Näyttää tämä ketju menneen vähän ohi itse aiheesta, mutta kirjoitan kuitenkin.
Olin itse tuolla Kakkois-Aasiassa koko syksyn (syyskuun ensimmäisestä joulukuun 21. päivään asti), toisaalta en käynyt näissä turistirysissä, joiden tilaa tällä hetkellä uutisissa näkyy. En ollut Intiassa, Sri Lankalla tai missään sillä puolen, joten en käsittele niiden tilaa.
Kuitenkin alueena voisin väittää ihmisten olevan kyseisellä alueella huomattavan paljon aidompia, ystävällisempiä ja omaan elämäänsä tyytyväisempiä kuin Suomessa, vaikka "bambumajoissa" Kruununhaan kivitaloihin tottuneen silmissä asuvatkin. Lisäksi he tekevät oikeasti töitä, tekevät sitä enemmän kuin yksikään länsimaalainen ja jaksavat silti olla aidon kiinnostuneita siitä, mistä valkoinen mies tulee ja miksi täällä on. Minkäänlaista ongelmaa ei varkaiden, narkkarien tms. puolesta ollut, mikään suomalaisen tai yleensä länsimaalaisen ihmiskunnan ongelma ei koskettanut heitä. Joten älkää nyt hyvät ihmiset väittäkö näitä ihmisiä, joita tämä asia kosketti, mitenkään vähempiarvoisiksi kuin meitä kylmässä murjottavia juntteja, joiden elämä pyörii kaiken maailman turhakkeiden ympärillä.
Itse kyseisen alueen tuhoalueella eli Indonesian, Malesian ja Thaimaan rannikolla (Singapore jäi ilmeisesti hyvin Sumatran ja Malesian niemimaan suojaan) kävin oikeastaan vain muutamassa rannikkokaupungissa (Lumut, Butterworth) ja Penangin ja Pangkorin saarilla.
Penangin saari on erittäin länsimaistyyppinen rakennuksiltaan, tuo järistyksen puoleinen ranta on oikeastaan muutamia rantabungaloweja lukuun ottamatta erittäin tukevasti rakennettua. Paikalliset asukkaat on Malesian mittapuussa vielä kohtuullisen hyvätuloista porukkaa, joten Penangin uskon selviävän onneksi kyseisestä tuhosta nopeasti. Turismin palauttaminen voi viedä hetken, mikä syö kyllä saaren paikallisten toimeentuloa.
Pangkorin saaren tilanne taas huolestuttaa itseäni enemmänkin. Voi olla, että kyseinen saari säästyi jonkin verran siitä, että Sumatran pohjoiskärki blokkaa hieman viivaa järistyksen keskuksen ja saaren välillä, mutta mikäli aallot pääsevät lyömään avomereltä suoraan saaren rannoille, siellä on paljon korjattavaa. Paikalliset elävät saarella pääosin kalastamalla, ja Sumatran puolen rannat olivat pitkiä ja matalia. Paikalliset hotellinpitäjät olivat palvelualttiita, vaikka hotellit olivatkin tasoltaan kaltaiselleni reppureissaajalle suunniteltuja. Sinne jäi paljon paikallisia "tuttuja", joiden nykytilasta en tiedä mitään, koska emme yhteystietoja vaihtaneet.
Muuten reissuni kiersi tuon rannikon sen verran hyvin, etten tiedä henkilökohtaisesti, mitä muualla oli. Sen verran kuitenkin aluetta kiertäneenä voin väittää aika huoletta, että ihmiset ja ilmapiiri olivat kuitenkin samanlainen muissa pienemmissäkin rantapaikoissa. Vähillä luonnonvaroilla pärjääviä, vähän kuluttavia, iloisia, ystävällisiä ja rehellisiä ihmisiä, joiden koko elämä on kiinni siinä omassa talossa ja omassa - yleensä koko suvun voimalla pyöritettävässä - yrityksessä - oli se sitten ravintola, hotelli tai kalastusalus. Ja tämä isku oli näille ihmisille suurempi kuin kukaan Suomessa voi kuvitella. Heiltä joiltain on mennyt kaikki, minkä eteen koko suku on vuosia tehnyt töitä, vaikka ihmiset olisivatkin selvinneet. Ja sitä menetystä ei sovi aliarvioida.