Johan se katkesi jo 90-luvun puolivälissä, kun ykköshiihtäjiä olivat parhaat päivänsä jo nähnyt Pirkko Määttä, Tuulikki Pyykkönen ja puhtailla vetäneet Kati Lehtonen, Riikka Sirviö ja Satu Salonen. Vuosituhannen taitteessa toki tuli uusi kultainen sukupolvi, josta näköjään yksi on edelleen Suomen mestari (toki porukkaa puuttui) ja toinen harrastelee hopealle.
Onneksi sentään nuorten kisoista on tullut hyviä tuloksia.
Tässä mielenkiintoinen tilasto MM-mitalisteista ja MM-arvon omaavista olympiakisoista:
Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut – Wikipedia (klikkaamalla vuotta mitalitiedot).
Suomella on melkoinen liuta kovia naishiihtäjiä ja niitä on riittänyt joka vuosikymmenelle monia. Kirvesniemen lopettaminen vei mitalikärjen 90-luvun puolivälillä (sai vielä 1994 pronssia). Sitten tuli laskukausi, mutta 00-luvulla noustiin vahvasti Saarisen ja Kuitusen toimin. Oikeastaan Matikaisen lopettaminen todella aikaisin söi yhden kärjen 90-luvun kisoista. Oltiin totuttu siihen, että huipulle päässeet jatkavat veteraani-ikään saakka.
Mutta nyt, kuka voi vakavissaan ehdottaa ketään Pärmäkosken monoihin? Matintalo voi päästä kymppisakkiin perinteisellä MM-kisoissa. Sprintin alkualkoina nimenomaan sprintti oli Suomen vahvuus Murasesta alkaen. Nyt siihenkään ei ole ketään tarjolla. Distanssissa jäädään jo 20-vuotiaina niin kauas kärjestä, että eroa ei kurota koskaan umpeen tai korkeintaan veteraanien kisoihin. Roponenkin on muuten MM-mitalisti.
Kova kunto säilyy pitkään kuten Mäkäräisellä, mutta jos siihen kovaan kuntoon ei edes pääse, niin synkältä näyttää naishiihdon 20-luku. Kahden kauden tuhlaaminen, kun ollaan vasta rakentamassa pohjaa huipulle on Korvallekin todella vaikea tehtävä. Kestääkö pää sitä, jää nähtäväksi.