Surullisin kappale ei ole välttämättä se lohduttomin ”ranteet auki”-kappale, vaan mielestäni mukana pitää olla puhdistavaa tunteenpaloa, herkkyyttä ja myös toivoa. Nämä kaikki klassikot ovat riipaisevia oikeassa mielentilassa:
Leevi and the Leavings:
"Elina, mitä mä teen?" ja
"Pimeä tie, mukavaa matkaa" ovat pohjattoman surullisia tarinoita ahdingosta, mutta silti niissä on pilkahdus huumoria.
Kari Rydman:
"Niin kaunis on maa" nostaa pintaan kirpeän suloisia muistoja lapsuudesta ja taakse jääneestä viattomasta ajasta, jota ei ehkä koskaan ollutkaan. Se saa muistelemaan paitsi mennyttä aikaa myös menetettyjä läheisiä.
Tapio Rautavaara:
"Peltoniemen Hintriikan surumarssi" on todella kohtalokas mollisävelmä, jonka kertoma tarina höystettynä Rautavaaran loistotulkinnalla ruumiillistavat surun ja kurjuuden.
"Suojelusenkeli": ”On pimeä korpi, kivinen tie ja usein sen käytävä liukaskin lie.” Siellä synkässä metsässä lasta auttaa vain jokin näkymätön henkiolento. On kyllä lohduttoman synkkä kappale lasten unilauluksi. Tarvitseeko ihmetellä, jos yksi tai toinenkin suomalainen vaipuu pessimismiin elämän aallokoissa?
BUBBLING UNDER:
Kasevan
"Tyhjää" ja Kollaa Kestää-yhtyeen
"Kaupungit valot" ovat surumielisiä tarinoita yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisesta.
Ulkomaisista kappaleista koskettaa Radioheadin
"Let down" ja Glasvegasin
"Geraldine", jotka pursuavat surullisen kaunista tunteenpaloa.
Huom! Kaikki linkit vie YouTubeen.