Mainos

Maajoukkuekatsauksen aika!

  • 8 267
  • 84

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Viestin lähetti peruna
Vai olisiko kenties syyt jossain muualla? Kuten viimeisessä viestissä totesin, niin mielestäni Suomen pelistä puuttuu ns. voittamisen kulttuuri. Suomen joukkue on tasainen ja varma, mutta siltä puuttuu se viimeinen tahto. Hyvin usein yksittäiset pelaajat ratkaisevat ottelunsa omalla tahdollaan. Suomelta puuttuu tämä yksilöt, jotka puskevat läpi harmaan kiven.

Miten kuvailisit sitten kanadalaista yhteiskuntajärjestelmää? Jos sieltä kerran näitä ratkaisevia yksilöitä tulee, niin tokihan kanadalainen yhteiskuntajärjestelmä on täysin erilainen kuin suomalainen, eikös vaan?
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja kun sanotaan että Suomella ei ole voittamisen kuultuuria, niin onko Ruotsillakaan sen kummoisempaa. Ruotsin sijoitukset vertailussa Suomen kymmenen viime vuoden ajalta:

Suomi Ruotsi
2004 6.sija 2.sija
2003 5.sija 2.sija
2002 4.sija 3.sija
2001 2.sija 3.sija
2000 3.sija 7.sija
1999 2.sija 3.sija
1998 2.sija 1.sija
1997 5.sija 2.sija
1996 5.sija 6.sija
1995 1.sija 2.sija

Suomi Ruotsi
kulta 1 kpl 1 kpl
hopea 3 kpl 4 kpl
pronssi 1 kpl 2 kpl
4.sija 1 kpl 0 kpl
5.sija 3 kpl 0 kpl
6.sija 1 kpl 1 kpl
7.sija 0 kpl 1 kpl

Eli Suomi ei häviä missään muussa kuin pronssi mitalleissa ja hopea mitalleissa

EDIT: Niinpä onkin, noin nyt se on korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Saan kyllä noista sinun hienoista tilastoistasi Ruotsille mitalisaaliin 1-4-3, eikä 1-3-2. Suomen mitalisaldo on 1-3-1. Suomi saa mitalin keskimäärin 50% kisoista, Ruotsi 80%. On se aika iso ero menestyksessä.
 

make75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitanpa oman kommenttini vielä tähän perään, vaikka samansuuntaisia olikin jo ketjussa.

Suomi pelasi hyvät kisat. Enimmäkseen viihdyttävää kiekkoa ja kaikki pelit olivat suhteellisen tasaisia. Jokaisessa pelissä oli avaimet voittoon (Slovakia-peli tosin jäi näkemättä).

Suomella oli erinomaiset 1., 3. ja 4. ketjut. Häviävissä joukkeissa pelanneet rivimiehet olisi voinut jättää kotiin. Ratkaisupeleissä pelättiin selvästi liikaa virheitä ja varottiin ajamasta itseä ulos tilanteista. Ruotsi hävisi Kanadalle tismalleen samasta syystä kuin Suomikin. Johtotilanteessa annettiin likaa tilaa ja Kanada kuittasi. Finaalissa Kanada sen sijaan pelasi johdossa aktiivista karvauspeliä ja oli aina ruotsalaisten iholla heti hyökkäysalueelta asti. Ruotsilla ei ollut mitään jakoa enää kääntää peliä. Itseasiassa samat ratkaisevat erot olivat mielestäni SM-liigan finaaleissa.

Kuten joku jo sanoikin. Suomella oli liikaa pelaajia, jotka ei ole vuosiin voittaneet mitään. Sen sijaan karvaita tappiota sitäkin enemmän. Kai se voittamisen kulttuuri on ainakin osittain sitä, että tiukassa paikassa ei turvauduta siihen helpoimpaa ja varmimpaan ratkaisuun, vaan uskalletaan edelleen ottaa pientä riskiä.
 

mikæl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tamperelaiset ja ns muu suomi
Lupaavat näkymät

Suomen Leijonien ilme oli mielestäni paljon terävämpi kuin parissa aiemmassa turneessa ja sikäli Summasen otteessa on lupauksia. Pelijärjestelmistä tai niiden nimistä voi olla montaa mieltä, mutta NHL:ssäkin jo puhuvat tiikerikarvauksesta jonka myötä peli on muuttunut viihdyttävämmäksi puolustuksen silti menettämättä merkitystään. Ei siis pudotuspeleissä maalijuhlaa vieläkään, mutta vauhtikiekkoa jo kyllä.

Maallikkona voisin nähdä suomalaisten pelityylissä samaa sovellettuna isoon kaukaloon. Terävä laiturien karvaus ja jälkikarvaus valmiina. Kanada-pelissä tämä vain toimi vastustajalla paremmin leijonien peruutellessä ja nuukahtaessa. Energisemmällä otteella tai vaihtoehtoisesti taloudellisemmalla ottelun läpiviemisellä tämä karvaus voisi jaksaa kantaa yli koko ottelun ja kelpaisi siis tiikerikarvaukseksi isolla jäällä. Eurooppalaisessa kaukalossahan tuo luistelutahti edellyttää aivan eri energiamäärää pohkeisiin kuin pienempien kaukaloiden karvaus - jossa tosin niitit ovat vähintäinkin yhtä railakkaat ja mehua imevät.

Tähän agressioon on suomalaisilla eväitä mutta kuten vaikkapa Pirneksen otteista näkyi - turnauksen loppupuolella joidenkin kunto ei enää kantanut huolellisiin ratkaisuihin vauhdin pidosta johtuen. Osin toki syynä raskas juuri taakse jätetty kausi jolloin herkkyys ei ollut parhaimmillaan tähän pelitapaan. Toisilla ei tuota liikettä ollut tarvittavaa määrää tai siihen ei liittynyt voimaa kuten Pirjetällä. Toisilla taas liike vei ajatuksen mukanaan kuten Hagmanilla.

Mutta vastaavaa pehmeyttä, kuten vaikkapa Ruotsin tähtisikermässä, ei suomalaisjoukkueen synniksi voida laskea. Hyvällä maalivahtipelillä nykyinen prossijoukkueen voitto, hopeajoukkueen kanssa tasapeli ja kultajoukkuetta vastaa varsinaisen ajan tasatulos olisi ollut vielä piirun nähtyä tulosta parempi.

Vaikka edessä on maailmojen cup pitäisi Summasella olla rohkeutta myös tuoda nuoria leijonapelitavan piiriin ja saada tämä energia vastustajan puolustuspään paniikiksi. Ehkä juuri se puuttuva tappamisen meininki tulisi näistä moderneista nuorista. Tuomo Ruutu tietenkin, mutta myös Bergenheim, Rita, Hahl, Pitkänen... onhan näitä täällä lueteltu muutaman vielä kotimaassa olevan lupauksen lisäksi ( tyyliin Immonen, Niinimäki, Viuhkola ). Kun Leijonapaitaan saadaan vielä Kipru, Lehtonen, Nieminen ja nyt asenteensa osoittaneet Peltonen, Hentunen, Laaksonen, Jokinenkin ja tunauksen aikana pelituntumansa tavoittaneen Kapasen sekä kokenut kaarti kuten Nurminen, Koivu, Selänne, Lehtinen, Kapanen... niin aineksia on. Puolustajille tämä varsin haastava pelitapa ei kaikille sovi. Niinimaa lienee yksi tälläinen ja hyvin pisteitä tehnyt Nummelinkin on riski oman päädyn pelissä. Kuitenkin osaavia pakkejakin löytyy - niitä jotka jaksavat sahata ja lujaa päädystä toiseen ja takaisin ja tiukan tullen ovat kiekon alla vastassa. Mutta kieltämättä visaisempi valinta pakit ovat ( jos kaikki halutut käytettävissä olisivat ).

Joten, vaikka mikään täysosuma turnee ei Suomelle ollutkaan - niin paljon rakennusaineita se tarjosi. Mielestäni enemmän kuin esim Ruotsille - hopeasta huolimatta. Suomi pelasi muutamaan otteeseen, parhaimmillaan kuten Kanada, mutta liikkui vielä enemmän. Kannatan ehdottomasti tätä kovaa hyökkäyspään prässiä - ehdottomasti oikea suunta tällä "materiaalilla".
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Lupaavat näkymät

Viestin lähetti flintstone
Jos et satu muistamaan niin viime vuonna MM-kisoissa Suomi hävisi kaikki pelit isoja vastaan. Suomen tän vuoden sijoitus on huono mutta sen varjolla ei ole syytä sulkea silmiä siltä että kisat eivät pelillisesti olleet huonot. Esim meidän edelle sijoittunut Tsekki voitti kisoissa isoista vain Kanadan ja hävisi USA:lle.

Turhaa jaarittelua. Tärkeissä peleissä ei kyetty pitämään johtoa -taaskaan. Minun puolestani voidaan vaikka ottaa jokaiselta pikkumaaltakin 10-0 pataan, jos turnaus kuitenkin päättyy mestaruuteen. Sijoitus turnauksessa oli tälläkin kertaa pettymys ja on siis turha puhua merkittävästä eteenpäin menosta. Suomen kiekkoilun lama on muutenkin mielestäni ollut eräänlaista aivopesua nykyisen valmennusjohdon toimesta, joka on purrut yllättävän hyvin. Samanlaiselta MM-joukkueen taso näytti, kuin monena aiempanakin vuonna, kiekkokin oli yhtä musta kuin ennenkin...


Viestin lähetti mikæl
Vaikka edessä on maailmojen cup pitäisi Summasella olla rohkeutta myös tuoda nuoria leijonapelitavan piiriin ja saada tämä energia vastustajan puolustuspään paniikiksi. Ehkä juuri se puuttuva tappamisen meininki tulisi näistä moderneista nuorista. Tuomo Ruutu tietenkin, mutta myös Bergenheim, Rita, Hahl, Pitkänen... onhan näitä täällä lueteltu muutaman vielä kotimaassa olevan lupauksen lisäksi ( tyyliin Immonen, Niinimäki, Viuhkola ).

MM-kisavalintoihinkin voisi tosiaan ottaa käyttöön ns. junioripykälän, jolloin nuoria lupauksia saataisiin koulittua tähtiluokkaan kovien pelien kautta. Nuorten MM-kisojen onnistujia tai muita lupauksia olisin mielelläni nähnyt nytkin joukkueessa 2-3, vaikka moni veteraani taidoiltaan ja kokemukseltaan ohi ajaakin (vrt. Saku Koivun ja Jere Lehtisen valinnat aikoinaan).
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Re: Lupaavat näkymät

Viestin lähetti Raymond Pearl
Turhaa jaarittelua. Tärkeissä peleissä ei kyetty pitämään johtoa -taaskaan. Minun puolestani voidaan vaikka ottaa jokaiselta pikkumaaltakin 10-0 pataan, jos turnaus kuitenkin päättyy mestaruuteen.

Ja taas tuli yksi mukaan, hyvä niin ei tule Johannekselle niin yksinäistä.

Jos saa kysyä niin mitä olit mieltä Ilveksen menestyksestä tällä kaudella? Anteeksi siis Ilveksen menestymättömyydestä?

Ja ihan turha jaaritella että Sykora olisi tehnyt Ilveksen peräsimessä hyvää työtä ja kausi oli ollut mitenkään ollut käänne parenpaan koska sillä ei ole mitään merkitystä koska Ilves ei voittanut tärkeissä peleissä taaskaan mitään, vain suora laulukuoroon lähtö oli taaskin edessä. Paska kausi, paska Sykora ja paska Ilves. Ehkä sitten ensi kaudella, tosin en ole täysin varma että kannattaako Sykoralla enää jatkaa kun sitä menestystäkään tärkeissä peleissä ei tullut.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Milloin Suomi on voitttanut mm-kisoissa jatkoajalla ?

Tulipahan tuommonenkii mieleen. Kun itsellä ei muisti riitä. Kenen voitti ?
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Re: Milloin Suomi on voitttanut mm-kisoissa jatkoajalla ?

Viestin lähetti Icepowerman
Tulipahan tuommonenkii mieleen. Kun itsellä ei muisti riitä. Kenen voitti ?

Ainakin Norjassa 1999 Ruotsin. Tuomainen suti maalin edestä kiekon sisään. Voi olla että tämänkin jälkeen on voitettu.

op777
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Nyt, kun kisat ovat onnellisesti ohi, eikä mitalijuhlia tarvinnut sen kummemmin miettiä, niin ajattelin sanoa muutaman ajatuksen, jotka kisat kirvoittivat mieleeni.

Viikon ajan on etsitty sylkykuppeja, kenen niskaan likasaavi kaadetaan. Osansa on saanut Mika Noronen, valmennusjohto, puolustus, Kimmo Rintanen ja muut ei niin suuren tähtistatuksen omaavat pelaajat. Kritiikki on varmasti paikallaan, mutta mielestäni nyt olisi tärkeämpää miettiä, mitä jatkossa pitää tehdä paremmin.

Ensinnäkin, aina puhutaan, miten uusia pelaajia pitää ajaa arvoturnauksissa sisään, jotta heistä joskus kasvaisi ratkaisupelaajia. Näin ilman muuta pitää ollakin. Yhden kentällisen verran kisajoukkueesta pitäisi olla nuoria lupauksia, jotka saisivat itselleen tulikasteen ja kenties sitä kautta ovat niitä vastuunkantajia jatkossa. Pitäähän Raipenkin joskus päästä eläkkeelle.

Pelaajien sisäänajoa tärkeämpää on mielestäni, että maajoukkue alkaa opetella johtoasemassa pelaamista sekä oman pelitavan nopeaa muuttamista tilanteen mukaiseksi. Pelaajien tähtistatuksella ei ole juuri suurta merkitystä, jos pelitapa toimii. Valmentajat puhuvat, että EHT ja muut harjoitushöntsyt ovat niitä, joissa näitä asioita opetellaan. Kisat ovat kuulema liian arvokkaita sellaisten asioiden harjoittelemiseen.

Tällä hetkellä Suomen maajoukkueen tilanne on kuitenkin se, ettei hyvin menneiden harjoituspelien antia saada pidettyä kasassa arvoturnauksissa. Näin kävi tänäkin vuonna tärkeimmissä peleissä. Toisaalta, mitä hyötyä on suvereenista EHT:n hallinnasta, jos menestyvää pelitapaa toteuttaneet pelaajat eivät ole arvoturnauksessa mukana?

Kun pelataan tuloksesta, niin Suomen peli puuroutuu, eikä kuristusotetta naapurista saada pidettyä loppuun saakka. Kova työ menee aivan hukkaan, kun johtoasemasta ei saada pidettyä kiinni. Ja kerran kirvonnutta otetta on lähes mahdoton saada enää takaisin ainakaan huippumailta.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun pelataan tuloksesta, niin tyyliseikat ovat sivuseikkoja. Kukaan ei muista viiden vuoden kuluttua, millaisella pelillä mestaruus on voitettu. Johtoasemassa peli pitää pystyä jäädyttämään. Kanadasta sekä Kazakstanista ja Valko-Venäjästä pitäisi ottaa tässä oppia. Ne viivyttävät jokaista mahdollista tilannetta, ettei vastustaja saa otetta.

Puolustuskannalle siirtyminen on Suomen pelissä merkinnyt aloitteen siirtämistä vastustajalle. Ruotsi hallitsee maailmassa ehkä parhaiten oman johtoasemansa puolustamisen. Ironista kyllä joukkue teki samat virheet finaalissa kuin Suomi paria päivää aiemmin puolivälierässä. Ruotsin pelin ollessa uomissaan joukkue on tappavan tehokas. Peli näyttää passiiviselta, mutta pelaajat ovat koko ajan valmiina iskemään, jos paikka aukeaa. Ruotsi on näin tehnyt jo vuosia ja menestynyt hyvin. Miksei Suomi pysty samaan?

Pelaajien oppirahoja maksetaan joka arvoturnauksessa. Mielestäni nyt pitäisi alkaa maksamaan koko joukkueen oppirahoja. Pelillisten asioiden harjoitteleminen isoissa kisoissa voi maksaa voittoja ja mitaleita, mutta mielestäni pelaajille saatava oppi on arvokkaampaa kuin yksittäiset voitot. Trityksen ja erehdyksen kautta opittu menee taatuimmin perille.

Ennen kaikkea olennainen muutos pitää syntyä korvien välissä ja tekemisen kulttuurissa. Kaikki on mahdollista ja ainostaan laittamalla itsensä likoon voi jotain saavuttaa. Nämä elementit ovat loistaneet poissaolollaan viime arvoturnauksissa. Ainoa oikea tavoite on mestaruus. Kaikki muu johtaa siihen, että tärkeimpiin peleihin lähdetään hävinneenä etukäteen. Pelin jälkeen voidaan sitten selittää: "sijat 4-loput on ihan yhtä arvokkaita ja eikä me huonoille hävitty.."

Pelitavan muutokseen kuuluu mielestäni ilman muuta myös sukupolvenvaihdos. 1990-luvun menestysvuosien pelaajat alkavat väistämättä olla uransa ehtoopuolella parin vuoden sisällä, joten nyt on alettava tuoda maajoukkueeseen uutta verta. Sitten, kun Koivun, Lehtisen, Timosen ja kumppaneiden aika on ohi, niin Suomella on takarivissä valmiina nippu nuoria pelimanneja tekemässä esiinmarssia. Kun nuorten seassa on muutama kokenut kaveri rauhoittamassa, opastamassa ja tasapainottamassa pakettia, niin Suomelta voi odottaa menestystä.

Sveitsi teki 1990-luvun lopussa hyvän ratkaisun ja nosti maajoukkueeseen nuoria pelaajia ja pikkuhiljaa maan taso kiekkoilussa on noussut kohti seitsemää kärkimaata. Sveitsi pystyy hyvänä päivänä kaatamaan kenet tahansa, mutta rutiini ei vielä riitä koko turnauksen kestävään huippusuoritukseen. Kuullostaa kovasti Suomelta 10-15 vuotta sitten. Täysosumaa Sveitsi ei ole uudistusten jälkeen vielä saanut, mutta sekin aika tulee vielä.

Suomen on mielestäni tehtävä Sveitsin kaltaiset linjaukset maajoukkueessa ja sen lisäksi myös kotimaan sarjoissa. Nuorissa on tulevaisuuden vastuunkantajat. Jos heille ei vastuuta tarjota, niin eivät he sitä osaa kantaa myöhemmälläkään iällä, kun siihen olisi ryhdyttävä.

Nämä nyt olivat meikäläisen ajatuksia siitä, miten Suomen peliä pitäisi kehittää jatkossa.

edit: pikku viilausta kieliasuun.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös