Mainos

Maalivahdit

  • 1 364 817
  • 6 307

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
IFKn maalivahti tilanne ei tällaisenaan riitä menestykseen pleijareissa.
Joko Taposen on parannettava reilusti, tai sitten on hommattava jostain pätevä ykkösveskari.
 
F#21

Jäsen
Kun tuo peli on noin sekaisin omissa ja vastustajat saavat jatkuvasti aivan ykkösluokan paikkoja, niin en mä nyt suurimpana ongelmana näe Taposta tai hänen suorituksiaan. Joo, voisi siellä olla parempikin hooveri uunissa, mutta myös Taposen edessä oleva viisikko voi tehdä hänestä huomattavasti varmemman.

Mä painottaisin pelitavallista muutosta omissa, jolla saataisiin nuo ykkös- sekä kakkosluokan maalipaikat minimiin. Jos ei Taponen sitten saa mitään kiinni, niin joku varmempi kortti tilalle. Ennen sitä tuolla ei taida yksikään vapaana oleva veskari pärjätä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Olihan Taponen tänään ihan hyvä. Ongelma isossa kuvassa on vain se, että tasaisuutta tuntuu puuttuvan edelleen. Ei voi olla, että tämän kokoluokan joukkueen selkeälle ykkösmaalivahdille tulee tasaisin väliajoin otteluita, joissa kaikki menee sisään. Tällaisia otteluita oli viime kaudella aivan liikaa eikä niistä Saipa-pelin perusteella olla päästy eroon vieläkään. Tasaisessa sarjassa tämä voi maksaa monta sijaa sarjataulukossa. Olisiko syytä satsata henkiseen valmennukseen?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Kun tuo peli on noin sekaisin omissa ja vastustajat saavat jatkuvasti aivan ykkösluokan paikkoja, niin en mä nyt suurimpana ongelmana näe Taposta tai hänen suorituksiaan. Joo, voisi siellä olla parempikin hooveri uunissa, mutta myös Taposen edessä oleva viisikko voi tehdä hänestä huomattavasti varmemman.

Mä painottaisin pelitavallista muutosta omissa, jolla saataisiin nuo ykkös- sekä kakkosluokan maalipaikat minimiin. Jos ei Taponen sitten saa mitään kiinni, niin joku varmempi kortti tilalle. Ennen sitä tuolla ei taida yksikään vapaana oleva veskari pärjätä.
Ei nyt lähdetä möyrimään. Hyvä veska pitää olla nykykiekossa eikä muuripuolustus. Paikkoja tulee ja veskan pitää hoitaa kuten ennenkin. Meillä ei ole ollut mestariveskaa sitten Husso Lankisen. Taponen ei se ole. Toivottavasti Vinni. Silti Roope on ollut joukkueen kärkeä.
 
Ai, sait möyrimisen mieleen tuosta tekstistä. Sillä ei todellakaan tarkoitettu sitä. Koko sana alkaa itseasiassa vituttamaan sen verta paljon, etten jaksa edes kirjoittaa enempää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Ai, sait möyrimisen mieleen tuosta tekstistä. Sillä ei todellakaan tarkoitettu sitä. Koko sana alkaa itseasiassa vituttamaan sen verta paljon, etten jaksa edes kirjoittaa enempää.
Joo. Tuosta ” pelitavallinen muutos omissa” tuli se Peltosen pelkäävä sumppu mieleen. Onneksi väärinymmärrys.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se osuu ja hyvin. Ja tarkoitan niiden ensimmäisellä kaudella. Mitä tässä korostan on että miksi IFK pitää nuoria maalivahteja maalissa kun voisivat panostaa varmaan palikkaan joka toki maksaa paljon. Mielestäni maalivahti on joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja. Se ei IFKssa ole näkynyt sitten Riksmannin.

Tässä olen ihan samaa mieltä kanssasi just siitä, että se maalivahti on todellakin se joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja ja näin ollen sen suhteen joukkueen ei pitäisi ottaa mitään riskejä tai jättää sitä kaikkein tärkeintä tonttia joidenkin tällaisten arpojen varaan, joissa ollaan tyyliin sillä "Toivotaan parasta, pelätään pahinta" -asenteella liikkeellä.

Luulisi että tässä seurassa, jos missä oltaisiin vihdoinkin jo opittu näiden monien useiden Play offsien pettymysten jäljiltä just siitä, että miten tärkeä asia se huippuluokan veskari oikein on, kun on monta kertaa pudottu play offseissa ja useinkin just sen epävarman maalivahdin takia.

Eniten ihmettelen tässä just sitä, että miksi niin kovin monet meidän jengin faneista tuntuu siltikin suhtautuvan tähän epävarmaan veskaritilanteeseen niin vähättelevästi tai jopa välinpitämättömästi, että he vaan luottavat siihen Taposeen ja varsinkin Vinniin tuuraajan roolissa, vaikka nuorella juniorilla ei ole edes mitään kokemusta liigapeleistä ja vielä play offseista.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ei nyt lähdetä möyrimään. Hyvä veska pitää olla nykykiekossa eikä muuripuolustus. Paikkoja tulee ja veskan pitää hoitaa kuten ennenkin. Meillä ei ole ollut mestariveskaa sitten Husso Lankisen. Taponen ei se ole. Toivottavasti Vinni. Silti Roope on ollut joukkueen kärkeä.

Vaikea sanoa miten Garteigin kanssa olisi käynyt, kun äijä loukkaantui melkein heti saatuaan hyvän vireen päälle.
Olisiko TPS kaatunut ja olisiko riittänyt päätyyn asti, sitä en tiedä.
Outoa menoa muutenkin veskareiden kanssa. 21-22 Garteig ei saanut ensin mitään kiinni ja Halonen pelasi hyvin. Seuraavalla kaudella Halonen ei saanut mitään kiinni ja Taponen otti ykkösveskan paikan. Viime kaudella Taponen haparoi ja Hovinen pelasi hyvin.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä olen ihan samaa mieltä kanssasi just siitä, että se maalivahti on todellakin se joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja ja näin ollen sen suhteen joukkueen ei pitäisi ottaa mitään riskejä tai jättää sitä kaikkein tärkeintä tonttia joidenkin tällaisten arpojen varaan, joissa ollaan tyyliin sillä "Toivotaan parasta, pelätään pahinta" -asenteella liikkeellä.

Luulisi että tässä seurassa, jos missä oltaisiin vihdoinkin jo opittu näiden monien useiden Play offsien pettymysten jäljiltä just siitä, että miten tärkeä asia se huippuluokan veskari oikein on, kun on monta kertaa pudottu play offseissa ja useinkin just sen epävarman maalivahdin takia.

Eniten ihmettelen tässä just sitä, että miksi niin kovin monet meidän jengin faneista tuntuu siltikin suhtautuvan tähän epävarmaan veskaritilanteeseen niin vähättelevästi tai jopa välinpitämättömästi, että he vaan luottavat siihen Taposeen ja varsinkin Vinniin tuuraajan roolissa, vaikka nuorella juniorilla ei ole edes mitään kokemusta liigapeleistä ja vielä play offseista.

Heljanko 90.00% (viime kausi 91.60%)
Ortio 85.20% (viime kausi 87.20%)
Olkinuora - (viime kausi Liiga 90,20%/Sveitsi 90,03%)
Kaarlehto - (viime kausi 89.50%)
Metsola 91.90% (viime kausi 90.30%)
Tuohimaa 88.40% (viime kausi 91.10%)

Taponen 91.00% (viime kausi 90.60%)

Ettei nyt vain olisi niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen? Edelleen mielestäni Taposella on vielä nuorella liigaurallaan kaksi hankalampaa vaihetta. Viime kauden alku ja muutama playoff-ottelu. En suostu ajattelemaan, että nuo pätkät olisivat jokin Taposta määrittelevä pelaamisen perustaso, tai että pelaajalla olisi pitkässä juoksussa taipumus toistuvaan ailahteluun.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä vielä vähän aikaista kaivaa tämän kauden tilastoja esiin, kun onhan joo Heljangollakin huimat 2 peliä pelattuna jne.

Itse toivon Taposelle menestystä ja kaikkea hyvää, mutta ainakin pysyn kannassani, että kunnes toisin todistetaan niin IFK tulee antamaan maalivahtiosastolla aivan liikaa tasoitusta viimeistään keväällä.
Kakkosmolarit täysin katsomattomia kortteja ja luottoa Taposen tasaisuuteen etenkin tärkeimpien pelien hetkellä ei vielä ole.
Ihan silmätestilläkin otteista ei hengi sellainen varmuus vaan kiekot pomppii, katoilee ja kauhotaan tyhjää.

TOKI olihan se Hasekin torjuntatyylikin kaikkea muuta kuin rauhallista ja varmaa ja kiekot tarttui.
 
SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
Ihan silmätestilläkin otteista ei hengi sellainen varmuus vaan kiekot pomppii, katoilee ja kauhotaan tyhjää.

TOKI olihan se Hasekin torjuntatyylikin kaikkea muuta kuin rauhallista ja varmaa ja kiekot tarttui.
Just näin. Poikkeuksellisesti olen pystynyt katsomaan jokaisen täöön kauden Taposen pelin. Jokaisessa pelissä riparit lentelevät ties minne, siniseltä lähtevä veto katoaa matkalta, sivuttaisliike näyttää menevän ylipitkäksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Yksi nyanssi kiinnitti eilisessä pelissä huomiota. Taponen ylipeittää, onkohan oikein sanottu, sivusta tulevat laukaukset. Tällöin puolustuksen pitää estää kaikki mahdolliset syötöt koska Taponen ei ole enää maalin edessä vaan kaukana maalin sivussa. Varmasti sovittu juttu.

Tai sitten kyseessä on uusi Hasek.
 
Friedkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK
Heljanko 90.00% (viime kausi 91.60%)
Ortio 85.20% (viime kausi 87.20%)
Olkinuora - (viime kausi Liiga 90,20%/Sveitsi 90,03%)
Kaarlehto - (viime kausi 89.50%)
Metsola 91.90% (viime kausi 90.30%)
Tuohimaa 88.40% (viime kausi 91.10%)

Taponen 91.00% (viime kausi 90.60%)

Ettei nyt vain olisi niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen? Edelleen mielestäni Taposella on vielä nuorella liigaurallaan kaksi hankalampaa vaihetta. Viime kauden alku ja muutama playoff-ottelu. En suostu ajattelemaan, että nuo pätkät olisivat jokin Taposta määrittelevä pelaamisen perustaso, tai että pelaajalla olisi pitkässä juoksussa taipumus toistuvaan ailahteluun
Yllä olevista veskareista 3 ylintä + Metsola ovat veskareita jotka koska tahansa laittaisin maaliin tiukassa play offs sarjassa riippumatta torjuntaprosenteista. Numerot eivät kerro paljoa mikäli oma puolustus vuotaa. Taponen oli surkea maalivahti viime kauden Pelsu play offs sarjassa ja hänet vaihdettiinkin siksi pois. Se on kylmä fakta ja kyse oli IFKn mestaruuskaudesta jolloin jokaiselle pelipaikalle piti olla varma voittava vaihtoehto. IFK "unohti" hankia sen tärkeimmän palasen.
 
Samaa mieltä. Kyllä mä itse olisin myös valmis laittamaan kaikki noi listalla olevat veskarit maaliin Play Offseissa sitä Kaarlehtoa lukuunottamatta, riippumatta heidän torjuntaprosenteista. Tuohimaan edellisten pelien otteita pitäisi ehkä vaan hieman seurata, mutta muuten kyllä voisin myös häneen luottaa.

Tosiaan olen sanonut aina sitä, että maalivahtien osalta ei todellakaan voi tuijottaa vain pelkästään niitä torjuntaprosentteja ja päästettyjen maalien keskiarvoa, sillä onhan Taposella myös ne prosentit ihan hyviä, eikä se päästettyjen maalien keskiarvokaan ole mikään hirveä, mutta siitä huolimatta hän ei vaan ole yhtä varma maalivahti, kun mitä ne listalla mainitut Kaarlehtoa lukuunottamatta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei tätä mestismiestä joka on kerran elämässään pelannut (kai?) yhden hyvän pelin. Puhaltelen pölyt omista kamoista ja ilmotan, että olen käytettävissä ja mua ei huimaa.
No, en mä nyt tosissaan ollut, mutta kyseinen veskari alkaa olla jo meemi-kamaa tässä osiossa.

Papille olisi todellakin tarvetta.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Mites kauan Salmisen pätkädiili Lappeenrantaan on voimassa? Voitaisiin kysellä meille tuuraamaan seuraavaksi, jos Taposelle tulee pidempää poissaoloa. Lyhyemmän loukin tapauksessa uskoisin vaan Vinnin kutsuttavan Joensuusta saman tien.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös