetäänkö yhdistelmäkisassa viivalle mutta onko nyt tilanne se ettei myöskään sitten parisprintissä ole mukana? Mitalisauma olisi toki ollut ohut mutta silti pienellä yllätyksellä olemassa. Kuka nyt hiihtää sitten Mäen parina?

Joni Mäki taas puhui aikovansa hiihtää väliaikalähdön. Näin kai sitten mutta onko se kuinka fiksua?
Eiköhän se parisprintin paikka nyt ole Vuorisen mikäli vain terveenä pysyy. Suhonen siihen taisi olla toisena tyrkyllä, mutta tänään kyllä sippasi pahasti finaalissa. Eipä tarvitse tuosta tapahtumasta hirveästi odottaa nyt kun ilmeisesti Hakolasta ei ole hiihtämään vapaata.

Kyllähän Mäelle matkoja kertyy jos hiihtää sprintin, parisprintin ja 15km ennen viestiä. Toisaalta saa pari lepopäivää aina matkojen väliin paitsi 15km ja viestin missä on vain päivä. Tiedä sitten onko tuossa järkeä Mäen rykiä ynnämuita sijoille tuossa 15 kilsalla, mutta toisaalta sen matkan taitaa suurin osa kovimmista kilpakumppaneistakin lykkiä. Ehkä joku fransmanni sprintteri voisi ankkuriosuudella olla vastassa jolla tuota matkaa ei alla ole.
 
Viimeksi muokattu:

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ahosen varjo on vähän muodostunut meemiksi.
Totta on tämäkin, ja tätä on helppo käyttää käyttää käsikassarana, johon itsekin sorruin. Totuus on kuitenkin se, että Ahosen jälkeen ei ole kukaan pystynyt menestymään maailman huipulla lukuun ottamatta yksittäisiä suonenvetoja. Edellen olen sitä mieltä, että mäkihypyssä ratsastettin monta vuotta Ahosen menestyksellä ja lajin tulevaisuudelle viitattiin kintaalla.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Aika kovia odotuksia Mustilla. Mäki on kovassa kunnossa, mutta kyllä mitali sprintissä olisi jättiyllätys. Sen verran kovia ja kokeita miehiä on vastassa. Finaalin pääsy olisi jo upea suoritus.

Iivon mitali 50 km pertsalla on ennakkoon minusta se ainoa varma mitali. Herolalla on myös hyvä sauma napata mitali tai jopa 2 kpl, mutta hypyn onnistuminen on ainakin lievä kysymysmerkki. Yhdistetyn parikisassa taitaa käydä niin, että Hirvosen hyppy jää liian lyhyeksi. Arvokisoissa usein vaaditaan rutiinia, jotta tiukassa paikassa saa kaivettu sen hyvän hypyn. Eerolla ei onnistumisia juuri ole alla.

Naisten puolella en odota yhtään mitalia, Kristan paras matka on 10 km vapaa, mutta siinäkin kärkinaisten vauhti on aivan erilaista luokkaa. Edes etu kalustossa ei tuota mitalia. Massalähdöissä suomalaisia ei naisten puolella nähdä kärkipäässä, kun Therese laittaa matkavauhdin päälle paukusta.

Miesten viestissä on mitalisauma, varsinkin jos Suomi saa kalustolla etua. Kokonaisuutena Suomella sopisi parhaiten täysi vesikeli ja mahdollisimman haastava olosuhde. Ainakin venäläisille tuo tuottaisi suuria ongelmia.
 
Sambody

Jäsen
Iivon mitali 50 km pertsalla on ennakkoon minusta se ainoa varma mitali.
Ei kai miesten hiihdossa tällä hetkellä varmoja mm-mitaleita ole olemassakaan. Ei tarvitse olla Iivolla kuin hieman norjalaisia huonompi kalusto viidelläkympillä niin eiköhän edelle ehdi ainakin pari norjalaista ja Bolsu. Ennakkoon toki Bolsun kanssa isoimmat ennakkosuosikit tuolle matkalle, mutta ei se Bolsukaan kestä antaa muille huipuille välineissä tasoitusta. Raaka laji kun aina ei riitä se, että parhaassa kunnossa. Turha edes Kläbolle mitallia ojentaa sprintissä, kun ainahan tuo voi kaatua itsensä ulos mitalleilta. Ilman kaatumista toki vaikea nähdä ettei kerkisi finaaliin ja että finaalissa ehtisi kolme kaveria edelle.

Periaatteessa näen miesten kärjen sen verran tasaisena, että parhaimmillaan Iivokin saa roudata 4 mitalia kotiin. Kovin todennäköistähän se ei ole, mutta mitali 15km ei olisi mikään kaikkien aikojen yllätys. Jos skiathlonissa revitetään kovalla matkavauhdilla niin siinäkin mitalisaumat, mutta aika ohkaiset kun loppuvedossa pystyy haastamaan maailman huipuista lähinnä vain Holundia. Sitten viestissä ihan realistista taistella pronssista. Tai miksei hopeastakin mikäli Tour painaa venäläisten jäsenissä liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vielä voidaan pari vuotta mennä "laput silmillä", koska meillä on Krista ja Niskasen sisaruspari.
Krista on ollut tänä vuonna varjo entisestä parhaimmastaan. Tour de Skillä ilman norjalaisia putoaminen ulos TOP10:stä oli jo merkki, että ei ole nainen entisensä. Oliko se loppuvuoden sairastelu sittenkin niin paha, että pilasi koko kauden? SM-hiihdotkin oli pakko jättää välistä, jos löytyisi jostain se viisasten kivi, jolla tulosta voisi tulla MM-kisoissa.

Kertun jalka taas taisi ottaa sen verran kipeää Ruotsin turneella, että koko ura on vaakalaudalla. Toki Ritun tavoin ehtii vielä 10 vuoden päästä ottamaan SM-kisoissa kultamitalit, että sinänsä ei ole kiire jalan kanssa.

Sitten on sekin, että nämä naiset ovat nyt siinä iässä, että se jälkikasvukin saattaa olla mielessä. Ei hajua kummankaan suunnitelmista tuon asian suhteen, mutta eipä yllättäisi yhtään jääminen mammalomalle.

Iivo taas on oikea karpaasi, ja hyvänä päivänä ottaa kultamitalin. Se on jo nähty, eikä muutu miksikään moneen vuoteen, kunhan terveyttä riittää.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eiköhän se parisprintin paikka nyt ole Vuorisen mikäli vain terveenä pysyy. Suhonen siihen taisi olla toisena tyrkyllä, mutta tänään kyllä sippasi pahasti finaalissa. Eipä tarvitse tuosta tapahtumasta hirveästi odottaa nyt kun ilmeisesti Hakolasta ei ole hiihtämään vapaata.
Suhosen näytöt on kyllä lopulta kuitenkin sellaiset että enpä tiedä mikä miehen panos on, ei sieltä mitään kovin suurta ole nähty. Lauri Vuorinen taas on niin selkeästi parempi perinteisellä että siinä se ongelma vähän on mutta ei tässä nyt oikein taida olla parempaakaan tarjolla.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Iivon mitali 50 km pertsalla on ennakkoon minusta se ainoa varma mitali

Pyeongchangin jälkeen maailmancupissa on hiihdetty kaksi kertaa perinteinen viisikymppiä (molemmilla kerroilla Holmenkollenilla) ja Iivon sijoitukset niissä 32. ja 16. Molemmilla kerroilla taisi kaluston kanssa olla ongelmia, mutta siinäpä se Iivon kanssa hieman onkin, että hänen kohdallaan suksen täytyy toimia just eikä melkein taistellakseen kärkisijoista. Ainakin pitkillä matkoilla. Uskaltaisin myös väittää, ettei Iivo ole ollut noiden talvien 2017 ja 2018 enää koskaan siinä superiskussa mitä tuolloin oli. Toki täytyy huomioida, että noiden talvien jälkeen Bolshunov on vasta noussut sille hurjalle tasolleen jossa nyt on, mutta kyllä tuolloin esim. olympialaisissa Iivo vei parhaita norjalaisia aivan mennen tullen. Nyt tilanne ei ole sama. Vaikka Iivo kova arvokisasuorittaja onkin, niin mitali on kyllä kaikkea muuta kuin varma. Olisin positiivisen yllättynyt, mikäli se viideltäkympiltä tulee, mutta tottakai se aivan mahdollista on.

Varmin tai siis todennäköisin mitali tulee miesten viestistä. Ranska siinä toki edelleen se pahin uhka on.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Hiihtopomolta tyly arvio Kaisa Mäkäräisen asemasta erikoisnaisten joukossa – ”Numerot ovat lahjomattomia” Hiihtopomolta tyly arvio Kaisa Mäkäräisen asemasta erikoisnaisten joukossa – ”Numerot ovat lahjomattomia”

Tuo on tavallaan outoa, että tilanne tiedostetaan. Silti vapaalla suomalaiset ovat suorastaan surkeita. Tulevaisuudessa tilanne pitäisi olla täysin toisin päin, vapaa nro 1 ja pertsa nro 2. Vapaalla on enemmän kisoja ja menestysmahdollisuuksia.
Mielenkiintoisia kommentteja hiihtopomolta.

Pitää muistaa, että kyseessä on 2000-luvun paras naisurheilija talvilajien puolelta. Kestävyys - ja tekniikkaominaisuudet eivät katoa mihinkään.

Seuraavia kommentteja lukiessa mieleen tuli, että naisten mitali vaatii järjettömän venymisen, mutta posin kautta uskallan laskea miesten mitalin todennäköisyydeksi jopa yli 50%. Iivo on näyttänyt kykynsä venyä tarvittaessa isoissa kisoissa ja viestijoukkueessa on potentiaalia. Muiden mitalit olisivat todella yllättäviä vetoja. Toivotaan parasta.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pyeongchangin jälkeen maailmancupissa on hiihdetty kaksi kertaa perinteinen viisikymppiä (molemmilla kerroilla Holmenkollenilla) ja Iivon sijoitukset niissä 32. ja 16. Molemmilla kerroilla taisi kaluston kanssa olla ongelmia, mutta siinäpä se Iivon kanssa hieman onkin, että hänen kohdallaan suksen täytyy toimia just eikä melkein taistellakseen kärkisijoista. Ainakin pitkillä matkoilla. Uskaltaisin myös väittää, ettei Iivo ole ollut noiden talvien 2017 ja 2018 enää koskaan siinä superiskussa mitä tuolloin oli. Toki täytyy huomioida, että noiden talvien jälkeen Bolshunov on vasta noussut sille hurjalle tasolleen jossa nyt on, mutta kyllä tuolloin esim. olympialaisissa Iivo vei parhaita norjalaisia aivan mennen tullen. Nyt tilanne ei ole sama. Vaikka Iivo kova arvokisasuorittaja onkin, niin mitali on kyllä kaikkea muuta kuin varma. Olisin positiivisen yllättynyt, mikäli se viideltäkympiltä tulee, mutta tottakai se aivan mahdollista on.

Varmin tai siis todennäköisin mitali tulee miesten viestistä. Ranska siinä toki edelleen se pahin uhka on.

Bolsu oli tuolloin 2017-2018 vielä juniori-ikäinen, vauhti on kiihtynyt noista vuosista. Bolsulla on vielä hyvin 10 vuotta huipulla edessä, ellei siirry ampumahiihtoon ennen. Iivo on nyt 29-v, joten Iivolla on vielä varovaisesti arvioiden n. 5 hyvää vuotta huipulla jäljellä. Toki nopeusominaisuuksia Iivon ei ole enää helppo kehittää ja niitä tarvittaisiin monella matkalla.

Iivon on arvokisahiihtäjä ja kaikki paukut laitetaan päätöspäivän 50 km pertsalle. Se tuo varman mitalin. Tuossa ylempänä kirjoiteltiin Iivon mahdollisuuksita mitaliin 15 km vapaalla tai yhdistelmähiihdossa. Itse en tuohon usko millään, vapaalla löytyy sen verran Iivoa kovempia menijöitä. Toki vesikelin sattuessa voi kaikki olla auki.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ole ollenkaan vakuuttunut tuosta Iivon mitalista viidelläkympillä. Oberin pertsan ladun profiilia, helppoutta ja kasaavuutta on rummutettu niin kauan että alibi on jo valmiiksi rakennettu. Ja tottahan se varmaankin on, mutta toisaalta Bolsu näytti Falunissa miten muita parempi voittaa helpollakin ladulla. Toki loppuratkaisu oli sielläkin muutaman miehen kiritaistelu, mutta jo sitä ennen Bolsu oli hiihtänyt 15 sek takamatkan kiinni kaatumisen jälkeen ja jätti sen jälkeen pääryhmän kuin seisomaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös